Avainsana-arkisto: Marko Kilpi

Kerran kuollut elävien kirjoissa

”Tuntuu kummalliselta, kuinka elämä tekee jatkuvaa valintaa täältä lähtevien ja tänne jäävien kesken. Minä hetkenä hyvänsä tuo valinta saattaa sattua omalle kohdalle. Kaikki voi muuttua yhden puolittaisen sekunnin aikana, ja elämänhallinta pyyhkäistään siinä samassa silmänräpäyksessä naurettavan kevyesti marginaaliin. Miten sellaiseen pystyy valmistautumaan?”

Ei sellaiseen pystykään varautumaan – siinä Elävien kirjoihin -romaanin (Gummerus 2011) juju. Marko Kilven kirjan poliisipäähenkilöistä toinen, Olli, kokee elämäntaitteen romaanin alussa, hetkellisen kuoleman. Heikoissa kantimissa on monen muunkin jatko: huumeet ja väkivalta lisäävät riskiä päätyä nopeaan loppuun. Kirjassa on yliannostuskuolemia, paloittelumurhia ja perheväkivaltaa. Lisäksi siinä on toivoa selvitymisestä.

Romaani kuvaa kuopiolaista alamaailmaa vankilasta vapautuvan ex-narkin Piken silmin. Pike pyristelee pois entisistä kuvioista. Poliisivinkkelistä tapahtumat nähdään sekä Ollin että hankalasti lähestyttävän Eliaksen tavalla. Elias on yrmyjen poliisiäijien heimoa, mystinen yksinäinen ratsastaja.

Kolmikantanäköala on osuva tapa laventaa kuvausta. Eihän se tavaton keino ole, mutta sen avulla jälleen kerran saadaan korostettua sitä, että lain eri puolilla ollaan tuntevia, kokevia ihmisiä. Jotain on kaikissa mennyt rikki. ”Paha ei ole kenkään ihminen vaan…” -mentaliteetti on vallalla. No, poikkeus vahvistaa säännön: joukokoon livautetaan arkkipahis-Lalli. Melkein kaikilla on ollut kuitenkin mahdollisuus:
”Olli katsoo kuvaa tarkemmin. Poika näyttää reippaalta, iloiselta, viattomalta. Hän voisi olla kenen tahansa lapsi, kuka tahansa talon viertä kouluun viipottavista pojanviikareista. Kuvasta ja tuosta pojasta on vaikea vetää yhteytta tilanteeseen. Poika ei ollut syntynyt narkomaaniksi tai rikolliseksi, vaikka joidenkin kohdalla sitä on vaikea myöntää.”

Puhtaasta poliisiromaanista Elävien kirjoihin poikkeaa etenkin ihmisyystodistelunsa vuoksi. Pääasiana ei ole toiminta, jännitys, murha ja sen selvittäminen, vaan zoomaus tarkentuu päähenkilöiden ajatteluun, tunteisiin ja tilannetajuun. Kilpi jatkaa osaltaan myös pohjoismaista yhteiskuntadekkarilinjaa.

Romaani herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Siinä on kulkevaa kerrontaa, uskottavaa poliisi- ja rikosmaailmamaalailua sekä kiinnostavia henkilöitä. Humaani ote miellyttää myös. Joltain osin juttuun eksyy selittelyä, osoittelevuutta ja kiehtoviinkin henkilöihin tyypittelykliseitä. Jonkin verran olisi voinut aineksia karsia kokonaisuuden kärsimättä. Lopputulemana olkoon, että romaani on kuitenkin kelpo kirja lajissaan.

Elävien kirjoihin ylsi Helsingin Sanomien 2000-luvun kirjaäänestyksessä sijalle 89. Minun puolestani se voisi kiilata joitain pykäliä ylemmäksi. Tarinan tehoa osoittanee sekin, että kirjaan perustuva Aku Louhimiehen elokuva 8-pallo sai keväällä ensi-iltansa.

– –
Lukuvalintani perusteena on Kotimaisten kirjabloggareiden -ryhmän syyskuun haaste. Jokainen lukee sovitusti 100 parasta kirjaa -listasta valitsemansa pari teosta.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus