Avainsana-arkisto: Märta Tikkanen

Venymistä

Luin Märta Tikkasen muistelon ja tilityksen isovanhemmistaan, Emma ja Uno (2010). Putkahdus 1800- ja 1900 -lukujen taitteen aate- ja elämysmaailmaan veti laittamattomasti. Tikkasen mutkaton syventyminen sukuhistoriaan teki yksityisestä yleisesti kiinnostavaa.

Tikkasen isoäiti oli 25-vuotiaana kuuden lapsen ja yhden kasvatin holhoaja vailla lastensa isän taloudellista ja henkistä tukea. Isä haahuili ylivertaisena pedagogina ja kansanvalistajana lahden toisella puolella. Häntä tuli kohdella taiteilijasieluna. Yksinäinen vaimo puolusti, helli ja vaali isän ”muistoa”, läsnä tämä sankari oli perheensä kanssa muutaman vuorokauden. Hän kyllä muisti perhettään syyllistävillä ja itsesäälisillä kirjeillä. Vaimo sai kirjeitä lähinnä anoppinsa kautta, eikä niissä ollut lämpöä tai henkilökohtaista. Emman jonkinsortin palvonta pysyi kuitenkin elossa. Jokin sai silti venymisen katkeamaan hetimiten, kun herra muutti takaisin Suomeen noin 10 vuoden erossa asumisvuoden jälkeen.

Tikkanen kasaa perimätietoja ja arkistofaktoja, saumattomasti kuvittelee osan. Nykyvalossa Uno on helppo diagnosoida ainakin maaniseksi ja narsistiseksi, mutta Tikkanen ei mene halpaan. Tarinan ylle jää hienosti leijumaan salaisuus: mikä näitä ihmisiä yhdisti ja mikä erotti. Ihmiskohtaloista syntyy tässä käsittelyssä kummallisia ja kiehtovia. Voiko tässä ajassa vielä käydä niin: jokin selittämätönä vetää puoleensa, ei kuitenkaan kohdata, vuodet vierivät, elämää eletään. Venytään ja katketaan. Inhimillinen lämpö näytti silti voittavan.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lukupäiväkirja