Avainsana-arkisto: Paperi T

Vuosikatsaus 2016

Aikamoinen vuosi on takana. Muusta viis – perinteiseen tapaan kokoan vuoteni kulttuurihuiput. Sanomattakin on selvää, että jouduin vaikeisiin valintoihin. Onhan esimerkiksi eri lähteissä moninkertaisesti mainittu kotimaisen proosan kova taso. Listauksesta jäävät pois monituiset hienot kohtaamiset kirja- ja blogi-ihmisten kanssa; ne pysyvät sydämessä. Tällaiseen otokseen päädyn.

Kotimainen esikoisromaani

Vaaka kallistui tällä kertaa Lempin puoleen. (Toinen nainen oli toisessa vaakakupissa.) Minna Rytisalon romaanin rakenne miellyttää kovin, sillä ristiin katsovat näkökulmat tarjoavat vivahteita tapahtumiin ja henkilöihin. Omaperäinen ratkaisu on myös se, että päähenkilöä ei tavallaan ole, vaikka häntä puhutellaan. Tunnekylläinen tarina tempasi minut kesällä täysillä mukaansa ja on jättänyt väkeviä muistijälkiä.

Kotimainen proosateos

Nyt kyllä peesaan reippaasti Finlandia-kisavoittoa. Vaikka mieli tekisi valita toisin, en voi. Jukka Viikilän romaani vei helmikuussa jalat altani, ja yhä siis konttailen sen edessä. Akvarelleja Engelin kaupungista hidasti ja hiljensi. Toistan tuolloisen ajatuksen: romaani ei tee yksityisestä yleistä vaan sisäisestä julkista. Vaikuttavaa kerrontaa, vangitseva tunnelma.

Kotimainen dekkari

Jari Järvelä sai Metro-trilogian päätökseen sellaisella kierteellä, että annan kaikki epäuskottavuudet anteeksi. Päätösosassa Tyttö ja seinä on entistä enemmän merkillisiä henkilöitä ja yhteensattumia, mutta jännite ei siitä notkahda. Nyrjähtänyt meno ei kätke sitä, että tämä kotkalainen kostosinfonia kannattelee romanttista pääteemaa. Miltä tuntuisi loihtia jonkun vuoden jälkeen Metron paluu, kirjailija Järvelä?

kotimaiset

Kotimainen runokokoelma

Processed with Snapseed.

En pyri jou-räppipiireihin, en hae katu-uskottavuutta, en poimi keski-ikäisten tätien nuorekkuuspisteitä. Kunhan vaan tykkään Paperi T:n runoista, joissa on sattuvaa sanaa, kulmikasta kuvaa, ajatuksia liikuttelevaa. Joka päivä hätkähdän ilon puolelle Post-alfan vuoksi, sillä liimasin allakkani kanteen kokoelman viimeisen runon: nää on kaikki rakkausrunoja / sä vaan luet niitä väärin

 

Lapset ja nuoret

naondelLuin tänä vuonna hävettävän vähän lastenkirjallisutta, joten en voi siitä mitään lausua. Nuortenkirjallisuuskin jäi muutamaan niteeseen. Valitsen kuitenkin suosikikseni rajatapauksen, Maria Turtschaninoffin Naondelin, jonka mieluusti luokittelen (nuorten) aikuisten fantasiakirjallisuudeksi. Synkeähkö saaga selvittää, mitä tapahtui ennen Maresia. Erilaisten naisten tarinoista askelletaan alistamisen rappusia pitkin vapauden mahdollisuuteen. Kirja loihtii mahdollisia maailmoita.

Käännösromaani

nora-websterColm Tóibín tekee sen taas. Kerronta imee itseensä, vetää puoleensa. Nora Webster on kiteytettävissä lyhyesti: Nora jää leskeksi ja koittaa pärjätä sen jälkeen perheensä kanssa. Hillitysti ja hallitusti aukeaa mielettömän hienot näkymät henkilöihin toiminnan keinoin. Tätä on, kun proosassa ei selitetä vaan näytetään ihminen.

 

Käännösdekkarisarja

ireneKoska ahmin Pierre Lemaitren dekkarit siinä järjestyksessä, kuin ne käännettiin, jouduin tinkimään kronologiasta. Suosittelen lukujärjestykseksi Irène, Alex ja Camille. Alex ilmestyi jo viime vuonna, kaksi muuta tänä vuonna. Jännärikonventioita noudatetaan pieteetillä ja sopivasti varioiden. Kauheudet kuuluvat genreen, ja ne kuvataan niin, että tuntuu. Kerronta vakuuttaa ja henkilöihin kiinnittyy, joten siedän jopa sen, että päähenkilö sotketaan jännärijuonen keskiöön muutenkin kuin selvittäjänä.

Äänikirja

jarjen-ja-tunteen3Vasta tänä vuonna olen tottunut kuuntelemaan äänikirjoja. Koska olen ytimeltäni visuaalinen, asetan äänikirjalle kovia ehtoja: kerronnan tulee olla etenevää, henkilöt kiinnittäviä ja lukija ärsyttämätön.  Enni Mustosen viisiosainen romaanisarja Järjen ja tunteen tarinoita kuvaa itsenäistymiseen päätyvää historiaa naisnäkökulmasta: se koukuttaa, viihdyttää ja jopa liikuttaa. Muista valinnoistani poiketen, tämä on ”vanha” tuote, sarja vuosilta 2004-2008.

 

Tieto

h-niin-kuin-haukka

Helen Mcdonald työstää isän kuoleman aiheuttamaa kriisiä haukkaa kesyttämällä. Tiedän vähemmän eksentrisiä tapoja surun käsittelyyn, mutta tiedän nyt tällaisenkin. H niin kuin haukka -kirjan kerronta tavoittaa yksityisen matalalennon vaiheet älykkäästi ja tunteikkaasti. Hyvät kirjat ovat tällaisia: etukäteen ei  voi uskoa, että kirja kannattelee.

 

Asiaa

100-syyta-lukea2Vuoden viimeisen viikon asiaproosalukukokemuksen nostan myös listalleni. Uskallan sanoa, että tämän kaiken tiedän, mutta se ei estä lukunautintoa: 100 syytä lukea. Marika Helovuo kokoaa mutkattomasti hyvät syyt nauttia kirjoista. Sanonpa, ei ole kenelläkään yhtään syytä olla lukematta tätä kirjaa.

 

Draama

olive-kitteridge-9781471149047_hrSeulon tässä teatteri-, elokuva- ja tv-draamakokemuksiani, ja tv:n puoleen käännyn, vaikka on ollut suuri ilo ollut osallistua esimerkiksi Bloggariklubiin ja nähdä sen myötä kiinnostavia teatteriesityksiä. Katselin HBO:n välityksellä hienon sarjan Olive Kitteridge, ja huomaan, että sen jälkeen YLE on esittänyt sen kolmesti. On kyllä komeasti näytelty draama perheestä, jossa tömäillään tunteissa ja puheissa niin että kolisee. Kiehtova tunnelma kuorruttaa kaiken.

Näyttely

kusama3Taidenäyttelyissäkin on ollut runsaudenpulaa. Joudun arpomaan muutaman huippukokemuksen kesken. Japanilaisen Kusaman näyttely In Infinity HAMissa tuotti iloa. Peilihuoneiden äärettömyydessä nautiskelin perusmuodoista, -väreistä ja -olemisesta. Kumarran sille, että mielenterveyden horjunta ei ole mitta tai este taiteen tekemiselle.

Kirjallisuustapahtuma

Helsinki LitOnhan Helsingin kirjamessut hieno kokonaisuus, ja siellä hellitään kirjabloggaajia esimerkiksi kustantajatilaisuuksin ja kirjapiirein. Viihdyin tapahtumassa joka aukiolopäivä. Siitä huolimatta nautintollisin kirjatapahtuma oli toukokuinen Helsinki Lit. Sain istua rauhassa salissa, kuunnella hienoja keskusteluja, joissa pureuduttiin teksteihin, kirjailijat keskenään. Lisäksi oli ilo tavata kanssabloggareita (niin kyllä kirjamessuillakin).

Kulttuurimatka

Julian parveke

Kesäreissu Veronaan ja ympäristöön virkisti ja viritti. Juhlistin sillä samalla Shakespearen 400-juhlavuotta haahuillen fiktiohenkilöiden oletetuilla olinpaikoilla ja lukien mestaria. Itse Italia ihastutti myös historiakerroksillaan, kesäsäällään ja herkuillaan.

 

 

Runoni

Hoksasin, että kymmenkunta vuotta olen vuosittain julkaissut jotain, usein porukan osana pedagogista tekstiä. Siitä poiketen toukokuussa ilmestyi  runojani: Kierrän vuoden. Haastetta ei puutu, sillä rustasin runot selkoksi, kielellä ja tyylillä, jonka on tarkoitus avautua myös lukijoille, jotka ovat runoon tottumattomia. En halua tinkiä tulkintakerroksista, mutta runoista pitää myös saada nauttia vain tunnistaen ja jakaen puhtaan havainnon – vaikkapa vuoden vaihtumisen:

 Vaihdan vuotta.
Se koskee kaikkia.
Koskee, ei satuta.

Pitääkö luvata jotain?

Lupaan:
Herään joka aamu,
käyn illalla nukkumaan.
Siinä välissä elän.

tuija_kierran-vuoden

Jos kahlasit juttuni loppuun, on todella syytä kiitellä siitä, että seuraat blogiani! Toivotan tulevalle vuodelle antoisia kulttuurihetkiä ja jakamisen iloa!

Mainokset

20 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Elämäkerta, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Runot, Tietokirja

Kotimaisia esikoisia 2016 & kirjamessut

Kuluva kirjavuosi tulvii kiinnostavia kirjoja. Joukkoon mahtuu mainioita esikoiskirjoja, joissa kerronta vaikuttaa varmalta ja aiheenkäsittelystä pistää esiin omapäinen kulma. Kaikkia tulokkaita en ole lukenut, mutta lukemistani erottuu viisi kovaa kirjaa. Esittelen ne kirjamessujen käynnistyessä tekijänmukaisessa aakkosjärjestyksessä.

kirja16_bloggaajat


Kolme syyt elääTiina Lifländer: Kolme syytä elää

Esikoiseksi tässä romaanissa on vinkeä lähtökohta. Tässä ajassa seurataan lähinnä kahta vanhaa naista, ja myös heidän menneisyydessään poikkeillaan. Naisten suhde juontaa juurensa mieheen. Vaikka perisuomalainen vaikeneminen väijyy kuluneena motiivina, Liftländer tarjoilee uudenkarheaa näkökulmaa. Ja saattaa olla, että yksi syy elää tai lukea tämä kirja, on Volvo.

Processed with Snapseed.

Paperi T: post alfa

 

En spekuloi sen kummemmin esikoisrunoilijan muusikkomaineella, totean vain, että jälkimiehiset säkeet säväyttävät. Niissä on etenevä tempoa, tunneskaalaa ja tilannetajua. Sivunmittaisista vyöryistä runoilu vaihtuu välillä yhden sanan tiivistyksiin. Minuun vetoaa aitous ja heittäytyminen: olen aina mieluummin vilpittömästi epäonnistunut / kuin vitsillä mitään.

KäyttövehkeitäSoili Pohjolainen: Käyttövehkeitä

Totta kai esikoisromaaneissa on myös kehityskertomuksia. Käyttövehkeitä on siinä porukassa römäkkä rutistus. Tilannekomiikka viehättää kovasti. Ankeaakin on, sillä kyllähän suomalaisissa perheissä sattuu ja tapahtuu. Ja sattuu. Tyylitaju tässä romaanissa tykästytti kovasti.

LempiMinna Rytisalo: Lempi

Lempi on rakenteen riemuvoitto. Kolme kertojaa asetellaan peräkanaa kertomaan neljännen henkilön vaikutuksesta heihin. Henkilöt, juoni ja lähestymistapa sisältävät omaperäistä käsittelyä. Luin vimmaisesti. Muuta en sano kuin: Lapin mailla syttyy muutakin kuin sota.

 

Alma!Hanna Weselius: Alma!

Röyhkeää kerrontaa ihailevat saavat, mitä tilaavat. Kaikkitietävä kertoja keikkuu omavaltaisesti vaikka missä ja tekee omia johtopäätöksiään, mutta ei siinä kaikki, muutakin ilmaisutapaa löytyy. Yksi kertoja sättii Alma Mahleria sen kuin ehtii. Vaikka romaani on saanut nimensä tästä hiljennetystä naissäveltäjästä, hän soittaa romaanissa(kin) toista viulua, ensi viulussa vinguttavat kotimaiset naiset. Omia säveliään.


En kadehdi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon raadin tehtävää. Kirjamessuilla sunnuntaina 30.10. pääsevät ehdokkaat esille, joten voin nyt vain jännittää, moniko omista ehdokkaistani on palkintovaihtoehtojoukossa.

Kierrän vuoden KANSIEnsin en meinannut kehdata muistuttaa, että kuulun vuoden esikoiskirjailijoihin. Mutta tuli se sittenkin tässä todettua. Kirjamessuilla minut voi kohdata kirjabloggaajien päivystyspisteessä Boknäsin osastolla 6 t 139 perjantaina klo 17 – 18, mahdollisesti myös lauantaina klo 12 – 13.

kirjamessukortti

 

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus

Paperi T: post-alfa


jou tää täti diggaa nuorisoidolin runoutta mutta ihmettelee mitä tästä sanoisi sillä enhän mää mitään katu-uskottavaa tästä voi sanoa vanha ämmä haikujen suoltaja kun vastassa on musagenren kultapoika ”nostettu jalustalle suomiräpin penttisaarikoski” tyypillä on sana hallussa välkyin viittauksin ironiasta puhumattakaan oivalluksia sellaisia lyriikkaan kuuluvia sanapalapelejä ja aukkoja ne päästää lukijan suljettuihin huoneisiin ja avaamaan ainakin yhden oven


Noloudesta siis viis: pakko oli ottaa mallia esikoisrunoilijan kirjan jysäyttävästä takakansiliepeestä ja julistaa oma kokemusintro. Inspiroiduin kirjaliepeen tiheästä tekstistä, joka on kuin somen sättäysviestikooste höystettynä kirjoittajan itseironisin etäännytyksin. Se teksti välittää asenteen ja otteen, jota runokirja post-alfa (Kosmos 2016) sisältää.

Minut houkutellaan lukemaan runojen puhuja yksi yhteen kirjoittajan kanssa. Tämä Paperi T on palkittu muusikko ja radiotoimittaja. Artistinimi on artistinimi, se voi olla rooli tai se voi olla sitä itseään, Henri Pulkkista. Niin tai näin, runoissa heiluu pitkätukkainen musiikkimies baareissa, buffassa, takahuoneissa, makuuhuoneissa, kekkereillä ja kalliolaisilla kulmilla. Oman elämän paikanhakuangstia on aistittavissa. Itsemurhajutuilla leikkiminen hirvittää, mutta puhujan hirtehinen suhtautuminen roolinsa huvittaa ja liikuttaa.

– –
esittävä runoilija esittää runoilijaa
esileikki syvyyden kanssa
– –

Post-alfasta luen tiivistettyjä elämäntilannetuntoja. Kyse on selvästi kokoelmasta: huomaan kokonaisuuden kehittyvän syklin, tunnistan draaman kaaren. Joitain osia otan vaikeasti vastaan, mutta silti ne tunkevat lähelle. Näen näkyjä nuor(t)en maskuliini(e)n salaisista maailmoista, joita en voi jakaa mutta tuntea. Sitten kieleen. Runoudelle ominainen intertekstuaalisuus on otettu haltuun. Nautin runojen sanankäytöstä, etenkin monimerkityksisyydestä.

mä haluun olla vika
vika tässä maailmassa

Lisäksi minuun vetoaa suoruus – suhteutettuna runon mittakaavaan. Kuvallisuutta on kuten pitää, siirtymiä, mielleyhtymiä, kaikenlaista. Ja sitten on tätä paljautta, teeskentelemättömyyttä, josta tykkään: ”joskus likaiset hiukset ovat vain likaiset hiukset”. Viimeinen kaksirivinen lopetusruno läikähtää sisuksissa, pakottaa lukemaan kirjan heti uudelleen, asemoimaan asioita toisin.

Processed with Snapseed.

Runoissa ei ole isoja kirjaimia, ei välimerkkejä. Ne on painettu valkoisella mustaan paperiin. Sivuille jää oitis lukijan sormenjäljet. Tietoista tai ei, näin lukija jättää merkkinsä tekstiin. Tekstikin jättää jälkiä.

Saa nähdä, saadaanko post-alfasta #pojatkinlukee-kampanjan välkehtivä veturi. Ainakin kirjan painos myytiin pikaisesti loppuun. Toivon, ettei Paperi T:tä syleillä hengettömäksi. Halaillaan siten, jooko, että taiteilijan omaehtoisuus saa kukoistaa ketään kumartelematta. Niin, ettei ole pakko tykätä mutta saa. Kun ”älykköräppäri jäi mensan tuulikaapissa jumiin”, hän tuli ulos kaapista kiinnostavana lyyrikkona. Ovet on auki.

– –
Paperi T
post-alfa
Kosmos 2016
runoja
93 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot