Avainsana-arkisto: Morse

Morsen aakkoset

Ensimmäisiä hurahduttavia poliisidraamoja ovat minulle olleet Komisario Morse -tv-elokuvat. En ole koskaan ollut kovin otettu Colin Dexterin rikosromaaneista, mutta tv-versiot (1987 – 2000) mieleenpainuvine henkilöineen ovat ottaneet valtaansa. Siksi olen katsonut vuosien varrella useat tv-uusinnat ja jokusen tallenteenkin.

Komisario Morsen (jo edesmennyt John Thaw) hahmo on liikuttava. Pinta on ärtyisä ja itseriittoinen – oxfordilaissivistys purusuaa aksentista, kirjallisuusviittauksista, musiikkikalssikoista ja sanaristikoiden verbaalipeleistä. Yksinäinen olutta ja viskiä nauttiva herrasmies vetoaa kuitenkin katsojan helliin tunteisiin, sillä hänen olemuksestaan aistii herkkyyden, surun ja lempeä kaipaavan romatikon.

Ei haittaa, että joka jaksossa Morse ihastuu mahdottomiin naisiin. Ei haitta sekään, että ympäristöään ymmärtämäton Morse maksattaa oluensa muilla ja muutenkin kohtelee ylemmyydentuntoisesti alempiaan ja ylempiään. Oopperamusiikki pauhaa, Morse järkeilee ja junttiapulainen Lewis (Kewin Whately) pelastaa tilanteet.

Morse ei olisi mitään ilman uskollista apulaistaan Lewisia. Luonnollisesti on kyse ikiaikaisesta isäntä-renki-asetelmasta. En ole silti nähnyt tv-draamassa vastaavaa kollegiaalista rakkautta, jota Lewis osoittaa esimiestään kohtaan. Hän suojelee ja tasoittaa komisarion pahimpia särmiä. Vastavoimien yhteispeli ja välittämisen väreily on sarjan salaisuus.

Ajankohtainen Morse on Yle1:n esittämän Nuori Morse -pilottijakson vuoksi. Se lämmittelee etsivähahmon eloon paljastaen uran alkuvaiheet vuoden 1965 henkeen. Aluksi Morsen esittäjän (Shaun Ewans) nälkiintynyt ja kulmikas olemus tökkii, mutta vähitellen se muuttuu uskottavaksi: tuollainen totinen, arrogantti, eristäytymiseen taipuvainen neropatti Morse on nuorena tietysti ollut. Ja tietysti saavuttamattomat ihastukset ovat olleet alusta alkaen vähintään klassisia sopraanoita. Lisäksi pilottijaksoon on ripoteltu muutakin sisäpiiriroinaa Morse-entusiasteille. Jakso on nähtävissä Arenassa koko toukokuun.

Muutamia vuosia sitten tv:ssä esitettiin ikääntyneen ja synkistyneen komisario Lewisin nimikkosarja. Asetelma on käänteinen, sillä Lewisin aisapariksi päätyy morsemainen, kompleksinen nuorimies James Hathaway (Laurence Fox), jonka persoonan saloja paljastetaan vähitellen. Sarja toimii henkilöasetelmiltaan, vaikkei se aivan samaa antautuvaa lämpöä hohkaa kuin alkuperäisdraama. Valitettavasti rikosjuonet kangertelevat pahasti ja ruumiita tehtaillaan yli tarpeen.

Miesvaltaisten poliisisarjojen viehätystä sopii pohtia. Oman innostukseni perustelen vivahteikkaalla näyttelijätyöllä, joka takaa henkilöiden uskottavuuden ja heihin viehättymisen. Hahmot kehittyvät, heissä on epätäydellisyyttä ja vähitellen avautuvia puolia. Lisäksi Oxfordin maisemat ja pahantahtoiset yliopistoälyköt tarjoavat omaleimaisen ympäristön. Rikos on äärimmäinen tilanne kuvata ihmisiä: alhaiset tunteet johtavat peruuttamattomiin tekoihin ja seurauksiin. Vaikka kuolema viihteellistetään, uhrien läheisten tuska lähes sivuutetaan ja keskitytään ulkopuolisten tekemään selvitystyöhön, rikosdraama parhaimmillaan on ihmisen asialla ja elämästä selviämisen puolella.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Draama, Elokuvat