Avainsana-arkisto: Saara Turunen

Teatteri Jurkka: Kim, Lekki & Namwaan

Näytelmä Kim, Lekki ja Namwaan on syntynyt otsikosta luettavissa olevien naisten ja Saara Turusen yhteistyönä. Turunen sai vuosia sitten idean saattaa näyttämölle muita kuin ammattinäyttelijöitä kertomaan Suomeen rakkauden vuoksi muuttaneiden tarinoita ja siten tarkastella myös suomalaisuutta. Prosessista Turunen kertoo enemmän Teatteri Jurkan kotisivujen tekstissä, jonka perusteella voin vain todeta, että lähtökohta on tärkeä ja esityksen sisällön tuottamiseen täysillä heittäytyneet esiintyjät rohkeita.

Naiset esittävät vuorotellen monologeja, suomeksi ja englanniksi. Niiden välissä thai-kieliset iloiset rupattelut välittävät naisista toisen puolen – silloin minä olen kielitaidoton ja esiintyjät elementissään. Esityksen voitto on se, että  se moniäänisesti välttää thai-suomalaisuus-yksinkertaistukset, vaikka tyypillisiä kulttuurimielikuvia sivutaan.

Naisten elämäntarinat ovat kasvukertomuksia. Jokaisen kertojan lähtökohdat ja vaiheet eroavat toisistaan, ja siksi niitä seuraan herkeämättömällä mielenkiinnolla. Esiintyjien tarinoiden sisältö ja tapa kertoa viehättävät ja liikuttavat. Aitous ja raikkaus valloittavat. Myös kehon kieltä käytetään esityksessä mainiosti sipsuttelusta tanhuun ja revittelevään miestanssiin. Naisissa on ilkikurisuutta, riemua, voimaa ja herkkyyttä.

Esitys kertoo thai-naisten ohella suomalaisista miehistä – ja taas pisteet siitä, että yksioikoisuudet ohitetaan. Yhdelle naiselle suomalainen mies on aina kannustava sielunkumppani, rakastettava robotti, toiselle arvostuskokemus hiipuu arvostamattomuuteen, ja kolmannen elämänkulussa ero rajoittajamiehestä on reitti täyteen omaehtoiseen, häpeämättömään minuuteen. Katsojalta itku tiristyy väkisinkin tunteikkaissa tuokioissa, samoin hulvattomuuksissa.

Kim

Ihastelen monia näyttämöratkaisuja. Esimerkiksi esineet symboloivat syviä tuntoja. Sellaisina toimivat perunat, kahvikupit, pikkukuuset, käärme ja hirvensarvet. Valokuvilla on pieni rooli, suuri vaikutus. Paljastan nyt yhden minua säväyttäneen näyttämökuvan. Sain aika alkuvaiheessa kuulla, miten käärmeen näkeminen merkitsee thai-kulttuurissa rakastetun pikaista kohtaamista. Käärmeen avulla kiteytetään rakastuminen ja suhteen aistillisuus. Kun käärme sitten haudataan suomalaisen metsämökkipihan perunakasaan, se riittää kuvaamaan monen haaveen hautaamista.

Ihastelen myös tapaa, miten suomalaismiehet kuvitetaan jorailukohtauksessa: riemastuttava remuaminen sisältää samalla piikkejä äijäilystä ja tuskallisia thai-naisten kokemuksia kuten setelitukkoa tyrkyttäviä turjakkeita. Kohtausta voimistaa kunnon Suomi-iskelmä, joka tilanteessa muuttuu hupsutuksesta satiiriksi. Muutenkin äänimaailma on monipuolinen ja tilanteita sävyttävä kanneltyyppisestä taustamuzakista ja länsimaisista klassikkokappaleista buddhalaismunkkien muminaan.

Mitä enemmän esitystä muistelen, sitä enemmän kerroksia siitä keksin. Paljon kokemuksestani kertoo se, että työviikosta ryytyneenä raahauduin ennakkoesitykseen, ja lähdin sieltä virkistyneenä ja virittyneenä. Esitys puhuttelee: yksityisestä tulee yleistä ja yhteiskunnallista, kulttuurinen monimuotoisuus yhdistää vierasta ja tuttua. Loppukohtaus tiivistää sen, että esityksen naiset ovat tulleet sinuiksi kahden kulttuurin kanssa – tai sanoisin mieluummin: minuiksi, omiksi itsekseen.

– –
Kim, Lekki & Namwaan
Teatteri Jurkka, ensi-ilta 14.10.2017
Näyttämöllä: Kim Tauriainen, Lekki Nutchanart, Namwaan Yingsuksantisuk
Ohjaus ja dramaturgia: Saara Turunen
Dramaturginen dialogi: työryhmä
Koreografi: Janina Rajakangas
Valosuunnittelu: Erno Aaltonen
Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä
Lavastus: Fabian Nyberg
Pukusuunnittelu: Laura Haapakangas

kim2

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Draama

Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Erkka Mykkänen sai päivänä eräänä idean jatkaa tai varioida fanittamansa kirjailijan teosta. Hän veti hankkeeseen mukaan muita ja päätyi toimittamaan novellikokoelman Jatkuu! (Gummerus 2017). Kymmenestä kotimaisesta klassikosta kimpoaa nykykirjailijoiden omaääniset variantit.

Novellit jakaisin karkeasti neljään kastiin. Muutama juttu on suoraa jatkoa esikuvaromaanille, ei imitoiden mutta tyyliä tavoitellen (Seitsemän veljestä ja Sinuhe). Pari kirjan tekstiä pysyy alkuperäisen proosan ympäristössä ja mentaliteetissa, mutta vie tarinaa uusille urille (Kalevala ja Ylistalon tuvassa). Jokunen kertomus ottaa alkutekstin tarinasta ytimen ja muokkaa siitä modernisoinnin (MirdjaRautatieSudenmorsian ja Taikatalvi). Neljäs joukko tekstejä on sellaisia, jotka irtautuvat alkuperäisestä leikittelemään kerronnan omistajuudella (Hanna ja Rakastunut rampa).

Pidän novellien tyylien vaihtelusta ja kirjavuudesta. Siinä missä Laura Lindstedt ja Anu Kaaja hengästyttävät kokeellisuudellaan, Antti Heikkinen naurattaa terävänleppoisasti ja Juha Hurme hurmaa tekstirytmillä. Mieli tekisi monesta novellista raapaista ajatuksia, mutta keskityn nyt kolmeen.

Jatkuu

*

Aloitan Juhani Karilan novellista ”Sudenmorsian – Halfbreed”. Aino Kallaksen intensiivisen romaanin sijoittuminen novellissa peliympäristöön viehättää. Juju on lähinnä pelaajapojan tunne-elämän lämpimässä kuvauksessa ja Sudenmorsian-romaanin teemojen tulkinnassa, joka välittyy teiniparin dialogissa. Novelli antaa aihetta miettiä nuorison kirjojen lukemista tai lukemattomuutta. Karilan tekstistä taitaa tulla ”must” äidinkielen tunneille.

– Sano yksikin kakstuhattaluvulla kirjoitettu fantasiakirja, joka on hitti itekseen? Ei semmosia vaan oo. Enkä mää tiiä, onko kirjasarjoillakaan kohta ennää mittään väliä. Tai siis, kuka muka lukkee ennää?

*

Saara Turunen on vaikuttunut Minna Canthin Hannasta. Turusen novellissa äänessä on Canthin Hanna, mutta hän tuntee samalla Turusen novellin kirjailijan. Aikaraja häviää näiden naisten väliltä: ”Hän näkee miten onnellinen minä olin, miten nuori ja hehkeä, ja miten pilalle kaikki meni syistä, joita on vaikea summata.” Hannan ja novellin kirjoittajan yksinäisyys ja sydän syrjällään olo koskettaa. Kerronta on monitasoista, tyyli tiivistä. Hanna on Hanna; Hanna on novellin kirjailijan äänitorvi niin kuin aikanaan Canthin; Hanna on novellin kirjoittajan samastumiskohde ja ponnahduslauta.

Naisten alisteinen asema Canthin aikaan, Canthin kirjoissa ja sittemmin kirjallisuuskaanonissa saa osakseen ansaittua tölmimistä. Pidän Turusen novellin eläytyvyydestä ja kiukusta.

Ja nyt kirjailija on saanut tarpeekseen. – -. Jos hän saisi päättää klassikoiden kaanonin, päättäisi hän toisella tavalla. Hän ei viittaisi elämänsä aikana enää yhteenkään sikamiehen teokseen, niihin viitataan ihan tarpeeksi joka tapauksessa.

*

Melkein tunnen piston sydämessäni siirtyessäni seuraavaan klassikkoon. Mielessäni kaikuvat Turusen novellin sanat, nämäkin: ”- – tarinani kirjoittajan talo ei olisi alituisen purku-uhan alla, vaan se olisi museoitu samalla tavalla kuin mitättömämpienkin mieskirjailijoiden mökeille on tehty.”  Eihän tuo pisto voi tarkoittaa ikisuosikkiani, kaanonin kärjessä kekkuloivaa miestä? En pidä häntä sikamiehenä enkä mitättömänä, vaikka vain miesten kehityksestä kertoi. Feministinä itseäni pidän, ja soisin entisille ja nykyisille naiskirjailijoille näkyvyyttä, silti minun puolestani paikkansa kaanonissa saa pitää myös Aleksis Kivi.

Kuinka ollakaan: Turusen novellin ajatuksiin resonoi Petri Tammisen viidestoista luku Seitsemälle veljekselle. Tamminen tavoittaa Kiven kielen ja veljesten persoonien tyylin. Novellin alku ja loppu läikähtelevät kivimäisinä luontokuvauksina, ja niiden välissä veljekset viettävät sanaillen keski-iän kesäpäivää. Eerolla on asiaa, kahteen sanaan tiivistäen: hegemoonillinen maskuliinisuus. Sen aika on ohi, ja muutakin:

Eero: Turku taikka Tukkiholma, jossakin siellä nyt leivottiin pöytäämme leipä, jossa meillä on paljon pureskeltavaa, sen myönnän. Vaan tahtoisinpa tarjota vielä paakkelssin päälle, sillä tosi on se sana ja vastaanottamisen arvoinen, että koko tämä riivatun sukupuolibinärismi on systeeminä syrjivä, sekä heteroille että sateenkaariväelle eritoten.

Novelli hyrisee huumoria – tiedä häntä, on jopa tämän ajan näkövinkkelistä anteeksipyyntö Kiven romaanin äijäily-yksipuolisuudesta. Se voi olla myös lempeän satiirinen huomio siitä, mihin veljesten olisi kyettävä päästäkseen nykykaanoniin. Joka tapauksessa veljessarjan välkyimmän johdolla seitsemän miehen voima vääntyy tasa-arvon suuntaan. Kun Kiven kehitysromaanissa veljeksistä tuli yhteiskuntakelpoisia, Tammisen novellissa heistä on tulossa nyky-yhteiskuntakelpoisia jälleen yhteisen motivoinnin ja päätöksen jälkeen.

Juhani: Juuri näin ja siitä poikki.

*

Jatkuu! -kirjan novelleita edeltää kirjailijoiden lyhyet kootut selitykset novellin pohjaksi valitusta tekstistä. Monista niistä huokuu se, että klassikot elävät tai ovat iloiseksi yllätykseksi heränneet uudelleen henkiin. Yksi kirjan tarkoitus on palauttaa novellista innostunut lukija alkutekstiin. Ainakin niin kävi minulle, sillä päivitän seuraavaksi Canthin Hannan, jonka sain suit sait sukkelaan tablettinäytölle Kansalliskirjaston nettisivuilta.

– –

Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista
Toimittanut Erkka Mykkänen
Gummerus 2017
novelleja
252 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jatkuu_sisällys

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Ja niin minä tartun kynään ja alan kirjoittaa. Kirjoitan ja kirjoitan tätä tarinaa. Miksi piti mennä niin kauaksi? mietin ja kirjoitan aina vaan, kunnes tulen tähän.

Saara Turusen Rakkaudenhirviö (Tammi 2015) höynäyttää: luen romaania ihan sumeilematta kirjailijan omaelämäkertana, sellaisena terapiakirjana, jonka kirjoittamiselle ei ole ollut vaihtoehtoja. Niin tai näin, kertojalla meni elämän ensimmäiset vuosikymmenet selvittääkseen ydinkysymykset, eli miten ihmisen on mahdollista sanoa: ”I love my country, I love my mother.”

Rakkaudenhirviö poikkeaa muista kasvukertomuksista kerrontatyyliltään. Teksti on pinnalta yksinkertaista. Lyhytvirkkeisyys tekee siitä nakuttavaa. Välillä se rasittaa, ja yli 400 sivua on ihan liikaa, ja silti ymmärrän, ettei tarinasta ole ollut varaa jättää pois. Kertojalla on silmää tarkoille yksityiskohdille.

Minäkertoja on ääneltään kuin ala- ja yläkoulun niveleen juuttunut, ja hän kuulostaa aluksi pikkuvanhalta ja lapsuusvaiheiden kuvauksen ohitettuaan taantuneelta. Tämä ei ole moite, sillä juuri tyyli tekee kirjasta kiinnostavan. Kerronta auttaa sisältöä: tavallisesta tulee nyrjähtänyttä.

Perhesuhteet ovat pohjana kaikissa kasvukertomuksissa. Tässä haetaan päähenkilön kasvualusta isovanhemmista, symbolisista suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan syntysanojen lausujista, ja heistä edetään lapsuusperheen herranpelkoiseen ja syyllistävään elintapaan. Äitisuhde on suurennuslasin alla. Jos olisin Turusen kirjan äiti, kävisin loppuikäni terapiassa, eikä äidin kasvatuksen jäljiltä kertojalle taida pelkkä itsehoitokirjoittaminen riittää.

Tavalliseksi naiseksi aikovalla on monta asiaa opittavanaan. – -. Tavallinen nainen tietää, että ylpeys käy lankeemuksen edellä ja siksi hän on aina nöyrä ja vaatimaton. Jos tavalliselta naiselta kysytään kylässä, haluaako hän mehua vai limpsaa, osaa tavallinen nainen vastata, että en minä mitään tarvitse. Tavallinen nainen ei tärvää aikaansa nenä kirjoissa kiinni. Miehet eivät nimittäin tykkää sellaisista naisista, jotka ovat lukeneet liikaa. Kirjojen lukeminen tekee naisesta erikoisen. Miehiä alkaa kyllästyttää ja niin miehet hyppäävät autoihinsa ja ajavat tiehensä.

Kelpaamattomuuden siemen itää, silti tavallisuus pysyy sitä kauempana, mitä enemmän sitä tuputetaan. Kiinnostavaa on kirjassa paljon: pimeä huumori, masennuksen mustat pöllähdykset, ystävyyden epätoivoiset sävyt, suomalainen ulkomailla, ulkomaalainen Suomessa ja taideopiskeluhömelehtiminen. Kannessa on lehmänainen, ja sen hahmossa kertoja, muutenkin elämässä kuin ulkopuolinen, etäännyttää vaikuttavasti itsensä kaikkein kauheimmissa paikoissa.
Rakkaudenhirviö

Rakkaudenhirviössä on paljaita tarkasteluhetkiä, pitkäpiimäistä tarkkuutta, arvaamattomuutta äkkikäänteisiin matelevan kertojan ansiosta, riipaisevaa irrallisuutta ja sydämeen käyvä lopetus. En ihmettele, että kirja on esikoiskirjapalkintoehdokkaana.

_ _ _
Saara Turunen
Rakkaudenhirviö
Tammi 2015
esikoisromaani
441 sivua.
Sain kirjan kustantajalta kirjamessuilla.
Ihastuneiden lukijoiden joukossa ovat Pihi nainen, Mari A, Lumiomena ja Kirsin Book Club.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus