Avainsana-arkisto: Kristiina Vuori

Kristiina Vuori: Filippa

On ilo ja kunnia aloittaa naistenviikko ja siihen liittyvä kirjabloggaajien naisteemainen haasteviikko tällä kirjalla (haastejulkistus tässä ja muistutus tässä). Postailen päivittäin jostain naisen kirjoittamasta kirjasta – tästä se lähtee!

Naistenviikko2017

Ensinnäkin ihmettelen, miten Kristiina Vuori kykenee vuosittain julkaisemaan vankan historiallisen romaanin, joka on paneutuvan taustatyön tulosta. Toisekseen totean, että päästyään 1500-luvulle, hän kertojana kohentuu. Kolmanneksi: kuudes romaani Filippa (Tammi 2017) on mielestäni Vuoren paras.

Olen lukenut myös Kaarnatuulen (Tammi 2016), joka jäi postaamatta (muista lukemistani Vuoren romaaneista tässä ja tässä). Siinä kerrotaan päättäväisestä turkulaisesta kauppiasrouvasta, jolla on tosielämän esikuva Valpuri Innamaa. Vaikka kerronta on paikoin tehokasta, kokonaisuus tuntuu ohuelta. On siksi ilo kohdata Valpuri hetkellisesti Filippassa poikkeavana sivuhenkilönä, nyt pontevana porvarisneitona ja nuorena rouvana ennen hänen Kaarnatuuli-vuosiaan.

FilippaMyös Filippassa on tosipohjaa, sillä romaani kertoo Flemingien suvusta 1500-luvulla. Joitain katkelmia romaanissa on Filippa Flemingin (k. 1578) testamentista, muuta kirjallista tietoa veljiensä varjoon jääneestä naisesta ei juuri ole jäänyt. Veljet Joakim ja Klaus historialähteistä löytyvät, ensimmäinen melkomoisena vempulana, jälkimmäinen sotaisena räyhähenkenä. Nyt pääsee Vuoren välityksellä naimattoman vallasnaisen asemointiin. Vallalla tallotaan, ja se, mitä sallitaan miehille, on kaukana naisille sallitusta.

Filippa vie keskelle lukuisia suvun kartanoita ja hovijuoruja, sillä kulloisenkin kuninkaan suosion aallonharjalla ja -pohjalla vuorotteleva vauras ja riitaisa perhe sukkuloi vallan linnakkeissa. Kustaa Vaasa vierailee Flemingeillä ja Flemingit Turun ja Tukholman linnoissa Erikin ja Juhanan hoveissa. Kaikkinainen historiataustoitus asettuu luontevasti päähenkilön kuvauksen pohjaksi. Nyt ei uuvuttavasti junnata yksityiskohdissa, ei luennoida eikä tähdennetä: nyt eletään Filippan mukana.

Kerronnan jäntevyys ja latautuneisuus yllättävät. Vuosia kahlataan vikkelästi, ja pääsääntöisesti kirjassa kertoo Filippa itse. Se on kuin sisäistä puhetta Klaus-veljelle. Romaanin räjähdysherkkä tulilanka on poikkeuksellisesti viritetty sisarusten välille. Toinen on susi, toinen jänis.

Tätä ajojahtia ei pitäisi olla käynnissä verisukulaisten kesken.

Ehkä juuri siksi, että paria polttaa perimmäisen paheksuttava paine, teksti välillä oikein kipunoi. Aistilliset kohdat tuntuvat aika ajoin kuumottavilta. Mieleeni jää muusta kuin sisarrakkaudesta eräs uintikohtaus, jossa naisen salasilmä nuolee väkevää miesvartaloa. Mutta kuvausvoimaa riittää myös niin valtavehkeilyihin kuin arkisiinkin asioihin. Tuntuu kuin Vuori tabun takaa olisi vapautunut, eikä edes kertojan sinuttelutyyli vaivaa minua, kun kielikuvat tehostavat tuntemuksia.

Äskeinen herjasi tammoista on kuin eltaantunut suolaliha kurkussani. En saa sitä alas vaikka miten yritän nieleskellä.

Mielenkiintoista on se, että ei Filippa eikä lukija voi olla aivan varma Klausin tarkoitusperistä. Romaani valottaa sekä vallasnaisten että vallasmiesten jalkavaimojen huteran aseman. Esimerkiksi Filippaa roikotetaan naimattomana löysässä lieassa joko tilusten tai tunteiden vuosi – tai sekä että. ”Minäkin osaan pelata. Se yllättää minut”, sanoo Filippa, mutta riittääkö se? Vallankäyttöä on monenmoista, ja siitä Vuori kehittää vetävää historiaviihdeluettavaa.

– –
Filippa
Tammi 2017
historiallinen romaani
e-kirja
405 sivua.
Luin BookBeatin välityksellä.
Muissa blogeissa mm.
Kirjasähkökäyrä
Kirsin kirjanurkka
Kirjahilla

Seuraa naistenviikon postauksia.

Seuraavat blogit ovat ilmoittautuneet naistenviikkohaasteeseen:

Naistenviikko2017Limalepakon kirjablogi, Kirja hyllyssä, Kulttuuri kukoistaa, Oksan hyllyltä, Yöpöydän kirjat, Kirjakaapin kummitus, Mrs Karlsson lukee, Evarian kirjahylly, Kirjan jos toisenkin, Lukumato, Kirjojen elämänmullistava taika, Kirjan pauloissa, Dysphoria, Kirsin Book Club, Reader why did I marry him?, Sivutiellä, Kirja vieköön!, Luettua elämää, Saran kirjat, Kirjaluotsi, Mari A:n kirjablogi, Kirjasähkökäyrä, Orfeuksen kääntöpiiri, Kaikkia värejä, Sheferijm – Ajatuksia kirjoista

Viikon päätyttyä 25.7. Jaakko heittää kylmän kiven kaivoon ja minä julkaisen koontipostauksen: toivon, että osallistuneet blogit linkittävät siihen naistenviikkojuttunsa.

#naistenviikkohaaste #naistenviikko2017

Itse postailen viikon aikana Kristiina Vuoren lisäksi seuraavien kirjailjoiden kirjoista:

Jojo Moyes, Camille Grebe, Elena Ferrante, Raili Mikkanen, Laila Hirvisaari ja Tiina Raevaara.

 

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Kristiina Vuori: Neidonpaula

Kesällä 2015 yritin jouduttaa ajomatkoja äänikirjalla. Valitsin Kristiina Vuoren romaanin Disa Hannuntytär (Tammi 2014). Lankesin toistamiseen samaan kuoppaan: kesälle 2016 hankin kuunteluun Neidonpaulan (Tammi 2015). Miksi?

Olen pitänyt ihan viihdyttävinä historiafiktioina Vuoren Näkijän tytärtä ja Siipirikkoa. Siksi jatkoin Vuoren viitoittamalla tiellä, nyt kuunnellen autoilun ankeuden karkoitusmielellä. Mutta niin kävi, että Disa Hannuntytär -romaanin nimihenkilölle luovuttaisin ”ärsyttävin päähenkilö aikoihin” -mitalin. Senpäiväinen jahkailu ja turhanaikainen lemmenäksyily nostivat verenpainettani, mikä ei ole autoilijalle hyväksi.

Ounastelen tympeyteni johtuvan äänikirjaominaisuuksista. Äänitteen lukijan ääni nukuttaa, ja viipyilevässä koukerokerronnassa knoppaillaan liian kanssa ajan sanastolla ja  yksityiskohdilla. Pikkupiirteinen kuvailu kuunnellen ei sopine kaltaiselleni nopealle lukijalle. Ehkä Vuoren nippelityyli ei haittaisi lukien; silmäni saisivat lentää omaan tahtiini, eikä tarvitsisi viivytellä ääneenlukijan tahdissa.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta annoin siis mahdollisuuden Neidonpaulalle, jossa kerrotaan 1400-luvun loppupuolen tietäjänaisista, Ilveksen suvun jälkeläisistä (jatkoa Näkijän tytär -sukuun). Toinen kaksostytöistä, Truda, kertoo. Hänet luvataan maalliseen elämään, sisko Brita Naantalin uutukaiseen birgittalaisluostariin.

Mielenkiintoista on jännite loitsujen, taikojen, näkyjen luonnonuskon ja kristinuskon välillä, siitä siskot koittavat selvitä kumpikin tavallaan. Ja rakkaudesta tai lihan himosta. Nunnakohtalostaan huolimatta Brita on siskoksista rennoin, Truda pingottaa niin näky- kuin rakkausasioissa. (En taida oikein olla oikeaa kohderyhmää romanttisen viihteen konventioihin kuuluviin kiemuroihin, joissa sankaritar käyttäytyy ja lausuu toisin kuin tuntee.)
Neidonpaula
Kirjakokemukseni huonot uutiset siis ovat siinä, että kuunnellen tämäkin romaani oli minulle aivan liian viipyilevä. Hermoni pettivät, mutta juonen halusin selvittää, joten luin Neidonpaulan loppuun e-kirjana. En sitä sellaisenakaan historiaproosalemmikkeihini laske. Kerrontatavan selittelevyys ja tiedontodistelu on liiallista ja henkilökuvat ohuita, vaikka rouheuttakin mukaan mahtuu. Voi kun kirjailija tiivistäisi, luottaisi henkilöihin ja tarinaan!

Hyvät uutiset ovat ne, että arvostan kirjailijan paneutumista. Vankka luostarielämän, yrttilääkinnän ja tapojen tuntemus on tekstin taustana. Vaikkeivät ne ihan sulaudu luontevasti vetäväksi proosaksi, vakuutun historianäkemyksestä. Tästä syystä lupaan, että tulen vielä lukemaan uusimman romaanin Kaarnatuuli, sillä se on Vuoren ensimmäinen romaani, joka pohjautuu todelliseen henkilöön, turkulaiseen 1500-lukulaiseen vallasrouvaan. Historia- ja Turku-fanina en tohdi sitä ohittaa. Luen sen jossain vaiheessa – en yritäkään kuunnella.

– – –
Kristiina Vuori
Neidonpaula
Tammi 2015
historiallinen romaani
479 sivua.
Ostin äänikirjana, lainasin e-kirjana.

Neidonpaulan lukijoita mm. Kirjahilla, Kirjanainen, Kirjasähkökäyrä ja Vinttikamarissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Äänikirja, Kirjallisuus

Keskiajan naisia, kahdesti

Kristiina Vuori on viime vuosien tulokas historiallisen romaanin genreen. Hän aloittaa keskiaikakuvaukset romaanillaan Näkijän tytär (Tammi 2012). Se kertoo viihdyttävästi 1200-luvun alkupuoliskon talollissäädystä.

Pääosassa on raiskauksen seurauksesta syntyvä Eira. Neito hädässä -kuvio toistuu, kun seurataan Eiraa naimaikään asti, joten luvassa on vaihtelevia vaiheita, valheita, vaaroja ja viettelyksiä. Eiran erikoisuus on muinainen näkijänkyky, parantajavaisto. Unennäkyihin ja enteisiin uppoaminen kerrotaan tehokkaasti.

Kun hengitys oli tarpeeksi hidasta ja syvää, Eira salli mielensä sumentua ja asettui alttiiksi unelle. Liikahtamatta, täydellisen rentona hän odotti sitä perhosen siiveniskun kaltaista miltei huomaamatonta hetkeä, kun tajunta hämärtyi ja unimaailma otti vallan. Tuon häivähdyksen aikana Eirassa uinuva Nukkuja havahtui. Pimeyden vallatessa Eiran näkökentän nuori nainen katosi ja satoja vuosia vanha vainajahenki astui tilalle. Nukkuja, yksi Ilvesten ensimmäisistä tietäjistä, heräsi eloon Eiran tajunnassa.

Juoni etenee liukkaasti, ja henkilöhahmot loksahtelevat lajityyppiin. Kovin syvällisiä ei saavuteta, sillä porukassa on lähinnä tarkkarajaisia hyviksiä ja pahiksia. Loppusanoissa kirjailija kertoo haluavansa kunnioittaa Angelica-viihdeklassikkosarjan perintöä. Kyllä se kuvauksesta kuultaa. Lukijan on ymmärrettävä, että tähtäimessä ei ole syvällistä entiselämäluotausta vaan romanttissävyistä seikkailuhenkeä muinaissuomalaisittain. Koska historiagenreen on samanaikaisesti ilmestynyt toinenkin kotimainen keskiaikakuvaaja, on todettava, että Vuorta verevämpi on Milja Kauniston pitkälti Ranskaan sijoittuva keskiaikamaailma (Synnintekijä ja Kalmantanssi).

Vuoressa vakuuttaa Varsinais-Suomen ja Hämeen elämäntavan esittäminen. Myös uskonnollis-poliittista tilannetta valotetaan uskottavasti, ja kansanuskon ja kristillisyyden välitilan Vuori kuvaa kiehtovasti. Eira joutuu noitaleimaa välttääkseen kumartamaan kumpaakin herraa, ja hän yhdistää uskonsuuntien ytimet.

Pestessään käsiään puhtaaksi rasvasta Eira hymähti. Itseään ei voisi päästä pakoon. Itseään, eikä Jumalaa tai Ylistä Herraa, Ukkoa, kuinka vain. Nuo voimat tekivät ihmisestä sen, mikä tämä syvimmiltään oli. Muokkasivat sielun.

Tämäntyyppiset asettelut sopivat moderniin ihmiskuvaan, ja ne pomppaavat muuten ajankuvasta ja ajan ajattelutavasta. Samaa linjaa edustavat myös yhden päähenkilön, hämäläissoturi Elofin elämänajatukset.

Syntymä ja kuolema. Kaikki muu niiden välissä oli sattuman sanelemaa, mutta typerät ihmiset kävivät rukouksillaan kauppaa jumaliensa kanssa kuin hyväuskoiset lapset, jotka kuvittelivat nöyrtymällä välttävänsä vanhempiensa kiukun. Jos Elof johonkin luotti, niin kuolemaan. Se tuli aina kutsui sitä tai ei, eikä sen edessä ollut muuta mahdollisuutta kuin painaa päänsä, oli kyseessä sitten kuningas tai kerjäläinen. Tuoni ei vaatinut hurskautta, ei messuja eikä penninkejä. Sille jokainen sielu oli samanarvoinen ja jokainen annettu uhri otettiin ilolla vastaan.

Näkijän tytär
Vaikka tarjolla on ennalta-arvattavuuksia, loppuun tirvaistaan yllätys, ainakin minulle. Kansikuvan kiiltokuvamaisuus häiritsee, myös Kirsiä kansi kiusaa, Kata toivoo juonta lisää ja Norkku pohtii runsautta, mutta he, niin kuin monet muutkin ovat esikoisromaanista pitäneet.

Vuori jatkaa keskiaikasarjaa Siipirikolla (Tammi 2013). Etenkin ihailen kuvausta 1300-luvun alun töistä, toimintatavoista ja tapakulttuurista. Siipirikon erikoisuus on metsästyshaukkojen ja -kotkien koulutus. Lintuihin liittyy myös symboliikkaa.

Hämäläinen Selja kaapataan kymmenvuotiaana karjalaisten orjaksi, ja hänen mukanaan matkataan parikymmentä vuotta. Sen varrelle mahtuu kaunaa, väkivaltaa, liittoumia ja hullaantumista. Näkijän tyttäreen verrattuna Siipirikossa on enemmän arvattavia juonenkäänteitä. Henkilötyypittely on aika ilmeistä.

Seljan synnintunnon puuskat ja tunnevaihtelut kuvataan hyvin. Selja on ristiriitainen ja ailahteleva hahmo; hän ei ole avuton olento, eikä hän kaihda vilpillisiä eikä peruuttamattomia tekoja. Selja houkuttaa suojelevia miehiä ympärilleen, lisäksi jokusen arkkipahiksen. Lihallisuutta on ripoteltu riittävästi, ja tähän teemaan eksyy kulunutta ilakointia kehojen yhteenkuuluvuuden kohinalla.siipirikko

Vaikka toinen teos on pikkuinen pettymys, Vuori osaa viihdyttää, ja faktatyö on tarkkaa. Kolmas kirja Disa Hannuntytär ilmestyi jo kevättalvella: luvassa on 1300-luvun lopun seikkailuja Turussa, oletettavasti juonitteluja ja romansseja.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus