Avainsana-arkisto: Roope Lipasti

Roope Lipasti & Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö

Tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän kylkiäiskirjan kirjoittaja Roope Lipasti taitaa keveänhuvittavan sanailun. Sen joukkoon voi tuikkia vakavia aihelmia, jotta arkinen ote säilyy.

Elovena-tyttö -romaanin kertoja Pekka on kotoutettu, mikä tarkoittaa sitä, että masentunut viisikymppinen mies ei enää osallistu työelämään.  Hän ei enää osallistu myöskään perhe-elämään, sillä vaimo on jättänyt. Yläkertaan muuttaa Jussuf, jota Pekka ajautuu kotouttamaan – ehkä sanan perinteisemmässä merkityksessä kuin kotoperäistä syrjäytymistä tarkoittamassa.

Pekan ja Jussufin seikkailujen seurauksena tulee kirjassa käsiteltyä taloyhtiöiden peruspiinaajatyyppi ja ihmisystävähahmo. Jälkimmäinen eli Pirjo paljastuu Pekan elämän pelastavaksi enkeliksi. Pekka puolestaan auttaa Jussufia etsimään omaa pelastavaa enkeliään, suomalaista Marjaa. Etsintämatkalla selviävät sekä suomalaisen hyvinvointivaltion perusasiat että maahanmuuttajuuteen sisältyvät oletukset.

Aja[e]ssani tankkaamaan mietin, että Jussuf oli nyt tutustunut suomalaiseen ruoka-, liikenne-, mökki-, metsästys-, jonotus- sekä tapaturmakulttuuriin, ja jos hän vieläkin halusi jäädä maahamme, hän oli hullu ja sopisi siksi tänne hyvin.

Hupaa riivitään väärinkäsityksistä ja yllättävistä kommelluksista. Hirvestysporukkaan eksyntä on hulvattomin. Loppua kohti tuppaa sotkeutumaan hiukan liikaa aihelmalankoja ja niitä joudutaan selvittämään hätäisesti. Ymmärrän kyllä tarkoitukseen sopivan sen, että tähdätään onnelliseen loppuun sekä selvittämään ounastelut ja erheet.

Elovena-tyttö

Pekka harrastelee bloggaamista, ja pikkupostauksia suomalaisuudesta on joka luvun perässä. Kirjan alaotsikoksi siten sopii Suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille. Postauspätkiä koristavat simppelit piirrokset, jotka ovat tyyliltään tuttuja Karoliina Korhosen Finnish nightmares -sarjakuvista. Tikku-ukkotyypit sopivat postauksiin. Se on kyllä sanottava, että tunnen pientä työlästymistä näihin kansallisuusstereotypioihin, vaikka joukossa on huvituksiakin. Onneksi kertoja suhtautuu tyypittelyyn kieron tolkullisesti:

Kirjoittaja muistuttaa, että kaikki edellä esitetty on tietenkin hyvin kliseistä, mutta ei se silti tarkoita, etteikö se olisi totta.

Okei. Elovena-tyttö toimii pienenä hyvän mielen tarinana. Sellaisena se on sopivan viihdyttävä alkupala varsinaiselle Kirjan ja ruusun päivän hankinnalleni, todella tanakalle ja kuulemani mukaan aiheeltaan raskaalle Pieni elämä -romaanille (yli 900 sivua).

– –

Roope Lipasti – teksti
Karoliina Korhonen – kuvitus
Elovena-tyttö. Suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille
Kirjakauppaliitto 2017
Kirjan ja ruusun päivän kylkiäiskirja
150 sivua.

Lukuviikkoa vietämme yhä!

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Joulukalenterin luukku 6: Linnan juhlat

Kuva: Niina / Yöpöydän kirjat

Kuva: Niina / Yöpöydän kirjat

Kirjabloggaajat availevat kalenteriluukkuja luettuun ja koettuun. Postauksista paljastuu joulukirjavinkkejä tai muuten ajankohtaan sopivia tunnelmia. Koko kalenterin esittelee joulukuun ensimmäisen päivän postaaja Hyönteisdokumentti. Eilen kalenterivuorossa oli 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, huomenna Kirjakaapin kummitus. Tänään itsenäisyyspäivänä luukusta pomppaa…


 

Linnan juhlat
Suomi täyttää kahden vuoden päästä 100 vuotta. Roope Lipasti kertoo juhlavuodesta mustanpuhuvan veijaritarinan tapaan: Linnan juhlat (Atena 2015).

Tarina alkaa tavallisten nelikymppisten avioerosta, jossa mies on yllätetty reppana, nainen tomera toimija ja perheen murrosikäinen tytär kasvukipuilee. Persoonan treenaaja, arvoituksellinen Mikko, puuttuu tilanteeseen kuin taikasauvaa viuhtova velho: ex-perheenisä-Hannun ikiaikainen toive päästä itsenäisyyspäivänä linnan juhliin voi onnistua ja sen avulla kotijoukkojen uusyhdistäminen.

Linnan juhlat on muikea kooste erotyötä, aikuisten satua ja yhteiskunnallisuutta. Kirja on pinnalta kevyt, ja aluksi se harhauttaa ajattelemaan, että tällaisia miespoloisen kasvuyrityskertomuksia on ilmestynyt kyllästymiseen asti. Vaikka väliosan tiivistäminen olisi tehnyt terää, on Lipastin romaanissa ytyä ja yllätyksiä. Veijarihenkisessä tyylilajissa riittää kärjistyksiä ja äkkikäänteitä, överiksi äitymistäkin.

Kieli on kerkeää ja asioita yhdisteleviä ajatelmia pukkaa. Rakenne palvelee mukavasti: Hannun ja Marian ajatustapojen erot ilmenevät selittelemättä minäkerrontaosuuksissa. Mukana on kolmas kerrontalinja, viranomaisasiakirjat. Ja vaikka aika varhain arvaan niiden tarkoituksen, ei se haittaa.

Entäpä romaanin yhteiskunnallinen ja dystooppinen puoli? Ehkä dystopia on turhan juhlallinen määrite, sillä pelottavan lähellä Lipastin kauhukuvat ovat nykytotta.

Varmasti kyse oli myös poikkeuksellisesta poliittisesta tilanteesta. Työttömyys oli ajat sitten ylittänyt 1990-luvun kauheudet, ja Suomen luottoluokitus oli alennettu lattiarätiksi kun it:stä oli tullut yt. Maailman huonoimman yritysjohtajan tittelistä kilpailivat räjähtäneen ydinvoimalan, kannattamattoman kultakaivoksen sekä tappiota tuottavan viinakaupan pomot.

– Se on tää yhteiskunta, joka on sairas. Sen verran olisi hallituksen kannattanut konsultoida kirurgisen sairaalan kanssa, että kun leikkauksiin lähdetään, niin ei kannata aloittaa päästä.

Kritiikin pistin tuikkaa työttömyys- ja talouskierteeseen, psykiatriseen avohoitoon, arkipäivän rasismiin, mediamelskeeseen jne. Kirjassa vilahtaaa Anarkolepsia-liike, yhteiskunnan nukkuvia herättelevä toiminta. Kipaisepa hakemaan luettavaksi Linnan juhlat ja selvitä, voiko tapahtua todellinen ”Muutosh” vai toimivatko vaikuttimena vain pinnallinen mellastushalu ja raha.

Lipasti viihdyttää vakavilla asioilla. Romaanin Hannu toteaa, että Suomi ei ole sama maa kuin hänen lapsuudessaan. Ei niin, eikä kukaan eikä mikään pysy ennallaan. Lipasti sysää miettimään, mitkä muutokset ovat osa kehitystä, mitkä liikahduksia vikasuuntaan ja miten ihmispolo kaiken keskellä klaaraa. Mutta mitä voi tehdä?

Illalla avaan telkkarin, katson linnan juhlia, tällä kertaa romaanin häiriinnyttämänä. Varovaisesti toivotan kotisohvalta hyvää, tai edes kohtuullista itsenäisyyspäivää, ja lisään: varaudu kaikkeen – enää kaksi vuotta 100-vuotisjuhliin…
Linnan juhlat 2
– – –
Roope Lipasti
Linnan juhlat
Atena 2015
romaani
283 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.
Muissa blogeissa mm. Lukutoukka ja Kirja hyllyssä tykkäsivät, Kaiken voi lukea! ei niin innostunut.

Joulukalenterin luukunhaltijat löytyvät Hyönteisdokumentti-blogista. Lofgon on tehnyt Yöpöydän kirjat -blogin Niina.

Joulukalenterin luukunhaltijat löytyvät Hyönteisdokumentti-blogista. Logon on tehnyt Yöpöydän kirjat -blogin Niina.

16 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus