Avainsana-arkisto: Kirjabloggaus

Kolme viimeisintä viipaletta kulttuurista -haaste

Sain Saralta (P. S. Rakastan kirjoja) villin haasteen, jonka alkuunpanija on Irene (Kingiä, kahvia ja empatiaa): höpötä vapaasti kulttuuriharrastuksestasi. Otsikko vähän viittaisi siihen, että valita voi kolme asiaa, mutta kaikkihan on suhteellista. Hanakasti tartun haasteeseen, onhan blogini alaotsikko Kulttuuripohdintoja.

Kulttuuri on herkullisen väljä käsite. Blogissani kirjoittelen eniten kirjallisuudesta, mutta kovasti minua kiinnostavat myös kuvataide, elokuvat, tv-draamat, teatteri ja musiikki. Kulttuurimatkat ovat elämäni suola. Kaikista näistä on postauksia piisannut. Koska kirjajuttuja julkaisen tavallisesti 2-3 viikossa, viipailoin tähän haasteeseen muita kulttuurilohkoja, niistä viimeisimpiä kokemuksia.

1. Kulttuurimatkat

Arkeen aukkoja antavat lyhyetkin reissut. Keväällä kävin Tukholmassa ja kesäkuussa Veronassa sekä vähän sen ympäristössä. Kulttuurimatkoillani käyn taidemuseoissa, joskus konserteissa. Nautin katuvaeltelusta ja etenkin vanhojen keskustojen arkkitehtuurin tutkailuista. Virkistyn pienistä baaripiipahduksista, jolloin voi pysähtyä katselemaan asukkaiden tapaa olla, liikkua ja kohdata.

Viimeisimmät kesän kulttuurimatkat tein heinäkuussa Turkuun ja Loviisaan.Turussa olen aikanaan asunut 9 vuotta. Kaupunki on tavallaan tuttu mutta muuttunut kiehtovan vieraaksi. Se on turistisilmini vireä ja värikäs. Jokirantoja pitkin kuljeskelu on aina yhtä antoisaa, ja melkein aina käyn tuomiokirkossa fiilistelemässä vuosisatojen vierintää. Vakiokohde on myös Turun taidemuseo. Tänä kesänä katsastin Baltiska speglningar– ja Sadan vuoden kuvia -näyttelyt.

Turku

Loviisassa en ole aiemmin käynyt. Heinäkuun kuumimpana päivänä tuijotin merelle makasiinialueella ja puikkelehdin puutalokortteleissa. Pistäydyin sattumalta sympaattisessa putiikissa Krinti, jossa ihastelin röökaajavalokuvia: seinällä on valokuvaaja Clas Olav Slotten teoksia. Kotimatkalla tein vielä mutkan viehkoon vanhaan ruukkialueeseen Ruotsinpyhtäällä.

Loviisa

Todellinen kulttuurikaupunki: Loviisan puistonpenkit on koristeltu runoin.


2. Kuvataide

Taidemakuni on väljä. Ihailen keskiaikaisia maalauksia, etenkin tyyniä muotokuvia, joissa on pysäyttävää ajattomuutta. Flaamilainen taide keskiajalta 1700-luvulle on sykähdyttävää, suosikkejani ovat mm. Jan van Eyck, Pieter Brughel ja Johannes Vermeer. Art deco, impressionismi, symbolismi ja ekspressionismi kiinnostavat myös. Tyylikausista rokokoo ja romantiikka ovat minulle vieraimpia. Nykytaiteessa olen melko kaikkiruokainen, mutta videoteoksia harvoin jaksan katsoa.

Kesän kovin on Sara Hilénin taidemuseon Ron Mueck -näyttely. Viimeksi visiteerasin vuoden nuoren taiteilijan näyttelyssä. Reima Nevalaisen töistä sanotaan, että vähän värejä mutta paljon tunnetta. Tunnevirtauksesta en ole varma, alakulo töistä minuun levisi; näyttelyteoksissa on paljon puhuttelevaa. Sivellinjäljen viitteellisyys viehätti, irtonaiset raajat mietityttivät. Tarkkuuden ja harkitun suurpiirteisyyden liitto.

Nevalainen

Nevalaisen maalaus Strange Words

3. TV-draamat

Elän sellaista jaksoa, että välillä on vaikeuksia vääntäytyä elokuviin tai teatteriin. Ryhmäteatterin Kesäyön uni sentään sai minut liikkeelle, onneksi. Kotoilusyistä laadukkaat tv-draamat innostavat.

suokki

Suomenlinna, hetki ennen esitystä.

Kevään huippukokemus oli Olive Kitteridge, joka sitten kesällä näytettiin Teemalla. Kesäisinä parvekeiltoina  katsoin putkeen iPad-koossa Happy Valleyn ensimmäisen tuotantokauden, ja siihen jatkoksi seurasin uudet YLE:n näyttämät jaksot. Jo on käsikirjoituksen ja näyttelijätyön huikeutta! Sarjassa on sensorttisia asetelmia, etten ole ennen kokenut. Hieno!

Verona2

Morse meni kauan sitten katsomaan Aidaa… Ehkä minäkin joskus.

Sitten on aikuisikäni jatkunut tv-tuotanto, Komisario Morse ja sen jatkot. Veronassa fiilistelin Arenan edustalla  yhtä sinne sijoittuvaa Morse-jaksoa jostain 1990-luvulta. Nuori Morse on koettu, ja nyt on Komisario Lewisin finaalijaksojen vuoro. Luvalla sanoen käsikirjoitusten taso on Lewis-tuotantokausilla ollut laskeva – mutta nämä miehet. Tämä poliisien miestenvälinen ystävyys, synkkien menneisyyksien hautominen, se vetoaa. Eikös BBC voisi kuitenkin pykätä komisario Hathaway -sarjan?

Lewis

Ai niin, George Gently -sarja on myös kerrassaan hieno 1960-lukukuvaus (poliisimiestenvälinen ystävyys), ja kesän uudet jaksot terästyivät naisvahvistuksella. Brittiepookit hivelevät silmääni ja mieltäni (oi DA), mutta kesän tv-epookkitarjonta ei ole vakuuttanut – siksi bloggareiden klassikkohaasteen imussa olen löytänyt Netflixistä ja vastaavista silmäkarkkia. Myös rempseät tanskalaissarjat pakottavat aina tv:n katsontaan, viimeisimpänä epäuskottava mutta vetävähenkinen Dicte.


Kulttuuri, kulttuuri, kulttuuri. Viikon päästä pääsen yhteen barokkikonserttiin, Paula Vesalan uutuuslevyä ei voi liikaa hehkuttaa, ja Arvo Pärtin Spiegel im Spiegel -biisiä soitan, jos kaipaan pysähdysrentoutusta. Josko Kansallisooppera kutsuisi syksyllä johonkin sykähdysesitykseen. Ja kirjasyksy on kohta kuumimmillaan. Voi mitä kaikkea voisi vielä kulttuurijaaritella!

Koska kulttuuri kukoistaa, haastan omiin kulttuurikertomuksiin Kulttuuri kukoistaa -Arjan. Tähän ihastuttavaan haasteeseen kuuluu, että ei tarvitse haastaa eikä vastata haasteeseen  – mutta voi.

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Draama, haaste, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Musiikki, Sekalaista, Taide

Malleja lukemiseen: #pojatkinlukee

Vuosittainen Lukuviikko (tänä vuonna 18.4.- 24.4.) lähtee taas käyntiin. Sen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten lukemista. Lukemiseen innostavia malleja tarvitaan, joten esittelen kaksi nuorta miestä, joille kirjoilla on merkitystä. Olen haastanut muitakin kirjabloggaajia haastattelemaan lukevia poikia ja miehiä.

2016 lukuviikko_1

Lukukeskuksen kampanjaviikko

#pojatkinlukee – puuhamies Mikko Toiviainen

Lukuviikon aikana pitää muistuttaa helmikuussa käynnistyneestä kampanjasta #pojatkinlukee. Hankkeen takana on somessa nimellä @kalenterikarju vaikuttava, musiikki- ja kustannusalalla työskentelevä Mikko Toiviainen. Hän peräänkuuluttaa positiivisia lukijaesikuvia pojille ja nuorille miehille.
–  Kun näkee, että kirjoja lukevat monennäköiset tyypit, ennakkoluulot karisevat. Esimerkiksi kirjojen lukija voi olla katu-uskottava parikymppinen urheilija, johon voi samastua. Toivon, että kampanja tavoittaa nuoret ja onnistuu vaikuttamaan myönteisesti asenteisiin.

Koska Kalenterikarjun mieltä alkoi painaa nuorten heikkenevä lukutaito, hän sai idean tempaista lukemisen puolesta nimenomaan somessa.
– Päättelin, ettemme kirja-alalla osaa viestiä kiinnostavasti tai oikeilla kanavilla, vaikka hyviä kirjoja ilmestyy. Kampanja käynnistyi puolivahingossa Instagram-kuvasta. Kerroin siinä omasta lukemisestani ja aikeistani edistää poikien lukemista. Halusin kokeilla, tavoittaako somekampanja nuoret ja heidän vanhempansa.

Pojatkin lukee -Facebook-sivuilla on jo yli 2500 tykkääjää, myös Twitterissä ja Instagramissa on satoja seuraajia. Viimeisin tempaus #minunkirjahyllyni kahmaisi satoja kirjahyllykuvaajia someen.
– Jos kotona ei ole kirjahyllyä ja ainoat lukukokemukset ovat olleet epämieluisia, ei kirjoihin tule tartuttua. Somessa on nyt malleja siitä, että kirjoja luetaan.

Kalenterikarjun toiminta lukemisen puolesta kertoo mahtavasta aloitteellisuudesta ja hyvän asian innovoivasta jakamisesta. Arvostan ja ihailen energiaa ja iloa, jolla hän kampanjaa vetää. Näyttää siltä, että kirjallisuus on antanut paljon ja silloin samaa toivoo muille. Tätä vahvistavat myös Mikon kokemukset:
– Kirjojen lukeminen on auttanut minua ymmärtämään maailmaa, sivistänyt, lohduttanut, itkettänyt, naurattanut ja herättänyt pohtimaan asioita. On sykähdyttävää myötäelää hahmojen kanssa ja kuvitella itse kirjan maailma. Pidän siitä, että kirjan lukeminen aktivoi aivoja ja samalla rauhoittaa. Kai kirjat tarjoavat minulle pakopaikan somemaailmasta ja kaikesta arjen infoähkystä.

#pojatkinlukee Mikko Toiviainen Photo: Miikka Pirinen

Mikko Toiviainen, #pojatkinlukee, kuva: Miikka Pirinen. Kalenterikarju (@kalenterikarju): Facebook, Instagram Periscope, Snapchat ja Twitter sekä blogi (rosvot.fi/kalenterikarju). Kampanja #pojatkinlukee: Facebook, Instagram ja Twitter.

Mikko Toiviaisen koko haastattelu ilmestyy toukokuussa ÄOL:n lehdessä Virke.

Räppääjäkin lukee

Lukuviikon toisena lukijaesimerkkinä on Olli, parikymppinen räp-mies, jolle on lapsesta asti tuputettu kirjoja.
– Kotona oli kirjahyllyjä joka huoneessa, ja vanhempia näki päivittäin kirja kädessä. Mulle ja veljelle luettiin paljon. Itse olin aika laiska. Muistan, että isoveli luki mulle iltaisin ääneen Harry Potteria, olisinko ollut silloin ekaluokkalainen. Luin kyllä itse Mauri Kunnaksen kuvakirjoja, Risto Räppääjiä ja Reuhurinteen ala-astetta.

Bänditouhut ja elokuvat veivät aikaa yläasteella, joten kirjojen lukeminen jäi vähälle.
–Luin pakolliset kirjat yläkoulussa ja lukiossa, taisi joku kyllä jäädä takakansitekstin varaan. Koskaan ei ole fantasia vedonnut muhun eikä jännitys. Kiinnostuin politiikasta ja filosofiasta, joten innostuin tietokirjoista. Luin myös elämäkertoja. Suurimman vaikutuksen on tehnyt Pentti Linkolan Toisinajattelijan päiväkirja, se avarsi ajattelua.
– Teininä ei tehoa, vaikka mutsi tai ope antaisi miten valistuneita kirjavinkkejä. Jos kaveri lukee ja suosittelee, se vaikuttaa. Ja kyllä tyypit, joita fanittaa, voivat innostaa lukemiseen.

– Viimeksi kaveri suositteli Ryan Gattisin romaania Vihan kadut, joka perustuu tositapahtumiin, Los Angelesin jengimellakoihin. Kerronta eri näkokulmista toimii hyvin, kiinnostava kirja!

Olli lukee yhä harvakseltaan tietokirjoja, mutta myös kaunokirjallisuus on alkanut kiinnostaa uudesta näkökulmasta.

– Yllättävän monissa räp-sanoituksissa viitataan kirjallisuuteen. Jos tuntee kirjallisuutta, saa sanoituksiin uuden tason. Olen viime aikoina lukenut esimerkiksi suomalaista runoutta. En tiedä, siirtyykö sieltä mitään omiin biiseihin, mutta runoista saa ajattelun aiheita. Valmistun pian media-assistentiksi ja huomaan, että niissäkin töissä on hyödyksi, että tuntee laajasti kulttuuriasioita, kirjallisuuttakin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Sekalaista

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta 15.7.2015

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.


Minun kirjastoni

Ensinnä tunkee aisteihin tuoksu, jäljittelemätön ruskettuneen paperin, vanhojen nahka- ja kangaskansien sekä kultivoituneen pölyn yhdistelmä. Se liittyy Vattulan maitolaiturin kylkeen parkkeerattuun kirjastoautoon, Terälahden ja Kalevan sivukirjastoihin sekä Tampereen vanhaan, arvokkaaseen kirjastotaloon. Niistä on kirjastomuistoni tehty. Tuoksuun limittyy vatsanpohjan jännityskipristely: mitä tästä Pepistä, Gullasta ja Waltarista astuu vastaani?

Nykykirjastot eivät tuoksu vanhaan malliin. Yhä enemmän lainataan ääniteitä, ehkä jo liikuntavarusteitakin. En missään nimessä vastusta kirjaston laajenevia palveluita, olen monessa asiassa sekä-että-tyyppiä. Kirjasto jo sanajohdannaisena muistuttaa minua silti siitä, että se on ensisijaisesti kirjojen koti: suosittujen, harvinaisten, yllättävien ja arvaamattomien maailmojen pistäytymispaikka lainavierailujen välissä.

En epäröinyt sekuntiakaan osallistumista kirjastohaasteeseen. Kaikille tasa-arvoinen ja ilmainen sivistyspalvelu on kulttuuriarvona ylittämätön. Sitä ei sovi horjuttaa.

Ensimmäisten vuosikymmenieni tärkeät kirjastot ovat parinsadan kilometrin päässä Tampereen ja Turun seuduilla. Jo parikymmentä vuotta minua ovat auliisti ja ammattitaitoisesti palvelleet Helsingissä Kannelmäen ja Pohjois-Haagan kirjastot. Kummassakin on positiivinen pore ja bestsellereiden nopea kierto. Kuvauskohteeksi valitsin Pohjois-Haagan sivukirjaston, ensimmäisen kirjastotukikohtani Helsingissä. Toivon, ettei keskuskirjastohanke syö pieniä lähiökirjastoja, jotka ovat ympäristönsä sydän ja keuhkot.

Parimeitsie Pohjois-Haagan kirjaston kanssa.

Parimeitsie Pohjois-Haagan kirjaston kanssa.

Kiitos kirjastot ja ammattitaitoiset kirjastolaiset!


Ilman linkkejä tässä on lista kirjastohaasteeseen osallistuvista kirjablogeista:
Ajatuksia kirjamaasta
Booking it some more
Dysphoria
Ei vain mustaa valkoisella
Eniten minua kiinnostaa tie
Erjan lukupäiväkirja
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Kaikkea kirjasta
Kannesta kanteen
Kirjainten virrassa
Kirjakaapin avain
Kirjakirppu
Kirjakko ruispellossa
Kirjallisena
Kirjanurkkaus
Kirjasfääri
Kirjava kammari
Kirjojen keskellä
Kujerruksia
Kulttuuri kukoistaa
Luetaanko tämä?
Lumiomena
La petite lectrice (linkki haastepostaukseen)
Leena Lumi
Lukutoukan kulttuuriblogi
Mustikkakummun Anna
Nenä kirjassa
Nannan kirjakimara
P.S. Rakastan kirjoja
Pinon päällimmäinen
Satun luetut
Tarukirja
Todella vaiheessa
Tuijata
Tuulevin lukublogi
Yöpöydän kirjat

11 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuuspohdintoja, Sekalaista

Lukuviikon loppukatsaus

Kuluneen viikon ajan kirjabloggaajat ovat esitelleet kokemuksiaan (lasten)kirjallisuudesta. Lukuviikko 20. – 26.4.2015 on luonnollisesti haasteen perusta.

En olisi lukija ilman lastenkirjallisuutta ja lukumalleja. Isäni ja setäni olivat luonnoltaan lukijoita, ja se siirtyi minuunkin. Alle kouluikäisenä odotin päivät isää töistä kotiin, jotta pääsin seuraamaan hänen vapaasti kertomiaan hölmöläistarinoita tai kuuntelemaan lempikirjojani kuten Nunnua, Kana Karoliinaa ja Kun elefantti Kyösti puistotädin ryösti. Setä puolestaan varmisti, että sain joululahjaksi vuoden kärkikirjan tai klassikon. Näin tuli tutuiksi muun muassa Lindgrenin Eemelit ja Tolkienin Lohikäärmevuori. Lukuintoilun nurjana puolena ahmimisiässä oli äidin epäily alkoholismin kaltaisesta kirjariippuvuudesta.

En usko, että perusta on miksikään muuttunut: tänäkin päivänä kipinä lukijaksi syttyy pääsääntöisesti kotoa. Tarvitaan vielä muutama mielikirja omassa kirjahyllyssä, ja lisäksi vaihtelua tuovat säännölliset kirjastovisiitit sekä kirjastonhoitajien viisaat lukuvinkit. Yhteinen iltasatu olkoon lainkaltainen läheisyysvelvoite, jotta sähköinen häly hetkeksi hiljenee ja antaa tilaa tarina-ajatuksille. Myös päiväkoti ja koulu voivat tukea kirjailoa ja opettajat johdatella mieltymyksiin sopiviin kirjoihin. Tästä on porttiteoria rakennettu: lukija on saatu kirjakoukkuun.Kirjakaappi

Harrastuksia on monenmoisia, lukeminen niistä yksi. Minut kirjallisuus on kasvattanut arvostamaan kielellä ilmaisun voimaa. Kirjallisuuden tarjoama mahdollisuus päästä ihmisen, elämän, kulttuurin ja ajan ihon alle on antanut korvaamattomia elämyksiä ja tukipuita maailmankuvan rakentamiseen. Siksi on helppo suositella lukuharrastusta. Vaikka elämä heittelee ja ajankäyttömahdollisuudet vaihtelevat, lukeminen lisää hyvinvointia vailla suorittamispakkoa.

Liitän lopuksi vielä koosteen lukuviikon postauksistani. Suuri osa on lapset/nuoret-osastoa, mutta viikon loppua kohti siirryin aikuispuolelle päätyen lukupiireihin. Lukuiloa!


 

Lauantaina Suvi Ahola: Ystäviä ja kirjoja
Perjantaina Kari Hotakainen: Kantaja
Torstaina Katri Kirkkopelto: Soiva metsä
Keskiviikkona Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni: Maami mustikka
Tiistaina Tittamari Marttinen & Aiju Salminen: Ikioma perheeni
Maanantaina Kalle Veirto: Shell’s Angles & Jyri Paretskoi: Säbätalvi
Sunnuntaina lukuviikkovinkit.


 

Ompun blogissa on linkkejä muiden kirjabloggaajien lukuviikkosaaliiseen.Lukuviikko2014_logo_pieni

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Lukupäiväkirja

Muutoksia vuonna 2015

Muutan hieman toimintatapojani uuden vuoden kunniaksi. Helpotan lukemani löytymistä: alan otsikoida postaukseni kirjailijan ja kirjan nimellä. Koska olen oudon mieltynyt myös omavaltaiseen otsikointiin, taidan edelleen läväyttää juttuihini mielenjuolahdustyyppisen alaotsikon.

Lukijaystävällisyyssyistä on tästä lähtien juttujeni loppussa luetun kirjan nippelitiedot sivumäärää myöten. Olen aiemmin ripotellut julkaisutiedot, mutta nyt ne löytää keskitetysti.

Kirjakuvan otan vastedeskin pääsääntöisesti itse. Kuvista on tullut minulle lukuharrastuskylkiäinen, tunnelmatallennustapa. Nojaan tähän: minkä otoksen laadussa häviää, sen lukuvaikutelmassa voittanee.

Luku- ja postausvilkkaus yhä vaihtelevat. Tavallisesti luen vuodessa satakunta kirjaa, viime vuonna se määrä ylittyi reilusti, tulevasta ei voi tietää. Ainakin lisään liikuntaa, kasvokkaisia kohtaamisia ja työluontoisia toimia, joten bloggailua ruokkiva aika vähenee.

Luen yhä edelleen iloksi, en suorittamiseksi, ja väliin mahtunee muitakin kulttuurielämyksiä. Todennäköisesti jaan kokemuksiani vähintään viikoittain, ja siihen johdatan lainaamalla sopivan riviparin Sanna Karlströmin kokoelmasta Saatesanat (Otava 2014):

Sanat ovat lainatavaraa, niitä ei saa mukaansa
syntyvä eikä kuoleva, ota sinä.

Näillä näppäimillä toivotan lukuisaa ja elämyksellistä uutta vuotta 2015!

Bloggaaja-apulainen ja oman bloginsa (https://almanrunot.wordpress.com/) päivittäjä Alma-kissa auttaa parhaansa mukaan.

Bloggaaja-apulainen ja oman bloginsa (https://almanrunot.wordpress.com/) päivittäjä Alma-kissa auttaa parhaansa mukaan.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuuspohdintoja, Lukupäiväkirja, Sekalaista

Inspiraationi lähteillä

kirjatTilanteiden jatkumoista vaihtuvat päivät toisiin. Muiden silmin ihmisestä näkyy toiminta ja ulkokuori, tietysti puhe voi täydentää syntyvää käsitystä. Kokemus itsestä puolestaan pohjaa päässä pyöriviin ajatuksiin, tunteisiin, mielikuviin, havaintoihin – tajunnan melskeeseen. Muut eivät sitä näe. Keskustelut voivat avata näkymiä ajatteluun, mutta silti paljon oleellista jää piiloon.

Minua inspiroi ihmisen ihmeellinen kokonaisuus, arvaamaton ja salaperäinen sisin. Se on varmasti pohjimmainen kimmoke myös lukea romaaneita. Vaikka hamuan rakenteeltaan ja kerronnaltaan tuttuja tapoja laistavia teoksia, minua kuitenkin eniten innostaa ihmisyys, kielellä konstruoidut elävänkaltaiset hahmot. Eipä sitä taida voida paremmin sanoa kuin tuore Finlandia-palkittu Jussi Valtonen Aamulehden (28.11.2014) haastattelussa ”Lähemmäksi ajatustenlukua ei voi nyt päästä”:

– Toinen syy [kirjoittaa] tulee siitä, mitä on itse saanut lukijana niistä kirjoista, joita on eniten rakastanut. Niin intiimiä kokemusta toisen henkilön sisäisestä todellisuudesta kuin kaunokirjallisuuden kautta on vaikea muuten saavuttaa.
– – Kaunokirjallisuus on ylittämätön tapa välittää ihmisen sisäistä, subjektiivista kokemusta siitä, minkälaista on olla ihminen, elää juuri tänä aikana ja kamppailla niiden asioiden kanssa, joiden kanssa kamppaillaan.

Lukuharrastusta ja inspiroitumista sysäsi minut pohtimaan Luetut, lukemattomat -blogin Liisa, joka ilahduttavasti ja häkellyttävästi haastoi minut mukaan poimimaan kolme innostavaa blogia. Vain muutaman valitseminen korventaa, mutta koska Liisa ja muut haasteessa mukana olleet ovat valintoihin taipuneet, teen minäkin niin.

Kun aloitin kirjablogikirjoittelun, vasta vähitellen ymmärsin olevani yksi monista. Valitsen siis blogit, joita aikoinaan aloin ensimmäisten joukossa seurata, ja niiden myötä innostuin ja ymmärsin olevani osa antoisaa nettikirjallisuuskeskustelua. Jos kaunokirjallisuus on tähystysaukko ihmiseen, kirjablogit ovat sitä suhteessa lukukokemukseen.

Arjan Kulttuuri kukoistaa on jäsentelevän kirjoittajan blogi. Arja poimii oleellisuuksia, tekee johtopäätöksiä ja myös taustavalottaa valloittavasti. Kiinnostavaa on myös kirjavalintojen monipuolisuus. Arjan tekstistä välittyy innoittuneisuus.

Erjan lukupäiväkirja on tekstiin uppoutuvan kirjoittajan kokoelma. Lukukokemus välittyy vilpittömästi, ja tekstin tulkinta lomittuu siihen. Elämys ja perusteleva käsitys kulkevat käsi kädessä siten, että tekee mieli tarttua Erjan avaamaan kirjaan.

Mari A:n kirjablogiin huomaan törmääväni todella usein, kun olen kirjoittanut lukemastani ja selailen, mitä muut ovat kirjoittaneet. Mari kirjoittaa napakasti. Hän menee lukemaansa tunne edellä, perustelee ja ilmaisee kokemuksen havainnollisesti.

Arja, Erja ja Mari – yhdessä ja kukin erikseen: sinä inspiroit minua. Olette haastettuja, eli ”Sinä inspiroit minua” -tunnustus on tarkoitus jakaa kolmelle inspiraation lähteelle!Hyvässä seurassa

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Kirjamessutilanteita 2014

Tänä vuonna olosuhteiden painosta messuiluni jäi pieniksi piipahduksiksi. Silti irrotan muutaman tunnelmarivityksen.

Torstaisin ja perjantaisin messuilla voi tavata kirjatarjonnan ohella Suomen nousevaa nuorisoa, sillä Äidinkielen opettajain liitto yhteistyössä messujärjestäjän kanssa jakaa 8000 lippua äidinkielenopettajien kaitsemille teineille. Hanke on näinä lukuinnon laantumisaikoina hieno, sillä koulupäiviä virkistävä kirjallisuusvisiitti saattaa johdatella joitain nuoria lukijan tielle. Ainakin se osoittaa, että kirjallisuus on tapahtuman arvoinen asia.

Perjantain annista valitsen mainittavaksi Tommi Kinnusen haastattelun. Kinnunen on valoisa ja eloisa esiintyjä. Neljäntienristeyksen kerrontaratkaisuista sai valotusta. Esimerkiksi romaanin valokuvauksellisuus tulee oman suvun tavasta nähdä asioita kuvina, ja sitä lisää hänen oma taustansa teatterimiehenä: lyhyet otokset syntyvät luontevasti. Lisäksi hän kertoi kirjoittavansa tulevaa teostaan, jossa hän pyrkii ilmaisemaan asioita sokean kertojan silmin – haastavaa. Saamme siis seuraavaksi Neljäntienristeyksen perheen Helenan tarinana. Tämän vuoden Kinnus-romaani on ehdokkaana vuoden parhaaksi esikoiseksi.

Tommi Kinnunen vastaustaan miettien

Tommi Kinnunen vastaustaan miettien

Dekkarilauantaina Kati Hiekkapelto ja Taavi Soinivaara kertoivat kirjoistaan. Omista tämän hetken lukusuosikeistaan Hiekkapelto mainitsi Toni Morrisonin, Soinivaara puolestaan ruotsalaisdekkaristin. Kumpikin totesi, että muiden dekkareita on jopa mahdoton lukea, kun itse niitä kirjoittaa. Omista dekkareistaan Hiekkapelto toi esille Eskon, kliseiseksi poliisijermuksi mainitun hahmon: jostain kliseet syntyvät, siis todellisuudesta.

Kati Hiekkapelto vastaa, Taavi Soinivaara kuulolla haastattelijan kera

Kati Hiekkapelto vastaa, Taavi Soinivaara kuulolla haastattelijan kera

 

Nina Hurma, Virpi Hämeen-Anttila ja Terttu Anttila olivat haastateltavina 1920–30-lukuihin sijoitetuista jännäreistään. Jokaisella kirjailijalla on oma lähestymistapansa historiaan ja henkilöihinsä. Anttila on valinnut päähenkilönsä tietoisesti toisenlaiseksi kuin tyypilliset ongelmaiset miespoliisihahmot. Hämeen-Anttila halusi sankariksi väliinputoajan ja ulkopuolisen, virkamiehen, jonka tyyppisiä on harvoin päähenkilöinä. Myös Hurman miespäähenkilö on haettu syrjältä, poliisihommista tullitöihin siirretty mies kun on. Tällaisista asetelmista kirjailijat etsivät henkilöihin särmää ja lihaa luiden päälle.

Dekkarilauantainäkymä: estradilla Hurma, Hämeen-Anttila ja Anttila

Dekkarilauantainäkymä: estradilla Hurma, Hämeen-Anttila ja Anttila

Messujen Italia-teeman kunniaksi kuuntelin Silvia Avellonea, Teräs-romaanin tekijää. Avellone painotti yhteiskunnallista näkemystä. Romaanissaan hän kuvaa terästeollisuuskaupungin alasajoa – itse asiassa viimeisimmän sulattamon sulkemisesta uutisoitiin tässä kuussa. Miljöö on todellinen, samoin kuvattujen henkilöiden tilanne. Etenkin naisten ja tyttöjen asema nyky-Italiassa askarruttaa Avellonea, myös työttömyystilanne. Työläisistä ei kirjailijan mielestä kirjoiteta, joten hän halusi muuttaa asiaa ja nähdä kokonaisuuden naisistuvien tyttöjen kannalta, joilla on vain primitiiviset tv:stä saadut mallit elää. Minua sekä romaani että kirjailijahaastattelun terhakka proleote onnistuivat puhuttelemaan.

Silvia Avellane odottaa vastausvuoroaan

Silvia Avellone odottaa vastausvuoroaan

Kirjabloggaajat päivystivät auliin oloisina Boknäsin osastolla. Näin kirjavinkkien välittämistä, itsekin sain pikkuisen vinkata. Sohvanurkkaus kirjahyllyjen suojassa oli miellyttävä ja sopi hienosti bloggaushenkeen. Oli ilo olla mukana. Ensi vuonna taas!

Blogaajapisteessä vuorossa Lukutoukka, Ja kaikkea muuta sekä Rakkaudesta kirjoihin

Blogaajapisteessä vuorossa Lukutoukka, Ja kaikkea muuta sekä Rakkaudesta kirjoihin

Kuin juuri kirjavinkkiä laukomassa on Kirsi (Kirsin kirjanurkka), ja Arja (Kulttuuri kukoistaa) on lukenut ja nähnyt jotain erityisen miellyttävää.

Kuin juuri kirjavinkkiä laukomassa on Kirsi (Kirsin kirjanurkka), ja Arja (Kulttuuri kukoistaa) on lukenut ja nähnyt jotain erityisen miellyttävää.

Kiitos Arjan: sain kirjailijalta omistuskirjoituksen  kirjabloggaajien brunssilta samaan aikaan kuin itse olin toisaalla, blogipisteessä päivystämässä.

Kiitos Arjan: sain kirjailijalta omistuskirjoituksen kirjabloggaajien brunssilta samaan aikaan kuin itse olin toisaalla, blogipisteessä päivystämässä.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus

Kirjabloggaajat kirjamessuilla ja vuoden lukukipinät

KirjamessutKirjakauden hullut päivät ovat yhden yön päässä. Huomenna 23.10. alkavat tämän vuoden Helsingin kirjamessut, joita vietetään sunnuntai-iltaan asti.

Suhteeni kirjamessuihin on kahtalainen. Toisaalta iloitsen kirjakiinnostuksesta, siitä, että messukeskuksessa on tungokseksi asti kirjojen selailijoita ja osastot pullollaan virkeitä kirjakauppiaita ja -kustantajia. Haastattelupisteissä on ajankohtaisia kirjantekijöitä avaamassa uutuuskirjojaan, ja näissä tilanteissa kuulee taustoja ja kirjailijan omia ajatuksia työstään.

Pitänee kuitenkin tunnustaa, että minuun iskee usein messuilla samanlainen ”kädet ylös” -seisahdus kuin kirpputoreilla. Ympärillä on sekalaista tavaraa liian kanssa, joten tarjonnasta kiihtyneenä en löydä aarteita sälän seasta – ja lamaannun.

Tänä vuonna minulla on mahdollisuus rauhoittua. Saan osallistua Kotimaisten kirjabloggaajien toimintaan Boknäsin osastolla 6g85. Siellä on lähes koko messujen ajan tavattavissa jokunen kirjabloggaaja. Rupattelemme mieluusti kirjoista ja niistä kirjoittamisesta. Halukkaille annamme kirjavinkkejä, kirjallisesti. Ne laadimme pika-analyysin pohjalta, eli valitsemme kysyjälle sopivaa luettavaa valistuneen vaiston varassa. Itse olen päivystämässä lauantaina klo 10-11. Bloggaajien messutunnelmia voi myös seurata sosiaalisessa mediassa: #bloggaritmessuilla. Minäkin lähettelen Instagramissa parina päivänä messukuvia.Agredointi


Koska kirjasyksy on jo tässä vaiheessa, tulee houkutus laatia omat suosikkilistat esikoiskirja- ja Finlandia-palkinto mielessä. En ole järin halukas pistämään kirjoja paremmuusjärjestykseen; jääräpäisesti pysyn kannassani, että lukukokemukseen vaikuttavat jokaisen maun lisäksi otollinen olotila, odotukset ja aiemmat kirjakokemukset. Selittelyt sikseen, tässä ovat rajalliset viisikkovalikoimani, koska en ole lukenut kuin pienen osan tänä vuonna ilmestyneistä kotimaisista kirjoista ja melkeinpä vain romaaneja.

Esikoissuosikkeja
Neljäntienristeys
Kultarinta
Kissani Jugoslavia
Elävän näköiset
Amerikkalainen

Romaanijysäyttäjiä
Graniittimies
Valkea kuulas
Miehiä ja ihmisiä
Särkyvää
Wenla Männistö

Olisihan tuonne voinut vielä monia muita liittää, ja huomenna voisin haluta joitain nimeämiäni vaihtaa. Lisäksi Finlandia-listaani kuuluvat esikoisryhmän 2-3 ensimmäistä. Nyt vaan jännittämään, mihin päätyvät palkintoraadit. Minä suuntaan messuille kuuntelemaan kirjailijahaastatteluita, näiden nimeämieni kirjojen kirjoittajia, ja muitakin, ainakin italialaisen Teräs-romaanin tekijää Silvia Avellonea. Ja Boknäsin osastolla tavataan!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lukupäiväkirja

Bongaa bloggaajat: Kannelmäen kirjasto 30.9. klo 18

Kannelmäen kirjasto järjestää kirjablogiaiheisen Mitä tänään lukisin? -keskustelutunnin tiistaina 30.9. klo 18. Kulttuuri kukoistaa -bloggaaja Arja Korhonen ja minä kerromme harrastuksestamme. Julkaisemme tänään hieman esimakua tulevasta.

KIRJABLOGGAAMISESTA

Arja: Alun perin blogini piti kertoa elokuvista, teatterista ja mistä vain – kunnes tajusin realiteetit. Kirjat ovat minun juttuni. Blogista tuli lukemisen erottamaton lisäosa ja huonon muistin tuki. Ajatukset kirjasta säilyvät tallessa, ja olen aina pitänyt kirjoittamisesta.
Tuija: Minulle kirjabloggaaminen on elämänikäisen lukuharrastuksen lisämauste, väylä pohtia kirjakokemuksia. Joukossa on joskus juttuja taiteesta, draamasta ja musiikista. Jaan kirjavinkkejä ja saan niitä muilta, se on lisäbonus.
Arja: Aloin itse myös etsiä kirjasuosituksia blogeista, kun lehdissä kirja-arvosteluja on aika vähän. Bloggari ei korvaa ammattikriitikkoa, mutta jos lukee paljon, jostain on hyvä saada tietoa siitä, mitä kannattaisi lukea.

MITEN KIRJOITAMME?

Tuija: Blogeja välillä parjataan juoniselosteista ja hehkutuksesta. Minusta blogeissa todella vaihtelevalla tavalla tartutaan luettuun, yleistää ei voi.
Arja: Se onkin blogien suola; jokainen pitää niitä omalla tavallaan. Lukijana kannattaa etsiä blogeja, josta itse saa eniten, koska valinnanvaraa on. Minä pyrin kertomaan kirjan herättämistä ajatuksista, myönteisistä ja myös kielteisistä, liittyvätpä ne kirjan sisältöön, aiheeseen tai tekstin tasoon. Otsikoinnissa käytän kirjan nimeä, jotta postaus olisi helpompi löytää. Lisäksi käytän kirjan kansikuvaa. Tietysti pyrin lukemaan sellaisia kirjoja, joista luulen pitäväni. Siksi painotus on myönteiseen suuntaan.
Tuija: Pyrin perustelemaan innostukseni, ja perustelen myös, miksi jokin juttu lukemassani kirjassa ei nappaa. Juonesta kerron joskus jopa vähemmän kuin kirjan mainostekstit. Otsikoin ja rakentelen postaukseni vapaasti, minulle ei ole niissä tiettyä sapluunaa. Luetun tunnelma vaikuttaa omaan kirjoittamiseen. Sen mukaan otan myös itse kirjakuvat – kuvaaminen on minulle lisäpiriste.
Arja: Tunnelma on tärkeä – joku kirja vie mukanaan ja joku ei. Nimenomaan siitä pyrin sanomaan jotain. En anna kirjoille tähtiä enkä tee rankkausta, sillä hyvin erityylisiä kirjoja on minusta mahdoton verrata. Mo Yang vastaan Arne Nevanlinna? Antti Heikkinen vastaan Paul Auster?

LUKEMISESTA

Arja: Luen kaunokirjallisuutta, muistelmia ja tietokirjoja. Romaanissa monikerroksinen tarina, joka jättää lukijalle mielikuvituksen varaa, on parasta. Suomalaisista uutuuksista ilahdun erityisesti. Meillä on hienoja kotimaisia kirjailijoita, mistä olen todella iloinen.
Tuija: Minä luen eniten kaunokirjallisuutta ja etenkin proosaa. Tarinat ja ihmiskohtalot vetävät puoleensa. Odotan hyvältä proosalta kerronnalla ja henkilökuvauksella säväyttämistä. Jokusen runo- ja tietokirjan luen vuosittain. Postailen myös selkokirjoista.

KULUVAN VUODEN KIRJASUOSIKEISTA

Tuija: Olemme lukeneet kuluneen vuoden aikana aika paljon samoja kirjoja. Ainakin Donna Tarttin Tiklistä innostuimme molemmat. Siinä sekoitetaan häpeilemättä ja viihdyttävästi eri lajityyppejä.
Arja: Tikli ja Donna Tartt ovat huippuja! Niitä, joihin voi uppoutua kuin lapsena Anna-kirjoja ja Viisikoita lukiessa.

Tuija: Kate Atkinsonin Elämä elämältä teki myös suuren vaikutuksen. Mahdollisten maailmojen luominen antoi ajateltavaa. Kirjan teema ja rakenne yllätti, siksi ilahdutti.
Arja: Pidän näistä vähän kokeilevista kirjoista: ei niitä aina jaksaisi lukea, mutta välillä. Kotimaisista esimerkiksi Minna Lindgrenin Sivistyksen käsikirja oli sellainen aikanaan. Hän on muuten kirjoittanut mainiot Ehtoolehto-kirjat. Tuo vanhuusteema taitaa nyt olla aika tapetilla?
Tuija: Tänä vuonna on ilmestynyt hienoja esikoisromaaneita. Vaikea on valita yhtä suosikkia, joten latelen neljä, joissa kaikissa on persoonallista ja taitavaa kerrontaa ja kiinnostava rakenne: Neljäntienristeys, Kultarinta, Kissani Jugoslavia ja Elävän näköiset.
Arja: Anni Kytömäen Kultarinta on minulle ollut vuoden paras kotimainen. Se sai minut katsomaan luontoa uudella tavalla. Jos Tuntematon herätti sodanvastaisuuden, Kultarinta näyttää, miksi luonto on suomalaisille tärkeä. Enkä minä edes pidä luontokuvauksista!

SYKSYN ODOTETUT

Arja: Syksyltä odotan Antti Heikkisen Juice Leskisen muistelmia. Asko Sahlbergilta, Tuomas Vimmalta ja Antti Tuurilta on syksyllä tulossa kirjat, jotka luen varmasti. Ja Per Pettersonilta! Anna-Leena Härkösen, Olli Jalosen ja Leena Lehtolaisen uusimmat olemme jo kummatkin lukeneet. Ja monta muuta on kirjastojonossa. Kiitos Helmetin, uutuudet saa nopeasti lukuun, kun varaa ajoissa.
Tuija: Kirjaston varaussysteemi on tosiaan loistava! Best seller -hylly on sekin kovassa kulutuksessa. Syksyn kirjoista odotan Haruki Murakamin ja Sirpa Kähkösen uutuuksia. Murakamissa minua viehättää arvaamaton reaalifantasia. Värittömän miehen vaellusvuodet sijoittuu osin Suomeen ja se on ensimmäinen suoraan japanista käännetty Murakami, se lisää mielenkiintoa. Kähkösen Kuopio-sarja on komeaa kotimaista historiaproosaa, jossa yhden perheen kautta katsotaan itsenäisyyden ensimmäisten vuosikymmenten elämää läheltä ja koskettavasti. Graniittimies vie rajan taa, eli aika käsittelemätön kaunokirjallisuusaihe Neuvostoliittoon loikanneiden kohtaloista kiinnostaa minua kovasti. Ja onhan muitakin odotuksia syksylle, varmasti joitain odottamattomia kirjoja!
Arja: Historia on alkanut kiinnostaa iän myötä yhä enemmän, ja jopa sotakirjat. Äskettäin luin Antero Raevuoren kirjan Helsingin pommituksista.
Tuija: Kyllä, historia kiinnostaa, ja kiinnostaa myös oleva ja tuleva ja… Lukeminen ja bloggaaminen vie mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin.

Tule kuulemaan lisää Kantsun kirjaston kulmahuoneeseen ensi tiistaina!unnamed
Kirjabloggaajia pääsee tapaamaan myös Helsingin kirjamessuilla Boknäsin osastolla, jonka sohvalla päivystää messupäivinä aina joku noin paristasadasta kotimaisesta kirjabloggaajasta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lukupäiväkirja, Sekalaista

50 parasta kirjaa

Linnasta humisevalle harjulle (Avain 2014) esittelee 50 kaikkien aikojen parasta kirjaa. Ainakin ne ovat kirjabloggareiden 500 ehdotuksen listasta äänestetty parhaimmiksi. Pitää tietysti suhtautua suhteellisuudentajuisesti kirjojen parhauslistaukseen. Tämä julkituodaan myös Aino-Maria Savolaisen ja Katja Jalkasen kokoaman teoksen esipuheessa.

Onko järkeä koota kirjaksi rajatun joukon äänestämät suosikkikirjat? Järjestys ja valinnat voisivat olla tänään erilaiset kuin syksyllä 2013, jolloin äänestys oli käynnissä. Kirjan luettuani tunnustan auliisti julkaisujärjen. Tämähän on mainio kirjavinkkikooste, käsikirja ja kirjan ystävän lahjakirja. Linnasta humisevalle...

Esitysjärjestys on hauskasti käänteinen, sijalta 50 aloitetaan ja ensimmäiseen lopetetaan. Puran teosta kuudella otannalla.

49. Yann Martell: Piin elämä

Esittely alkaa teossitaatilla, kirjan juonta juoksutetaan aika tarkkaankin, teemaa ja kerrontatapaa kuvaillaan napakasti. Lisäksi tarjotaan tietoa kirjan taustasta ja vastaanotosta sekä filmatisoinnista. Lopuksi kerrotaan, kenelle kirjaa voi suositella ja annetaan lisätietolähde.

Likipitäen edellä kuvatusti jokainen 50 kirjaa esitellään. Piin elämään ei ole muita populaarikulttuurikytkentöjä kuin elokuva, mutta moneen muuhun 50 kirjaan liittyy kulttuuri- ja musiikkituotteita, ja niiden tiedot on hienosti kaivettu esille. Tekijöiden tapa esittää asiat on asiantunteva, sujuvasti tietoa ja tulkintaa yhdistelevä.

Luin Piin elämän 2003 ja ihastuin kovin. Siksi oli kiinnostava muistella kirja- ja elokuvakokemusta tämän esittelyn avulla. Romaanin uskonnollinen osuus oli vaipunut minulta unholaan, nyt se otettiin elävästi esille ja näin palautuu sekin osa lukutunnelmaa. Listauskirja siten virittää kirjamuisteluun ja kokemusvertailuun, parhaassa tapauksessa kirjakeskusteluun.

36. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja

Olen lukenut Taisteluni-sarjan ensimmäisen osan. Knausgårdin tarkkuustyyli ja tinkimättömyys vetivät väkevästi, mutta lukukokemus myös uuvutti, siksi tämä toinen osa jumittaa hyllyssä.

Linnasta humisevalle harjulle -kirjan ihastuttava puoli on juuri siinä, että se innostaa tarttumaan kirjaan, jota on vältellyt, josta ei ole tiennyt tai jonka olemassaolon on unohtanut. Taisteluni-kirjan esittely on asiallinen ja analyyttinen, osuvasti erittelevä ja taustoja avaava, lisäksi se kiteyttää tunnelmia: ”Knausgårdin onnistuu välittää tekstissään kaikki se ilo, kauneus, suru, alakulo, huoli ja toiveikkuus, joiden keinoin hänestä ja hänen läheisistään tulee lukijalle totta.” Kyllä, lupaan lukea ”Knasu” 2:n viimeistään kesällä.
50 parasta Nälkävuosi ja Knasu

24. Aki Ollikainen: Nälkävuosi

50 suosikin joukossa on useita melko uusia kirjoja. Ollikaisen sijoitus ei yllätä minua, itsekin innostuin siitä erikoisen paljon. Savolaisen/Jalkasen esittely Nälkävuodesta on hyvä esimerkki kirjan tekstistä parhaimmillaan: tieto, tiivistys ja tulkinta limittyvät informatiivisesti ja ilmeikkäästi. Kirjan vastaanotosta tekijät poimivat mainintoja sekä päivälehtikritiikistä että blogeista. Se on tekijöiden tietoinen, arvovapaa valinta: osuva kommentti kirjan ytimestä ei ole julkaisutavasta kiinni.

Joidenkin kirjojen esittelyn päätteeksi kerrotaan kirjan sopivuudesta kirjapiirikirjaksi. Tätä mainintaa ei Nälkävuoden yhteydessä ole, mutta voisi olla. Oman lukupiirini kirjana tämä teos herätti paljon keskustelua yhteiskunnasta, säädyistä, sukupuolesta, kieliryhmistä, henkilökuvauksesta, kerronnasta ja taiturimaisesta tunnelmatavoittamisesta.

16. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Esipuheessa arvioitiin, että kirjaäänestyksen lanseeraus kaikkien aikojen kirjan etsimisenä innosti äänestäjiä valitsemaan erityisiä lukuelämyksiä, ja usein mieleen painuva kokemus on syntynyt lapsuudessa. Siksi 50 kirjan joukossa on useita lasten- ja nuortenkirjoja.

Pikku Prinssiin liittyy minullakin tukuittain hyviä tunnemuistoja. Isän kainalossa katselin jännittäviä kuvia ja kuuntelin lukutaidottomana tarinaa, joka oli salaperäinen ja surullisen lumoava. Nyt kun isäni muisti on hiipunut vaikeasti tavoitettavaan hämärään, minä muistan vielä, muistan boan, ketun ja ruusun, muistan turvallisen tavan kohdata käsittämätöntä.

2. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

50 kirjan joukossa on odotetusti klassikoita, erityisen monta tyttö- ja naisklassikkoa johtuen kirjabloggareiden naisvaltaisuudesta (jos näin seksistisesti uskallan sanoa). Kirjan suosikkilistassa on minulle useita yllätyksiä. Niitä on hauska bongata ja arvuutella, miten lista varioituisi erilaisia lukijaryhmiä äänestyttämällä.

Austenin säätykuvaus loistaa Kersti Juvan uutena suomennoksena. Minulle se on tämän kevään yksi tärkeimmistä lukuhuipuista. Austenin kirja ylsi vanhana suomennoksena listan kakkossuosikiksi. Savolainen/Jalkanen tavoittavat kirjan kerrontatavan ja ajankuvan, mutta myös tyyppikuvauksen ajattomuuden, kaiken taitavasti kontekstiin upottaen.

1. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Lukioikäisenä koin yhteiskuntaherätyksen Linnan kirjojen avulla. Kahden aikuistuvan pojan äitinä en kyennyt toissa talvena katsomaan Koivusalon elokuvan Koskelan poikien ampumiskohtausta tai kuolinviestin viemistä Koskelan torppaan. Liian koskettavaa, liian kovaa. Linnan luoma historiallinen tosi fiktiossa elää. Ymmärrän hyvin, miksi trilogia on listan ykkösenä ja vastaan sanomaton kansalliskirja.50 parasta Linna ja Pikku Prinssi

En paljasta, millä sijalla ovat Sinuhe egyptiläinen, Tuntematon sotilas, Seitsemän veljestä, Rikos ja rangaistus, Kurjat, Kotiopettajattaren romaani, Ronja Ryövärintytär ja… Millä sijalla tai ovatko ollenkaan listalla minun suurimmat suosikkini ‒ tai sinun? Linnasta humisevalle harjulle -kooste antaa lukuideoita, sen pohjalta voisi järjestää seuraleikkinä oman lukulistaäänestyksen tai tietokilpailun tai…
– –
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Tietokirja

”Paras kirja 2013” ja blogihaasteista

BLOGISTANIAPALKITUT 2013

Kirjabloggareiden viime vuoden suosikkikirjaäänet on laskettu. Valinnat eivät täysin osuneet omiin suosikkeihini (paitsi Murakami). Omat ehdokkaani julkistin blogissani eilen. Olen liittänyt alla olevaan voittolistaan linkit omiin blogijuttuihini, jos lukijoita kiinnostavat kokemukseni, jotka eivät enemmistön kanssa aivan natsanneet.

Nämä seuloituivat vuoden 2013 bloggaajien valitsemiksi voittajiksi:

Blogistanian Finlandia

Blogistanian Finlandia -palkinnon voitti Pauliina Rauhalan teos Taivaslaulu (Gummerus). Toiselle sijalle äänestettiin Kjell Westön Kangastus 38 (Otava, suom. Liisa Ryömä; alkuteos Hägring 38, Schildts & Söderströms). Kolmanneksi tuli Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme (Teos).

Blogistanian Globalia

Globalia-palkinnon voitti Haruki Murakamin teos 1Q84 (Tammi, suom. Aleksi Milonoff). Toiseksi sijoittui Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat (Otava, suom. Hanna Tarkka) ja kolmanneksi Taiye Selasin Ghana ikuisesti (Otava, suom. Marianna Kurtto).

Blogistanian Kuopus

Kuopus-palkinnon voittaja oli Aino ja Ville Tietäväisen teos Vain pahaa unta (WSOY). Toiselle sijalle äänestettiin Marja-Leena Tiaisen Khao Lakin sydämet (Tammi) ja kolmannen sijan jakavat Katri Kirkkopellon Molli (Lasten keskus) ja Annukka Salaman Piraijakuiskaaja (WSOY).

Blogistanian Tieto

Tieto-palkinnon voitti Tuula Karjalaisen elämäkertakirja Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta (Tammi). Toiseksi äänestettiin Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava) ja kolmanneksi Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Rivien välissä. Kirjablogikirja (Avain).

Osallistuin kahteen ensimmäiseen sarjaan, koska mielestäni luin kaunokirjallisuutta sellaisen otannan, että saatoin sanoa sanaseni. Muita lajeja luin niin harvakseen, että valintani olisi ollut todella vinoutunut.

Tästä tulenkin jälleen siihen, miten kulttuurisuosikkien valinta on suhteellista ja subjektiivista: jokainen lukija valitsee omien mieltymystensä ja lukukertymänsä mukaan. Hyvästä kirjallisuudesta, sen arvottamisesta ja valinnoista olen muutaman kerran jo kirjoittanut, joten tähän vain kiteytän jotain.

Ainakin omaan lukemiseeni vaikuttavat monet asiat, ja voi olla niin, että toisena aikana ja toisessa tilanteessa sama kirja puraisee ja toisena hetkenä ei. Muutama asia pitää kuitenkin kutinsa: kiinnostava kirja liikauttaa mielentilaani ja ajatuksiani. Kirjan kieli kuljettaa mielikuviin siten, että elelen hetken henkilöiden kanssa ja pääsen tutustumaan selviytymisen vaihtoehtoihin. Kirjan kerronta antaa askarruksen aihetta ja sanottava jää kaihertamaan.

Hyvä kirja on ajaton, kertoo se mistä ajasta tai ympäristöstä tahansa.

Hyvä kirja on ajaton ja elämyksellinen, kertoo se sitten mistä ajasta tai ympäristöstä tahansa.

 BLOGGAAMISESTA

Sain Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjalta mukavan haasteen eli liudan kysymyksiä bloggaamisesta. Ne pistävät miettimään, mitä ja miksi luen.

– Kirjablogin pitämisen kolme tärkeintä motiiviasi?
– Oletko aktiivinen somessa muuten kuin bloggaajana? Käytätkö esim. Twitteriä?
– Miten kuvailisit kirjamakuasi tai sen muuttumista vuosien varrella?
– Onko olemassa kirjoja, joita et halua lukea? Mitä/millaisia ne ovat?
– Onko bloginpidosta poikinut seurauksia, joita et osannut odottaa? Millaisia?
– Vaihteleeko lukuaktiivisuutesi, esim. vuodenaikojen mukaan?
– Haluaisitko suositella joitakin blogeja, muita kuin kirja-? Mitä seuraat itse?

Bloggaan, koska
1) lukeminen on hauskaa ja luetun pohtiminen myös
2) luetut kirjat on voi tallentaa näin itselleen muistin virkistykseksi
3) ja käsittämätön bonus on, jos niistä on iloa vielä muillekin.

Olen aina ollut kiinnostunut lukemisesta ja kirjoittamisesta – ja nyt saan ne yhdistettyä. Olen bloggaillut kolmisen vuotta. Somea käytän jonkin verran muutenkin. Blogiini olen kytkenyt Instagramin, johon nappaan kuvan lukuvuorossa olevasta kirjasta. Muuten pyörin Facebookissa, mutta blogillani ei ole omaa Facea.

Kirjamakuni on kirjava. Pääosin luen proosaa, laidasta laitaan, näköjään vähiten fantasiaa ja scifiä. Olen aina ollut proosallinen, mutta tuntuu, että tulen koko ajan kaikkiruokaisemmaksi ja lukijana kokeilevammaksi. Ja uskallan nykyisin jopa jättää kirjan kesken. Hylkään kirjat, joiden kerronta tökkii tai kuvattu teema tai henkilöt eivät lähde vetämään. Olen muuttunut tunnelukijaksi: kirjassa pitää olla kokemuksen ja elämyksen osasia. Pelkkä järkiperäinen erittely ei enää riitä.

Blogista on seurannut sellaista, että sen päivittäminen koukuttaa. Olen säännöllisesti viikonloppuja nettiyhteyden ulottumattomissa, ja jopa poden vieroitusoireita. Tilastoista näen, että blogissani käy lukijoita, mikä tuntuu tosi hivelevältä. Olisi tietysti kiva saada lisää lukijakommentteja ja ajatusten jakamista.

Tuntuu, että työ haittaa harrastusta… en ehdi lukea ja kirjoittaa niin paljon kuin haluaisin. Uusia kirjoja ilmestyy tiuhaan, ja lisäksi on pinoittain vanhoja kiinnostavia, lukemattomia kirjoja. Olen parina viime vuonna lukenut taas enemmän, välillä oli verkkaisia vuosia, eli lukutahti vaihtelee vireystilan, työtilanteen ja eri kausien mukaan. Muita blogeja seuraan vaihtelevasti: seikkailen kirjablogeissa. Kotimaiset kirjablogit -sivusto tarjoaa ajantasaisesti makupaloja. Yhden ruokablogin haluan vinkata: Omenamintussa on makoisia reseptejä ja hienoja valokuvia.

Hyvän kirjan kanssa on jalat maassa ja pää pilvissä; on avaruutta, mutta myös kirpeyttä, juurevuutta ja sulavuutta.

Hyvän kirjan kanssa on jalat maassa ja pää pilvissä; on avaruutta, mutta myös kirpeyttä, juurevuutta ja sulatettavaa.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lukupäiväkirja

Viime vuoden kärjet – BLOGISTANIA 2013

Monet inhoavat sanaa ”haaste” –  huijausilmaisu ylittämättömille hankaluuksille tai kiusallisille ongelmille. Minusta se on silti käypä sana osoittamaan tuskanhikeä nostattavaa toimintaa, jonka selvittämisessä on suuria vaikeuksia. Siispä tämä tehtävä on minulle todellinen haaste ja ongelma: miten valita kolmen kärki viime vuoden kotimaisesta ja käännetystä kaunokirjallisuudesta?

Osallistun siis kirjabloggareiden viime vuoden parhaiden kirjojen äänestykseen. Haluaisin listata kumpaankin sarjaan kymmenkunta ehdokasta vailla paremmuusjärjestystä. Ei auta, säännöt ovat säännöt. Lasten- ja tietokirjaäänestykseen en osallistu, koska luin vain muutaman niihin sarjoihin sopivan teoksen.

Ja ääneni palkintoon saavat...

Ja ääneni palkintoon saavat…

 BLOGISTANIAN FINLANDIA

1. Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu (Gummerus 2013): 3 pistettä

2. Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (Otava 2013): 2 pistettä

3. Kari Hotakainen: Luonnon laki (Siltala 2013): 1 piste.

  1. Alasalmen oivallinen kolmen aikakauden rinnastaminen tarjoaa historiallista perspektiiviä ja samalla tuo kuvattujen henkilöiden kokemus- ja ajattelutavan lähelle. Kerronnan rytmi ja tyyli tukee kerrottua. Romaani ei ole vain katoavan kulttuuriperinteen muistomerkki tai sanomajoikaisu, se on monin tavoin taitava romaani.
  2. Haahtelan romaani on välillä rasittavaa jaarittelua, välillä kovin tehoavaa henkilö- ja ajankuvaa. Vaikka raskasmielisen päähenkilön hajoamisen seuraamisessa on hankaluuksia, tapa kuvata upottaa henkilöön. Päähenkilössä on jotain salaperäistä, samalla avointa. Lopun nykyaika-avaus on tarpeen ja sen sanomaselvennys harkitun perusteltu. Koska vaikutuin, ja se tuntuu yhä, puutteineenkin tämä romaani on valittuni.
  3. Hotakainen iski minuun riehakkalla karnevalistisuudellan. Yhteiskunnallinen romaani haistattelee ryppyotsaisuudelle, saa silti käsiteltyä kipeästi hoitotyötä, kuntoutusta, verotusta, ulkomaalaistaustaisia, veteraaneja,  ja muistisairaita. Överiksi menee, reilusti ja rehellisesti.

    Kolmen kotimaisen kärki kukitettuna, vaikean valintapainin jälkeen.

    Kolmen kotimaisen kärki kukitettuna, vaikean valintapainin jälkeen.

BLOGISTANIAN GLOBALIA

1. Haruki Murakami: 1Q84 (suom. Aleksi Milonoff, Tammi 2013): 3 pistettä

2. Chad Harbach: Pelin henki (suom. Tero Valkonen, Otava 2013): 2 pistettä

3. Elif Shafak: Kunnia (suom. Maria Erämaja, Gummerus 2013): 1 piste.

Valitsin palkintoehdokkaiksi romaanit, jotka veivät minut matkalle. Matkoilla tapahtuu paljon: kokee uutta, jotain tuttuakin js saa mahdollisuuden katsoa asioita hieman toisin.

  1. Murakami matkaoppaana on hykerryttävä ja arvaamaton. Kahden kuun valaisema Tokio on mahdollinen ja mahdoton. Harvoin teksti vetää niin mukaansa ja saa uskomaan, mitä vain. Hetkittäiset herpaantumisen tuokiot unohtuvat, kun romaanin loppukierre pistää pään pyörälle ja hyväksymään kaiken tarjotun.
  2. Harbach tarjosi alkuvuonna yllätyksen. En ole baseball- enkä jenkkinuorisokuvausfani. Kerronta ja suomennos ovat vaan niin vakuuttavaa jälkeä, tarina kiinnostava ja henkilöt kiehtovia, että laskin kaikki ennakkoluuloaseeni ja antauduin.
  3. Shafak osaa vyöryttää juonta, kuljettaa aika- ja kerrontatasoja ja välttää ilmeisyyksiä. Kuvaus on elävää ja viihdyttävää ei-viihteellisestä aiheesta. Hänen matkassaan näkee valaisevia yhdistelmiä: yleistyksiä, jotka yksilöllistyvät.

    Voittajalle mitali!

    Voittajalle mitali!

Listasin jo omat viime vuoden huippuhetkeni vuosikoosteessani. Kuten siinä totesin, toisena hetkenä voisin valita toisin. Otan vapauden vaihdella hieman suosikkijärjestystäni, perustellen toki.

Nyt jännittämään, mikä on Kotimaisten kirjabloggareiden äänestyspäätös! Tulokset julkistetaan emäntäblogeissa (=ääntenlaskijat, joiden blogeihin äänestykset on kerätty) tiistaina 28.1. klo 10.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

Kirjamessuilusta ja hyvästä kirjallisuudesta

Messu liittyy kirkolliseen toimintaan: rahvas kokoontuu sanan ääreen. Samaa sarjaa on kirjamessuilu, joskin painetun sanan pariin kokoontuminen on moniäänisempää kuin kirkkolaulu. Tungos on kova, äänessä on kirjava haastattelija- ja kirjailijajoukko, ja monituhatpäinen lukija-kuuntelija-kuluttaja-messuvierailijakunta säntäilee tiskiltä ja tilaisuudesta toiseen.

Hienoja hetkiä: Katja Kallio Juha Roihan haastateltavana, Joel Haahtelan kertomukset lempikirjoistaan, Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen selkojulkistus, laaja lastenkirjallisuustarjonta, YLE:n lavalla kirjailijajoukon paljastukset kirjoittamisen ääniraidoista.

Hienoja hetkiä: Katja Kallio Juha Roihan haastateltavana, Joel Haahtelan kertomukset lempikirjoistaan, Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen selkojulkistus, laaja lastenkirjallisuustarjonta, YLE:n lavalla kirjailijajoukon paljastukset kirjoittamisen ääniraidoista.

Kirja siis kiinnostaa. Kirjoja julkaistaan yhä enemmän, niiden elinkaari on lyhyt, ja klassikoita syntyy luonnollisesti harvakseen. Joka vuosi nousee hetkeksi kritiikkien ja palkintojen seurauksena muutama nimike pinnalle, sadat muut häviävät tietoisuudesta hissukseen. Lukijoita on monenmoisia, kiinnostuksen kohteita myös, jokaiselle on tarjolla jos jotakin luettavaa.

On todella kiinnostavaa törmätä messujen aikaan Suomen Kuvalehden (43/2013) julkaisemaan Riitta Kylänpään kirjoitukseen Romaani sairastaa. Siinä etenkin totiset miehet Pekka Tarkka, Tommi Melender ja Putte Wilhelmsson marisevat taideproosan vähäisyyttä ja joutavanpäisen jaarittelukirjallisuuden monilukuisuutta. Tämä hyvän kirjallisuuden standardityöryhmä löytää monia epäkohtia nykyisin julkaistavasta kirjallisuudesta. Valittelen Otavan nössöilyä poistaa lehti osastolta: messuväkimäärähän on osoitus nimenomaan erittäin terveestä ja houkuttelevasta kirjakirjosta, ja siksi häpeilemättä saavat soraäänetkin kuulua.

Olen löytänyt paljon kiinnostavaa luettavaa uudesta Suomi-proosasta. Taso on vaihtelevaa, ja moni teos on sellainen, että jokin osa siinä viehättää ja jokin toinen lässäyttää kokonaisuuden. En silti näe perustelluksi nuijia yleispätevästi tuomiotani, sillä minun makuni, odotukseni ja kriteerini ovat varmasti toiset kuin jonkun toisen lukijan. Kiteytän yhdeksän syytä lukea kotimaista proosaa yhteen virkkeeseen: monipuolisesta tarjonnasta on mahdollista valita kekseliäästi ja koskettavasti kieltä, kerrontaa, tematiikkaa ja henkilöitä poraavia teoksia, jotka antavat aineksia elämän ymmärtämiseen.

Jos tuomioherratkin julistivat nimin hyvät ja huonot, mikä on jo outoa sinänsä, provosoidun listailemaan minäkin, joskin paljastan tämänvuotisesta lukemastani tarjonnasta vain TOP7. Korostan, että olen listan lisäksi lukenut ja blogannut liudan erittäin kiinnostavia romaaneita. En silti häpeä, että joukossa yllätyksettömästi on vanhan liiton sanailijoita ja uudehkon polven korukieliä. Sinänsä listaus on älytöntä, sillä on todella rajallista, mitä kirjoja arjen keskellä ehtii lukea. Helposti sitä nappaa tunnettujen tekijöiden teoksia ja kritiikkien nostamia ja kirjabloggareiden vahvistamia uutuuksia. Kaikista rajoitteista huolimatta siis nämä kirjat ovat tällä kertaa, tähän mennessä luetuista kotimaisista säväyttäneet, kaikki eri syistä, erilaisin painotuksin:
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (blogissani 27.8. )
Kari Hotakainen: Luonnon laki (blogissani 22.10. )
Katja Kallio: Säkenöivät hetket (blogissani 10.4.)
Jenni Linturi: Malmi, 1917 (blogissani tulevalla viikolla)
Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta (blogissani 14.7. )
Jari Tervo: Esikoinen (blogissani 13.9.)
Kjell Westö: Kangastus 38 (blogissani 1.9. ).

Hyvä kirjallisuus on sellaista, jonka tunnelma, ajatus, henkilökuvaus, tarina, kieli, kerronta ja tematiikka puhuttelevat minua. Jokin noista ainesosasta voi olla vinksallaan, jos jokin toinen piirre toimii todesti. Peilaan luettua ennen kokemaani, makumieltymyksiini ja kiinnostuksen kohteisiini. Kirja tarjoaa elämyksen, siitä sikiää ajatus ja tunne – jokin on horjunut, lämmennyt, muuttunut, huvittunut, vahvistunut tai myllertynyt. Siksi luen.

Älkää syyllistävät sedät tulko kertomaan, mitä on hyvä kirjallisuus. Snobistinen ja elitistinen paremmintietäminen ei oikein löydä paikkaansa siellä, missä keskustellaan kokemuksesta. Eri lukijat kiinnittävät huomion eri asioihin, ja lukemisen tavoite, tarkoitus ja tapa vaihtelevat lukijakohtaisesti. Analysointi ja perustelu on tietysti aina paikallaan, kun lukukokemusta sanallistetaan toisille. Lukukokemus sinänsä ei ole huonompi tai parempi kuin muiden. Sen voi jakaa, siitä voi keskustella ja sitä voi vertailla. Siitä saa nauttia.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu

Kirjamessuista, blogeista, esikoisista ja Israel-tytöstä

kirjamessutTämän syksyn kirjamessuilla kirjabloggaus näkyy entistä enemmän. Kirjablogikirja oli mukavasti esillä Turussa, ja kirjabloggarit kutsuttiin vieraiksi, muun muassa tarjolla oli paneeli bloggaamisen ja kustantajien suhteista. Tulevan viikon lopun Helsingin kirjamessuilla on kirjabloggarikohtaamisia, ja Like ja Into järjestävät oman tapaamisen. Kirjamessuohjelmassa uutuutena ovat lukupiirit, joissa kirjailijan, lukijoiden ja kirjabloggarin vedolla päästään vaihtamaan ajatuksia ennalta sovituista kirjoista aivan kasvokkain.

Vuoden mittaan on putkahdellut keskustelua kirjablogien roolista. Valtamedian kirjallisuuskritiikkien määrä on vähentynyt, joten netin temmellyskenttä antaa kirjakirjoittelulle avoimen tilan. Mielestäni bloggaamisessa on säilytettävä vapaa tapa ilmaista lukukokemuksia, hälventää siten harhaa kirjakritiikin oikeasta totuudesta. Yhden lehtikritiikin painoarvo ehkä normalisoituu, kun ympärillä on monien erilaisten lukijoiden näkemyksiä ja kokemuksia samoista teoksista – ja monista kirjoista, joita lehtikritiikki ei noteeraa. Vaikka tavisbloggari erittelisikin luettua analysoiden, on ilmeistä, että kirja-arviointi on aina yhden ihmisen kokemus, johon sekoittuvat lukumieltymykset, makuasiat, vireystila ja kirjoittajan kirjoitustyyli. Samahan se on kirjakritiikeissäkin, vaikkakin peitellymmin. Summa summarum: on hauskaa, että messuilemassa ovat kirjat, kirjailijat, kulttuuritoimittajat, kustantajat ja monenmoiset lukijat, myös lukemastaan innolla kirjoittavat bloggarit.

Messuilla on tavallisen tapaan ohjelmaa ruuhkaksi asti. Aloitan messuviikon kirjoitussarjani esikoisilla. Helsingin Sanomathan palkitsee vuoden superesikoisen, ja sitä ennen messusunnuntaina palkintoehdokkaat esittäytyvät. En lähde ennustelemaan ehdokkaita. Jokusen kotimaisen esikoisen olen tänä vuonna lukenut ja niistä jo aiemmin blogannut. Huomaan, että otantani on ollut naisvaltainen, tässä vielä kertauksena joitain vanhoja poimintojani ja yksi herkullinen uutuus.

Dekkareissa kelpo avauksen tekivät Kati Hiekkapelto (Kolibri) ja Nina Hurma (Yönpunainen höyhen) – jospa jatko-osissa henkilöt syvenevät. Muutamia makoisia epätyypillisiä esikoisia olen myös maistellut. Marissa Mehrin (Veristen varjojen ooppera) ja Tua Harnon (Ne jotka jäävät) avauksissa on kiehtovia ainesosia.

Tyypillisiä esikoisia ovat omakohtaiset kasvukertomukset. Kristiina Harjulan Pispalan kiviä on loppua lukuunottamatta hieno kuvaus 1950-luvulta. Sarianna Vaaran Huomenkellotyttö kuvaa lapsuutta 1970-luvulla ja kasvua aikuisuuteen pärjäämisvaihteella. Tyttö- ja kasvutarinasarjaa jatkaa Niina Miettisen Israel-tyttö (Teos 2013), vaan sen omaelämäkerrallisuutta en ala arvailemaan.

IsraeltyttöIsrael-tytön yksi juonne on uskonnollisuus. Pauliina Rauhalan Taivaslaulussahan se on päätematiikkaa lestadiolaisuusvinkkelistä – ajatuksia herättävä esikoisteos sekin. Siinä missä Rauhalan romaani on totinen, Miettinen heruttelee naurua. En muista lukeneeni moniakaan näin hersyviä herätyskokoushetkiä ja uskovaiskuvauksia. Hihhulihenkinen uskonnollisuus on kirjan yksi loimilanka, siellä on kuteena myös niksauttelija, haamu ja monenmoista muuta eläjää. Pääosin kirja kudotaan perhesuhteiden ja tunteiden ilmaisun solmuista. Teini-Kaisa pyörii Juhani-papan ja tämän Katariina-vaimon eriskummallisen kodin ja Ilona-äidin ristituulessa, haikailee ensilemmen perään ja hakee suuntaansa. Toimintaan liittyy jopa Toiviomatkat.

Vakavat sävyt voimistuvat aikasiirtymässä, joka kertoo Juhani-papan toisen avioliiton alusta ja kulusta. Katariinalta ei äitipuolius luista, ja palvotun vaimovainaan jättämään lähes aukottomaan huusholliin hän on liian monikulmainen pala sopimaan. Umpimielisessä Katariinassa on lisäksi pahasti murtunut kulma äitiyteen liittyen. Kerronta on tässä ja muissa osissa nautittavaa: draamallisia tilanteita hahmotellaan osuvasti, ja henkilöiden käytöstä ja toimintaa taustoitetaan vähitellen aukenevasti, Israel-hurmoskin saa selityksensä. Kokonaisuus tarjoillaan kielellisesti vireästi.

Romaanin osat ovat aika eriparisia, mutta yhtäkaikkisesti ne kertovat puhuttelevasti puhumisen ja kohtaamisen vaikeudesta. Osissa yhteistä ovat sinne sun tänne sijoitetut, hulvattomat ja kipeät Juhani-papan kirjelippuset. Välillä toiviomatkalaisten haahuiluosuudet karkaavat linjasta, mutta Juhanin, Katariinan, Kaisan ja Ilonan elämänkulun kartoituksesta valtaosa on herkkua luettavaksi, vaikka on kyse kivuliaasta selviytymisestä ja ymmärryksen heräämisestä turhan myöhään. Juhanin kirjelappusanoin: ”Kaikkien meijän elämässä on omat onnettomuutensa.”

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu

Kirjallisuudesta kertomisen ilo

Hilpeää, että kirjabloggaamista käsittelevä koonti ilmestyy kirjana – ja toisaalta miksei niin, sillä blogattavat tekstitkin ovat vielä nykyään enimmäkseen printtimuodossa. Kirjablogikirja Rivien välissä (Avain 2013) on ahkerien ja suosittujen kirjabloggareiden Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen tuore yhteenveto lukuharrastuksen julkitulosta sosiaalisessa mediassa.

Kirjailijoiden, kustantajien, kirjakritiikkien ja perinteisen kirjallisuusmedian kukkapenkkiin on kymmenkunnan vuoden aikana kasvanut riveistä karkaileva, kirjava, rönsyilevä blogikasvusto. Lukija kukoistaa siinä entistä näkyvämmin. Tätä ilmiötä Jalkanen ja Pudas perkaavat havainnollisella ja jäsennellyllä tavalla. Kirja tarjoaa tietoja ja kokemuksia innostavasti. Kirjan aineistona on käytetty luonnollisesti kirjablogeja sekä kyselyitä kirjablogisteille, lisäksi tietoa on kerätty kirjailijoilta ja kustannusalan työntekijöiltä.

Kohde on eläväinen: aiheeseen liittyvästä voi sanoa harvoin jotain tarkkaa. Kirjablogeja syntyy ja hiipuu, joten todellinen lukumäärä on arvoitus. Sisältö, tyyli, julkaisutiheys, kirjoitusten aiheet, laajuus ja laatu vaihtelevat laidasta laitaan. Enemmistö kirjoittajista on naisia, kirjoittajat ovat yleisemmin nuoria aikuisia ja keski-ikäisiä. Ammattikirjokin on laaja, mutta monet ovat koulutettua väkeä, ja kirjallisuus liittyy noin puolella opintoihin tai ammattiin. Yksi on selvää ja yhteistä: bloggareina kirjoittajat ovat kirjallisuuden harrastajia ja lukuinnostuksen jakajia. Väline mahdollistaa keskustelun, ajatusten vaihdon ja vinkkaamisen. Monet intoutuvat myös yhteisiin tapahtumiin ja tempauksiin.

Löysin itseni tämän kirjan rivien välistä, koska yli kaksi vuotta lukuharrastukseeni on kytkeytynyt lukupäiväkirjamainen kokemuksien sanallistaminen. Parvena pörräävät ajatukset löytävät ilmaisun ja muodon, ja voin palata luetun tuottamiin tunnelmiin. Pidennän kirjakokemusteni elinkaarta. Lopetan tämän oitis, jos lukemisesta tai siitä kirjailemisesta tulee suoritus tai näytösluontoinen performanssi.

Useasti olen miettinyt, miksen kirjoita vain omiin tiedostoihini. Kerran kynnyksen ylittäneenä julkistaminen on yhä vain entistä hauskempi harrastus, kiinteä kylkiänen ja lukemisen kaveri, enkä nolostele tai kainostele, sillä näin luin, näin koin. Lukeminen on ilo tai oivallus, saan jakaa sen, se ei ole minulta pois, muilta pois – tuumailuni voi ohittaa tai osallistua siihen.

Ja miten ilahduttavaa on, kun joku kommentoi blogissa tai livenä kirjoitustani tai luettua kirjaa! Villiä ajatustenvaihtoa en ole sivuilleni saanut synnytettyä, kuitenkin tunnen olevani osana lukijayhteisöä. Ajatella, että yksinäisen nykerrysta vaativan lukuprosessin jälkeen lukemisesta saadaan yhteinen kokemus ajasta ja paikasta riippumatta.

Kirjablogikirja tekee näkyväksi tiedostamatta nappaamani kirjoittamattomat säännöt. Juonia ei pilata paljastamalla niitä muille. Blogilukijalle lorinani parhaimmillaan toimivat kirjainnostajina. Ja välillä kirjablogissa harhaudutaan muihin elämyksiin, virkistäydytään kuvin ja linkein sekä paljastutaan enemmän tai vähemmän. Kirjoitettujakin sääntöjä on: tekijänoikeuksia kunnioitetaan. Sitaatteja sallitaan, niin tässäkin Rivien välistä: ”Varmaa on, että kaikkien kirjojensa keskellä ja jokaisen rivinsä välissä kirjabloggaajat ovat kirjojen ja kirjallisuuden asialla.”

– –

Sain kirjan kustantajalta toisen kirjoittajan Katja Jalkasen avustuksella.
Innostusta lisäämään:
Katja Jalkasen blogi Lumionena
Hanna Pudaksen blogi Kirjainten virrassa
Kirjaseuranta-sivusto
Kotimaiset kirjablogit -Facebook-sivu

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Tietokirja