Avainsana-arkisto: Miika Nousiainen

Miika Nousiainen: Juurihoito

Miika Nousiaisen uusin romaani Juurihoito (Otava 2016) on hupsu ja tunteellinen romaani perhesuhteista. Onni Kirnuvaaralla on ollut tapana jättää perheensä, kun lapsi on noin kolmevuotias. Romaanin juoni rakentuu sen selvittämiseen, kuinka monta näitä perheitä ja lapsia on ja missä isä nykyään vaikuttaa. Etsinnän käynnistää keski-ikäkriisiytynyt Pekka, joka löytää sattumalta lähellä kuuttakymppiä huitelevan isoveljensä Eskon.

Romaanin kertojat ovat Pekka ja Esko. Veljesten eroja maistellaan tekstimakupaloina. Pekka on sosiaalisesti mutkaton mainostoimistomies, joka suree avioeroa ja kahden lapsen osa-aikaisyyttä sekä niihin sisältyviä virheitä. Pekka heittäytyy silti spontaanisti tilanteisiin ja järjestelee asioita, ja hänen osuuksissaan selitellään laveasti. Esko sen sijaan lähinnä vaikenee jäykkänä, toteaa välttämättömän. Hän on uralleen omistautunut hammaslääkäri, joka on kuin oudolla planeetalla, kun on kyse ihmissuhteista. Hammasasioista hän ymmärtää kaiken, ja vähitellen hän soveltaa työoppeja muihin elämänilmiöihin – ja Eskon työstä voikin ammentaa symboliikkaa, esimerkiksi näin:

Hammaslääkäri muotoilee juurihoidetun hampaan lopulliseen muotoonsa asentamalla entisen hampaan tilalle kruunun.

Juurihoidossa etsitään sukujuuria, parannetaan niihin liittyviä mätäpaiseita ja ollaan sen jälkeen entistä ehompia kaikilla mittapuilla. Tarina nappaa aineksia suku-, kehitys-, veijari- ja vaellusromaanista sekä romanttisesta komediasta. Se on tunnelmaltaan hyväntahtoisen ihmisuskoinen. Yksilöiden tai yhteisöjen henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai syrjimistä ei kääritä pumpuliin, silti yleisvaikutelma on viihteellisen pehmeä.

Juurihoito

Hieman vierastan sisaruuden romantisointia. Sattumanvaraisin ja ohuin säikein Kirnuvaarojen laajentuva sisaruussakki toisiinsa kytkeytyy, silti korostuu yhteys ja ymmärrys. Romaani ikään kuin vakuuttaa, että veri on vettä sakeampaa. Toinenkin klisee sopii romaaniin: aina on mahdollista saada onnellinen lapsuus, siis aikuisena katsoa mennyttä toisin. Motto avautunee tästä:

– Rakkaudella ei ole loppua, ainoastaan alku.

Sisarussarja on vertauskuva sille, että jokin yhteinen kokemus voi saattaa yhteen keitä tahansa, sysätä symppaamaan ja hyväksymään outoudet. Romaanin henkilöillä se on lapsuuden hylkäyskokemus. Romaanissa käsitellään paljon myös monikulttuurisuutta, eriarvoisuutta ja sen syntyä ja seurauksia yhteiskunnallisina ilmiöinä, on sitten ympäristönä Suomi, Ruotsi, Thaimaa tai Australia. Erilaisuuden ymmärrys kohottuu näin ylätekstiksi.

Ymmärrän, että kun sanoma kääritään tällaiseen aika suloiseen pakettiin, se on vaivaton vastaanottaa. Pehmopaatokseen veistellään läpiä huumorilla, johon kuuluvat kaikella rakkaudella viskatut pikkuröyhkeydet. Aste asteelta elämänkatsomus etenee huolettomaan täytetokaisuun ”No worries.”

Teos taivutetaan pian näyttämölle Kansallisteatteriin. Saa nähdä, miten romaanin ympäristön- ja kulttuurivaihdokset toteutetaan, henkilötyypeissä ainakin riittää aineksia. Aatenäytelmä tästä taitaa tulla, mitään tsehovilaisia syvällisyyshahmoja tuskin henkilöistä draamassakaan kehkeytyy. Yhtä kaikki: kirja maistuu arjen kevytlevitteenä. Pidän eniten Eskon jähmeistä osuuksista ja hänen sulamisestaan tunnesuhteisiin. Pekan osuuksissa aatokset ilmaistaan mutkattomasti, toisin sanoen: rautalanka väännetään aika suoraksi. Romaani ei tarjoa kerronnallista  haastetta, mutta se on leikkisää ja leppoisaa tarinointia maailman vakavimmista asioista:

Lopulta me olemme kaikki samanlaisia. Tarvitsemme mahdollisimman paljon kunnioitusta ja rakkautta.

– –

Miika Nousiainen
Juurihoito
Otava 2016
romaani
332 sivua.
Lainasin kirjastosta

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus