Avainsana-arkisto: Sarah Winman

Sarah Winman: Merenneidon vuosi

naistenpäiväpostaus

Sarah Winmanin romaanissa Merenneidon vuosi (Tammi 2016) maagisuus levittää lumoharson kaiken päälle, ja tähän huntuun kietoutuvat mahdolliseen todellisuuteen kytkeytyvät asiat, esimerkiksi ajat (maailmansotia edeltävät ja seuraavat vuodet) ja paikat (Lontoo ja Cornwal: Truron lähirannat veden partaalla). Lukiessa tietää, ettei tätä ole tarkoitettukaan todeksi, vaan verbaalisti loihdituksi kangastukseksi.

Realisti minussa supisee, että onpa romaanissa romantisointia kerrakseen merenneitoineen, huhu- ja unisieppauksineen ja epätodellisine elinympäristöineen, puhumattakaan siitä, miten unohteleva vanhuus kuorrutetaan kultauksin. Sitten maagisuuteen kallellaan oleva osani sulaa hienoihin luonto- ja tilannekuviin (oi, yösoutelu rauniokappeliin). Tekstin taikapöly leviää helponoloisesti kaikkiin arkisiin askareisiin, leipomon jauhoihinkin, niinpä romaanin leipurin leipien salainen ainesosa on eletty elämä:

Aivan kaikki päätyy leipiin. Nimet. Laulut. Muistot. Jokainen leipäerä on erilainen, mutta niiden ei pidäkään olla samanlaisia vaan erinomaisia. Epäonnistumisen uhallakin on pyrittävä erinomaisuuteen.

Voisin sanoa, että Merenneidon vuosi pyrkii erinomaiseen fiktioviihteeseen ja onnistuu siinä, jos lukija hyväksyy pakahtuvaisen elämänkoreilun epätodellisin vivahtein. Romaani kertoo järkyttävien kokemusten, epävarmuuden ja pettymysten hyväksymisestä sekä kuoleman vääjäämättömyydestä. Isossa osassa on menetetyn vanhemman kaipuu ja rakkaan poissaolon tai kuoleman hyväksyminen: ”Jatka elämääsi ja he sinun kanssasi, hän oli sanonut.”

En tohdi avata romaanin henkilöitä tai juonta: romaanissa on salaperäinen tunnelma ja haluan säilyttää sen. Päähenkilöiden nimet ovat osa satumaisuutta, niillä on sanatarkkaa ja symbolista merkitystä. Marvellous Ways, Francis Drake ja Rauha ovat menettäneet paljon, mutta antavat elämälle mahdollisuuden. Romaanissa virkistävää on se, että rakkaus ei ole iästä riippuvaista, yksioikoista, eikä aina edes kahdensuuntaista tai vastavuoroista, ja se voi olla myös ystävyyttä tai kohdistua kadonneisiin vanhempiin.

Merenneidon vuosi

Minua miellyttää jo mainittujen maagisten tunnelmatilanteiden lisäksi juoniainesten arvaamattomuus ja kerronta. Romaanissa tempoillaan tarinoissa, ja ne voivat olla kipeitä muistumia, haavekuvia tai ajan sulostuttamia näkyjä. Omaleimaista on se, että romaanissa ei ole dialogia perinteiseen tapaan.

On viihdyttävää, paikoin koskettavaakin viivytellä maagisen realismin taikapiirissä, vaikka hetkittäin kyllä kiusaannun romanttisrunolliseksi äityvästä kohtalokkuudesta tai yhteensattumista. Näistä skeptisyyshetkistä huolimatta maiskuttelen Merenneidon vuoden haikeankauniin aikuissadun jälkimakua ja haluan tarjota sitaatin, josta välittyy romaanin kieli ja elämännäkemys.

Drake katsoi kun Marvellous torkahti. Hiljaisuus valui ja tihkui sakeana kuin siirappi ja liikutus tarttui Draken kurkkuun kuin siitepöly. Hän käsitti sen maiseman majesteettisuuden, ajatteli ihmisiä, jotka olivat siellä aikoinaan uurastaneet, käsiä joista oli jäänyt multaa ja verta lapioihin ja kuppeihin. Ja tuolla sormustinkukan sisällä oli mehiläinen, mutta ei lepäämässä eikä herkuttelemassa vaan kuolleena. Kaikki oli yhteydessä kaikkeen, hän käsitti. Se oli ainutlaatuinen, maadoittunut yhteenkuuluvuuden tunne. Auringonvalo osui hämähäkin kimmeltäviin lankoihin, jotka liittivät kaiken – kuolleet ja elävät – maahan.

– – –
Sarah Winman
Merenneidon vuosi
The Year of Marvellous Ways
Suomentanut Aleksi Milonoff
Tammi 2016
romaani
312 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Mainokset

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus