Avainsana-arkisto: Pirkko Soininen

Nuotio & Soininen: Sakset tyynyn alla

Isken innolla silmäni taidedekkariin. Tällä kertaa dekkaristikimppa Nuotio-Soininen sitoo jännärijuonen sota-ajan muotokuvamaalaukseen. Viimeksi he viihdyttivät Edefeltin Pariisi-kauden taulun salaisuudella Nainen parvekkeella -kirjassa.

Sakset tyynyn alla -jännärissä (Bazar 2028) tapaan edellisen kirjan päähenkilöt. Vanha herra Arvo Joenmaa Tuomas-poikineen kytkeytyvät taas Salomen seikkailuun. Juoni käynnistyy Berliinistä, vie Antwerpeniin, käväisee Italiassa ja poikkeaa Wienissä. Hieman raotan tapahtumia: taidedokumentaristi Salome innostuu belgialaisesta sarjamurhaketjusta, johon liittyy Fredric William Elwellin maalaus Girl with a Cicarette (1942).

Toisessa kädessä palaa tupakka, ja toinen on tuolin selkänojalla. Oikeassa ranteessa on musta koru. Sitten Salome hätkähtää: pöydällä naisen vasemmalla puolella on ompelutarvikkeita, lankarullia ja sakset. Sakset. Elwell on maalannut naisen ja sakset toisen maailmansodan aikana. Ja nyt joku tappaa ihmisiä iskemällä naisen kuvan uhriensa rintaan.

Maalauksen nainen on todellinen katseenvangitsija (ks. tästä). En ihmettele, että kirjailijapari on siitä innostunut ja kehittänyt sen ympärille mielikuvituksellisen tarinan. Maalaus siis lumoaa minut. Pidän lisäksi sota-ajan kirjeenvaihdosta, jossa päähenkilönä on taulun malli. Kirjeiden tyylissä on kiehtovuutta: unelmointia, raportointia, todellisuuspakoa ja natsimiehityksen ankeaa arkea.

Ymmärrän myös Salomen henkilökuvahahmotuksen: impulsiivinen taidehörhö toimii villisti ja vapaasti intohimojensa vietävänä toisin kuin on tavattu naisilta odottaa. Salome tissuttelee, vippaa, harrastaa sitoutumatonta seksiä, pettää lupauksiaan ja säntäilee mielihalujensa mukaan. Hän on rohkeasti epäsympaattinen, öykkärimäinen ja itsekeskeinen.

Sakset tyynyn alla

Alku lupaa hyvää. Valitettavasti juoneen kasautuu tukuttain sellaisia yhteensattumia, jotka romuttavat uskottavuuden. Onko Nuotio-Soininen-kirjailijapari liian nopeasti tuottanut toisen dekkarinsa? Olisiko pitänyt malttaa ja hioa juonen suoria sattumuskulmia hieman pitempään?

Aiheita vilisee taideteoksen mallin metsästyksestä sota-ajan natseihin ja vastarintaliikkeeseen sekä nykyajan oikeistopopulisteihin ja sodan heijastuksiin sukupolvelta toiseen. Salomen jahtaaman murhaajan motiivin koen lopulta kovin ontuvaksi, samoin ammottavan aukkoiseksi sen, miten roisto ylipäänsä virittää syötin. Enpä paljasta miten ja kenelle, sillä sallin kaikille kiinnostuneille omat johtopäätöksensä ja mielipiteensä.

– –

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen
Sakset tyynyn alla
Bazar 2018
dekkari
302 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

P. S. Soiniselta on juuri ilmestynyt hieno Ellen Thesleff -romaani, ja Nuotion tuotannosta voi tutustua vaikkapa selkoistettuun Peiton paikkaan tai epätavalliseen rakkausromaaniin Mutta minä rakastan sinua.

8 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Pirkko Soininen: Ellen

Ellen Thesleffin (1869 – 1954) maalaus- ja puupiirrostaide erottuu aikalaisista omaperäisenä ja muuntautuvana. Se on varmasti yksi syy, miksi hän kiinnostaa nyt fiktiohenkilönä vähintään tuplaten. Viime syksynä Kati Tervon Iltalaulaja kuvasi Thesleffiä iäkkäänä maalarina Muroleen maisemissa. Hänen toiseen lempiympäristöönsä Firenzeen vie Pirkko Soinisen romaani Ellen (WSOY 2018). Italialainen vilkas kulttuuriympäristö virittää taiteilijan toisiin taajuuksiin kuin kotimaassa.

Ihan erilainen äänimaisema kuin jouluna Muroleessa, missä kovin ääni syntyy, kun lumihiutale törmää maahan.

Romaanin alaotsikko tiivistää, mistä on kyse: Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen-päiväkirja. Soininen selvittää loppusanoissa, että makrotasolla romaanin asiat ovat faktaa pohjautuen taiteilijan omiin dokumentteihin ja esimerkiksi Thesleff-elämäkerturi Hanna-Reetta Schreckin tarkistuksiin (Minä maalaan kuin jumala). Mikrotasolla romaani on Soinisen sepitettä, eläytymistä Elleniin.

Minä maalaa sieluni jokaiseen maisemaan ja se on totta vieköön vaikeampaa.

Taiteilijan ekspressiivinen tyyli ja väriasteikko muuttuivat vuosikymmenien aikana. Romaani pikakelaa taiteilijan kehittymistä, asemaa taideyhteisössä naisena ja oman tyylin rakentajana. Hän rikkoo kaavoja niin olemuksellaan, naimattomuudellaan kuin otteellaan. Soinisen romaani kuvaa hyvin sitä, miten Thesleffin taiteessa oleellista on tunne.

Ellen, miksi sinä haluat kapinoida? Onko pakko maalata taulu yhdellä värillä?
Mamma hyvä, ei ole oleellista, millä värillä maalaan. Maalaanko yhdellä värillä vai kahdella. Oleellista on, että maalaan tunnetta.

Romaani on varsinaista nimipudottelua. Perheenjäsenet ovat tuiki tärkeitä, samoin taideopiskelussa tutuiksi tulleet kollegat. Firenzessä Ellen tutustuu eurooppalaiseen kulttuurikermaan, merkittävin Ellenille on teatterivelho Gordon. Juuri Schreckin elämäkertakirjan lukeneena pystyn hyvin tunnistamaan nimiä eli todellisia henkilöitä, paikkoja ja tilanteita. Välillä pohdin, miten selviäisin ilman taustatuntemusta.

Ellen.jpeg

Miksi minä uhraan kaiken taiteelle?

Ellen on tiivis tavoittelu taiteilijan pään sisään ja kieleen, jolla ilmaistaan taiteen tekemisen paloa sekä uskoa itseensä ja päättymätöntä kehittymistä taiteilijana. Kun Eurooppa elää poliittisesti kriisiaikoja ja lähipiirissä kuolemantapaus seuraa toistaan, Ellen maalaa. Se on hänen kannanottonsa: hän välittää iäisyyden katukivissä, maailmankaikkeuden vedenpinnassa ja maapallon sydämenlyönnit.

Minä maalaan juuri niin kuin haluan.

Päiväkirjan lyhyet merkinnät etenevät kronologisesti. Kirja alkaa rakastumisella Firenzeen ja päättyy siitä luopumiseen. Firenzekin muuttuu, vaikka se pysyy vapauden ja luovuuden tyyssijana vuosien ajan. Ei Ellen elä vain luomiskuplassa tai irti juuristaan, esimerkiksi Murole välkkyy rinnakkaisympäristönä Ellenin mielessä. Kumpikin ympäristö kasvattaa Ellenistä tinkimättömän taiteilijan.

Tavoittelen totuutta, se on ainut totuuteni.

Välillä päiväkirjamerkinnät kertovat arkisesta puuhailusta, nälästä, koti-ikävästä, toimeentulohuolista; toisaalla välittyy juhlaa, perheyhteyttä ja hullaannusta. Myös tyyli vaihtelee arkikirjaamisesta uhoon ja muisteluista tavoitteisiin sekä runonomaisesti kiteytyneisiin havaintoihin ja julistuksiin. Päiväkirjalle luonteenomaista on, että kirjaukset ovat yksityisiä, valikoituja, silti kaikkea paljastamattomia.

Ei se, että jäljentää todellisuutta, sitä mitä näkee, ole parempaa kuin se, että maalaa tunnetta, sitä mitä tuntee nähdessään jotain.

Aluksi en pääse oikein rytmiin mukaan, mutta kun etenen romaanissa, seuraan mieluusti verbaaleja sivellinvetoja. Alan uskoa, että Ellen se siinä valitsee sanapaletista oikeat sävyt. Ellen oli myös runoilija, Soininen on myös runoilija; Ellen on kirjoittanut monikielisiä päiväkirjoja, ja nyt Soininen sanoittaa Ellenin ytimestä suomenkielisiä päiväkirjauksia. Viehätyn romaanin rohkeasta rajaamisesta vain yhteen paikkaan ja näkökulmaan – siten kirkastuu kohteesta jotain oleellista. Katson, kuka Ellen on, mitä hänelle tapahtuu ja miltä se tuntuu – ehkä myös näen.

Toiset katsovat, toiset näkevät. 

– –

Pirkko Soininen
Ellen. Fiktiivinen Ellen Thesleffin Firenzen-päiväkirja
WSOY 2018
romaani
189 sivua (kirjana).
Luin kirjan BookBeatin eKirjana.

Taitelijaromaani

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

Kovin paljon ei kimppakirjoja tehdä, joten on mielenkiintoista lukea dekkari, jolla on kaksi tekijää. Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen kirja Nainen parvekkeella (Bazar 2016) on lisäksi aihepiiriltään omaperäinen: keskiössä on Albert Edefeltin maalaus 1880-luvulta, Nainen parvekkeella.

Nainen parvekkeella 1

Berliinissä asuva dokumentaristi Salome Virta aloittaa kirjeenvaihdon vanhemman suomalaisherrasmiehen kanssa, sillä Arvo Samuel Joenmaa omistaa Edefeltin maalauksen, josta Salome kaavailee dokumenttia. Nainen parvekkeella-maalaus alkaa kiinnostaa muitakin, ja tapahtumiin sotkeutuvat pariisilainen Edefelt-tutkija ja Pariisissa asuva Joenmaan poika Tuomas. Välillä poiketaan 1800-luvulla Edefeltin asuintalossa Pariisissa ja seurataan parisuhdetragediaa. Merkittäviä sivuhenkilöitä ovat pariisilaiset portinvartijamadamet.

Romaanin jännitysjuonne käynnistyy hitaasti, vasta loppupuolella alkaa tapahtua rikoshenkisesti. Nykyaikaan sijoittuvissa Pariisin tapahtumissa on kuitenkin juonikipinöitä stalkkauksineen ja motiiviepäilyineen. Lopussa itse rikososuus pläjähtää aika liimatusti. Kiinnostavinta onkin taide, sähköpostikirjeenvaihto ja ihmissuhteet.

Olen miettinyt sitä, miten ihmisten tarinat kietoutuvat toisiinsa odottamattomalla tavoilla. Kiitän sinua luottamuksesta, sillä että kerroit salaisuutesi. Uskon, että salaisuutemme ovat arvokkainta mitä meissä on.

Näin koko kirjan luonnettakin hyvin kuvaavasti kirjoittaa A. S. Joenmaa Salome Virralle. Näiden kahden kirjeenvaihdossa tulee hyvin esille vähittäinen välittämisen ja luottamuksen synty sekä sen ailahtelu. Toisenlaisiakin suhteiden etenemiskuvauksia kirjassa on. Mielenkiintoista on tietylainen epäromanttisuus, vaikka kuuma Pariisi ja vehreä Ruissalo hehkuvat kesän väreissä. Tuomakseen littyvissä jutuissa on heikkoja lenkkejä, mutta isä-poika-suhde pohjustuu ja etenee. Yllätyksiä pulpahtelee, yhteensattumiakin.

Kokonaisuus on viihdyttävä: näppärästi juonilankoja punova, ei hiuksia nostattava dekkari, vaan jännitysaineksinen ihmissuhderomaani taidemaustein. Kahden aikatason kuljetus kirjeenvaihdon lisäksi sujuu mainiosti, ja tapahtumien katsominen eri kanteilta virkistää.

Rakenteen muotoutumisesta kertoi Eppu Nuotio kirjan julkistamistilaisuudessa:
– Kirjeromaanimuoto sopi meidän kummankin kirjoittajan elämäntilanteisiin: toinen asuu Turussa, toinen Berliinissä. Aluksi kirjoitin Salomen osuuksia, Pirkko iäkkään taidehistorioitsijan osuuksia, mutta muokkausvaiheessa kumpikin työsti kokonaisuutta. Ja vähitellen kerrontaan tuli muutakin kuin sähköposteja.
– Edefelt-tuntija Anna Kortelainen luki käsikirjoituksen ja antoi innostunutta palautetta. Romaanissa on hyödynnetty tutkimustietoja, siis olemme käyttäneet faktaa mutta myös keksineet paljon omasta päästämme.

Nuotio & Soininen

Pirkko Soininen, Virginie  Edefeltin maalauksen luonnoksessa Nainen parvekkeella ja Eppu Nuotio

Kirjailijapari Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen tapasivat muutama vuosi sitten Soinisen blogin kautta, he ystävystyivät ja vähitellen syntyi yhteinen dekkari-idea, josta Bazarin väki innostui. Kumpaakin kirjailijaa kirjoittamisen lisäksi yhdistää viehtymys kuvataiteeseen ja visuaalisuuteen, mikä vaikutti merkittävästi yhteiskirjan aiheen valintaan.

Edefelt-ideaan kirjailijoita inspiroi Bukowskin luettelo, jossa Nainen parvekkeella -maalaus oli myynnissä. Julkkarijuhlissa pääsi näkemään maalauksen luonnoksen. Lähi-Tapiolan omistuksessa oleva teos ei aikanaan mennyt liian tummasävyisenä kaupaksi. Varsinaisen heleän maalauksen olinpaikasta ei ole tietoa.

Nainen parvekkeella 2

Nuotion ja Soinisen taidedekkariyhteistyö ei ehkä jää tähän:
– On kiinnostavaa, että taiteeseen liittyvät rötökset ovat kolmanneksi yleisimpiä rikoksia. En sano, että jatkamme samojen henkilöiden kanssa, mutta kyllä kutkuttaa jatkaa taiteeseen liittyvää jännitystä, vihjaili Eppu Nuotio.

Eppu Nuotio

– – –
Eppu Nuotio & Pirkko Soininen
Nainen parvekkeella
Bazar 2016
dekkari
299 sivua.
Julkistamistilaisuus Lähi-Tapiolan pääkonttorissa 15.3.2016.
Sain kirjan kustantajalta.
Muissa blogeissa mm. Hemulin kirjahylly (kiitos julkkariseurasta!) ja Lukutoukka-Krista.

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus