Avainsana-arkisto: Kosto

Elokuvia Euroopasta

Yksi tanskalainen, epsanjalainenja ranskalainen leffa – ja jaksan taas uskoa elämänkaltaiseen taiteeseen.

Susane Bier sai juuri eurooppalaisen elokuvapalkinnon ohjauksesta, elokuvan nimi on Kosto. Vaikutuin syvästi. Miten moniulotteisesti siinä käsiteltiin eettisiä kysymyksiä, isoja asoita rakkaudesta kuolemaan, väkivaltaan ja anteeksiantamukseen. Sitä elokuvaa ei pureksi kerralla. Eikä mielestä häviä äitinsä menettäneen pojan kasvot hetkellä, jolloin pikkuaikuisen roolin ottanut repeää lapseksi jälleen. Kosto on elokuva, jonka soisi mahdollisimman mone näkevän. Joku kriitikko moitti elokuvaa alleviivaamisesta. Antaa alleviivata vain, minua ei haitannut.

Almodóvarin Iho jossa elän oli sekin mielenkiintoinen katsomiskokemus. Se oli nimenomaan elokuvataidetta. Kuvaus, lavastus, värit, valot ja koko esteettinen kokonaisuus tukivat tarinaa ja henkilöitä. Olihan se outo, todella outo tarina, joka mursi uskottavuuden lainalaisuudet, mutta olis silti sillä katsomalla uskottava. Aina on ilahduttava katsoa elokuvaa, jossa ei voi lainkaan ennakoida seuraavaa kuvaa tai juonen käännettä. Antonio Banderas, kuten muutkin näyttelijät, tekivät totiset suoritukset elokuvan kliiniseen ja latautuneeseen ilmapiiriin sopivasti.

Pieniä valkoisia valheita oli vyöryvä kesälomakuvaus, jota kehysti yhden ystävän vakava onnettomuus. Jokaisella henkilöllä oli varjonaan jos jonkimoisia elämänvalheita, joita väisteltiin ja kohdattiin. Kuvaus vain jatkui ja jatkui, mutta se ei tavallaan haitannut, vaikka välillä katsojana putkahteli mieleeni, miksi kaikki tämä. Epätäydelliset, ärsyttävät ja jaarittelevat ystävykset olivat kiinnostavia. Keskeiset henkilöt pääsivät elämässään taitekohtaan. Lopussa kyynelehdittiin – oliko sekin osa valkoista valhetta ja mitä loppujen lopuksi itkettiin. Voi meitä poloisia keski-ikäisiä. Aurinkoiset ja huolettomat lomapäivät ovat auttamattomasti takana. Pettymyksiä, kipua ja kuolemaa on tarjolla, ja muiden targedioiden kohtaamana oma elämänpettymyskö itkettää, menetetyt mahdollisuutetkin? Nepä, ne, mutta muistojen hiekat voi valuttaa  hautaan, ja ne kimmeltävät. Sitten aurinko paistaa  välillä.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Sekalaista