Avainsana-arkisto: Sanna Karlström

Sanna Karlström: Päivänvalossa

Runo on vapaa kielellinen lehahdus, ja kun se tavoittaa minut, ei tunteelle välttämättä ole sanoja, vaikka se syntyy sanoista. Voin myös antaa runon laskeutua lintuna olkapäälleni livertelemään. Ei se välttämättä laula samalla kielellä kuin minä, silti minä kuulen sen, ehkä jopa jotain uutta itsestäni ja elämästä.

Runoja saa tulkita jokainen omalla tavallaan, etsiä merkitykset itsestään. Voi olla, että saa irti jotain, mitä kirjoittaja on tarkoittanut, muttei voi olla varma. Runo on siis kartta, joka annetaan suunnistajalle, mutta suunnistaja etsii itse rastit  – ja näkee maaston ja maiseman.



Moisiin mietteisiin minut johtaa Sanna Karlströmin runokokoelma Päivänvalossa (Otava 2007). Olen sen joskus ostanut ja lukenut. Kun palaan siihen vuosia myöhemmin, tarjoaa se jotain ensimmäisestä lukukokemuksesta mutta myös uutta. Nämä runot eivät tyhjene tai vanhene.

paivanvalossa

Kokoelma jakaantuu neljään osaan. Ensimmäinen kertoo mielestäni kasvusta, toinen toipumisen tiestä, kolmas jakamisen kokemuksista. Viimeisessä osassa on vain yksi runo ”Kun laskee kädestään kynän ja paperin”. Siitä luen syklisen jatkuvuuden: jonkun lopettaminen tietää jonkun toisen aloittamista. Lohdullista.

Olen ensimmäisellä lukukerralla taitellut kirjasta muutamia sivuja hiirenkorville. On mielenkiintoista etsiä, mikä silloin on merkityissä runoissa vaikuttanut. Huomaan samojen runojen koskettavan taas. Esimerkiksi ”Olen huijannut vain hieman”. Yhä runon puhuja puhuttelee minua, on kuin minä. Koettaa pärjätä.

Sitten on runoja, joihin lukukertojen välillä vierineet vuodet ovat lisänneet merkityksiä. Tähän esimerkiksi:

Miksi me olemme täällä.

Vanhus kaivaa silmälasit esiin
nähdäkseen pienen kirjoituksen:
Jos et sinä ole, en minä ole.

Kokoelmassa toistuvat valkoiset takit, laboratorio, linnut, paperit. Siinä on luopumisen läheisyyttä, mutta löydän paljon myös mahdollisuuksia – ainakin voi valita, mitä näkee, kun katsoo.

Sanna Karlström on yksi lempirunoilijoistani. Hänen runoissaan läkähtelevät sanavalintojen ennustamattomuudet ja vahva visuaalisuus.

Kaiken keskellä havainnekuvan
silmiään räpyttelevä tyttö

narulla kuivuu taivaansininen,
pilvistä riisuttu,
varjoton päivä.

– –
Sanna Karlström
Päivänvalossa. Runoja
Otava 2007
48 sivua.
Olen ostanut kirjan.

runohaaste

Karlströmin runot sopivat Ompun runohaasteeseen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Runot