Avainsana-arkisto: Mika Waltari

Lukutaitopäivä & Komisario Palmu selkokielellä

Kansainvälinen lukutaitopäivä 8.9. muistuttaa siitä, miten merkityksellinen lukutaito on ihmisen hyvinvoinnille. Viidennes maailman aikuisista on lukutaidottomia, mikä on monitahoinen terveyteen, toimeentuloon ja tasa-arvoon vaikuttava riskitekijä. Myös lukemisen vaikeudet tuottavat samanlaisia riskejä. Suomessa kuvitellaan, etteivät lukutaito-ongelmat juurikaan koske meitä ja unohdetaan, että täkäläisistä on ainakin 10 % lukijoita, jotka eivät selviä kirjallisista lomakkeista, ohjeista tai muista asiointiteksteistä.

Lähes 30 vuotta on Suomessa kehitetty selkokieltä, kielimuotoa, joka tukee osallisuutta ja tasa-arvoa. Selkokieli on sanastoltaan, rakenteeltaan ja sisällöltään yleiskieltä helpompaa. Näin mahdollistuu mahdollisimman monille tekstien ymmärtäminen ja siitä nauttiminen. Selkokielellä esimerkiksi Yle julkaisee päivittäin uutisia, ja myös selkokieliset esitteet ja verkkosivut ovat yleistyneet. Selkokielisiä tieto- ja kaunokirjoja ilmestyy vuosi vuodelta enemmän. Silti esimerkiksi selkokirjat eivät juurikaan ylitä medianäkyvyyskynnystä, joten selkomateriaalit jäävät suurelta yleisöltä piiloon. Moni lukemisesta kiinnostunut mutta vaikeisiin teksteihin kompastuva hyötyisi selkokirjojen myötä tunteesta: lukeminen sujuu, teksti on ymmärrettävää ja kirjan lukeminen herättää elämyksiä.

Selkokirjailija Pertti Rajala on noin sadan selkokirjan tekijä. Hän on kirjoittanut kaikenikäisille kaikenlaista. Viimeisimpiä tietokirjoja on esimerkiksi kotimaan juhlavuoteen sopiva 100 totuutta Suomesta. Viime vuosina häneltä on ilmestynyt useita klassikkomukautuksia kuten Juhani Ahon Rautatie tai Stevensonin Aarresaari. Viimeisin selkokielelle kääntynyt klassikko on Mika Waltarin Komisario Palmun erehdys (Avain 2017).

Komisario Palmun erehdys

Selkokirjaksi Komisario Palmun erehdys ei ole helpommasta päästä esimerkiksi jo siksi, että se on lähes 200-sivuinen. Kappaleet ja osin myös virkkeet ovat aika pitkiä, eikä tekstin rivitys aina etene perusselkoperiaattein. Jännitysjuoni on tietysti melko polveileva, mutta lukija autetaan alkuun henkilöluetteloin ja joka luvun alun johdattelutiivistyksin. Jälkimmäiset toimivat oikein hyvin tarinan kannattelijoina.

Pidän kirjassa siitä, että siinä säilyy mainiosti alkutekstin henki. Seuraavan sitaatin alkuvirke voisi olla selkokirjoittamisen määritelmästä mutta onkin Palmun rikostutkintametodiikkaa:

Erotetaan jutusta kaikki epäolennaiset asiat
ja henkilöt, jotka eivät kuulu asiaan.
Kuta pidemmälle pääsemme, sitä enemmän
murhaaja alkaa pelätä.
Nyt hän on tehnyt jo kaksi ratkaisevaa erehdystä.
Ne eivät riitä osoittamaan murhaajan
syyllisyyttä, mutta ne osoittavat,
että hänen hermonsa tulevat pettämään.

Henkilöt välittyvät särmikkäinä ja eloisina. Komisario Palmun persoona erottuu ilahduttavan ärhäkkänä, ja murhatarinan muut henkilöt vilahtavat sopivan erikoisina hahmoina. Minäkerronta sopii mainiosti kuvailemaan tapahtumia ja henkilöitä tarkkailijan tavoin. Myös muiden ääni kuuluu sujuvassa dialogissa, ja takautumakertomukset erottuvat kursivoituina.

Teksti etenee liukkaasti, joten uskon kirjan innostavan lukijoita, jotka haluaisivat lukea dekkareita, mutta kavahtavat tiheätekstisiä romaaneita lukemisen hitauden ja hahmottamisen vaikeuksien vuoksi. Rajalan Palmu on helppolukuinen kirja, joka toivottavasti lisää Waltari-lukijakuntaa.

Komisario Palmun erehdys on tunnettu riemastuttavana elokuvana, ja siitä on napsaistu muutama pysäytys kirjan kuvitukseksi. Iki-ihana lounaskohtaus, jossa Palmun apuri Kokki puhkeaa laulamaan ”Silmät tummat”, on kirjassa mukana – tilanteesta voi myös nauttia tekstin rinnalla vaikkapa Youtube-klippinä.

Infonurkka

Selkokirjauutuuksia löydät Selkokirjaesitteestä ja Selkokeskuksen selkokirjasivuilta, jossa voi selata tietoja uutuuksista ja tehdä hakuja selkokirjatietokannasta.

Esimerkkejä selkokaunokirjoista

Jännitys, kauhu ja seikkailu
Tapani Bagge, Alligaattori (Avain 2017)
Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjasta viisi osaa, viimeisin Tuulen puolella, mukautus Leena Kaivosoja-Ukkola (Avain 2017)
Reijo Mäki, Pimeyden tango;  Vares-dekkari, mukautus Ari Sainio (Opike 2015)
Salla Simukan Lumikki-trilogian kaksi ensimmäistä osaa Punainen kuin veri ja Valkoinen kuin lumi, mukautus Hanna Männikkölampi (Avain 2017)
Bram Stoker: Dracula, mukautus Ari Sainio (Opike 2017)

Fantasia
Maria Turtschaninoffin Helsingin alla, mukautus Leena Kaivosoja-Ukkola (Opike 2016)
Satu Leisko, Unohtuut maa (Opike 2014)

Klassikot
Juhani Aho, Rautatie, mukautus Pertti Rajala (Opike 2016)
Anna-Leena Härkönen, Häräntappoase, mukautus Johanna Kartio (Opike 2013)
Rudyard Kipling, Viidakkopoika, mukautus Pertti Rajala (Avain 2016)
R.L. Stevenson, Aarresaari, mukautus Pertti Rajala (Avain 2015)

Huomaa myös selkokieliset Raamattu, Kalevala, Seitsemän veljestä, Romeo ja Julia, Robin Hood – ja monet muut.

Novellit
Panttivanki ja muita kertomuksia, nykykirjailijoiden novelleista selkomukautuksia, mukautus Ari Sainio (OPH 2015)

Runot
Tuija Takala: Kierrän vuoden (Opike 2016)
Tuija Takala: Onnen asioita (Avain 2017)

Muista myös tämä: Turun ja Helsingin kirjamessuilla on selko-ohjelmaa.

– –

Mika Waltari
Komisario Palmun erehdys
Selkomukautus Pertti Rajala
Avain 2017
192 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Selkokirja

Ruhtinaasta waltariaanisesti

Selvisin. Se on tunne viimeisen luetun rivin jälkeen. Asko Sahlbergin Herodes (WSOY 2013) on lähes 700-sivuinen historiallinen romaani, tyrmäävänkokoinen järkäle. Sen tempoon mukautuminen alkoi kankeasti, lukeminen lähti luistamaan vasta kolmisensataa sivua takkuiltuani.

”Tänä yönä en saa unta. Levottomuus liikuttelee jäseniäni ja korvani väijyvät hiljaisuudesta vielä syntymättömiä ääniä. Kun olen kampeutunut pystyyn lavitsaltani ja raahautunut kurkistamaan ulos ikkuna-aukosta, näen kalpeassa kuunvalossa kylpevänä maiseman. Olen pitänyt sitä omana maisemanani, minulle ruhtinaan oikeudella kuuluvana, ja luullut tuntevani sen paremmin kuin kukaan toinen, mutta nyt se on kammottava ja vieras. Ei kai auta kiintyä maahan, kuvitella voivansa hallita sitä. Ennemmin tai myöhemmin koittaa yö, jona maa paljastaa oikeat kasvonsa ja huutaa.”

Romaanin kerrontatapa on kuin hidas pyörre tai heitetyn kiven synnyttämät laajenevat kehät veden pinnassa. Jotkut tapahtumat kertautuvat toistamiseen eri painotuksin, välillä edetään tapahtuma-ajassa. Herodes Antipas, Galilean ja Perean ruhtinas, kertoo vanhuusvuosinaan nykyisyydestään ja palailee elämänsä eri vaiheisiin. Pienen poikkeaman romaani tekee Herodeksen palvelijan Joosefatin muistiinpanoihin, jotka ovat rinnakkaistarina Herodeksen kertomalle. Valtavehkeilyosuus myrkytyksineen on turhan ilmeinen, mutta romaanin juju onkin muussa kuin juonen pinnassa.

Kieli on vivahteikasta. Se elää ja hengittää kertojansa rytmissä. Vanha mies välillä vertyy, on levoton tai rauhoittuu kohtalonsa vietäväksi. Kerronnassa kuultavat äly ja sarkasmi. Virkistävää on Herodeksen hapan huumori, etenkin se lemahtaa dialogeissa. Hyvässä hengessä tölväisevät keskustelut Herodias-vaimon kanssa ja homosteluheitot Joosefatin keskusteluissa verevöittävät tekstiä.

herodesAlkuun en millään innostunut väsähtäneestä päähenkilöstä, mutta vähittäin ristiriitainen ja reflektoiva maailman havainnoija alkoi kiehtoa. Toisaalta jorina on ulkokohtaista henkilöiden ja tekemisien tiputtelua, eikä fokus tahdo löytyä. Romaanin monista virtauksista olisi voinut valita vain muutaman uoman. Romaanin lopussakaan en ole varma, miksi kaikki tämä.

Ovelaa on se, että kulttuurihistorian ydinainekset ilmestyvät kuin ohimennen osaksi tarinaa, kuten Johannes Kastajan pää vadilla tai Jeesuksen profetoiminen. Jeesuksen ristiinnaulitseminenkin on puolivahinko: Herodes ja Pontius Pilatus sähläävät yrittäessään pelastaa rähjäistä profeettaa. Ne ja muutkin ihmishenkiä vaatineet velvoiteteot alkavat painaa neljännesruhtinaan mieltä.

Orjat, huoratalot, valtavehkeilyt ja uskontovirtaukset ovat pakollista rekvisiittaa. Eläminen on veristä ja ihmishenki halpa. Herodes pohtii tekojaan, lähinnä jälkiviisaasti. Naiskuva on kohtalaisen kapoinen, vaikka Herodeksella on ymmärrystä itsellisille naisille. Voimakastahtoinen, huvitteluhaluinen vaimo on aika lähellä Waltarin naisia, miehet hullaannuttava hirmu. No, siinä se tuli: Waltarin Valtakunnan salaisuus ja Ihmiskunnan viholliset on pakko varmaan tämän romaanin yhteydessä mainita. Herodes on kristillisistä uusvirtauksista lähinnä ymmällään, koska valtiaan maailmankuvassa jumalatkin kuolevat. Silti hän taitaa lopussa toteuttaa esikristillistä rakkauden ja anteeksiannon oppia.

En ota kantaa muiden puolesta, kannattaako käyttää aikaa Herodeksen kanssa. Itse en kadu. Kirjailijan tiukan He-romaanin jälkeen tämä jättiläinen on kyllä järkytys. Miten paljon sanoja. Sanottavaakin on:
”Minä olen tuntenut kolme imperaattoria. Olen tuntenut pappeja, olen tuntenut orjia. Olen tuntenut jopa profeettoja. Jokainen heistä on himoinnut jotakin mitä hänellä ei ole ollut. Olen ollut tietenkin myös itse samanlainen. On siis yhdentekevää syntyykö ihminen valtaan vai orjuuteen, ahneus häntä kuitenkin piinaa.”


Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus