Avainsana-arkisto: Lotte & Sören Hammer

Dekkarimaaliskuu & lue novelli

Maaliskuun yhtenä kirjateemanani on ollut jännitys. Se liittyy osin Blogat Teamin kampanjaan, jonka johdosta blogini lukijat voivat lukea maalis-huhtikuun ajan ilmaiseksi verkossa Antti Tuomaisen uutuusnovellin Juntunen. Ilmaislukuun tarvitset tunnuksen MAALISKUU, ja novellin lataamiseen pääset tällä linkillä Elisa Kirjat -sivulle.

Novellista en paljastele enempää kuin sen, että Tuomainen on lähtökohdiltaan dekkaristi minun makuuni siinä mielessä, että hän tarinoi henkilöt edellä ja on kielellisesti hiotun hallittu. Romaaneissa on ollut hieman verikekkereidenkin piirteitä, mutta aina päähenkilön psykologia on jutun lähtökohtana. Näin on tässäkin novellissa, jossa Juntunen…Juntunen

Tämän kuukauden rikoslinjaan sopii myös edellinen postaukseni tiukan saksalaiskertojan Syyllisyys-kokoelmasta, vaikkei se varsinaista dekkarikirjallisuutta olekaan. Teemaan osuu ja uppoaa Kati Hiekkapellon toinen ja erittäin onnistunut osa Anna Fekete -sarjaa, Suojattomat. Ruotsalainen Varistyttö on puolestaan tehokkaasti markkinoitu väkivaltagalleria, joka jakaa mielipiteitä: osa lukijoista on innostunut ja koukuttunut, jotkut ovat marisseet laskelmoinnista. Lisäksi ahmaisin juuri helmi-maaliskuun vaihteessa vuoden Johtolanka-palkitun Timo Sandbergin kiinnostavan kieltolakidekkarin.

Kuukauden viimeisin poliisiromaanikokemukseni on tanskalaissisarusten Lotte & Sören Hammerin Yksinäisten sydänten kerho (suom. Sanna Manninen, Bazar 2013). Kirjailijoiden ensimmäinen dekkari Saastat oli voimakas kokemus vaikean aiheen monipuolisen kuvauksen vuoksi. Rikostutkija Simonsen tuli siinä esitellyksi ja kiinnostavaksi havaittua. Tässä uusimmassa suomennoksessa päähenkilö ja hänen työporukkansa sekä lähipiirinsä saavat uusia sävyjä.

Simonsen sulki silmänsä hetkeksi ja siirtyi ajatuksissaan kauas menneisyyteen. Sitten hän palasi taas nykyaikaan ja sanoi hiljaa:
– Ja kuka se sinä olet?

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei Yksinäisten sydänten kerholta kannata odottaa, eikä varsinaisessa rikostutkinnassa erityisesti edetä, joten teho perustuu – yllätys, yllätys – henkilökuvaukseen. Tyypit irtoavat kaavoista, ja hahmoista kehittyy haavoittuvia, epävarmoja ja elävän ailahtelevia. Yhtenä teemana on menneisyys ja se, miten se vaikuttaa ja puskee väkisin pintaan. Nykyisen elämänmenon rinnalla tuntuu 1970-luvun jännittynyt ilmapiiri. Hienoisen tyhjäkäynnin voi hyvin sulattaa, sillä kokonaisuutena kirja on kelpo lukuromaani. Ja parhaaseen sarjakirjatyyliin se pakottaa seuraamaan Simonsenin tulevia vaiheita.Yksinäisten sydänten kerho

Maaliskuu kääntyy pian huhtikuuksi, jossa yhtenä teemanani ovat vanhat kirjat, menneen muistaminen ja menneet ajat. Onko vanhassa vara parempi?

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus, Lukupäiväkirja

Mitä uutta Tansakanmaalta – ja Biafrasta?

Tanskalaissisarusten Lotte & Sören Hammerin Saastat oli sen sortin lukuelämys, että ajattelin pitää pientä dekkaritaukoa. Kirja ei ole lainkaan huono, pikemmin parhaimmistoa lajissaan. Henkilöt ovat särmäisiä, odottamattomia ja silti uskottavia. Teoksen vahvuus on juuri siinä, että henkilökuvaus on onnistunutta: lukijana halusin tietää yhä enemmän keskeisten poliisien toiminnasta, dialogista ja henkilösuhteista. Psykologinen jännite ja varmuus on ihailtavaa. Aiheena on kuitenkin sellainen verikekkeri ja siihen liittyvät kuvaukset tarkkoja, että annoskoko on täynnä.

Aihepiiri on vakava: pedofilia. Sen yleisyys ja sitä aiheutuvat vauriot on konkreettisesti kuvattu. Aiheen käsittelyn nerokkuus on siinä, miten pedofiilien teurastus pistää miettimään rikoksien ja rangaistusten moniulotteisuutta. Tässä kirjassa ei ole yksiselitteistä hyvää ja pahaa. Onko oikein lahdata pedofiilejä, vaikka heidän tekonsa ovat olleet ylivoimaisen vastenmielisiä ja tuhoisia? Onko oikein auttaa tällaisen surmatyön selvittämistä? Millainen on demokraattinen oikeusvaltio? Mikä on median ja poliitikkopopulismin vaikutus asenteisiin ja niistä seuraaviin tekoihin? Huh, hikeä pukkaa, kun ei yksinkertaisia totuuksia olekaan olemassa. Yleiseen sekoittuu yksityinen ja henkilökohtainen.

Dekkarikesääni olen katkaisuut muutamilla muunlaisilla teoksilla. Elämys oli Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa. Lapsuuden tv-kuvat biafralaisten nälänhädästä saivat uutta valoitusta. Pidin romaanista paljon. Siinä oli ensinnäkin vanhan kunnon lukuromaanin tuntua. Tapahtumat etenivät, ja kerronta lomitti aikatasoja siten, että jännite säilyi. Lisäksi kiinnostavat henkilöt ja nigerialas-biafralaisen kulttuurin kuvaus oli avartava ikkuna toisenlaiseen elämäntapaan. Raskaita asioita sivusi ihmisten naurun lahja ja hetkessä elämisen taito. On sota tai rauha tai tällaisen valkonaaman poukkoileva elämä, oppia kannattaa kaunokirjallisuudesta ottaa: valoisiakin asioita aina on.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus