Avainsana-arkisto: Kishwar Desain

Tyttöjä ja poikia

Olli Jalosen Poikakirjassa (2010) koulupoika 1960-luvulla lukee Pikkujättiläistä ja pelaa Fortunaa neljän siskon ja vanhempien perheessä. Tyttöjen maailma on pikkupojalle tavoittamaton: hihitystä, tappelua, poikajuttuja ja pikkusiskon vetäytymistä omaan maailmaan. Hienointa tässä romaanissa oli pojan kielen tavoittaminen. Toiseksi hienointa oli perhekuvaus: välillä suomalaisromaanin tarinataustana oli tavallinen perhe, jossa ei ollut alkoholi-, väkivalta- ja insestiongelmaa. Kiinnostavaa ja koskettavaa voi syntyä muistakin asetelmista kuin niistä. Vaikka leppoisista saunailloista tuttavaperheen kanssa tai tasapainoisen ja tasa-arvoisen tuntuisesta kotielämästä.

Väkivallan läsnäolo on kuitenkin vahvana sodanjälkeisen suomen poikakulttuurissa. Kiusaaminen ja tappelut ovat jokapäiväisiä. Räjäyttelyyn ja ammuksiin liittyvät jutut kiehtovat. Ääri-ilmiönä on sodan traumatisoima opettaja – todella latautunutta meininkiä. Mutta entä toisaalla, Intiassa 2000-luvulla?

Kishwar Desain Pimeyden lapset (2010) kertoo tytöstä, joka ainoana jää eloon 13-jäsenisen perheen surmasta ja joutuu verikekkereistä epäillyksi. Tämän vuosituhannen alun punjabilaiset ylläpitävät yhä systeemiä, jossa tytöillä ei ole mitään arvoa. Rikkaat pyörittävät salaisia aborttiklinikoita, jotta työt saadaan eliminoitua ennen aikojaan. Perheen patriarkat, matriarkat ja maksetut kätilöt ruukuttavat ja hautaavat vastasyntyneet tyhjät tyttäret pois silmistä. Vahingossa tai muuten henkiin jääneet poikiin nähden harvalukuiset tytöt (joillan alueilla 1000 poikaa kohti on rapiat 300 tyttöä)   tuntevat itsensä epätoivotuiksi – ja epätoivoiksiksi. Romaanin juttu etenee vähän tökerösti ja katkokävellen, mutta tämä tyttöjen arvottomuuden epäloogisuus jää kammottavasti kaivertamaan. Mitä ihme logiikkaa tähän voi sisältyä? Eihän niitä arvokkaita poikalapsia voi syntyä ellei ole tyttöjä, jotka ne synnyttävät?

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Sekalaista