Avainsana-arkisto: Romain Puértolas

Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven

Aikuisten värityskirjat ovat hitti, ja englantilaiset kuulemma ovat innostuneet aikuisten lastenkirjoista. Joukon jatkoksi sopivat aikuisten saturomaanit, esimerkiksi ranskalainen Romain Puértolas on sellaisen sepittänyt: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven (Otava 2016). Tämä fabula on erityisen fiktiotietoinen kehyskertomuksineen ja fakta-sepite-variaatioineen.

Minä uskon kiinalaiseen merirosvoonne oranssissa pyjamassaan, senegalilaiskiinalaiseen poppamieheen, joka syö Lidlin jogurtteja, ja Renaultin tehtaan munkkeihin, jotka pelaavat petankkia vihreillä tomaateilla. Minä uskon siihen kaikkeen. Koska se tekee minulle hyvää. Vaikka tiedän, että se on valetta, silkkaa mielikuvituksen tuotetta.

Posteljooni Providence lentää (siis lentää itse, ei lentokoneella) Marokkoon saatuaan luvan adoptoida sieltä kroonisesti sairaan tytön. Tämän mahdottoman matka varrella kohdataan merkillistä väkeä, kummia sattumuksia ja paljon populaarikulttuuriviittauksia, joita kaikentietävä ja -tietoinen kertoja ripottelee juoneen. Jos joku lukijoista uuvahtaa ennen loppukolmannesta, jää itämättä tarinoinnin totuuden siemen. Vakava asia on pohjalla, mutta överiksi menee. Voi juustokudotut vaatteet!

Tyttö joka nielaisi

Tarinassa on paljon viehättävää, mutta johtuen puisevasta mielentilastani tai tälle kirjalle epäonnisesta lukutilanteesta, kokonaisuus tuntuu venytetyltä. Luin juuri Kate Atkinsonin romaanin Hävityksen jumala, joka käsittelee osin samoja teemoja ja tekee sen niin häkellyttävän vaikuttavasti, että rinnalla Puértolas jää pikkukivaksi kokeiluksi. No juu juu, onhan näiden kirjojen tyylilaji ihan eri, vaikka yhteistä ovat mielikuvitus, fiktion lohdullisuus ja kuolema-aihe. Niitä voi toki käsitellä monella tavalla – kyllä sepityksen leikkiä maailmaan mahtuu ja joka tyylin lukijoita.

Uskon, että Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven vetoaa kepeänviehkon tarinoinnin ystäviin. Näppärää sanankäyttöä romaanissa on. Satumainen on myös Puértolasin esikoinen Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin, ja sen elämää rakastavista sattumuksista toissa kesänä viehätyin. Se on sopivan raakasokerinen. Tässä uutuudessa on katkeransuloisuudesta huolimatta minulle liikaa makeutta, joskin ”onnellinen” loppu on askarruttavan monimielinen.

– – –
Romain Puértolas
Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
Suomentanut Taina Helkamo
Otava 2016
romaani
224 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Ja juuri niin kuin pitääkin, sukeutuu erilaisia lukukokemuksia: Krista piti tästä, ei niinkään Fakiirista.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

Fakiirista hyväksi ihmiseksi

Haluatko lukiessasi levitoida kevyesti tietoisena, että allasi on piikkimatto, ja silti pitäytyä näennäisessä helppouden tunteessa? Sitten valitset Romain Puértolasin romaanin Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin (suom. Taina Helkamo, Otava 2014).

Romaani on sattumusten farssi. Ajatuŝatru Vaŝta huijaa koti-Intiassa meno-paluu-lentolipun Pariisiin ostaakseen Ikeasta piikkimaton. Matkasta tulee vähintään mutkallinen. Fakiiri törmään erilaisiin ihmisiin ja yllättäviin tilanteisiin useassa Euroopan ja yhdessä Pohjois-Afrikan maassa. Epäonnen- ja onnenkantamoiset seuraavat hyväsydämistä huijaria, jonka omaatuntoa alkaa kolkuttaa aiempi valheellinen, vaikkakin kova elämä.Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin

Teksti etenee nautittavan liukkaasti. Kirjassa on paljon näpsäkkää ja luistavaa sanailua. Vaikka tyylilajina on naiivin kepeä hupailu, intialaisen päähenkilön havaintojen tikariniskut osuvat länsimaiseen lukijaan. Välillä niitä pehmennetään, välillä tuikataan peittelemättä.

Miksi toiset syntyvät tänne ja toiset sinne? Miksi toisilla on kaikkea ja toisilla ei mitään? Miksi toiset saavat elää, ja toisilla, aina niillä samoilla, ei ole oikeutuksia kuin vaieta ja kuolla?

Lievetekstin perusteella Romain Puértolas on laittomaan maahanmuuttoon erikoistunut rajavartioston poliisi. Ammattikokemuksen hän on liudentanut hupsutteluromaaniksi, jossa hän kuitenkin ottaa humaanisti kantaa eurooppalaiseen ja kovin ylimieleisen herraskaiseen suhtautumiseen hyvinvointia havitteleviin pakolaisiin. Romaani on ajankohtainen: kirjassa mainitaan tilanne, jossa Italian rannikolla katoaa 76 pakolaisen kansoittama kumivene. Lähipäivinä on voinut lukea päivälehdestä uutisen 75 samanlaisesta uhrista.

Jos haluat realistisen rinnakkaisteoksen tälle hyväntahtoiselle, jopa satumaiselle, viihtyvyysrajoissa pysyvälle romaanille, suosittelen ankaraksi vastapainoksi Lauren Gauden romaania Eldorado (Bazar 2013).

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus