Avainsana-arkisto: Pia Heikkilä

Kaksi kirjaa Kabulin tienoilta

Khaled Hosseinin romaanissa Ja vuoret kaikuivat (suom. Katariina Kaila, Otava 2013) on veri vettä sakeampaa. Usean vuosikymmenen ja henkilön voimin sille saadaan vahvistus.

Kirjassa pyörähdetään Kabulin ympäristössä, lisäksi Yhdysvallat, Ranska ja Kreikka ovat tapahtumapaikkoina. Monet kirjan henkilöt liittyvät vain löyhästi päätarinaan, mutta heidän kauttaan oiotaan mutkia ja tehdään matkoja ihmisenä olemiseen. Kerronnan juju onkin juuri tässä: eri henkilöt aivan erilaisista näkökulmista kertovat eri tilanteista, jotka jollain tapaa viistävät päätarinaa. Se tekee kokonaisuudesta kerroksellisen. Ytimenä on köyhä afgaaniperhe, joka on kotoisin Kabulin takaisesta kyläpahasesta.

Välillä kerronta hapuilee, sievisteleekin. Vaikka kertojat vaihtuvat, sävy ja ilmaisutapa säilyvät turhan samanlaisina. Lomassa on hienoja kerrontakohtia, eräskin laatikkokameran kuvaustilanne. Loppua kohden mukaan ujuttautuu kiinnittäviä kohtaloita ja koskettavuutta. Monesti henkilöt ohittavat onnensa, ymmärrys herää liian myöhään tai tahtoa puuttuu. Joillakin puuttuvat palaset loksahtavat vapauttavasti paikoilleen.

Ja vuoret kaikuivat on lukuromaani ihmisistä. Siitä puuttuu oivaltavasti taleban-kauhujen ja väkivallan revittely: ne ovat hiljaa humisevana taustana. Pia Heikkilän kirjassa Operaatio Lipstick (Otava 2013) sen sijaan kranaatit rätisevät Kabulin ja afgaanivuoristojen maisemissa.

Heikkilän kirja on likkalitteratuuria sotakirjeenvaihtajien, turvallisuuspalveluiden ja sotilaiden Kabulista länsimaisesta viihdevinkkelistä tihrustaen. Aineksista olisi voinut syntyä omaperäinen ja verevä ajanvieteteos, mutta juoni on ennustettava ja kökkö, henkilöt ohuita tyyppejä.

Kirjailijalla on kaikki edellytykset kuvata tuntemaansa maailmaa, mutta hän on päätynyt häpeämättömään huttuun naistoimittajan miehenmetsästyksestä, johon liittyen valitaan huolella asuja illallisille ja juonitellaan skuuppeja. Toivottavasti Heikkilä tämän aloituksen jälkeen sarjaa jatkaessaan heruttaa kunnolla sota-alue- ja mediatuntemustaan ja antaa päähenkilön repäistä siten, että Anna-toimittajasta kasvaa aikuisten oikeasti ammattitaitoinen, kokeva, tunteva, raisu, selviytyvä seikkailija.

(Kirjat ovat kustantajan arvostelukappaleita.)

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus