Avainsana-arkisto: Reijo Mäki

Kirjamessut: tänään 24.10.2015 selkoa

KirjamessutLauantaina kirjamessuilla kohtasin useita kirjailijoita, lähinnä matkan päästä ihaillen. Nykykirjailijan ammattitaitoon kirjoittamisen lisäksi liittyy markkinointi, ja kieltämättä tekstitaitajat, joilla on haastatteluissa sanavalmiutta, läsnäoloa ja tilannetajua, lisäävät kiinnostusta myös kirjoihinsa. Kaikki kunnia heille. Kumarrus myös heille, jotka eivät ole estraditaitureita, sillä kyllä pelkän kirjankin pitäisi riittää.

Brunssi

Ella Kanninen haastatteli taidokkaasti esikoiskirjailijoita WSOY:n ja Tammen kirjabloggaajabrunssilla.


Joenpellon kirjailijatalon entinen (Katja Kettu) ja nykyinen ( Maritta Linturi) asuja.

Joenpellon kirjailijatalon entinen (Katja Kettu) ja nykyinen (Maritta Linturi) asuja.


Julkisuutta hallitseva Sofi Oksanen

Julkisuutta hallitseva Sofi Oksanen

Näistä aatoksista siirrynkin joustavasti marginaalikirjallisuuteen. Verbaaliveikko Reijo Mäki on selkokirjakummi, sillä Anna-Leena Härkönen haastoi hänet kaksi vuotta sitten Häräntappoaseen selkoversion (Opike 2013) julkistuksessa sellaiseksi eli seuraajakseen. Joka toinen vuosi nimettävän kummin yksi teos julkaistaan selkokielisenä ja julistetaan seuraava kummi. Tänään siis juhlitaan Mäen Pimeyden tangoa selkoistettuna (Opike 2015).selko-Vares

Ari Sainiolla on selkomukauttajana ollut aikamoinen urakka. Mäen alkuteksti liukuu henkilöstä ja paikasta toiseen, ja yksi Mäen puumerkeistä on verbaali letkauttelu. Selkoromaanin tulee kuitenkin olla helppolukuinen, kielikuvia karttava ja juoneltaan vaivattomasti seurattava.

Kirjajulkkarit. Ari Sainio (vasemmalla) selkoisti Reijo Mäen (oikealla) Pimeyden tangon. Leealaura Leskelä Selkokeskuksesta haastatteli tekijöitä.

Kirjajulkkarit. Ari Sainio (vasemmalla) selkoisti Reijo Mäen (oikealla) Pimeyden tangon. Leealaura Leskelä Selkokeskuksesta haastatteli tekijöitä.

Onneksi selkoversion henkilöluetteloon voi aina harppoa tarkistamaan tyypit, ja luvut on otsikoitu siten, että heti hoksaa, kenen tarinassa edetään. Aika monimutkainen kirja on silti, juonivetoinen, henkilötyypit jäävät tapahtumien varjoon. Väläyksiä Vares-huumorista on jäljellä, ronskiudesta on säilynyt hippunen.

Pidän tärkeänä, että suosittuja kirjoja selkoistetaan. Vares jalkautuu nyt kaiken kansan pariin, heidänkin, joille tavalliset kirjat ovat liian runsaita ja kielellisesti mutkallisia. Lisäksi tyylin äijämäisyys täyttää tilausta, sillä tämäntyyppisiä aikuisten hurlumhei-dekkareita ei ole selkona aiemmin ilmestynyt. Reijo Mäki haastaa seuraavaksi selkokummiksi Eppu Nuotion. Jään jännittämään, mikä kirja hänen tuotannostaan ilmestyy kahden vuoden päästä selkona.

Reijo Mäen haastama Eppu Nuotio: valmiina selkokummiuteen.

Reijo Mäen haastama Eppu Nuotio: valmiina selkokummiuteen.

Kuin Vares-äijäilyn vastapainona tämän vuoden Seesam-palkinnon saa Satu Leisko ja selkoromaani Unohtunut maa (Opike 2014). Seesam-palkinto jaetaan Helsingin kirjamessuilla joka toinen vuosi tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä. Unohtunut maa on ensimmäinen fantasiaromaani selkokielellä. Se on viehättävä tyttötarina siitä, miten voi selvitä elämänmuutoksesta.

Satu Leisko (vasemmalla) juuri palkinnon saaneena. Kuva: Marjo Repo

Satu Leisko (vasemmalla) juuri palkinnon saaneena. Kuva: Marjo Repo

Leiskon fantasiaromaani tarjoaa rakennusaineita ja rohkaisua murrosikäisten tarpeisiin. Romaani on palkintonsa ansainnut, sillä nuorten lukuharrastus on ollut tutkimusten mukaan laskusuunnassa. Toivottavaa on, että lukuhaluttomat ja -vaikeuksiset nuoret innostuvat helppolukuisesta fantasiakertomuksesta.

Ja siis miesmäisestä menosta kiinnostuneille lukijoille on tarjolla uusi selko-Vares, kun taas naisjännärilukijoille ilmestyi selkoistettuna jo neljäs Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarisarjan kirja (Avain 2015). Nuorisolle on syksyllä ilmestynyt komea kotimainen kertomuskokoelma Panttivanki (OPH 2015, Ari Sainion hienoa mukautustyötä), klassikkoseikkailunälkään voi ahmia Aarresaaren (Avain 2015) ja surutyön tueksi voi ottaa Marja-Leena Tiaisen Poika joka katosi (Avain 2015). Siis jokaiselle jotakin – näin lueteltuna tuoreimpia selkofiktiota noin esimerkkiluotoisesti.
_ _ _
Reijo Mäki
Pimeyden tango
Selkoistanut Ari Sainio
Opike 2015
selkodekkari
126 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Kirsin kirjanurkka on myös lukenut selko-Vareksen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Selkokirja

Pohjoismainen Dude Lit

Kun romaania markkinoidaan kansilehdellä sanoin ”uskomattoman hauska kirja”, lainaan sen ilman muutta luettavaksi: Mikael Bergstrandin Delhin kauneimmat kädet (suom. Sanna Manninen, Bazar 2012). Viisikymppinen turvallisuushakuinen tekstityöläismies saa kenkää malmöläisestä viestintäyrityksestä ja päätyy Intiaan, uuden elämän alkuun.

Tarina  ei ollut  järin hauska, ja uskomatonta oli lähinnä se, millaista huttua teos tarjosi. Juonivetoinen viihdekirja on toisaalta hellyttävä. Minäkertoja tuskailee painoaan, hermoilee mahdollisuuksiaan suhdemarkkinoilla ja ihastuu. Eipä tämä eroa naisten viihteestä – hauskaa sinänsä.

Ruotsalaisen ja intialaisen kulttuurin kohtaamisesta saisi enemmänkin irti. Intialainen positiivinen liioittelevuus ja pohjoismainen tönkkö rehellisyys törmäävät välistä. Tarinassa pyöritään varakkaiden intialaisten piireissä, hiukan juttu heilahtaa slummien ja lapsiorjatehtaiden siimeksen puolelle. Kepeyden ja yksioikoisuuksien välissä kaipasin kulttuurikriittesempää otetta, vaikka ymmärrän tyylilajin rajat. Päähenkilön tuskastunut ex-vaimo jakoi tunteeni ja sai vastauksen:
”Etkö tosiaankaan pysty parempaan? Kun tyttöjä abortoidaan ja murhataan Intiassa vain siksi, ettei heitä pidetä yhtä arvokkaina kuin poikia! Kirjoita siitä, ukko!”
”Pidä kuule kolonialistiset ennakkoluulosi omana tietonasi, akka!”

Bergstrandin kirjaa jonkin aikaa luettuani päättelin, että kirja on miehille suunnattua Chick Litiä, siis ilmiselvää Dude Litiä. Luulin olevani omaperäinen lajityypin nimeäjä, mutta varmuuden vuoksi tein nettihaun. Sieltähän sitä löytyi, määrittelyjä ja kuvauksia, esimerkiksi : ”Dude Lit is like Chick Lit, but for guys who hate to read.” Toisaalta lukuvinkkilistauksissa lajiin mahtuvat Faulkner, Hesse ja Murakami siinä kuin Nick Hornby. Lisäksi löytyi mielenkiintoinen ABCnewsin julkaisema artikkeli, jossa ennakoidaan juonivetoisen testosteronisen äijäproosan myräkkää tuleville e-kirjakentille.

Olen lähiaikoina lukenut Reijo Mäen kirjat Mustasiipi ja Sheriffi, nekin mielestäni ovat  äijä(kevyt)proosan edustajia. Ruotsalaisverrokki ei ollut dekkari, ja siinä herra kävi kampaajalla, manikyyrissä ja huolehti habituksestaan. Vares ei kuulu metroseksuaalisiin kaippareihin, mutta  Dude Litin tapaan juoni etenee sutjakkaasti ja helppolukuisesti, ja miesnäkökulmasta ratkotaan eteen osuvia ongelmia.

Vares-tarinoissa on keski-ikäisten kaljoittelijoiden läpänheittoa, vain piirun verran yläkoulun välitunneilta jalostuneena. Naiskuva on yhä melkoisen alkeellinen.  Mäen miehille kyllä kelpaisi kunnollinen kotilieden lämmittäjä, mutta kypsymättömät kaverit eivät saavuta parinmuodostustavoitteita, usein tähtäävätkin hetken huumaan,  ja joskus tosissaan suhteeseen pyrittyään on herkään tunne-elämään vedelty syviä viiltohaavoja.

Amerkoissa fiktion lukijoista ja kirjojen hankkijoista vain kolmasosa on miehiä. Siihen saumaan yritetään iskeä tietoisella äijäkirjallisuudella. Naiset eivät ole niin kranttuja, heille käy pimujen, äijien ja sukupuolineutraaalinomainen kirjallisuus. Luokitellaan vaan: lajista viis, kun  sisältö, kiinnostavuus ja vaikuttavuus ratkaisevat.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Sekalaista