Avainsana-arkisto: Kauko Röyhkä

Syksyn 2017 äänikirjakokemuksia

Autoilun ja työreittien ratoksi olen viime vuosina keksinyt äänikirjat. Syksyllä olen kuunnellut kolme erilaista romaania. Äänikirjoiksi minulle sopivat juoneltaan selkeät ja henkilöhahmojen edesottamuksia melko kronologisesti seuraavat tarinat. Myös lukijan ääni vaikuttaa tekstin seurattavuuteen.

Venäjä ennen vallankumousta

Ystäväni rasputinJP Koskisen romaani Ystäväni Rasputin (WSOY 2013) jostain kummasta syystä on jäänyt lukematta. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan, kuittaisin asian. Kirja sopi hienosti kuunneltavaksi, sillä se etenee kronologisesti, kietoo kiehtovaan historiavaiheeseen ja kiinnittää minäkertojaan.

Nuori Vasili seuraa Rasputinia niin paheiden kuin luottohenkilönä tsaari-perheen pariin. Vasili ihastuu Anastasiaan, eikä siitä mitään hyvää seuraa, koska tiedämmehän historiatapahtumat. Vai tiedämmekö? Nostan hattua Koskisen kyvylle elävöittää ajan, ympäristön ja eläneet ihmiset fiktion mahdollisiin maailmoihin. Hän houkuttaa minut tekemään johtopäätöksiä ja ennakoimaan tapahtumia – ja sitten onnistuneesti eksyttää arvailemaan vikaan. Kirja lisää kierrettä viimeiseen sanaan asti.

Tarina ja tapa kertoa se valloittivat minut. Jukka Pitkäsen rauhallisen eleetön ääni sopii erinomaisesti; se lisää Vasilin muisteluatehoa nuoruusvuosien tapahtumista.

JP Koskinen
Ystäväni Rasputin
WSOY 2013
romaani
lukija Jukka Pitkänen
äänikirja 10 t 18 min, Book Beat

”Tämä on Neuvostoliitto, baby”

junamatka moskovaanVille Haapasalon Venäjä-kokemuksia olen lukenut aiemmin ja satusetämäisiä kommelluksia ihmetellyt. Uskomattomien tarinoiden todenperäisyyttä tekisi mieli kyseenalaistaa, vaan mikä minä olen sitä tekemään. Sepitykset on präntätty, ja totean ne viihdyttäväksi.

Uusin Kauko Röyhkän kirjaama Ville-kirja on Junamatka Moskovaan (Docendo 2017). Tarina on tuttu aiemmista kirjoista, mutta nyt siihen pureudutaan perusteellisesti. Teksti soljuu sulavasti. Villen äärimmäisyyksiin kallellaan keikkuva luonne välittyy elävästi. Nuoren miehen yksinäinen korpivaellus melko kielitaidottomana Pietarissa ja tällä junamatkalla Helvettiin jopa riipi, herättää suojeluhalua ja melkein kauhua, koska kovin kovia poika kokee.

Kirja käsittelee Villen siivellä neuvostoliittolaisuutta, josta saa kylmäävän kuvan. Kansalaisten välinpitämättömyyttä ei kaunistella eikä kauhistella, kuvaillaan vain ilmentymiä. Neuvostoliiton byrokratian rattaissa ei yksi hiukkanen tunnu missään. Siitä, Villestä ja Villen mielentila-ailahteluista kuuntelen kiinnostuneena miellyttävän matalaäänisen Ville Tiihosen lukemana.

Ville Haapasalo – Kauko Röyhkä – Juha Metso
Junamatka Moskovaan
Docendo 2017
muisteloita
lukija Ville Tiihonen
äänikirja 5 t 27 min, Book Beat

Sukujuhlat

Särkyneen pyörän karjatilaPeter Franzénin itse lukema romaani Särkyneen pyörän karjatila (Tammi 2017) vie sotien jälkeiseen jälleenrakennusaikaan. Pohjoisen Suomen yhden suvun matriarkka viettää 80-vuotisjuhlia, ja kekkereihin saapuvat kotoa muuttaneet aikuiset lapset perheineen ja yksi yllätysvieras. Kotitalossa juhlakalun kanssa odottaa viinaanmenevä poika äitinsä järjestämän nuorikon kanssa.

Romaani muistuttaa elokuvakäsikirjoitusta. Luvut ovat lyhyitä ja nopeat leikkaukset henkilöstä ja tapahtumasta toiseen tuovat mieleen vilkkaasti etenevän filmin, jolla kuvitetaan pikaisesti persoonat taustatekijöineen. Mennyt sota jäytää aikuisia ja ihmissuhteet verestävät. Jokainen yrittää selviytyä odotusten ja parhaansa mukaan.

Romaani on viihdyttävä, joskin aika ennalta-arvattava. Mummo täräyttää totuuksia, keski-ikäiset sähläävät ja teinit seuraavat aikuisuuden kaikkea muuta kuin tavoiteltavia touhuja. Kirjailijan itsensä pehmeästi lukemana kokonaisuus miellyttää minua yli odotuksieni.

Peter Franzén
Särkyneen pyörän karjatila
Tammi 2017
romaani
lukija Peter Franzén
äänikirja  6 t 11 min, Book Beat

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Kirjallisuus, Romaani

Ville Haapasalon 2000-luku, usko pois!

En voinut ihan kaikkea uskoa viime joulukuussa lukemistani Haapasalo-sattumuksista, en näistä uusimmistakaan. Se on jutun tietoinen juju. Kauko Röyhkän kirjoittama ja Juha Metson kuvaama kirja on nimeltään vähintään yhtä runsas kuin kohteensa: Ville Haapasalo. ”Et muuten vieläkään usko…” Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä (Docendo 2014).

Ensimmäisen muistelokirjan hyväksi havaituilla linjoilla pysytään. Totta kai touhussa on laskelmoinnin makua, menestyskirjan toisintamista, mutta on niinkin, että kiinnostavasta pääpukarista jäi vielä paljon kertomatta. Venäjä on maailmanpolitiikkavinkkelistä tällä hetkellä kimurantti konstruktio, mutta kirja on pitkälti poliittisesti korrekti. Kyllä outouksia kerrotaan, mutta koska henkilökuva on keskiössä, toimintaympäristö ikään kuin raamittaa erikoisuudet. Taiteilijan on turvattava selustansa, sillä ilmeisesti Venäjältä tulee hänen leipänsä, sen päälle voit kertyvät kotimaisista tv-sarjoista; tammikuussa alkaa taas Teemalla uusi, Ville Kaukasiassa.

Haastattelijan ja haastateltavan dialogi on tallennettu kirjaan autenttisen oloisena. Röyhkä lisäksi kuvailee havaintojaan haastatteluympäristöstä. Keskustelut on käyty Villen yhdessä lempipaikassa, Tbilisissä.

Keskusteluissa nousee esille tiettyjä teemoja. Yksi on Haapasalon julkisuuskuva ja suosio. Kirjassa on kiinnostava särmä, sillä tavallaan päähenkilöstä saa avoimen kuvan, ja toisaalta hän vain vihjailee tietyistä asioita ja on kertomatta monista puolista elämässään. Terävänä hän on julkisuuskuvastaan: se on rooli, jonka hän on rakentanut ja puvustanut.

VILLE: Julkisuuteen on helppo päästä, mutta siellä pysyminen on taidelaji. Se vaatii ihmiseltä uhrauksia ja sulla pitää olla jokin juttu, millä sä pysyt siellä. Mulle julkisuus ei ole koskaan ollut itseisarvo. Julkisuus on puutarha, sitä pitää hoitaa. Se lähtee helposti rehottamaan: tuonne kasvaa iso puu, jossain vaiheessa se on maailman isoin puu, mutta ei enää, koska viereen on kasvanut uusia puita. Sun täytyy pitää itsesi kiinnostavana.

Juha Metson kuvat tekevät taitelijakirjasta taidekirjan. Kiinnostavien Ville-kuvien lisäksi on venäläisyyttä ilmentäviä henkilötutkielmia. Venäjä on laaja, ja vaikka kirjassa kerrotaan paljon ökyrikkaista, kuvissa näyttäytyy toisenlainen venäläisyys.

Kirja ei yllätä, mutta lupsakka tunnelma tekee siitä viihdyttävän. Ja totta kai uskomattomat sattumukset Shotsissa, Siperiassa ja monessa muussa maankolkassa huvittavat ja pistävät puistelemaan päätä. Totta tai tarua, miten vain, ainakin tarttuvaa tarinointia.Ville Haapasalo

4 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Taide, Tietokirja

Kirjabloggaajien joulukalenteri 11.12.2013

Joulukalenterin luukku numero 11 raottuu. Vielä ei ole täyden rauhoittumisen aika. Moni elää levottomien valmisteluiden ja niiden viivyttämisen hetkiä. Sellaiset kannattaa katkaista lukien. Avaan kirjan. Tietty tarunhohtoisuus siinä nappaa ja sopii joulunalustunnelmaan. Eikä päähenkilöstä tiedä, onko hän tonttu vai pukki. Siis olkaa hyvä, aukaisen polkua uskomattomiin sattumuksiin!Jäljet lumessa

Ville Haapasalon seikkailut neuvostovenäläisessä teatterikoulussa, neukkuajasta vapautuvassa Pietarissa ja muualla Venäjän maassa on tallennettu. Kauko Röyhkän tekstit kokoavat venäläisen kansantaiteilijan arvonimen saaneen näyttelijän 1990-lukua kirjassa ”Et kuitenkaan usko”. Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä (Docendo 2013).

Vaikeasti tavoitettava taiteilija pysähtyy kaksi kertaa haastateltavaksi Moskovassa. Röyhkä kirjaa jutustelun autenttiseen tyyliin, muutaman sanasen väliin saa myös mukana hengaileva Röyhkän vaimo. Vuoropuhelun vuoksi kirja on journalistinen, haastatteluhetken dokumentoiva keskustelukooste. Dialogisuus sopii ideaan, sillä on kyse draamahenkilön elämänkulusta.

Vaikka haastattelijan repliikit on jätetty näkyviin, kiistaton pääosa on Haapasalolla. Hänen tarinointitaitonsa kuuluu tekstistä. Seikkailuja ja selkkauksia siunaantuu, samoin uskomattomia sattumuksia, joista totta voi olla toinen puoli. Hällä väliä, sepittäminen luonnistuu. Vauhdikkaita tilanteita, kansanluonneanalysointeja ja korruptiokertomuksia lukee kuin sujuvaa fiktiota. Menestyselokuvan Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia teko- ja julkaisuvaiheiden hulina on sekin tavoitettu elävästi. Suosion johdosta raharikkaita, mafiamiehiä ja monenmoista muuta väkeä on pyörinyt Villen ympärillä, mutta Haapasalo on sinut viihdyttäjäroolinsa kanssa.

KAUKO: Mistä sitten johtuu, että sä oot pärjännyt paremmin?
VILLE: Mä oon tehnyt töitä sen eteen. Olin vuoden antamatta haastatteluja. Muutin mun imagoa. Mä oon rakentanut itsestäni brändin. Mulla ei ole kilpailijoita. Kaikki venäläiset haluaa olla nättejä, kauniita ja fiksuja, kukaan ei halua olla tällainen maalaistollo. Mä olen tavallinen juntti, niin kuin mä oon aina ollut ja mä oon edelleen. Ajelen fillarilla, annan vähän hassuja lausuntoja, oon kansanmies. Ja sitten mä oon ulkomaalainen, joka kuitenkin tykkää Venäjästä. Musta tykätään kansan syvissä riveissä.

Kirja on myös kuvateos. Osa Juha Metson kuvista esittää nimihenkilöä tässä ajassa. Teemaan sopisi kaivella Villen nuoruudenalbumia, mutta kuvitus elää omaa elämäänsä ja niin tekee keski-ikäistyvä Haapasalokin. Suuri osa kirjan kuvituksesta pysäyttää venäläisyyttä eri tilanteissa. Kuvatekstejä ei ole, hetkien ikuistukset kertovat kiinnostavaa rinnakkaistarinaa kaikkea mahdollista sisältävästä jättimaasta.

Säpinää Villen uran alussa piisaa, mutta persoona jää yksityiseksi. Syynä voi olla sekin, että kirja keskittyy Haapasalon radikaaliin nuoruuden ratkaisuun lähteä ummikkona itärajan taa näyttelijäoppiin. Hänestä piirtyy sinnikäs ja äärioloja hamuava uskalikko, joviaali, sopeutuvainen, mutkaton kameleontti, jota sattumat sekä kurittavat että suosivat. Ehkä näin kirjaan siirtyy se, että Suomessa Ville haluaa olla matalan profiilin yksityishenkilö. Vaikka viime vuosina hän on ollut johtohahmo suosituissa 30-päivää sarjoissa, pipopäinen vodkaseppo on kuin maskotti. Se, millainen tv-sarjan keulakuva, kotioloissa perheenisä, yksityiselämässään bisnesmies ja paljon muuta hän on, pysyy omana tietona.Haapasalo

Säilyikö joulunodotustunnelma? Toivon niin, ja totean, että sopii sovittaa tämä opus tulevien juhlapyhien kirjapinoon. Kotimaisten kirjabloggaajien joulukalenterista kannattaa päivittäin katsasta muita lukuvinkkejä ja tutkia tunnelmia. Eilen luukun tarjosi Luen ja kirjoitan, ja huomenna on Luettua vuoro. Koko adventtiajan luukkulistan näkee Luettua elämää -blogin joulukuun ensimmäisen päivän avauksesta. Kirjasfääri on lisäksi koonnut monenlaisia kalenterivinkkejä.

Toiveikasta talvimieltä!

Toiveikasta talvimieltä!

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus