Avainsana-arkisto: Kauko Röyhkä

Ville Haapasalon 2000-luku, usko pois!

En voinut ihan kaikkea uskoa viime joulukuussa lukemistani Haapasalo-sattumuksista, en näistä uusimmistakaan. Se on jutun tietoinen juju. Kauko Röyhkän kirjoittama ja Juha Metson kuvaama kirja on nimeltään vähintään yhtä runsas kuin kohteensa: Ville Haapasalo. ”Et muuten vieläkään usko…” Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä (Docendo 2014).

Ensimmäisen muistelokirjan hyväksi havaituilla linjoilla pysytään. Totta kai touhussa on laskelmoinnin makua, menestyskirjan toisintamista, mutta on niinkin, että kiinnostavasta pääpukarista jäi vielä paljon kertomatta. Venäjä on maailmanpolitiikkavinkkelistä tällä hetkellä kimurantti konstruktio, mutta kirja on pitkälti poliittisesti korrekti. Kyllä outouksia kerrotaan, mutta koska henkilökuva on keskiössä, toimintaympäristö ikään kuin raamittaa erikoisuudet. Taiteilijan on turvattava selustansa, sillä ilmeisesti Venäjältä tulee hänen leipänsä, sen päälle voit kertyvät kotimaisista tv-sarjoista; tammikuussa alkaa taas Teemalla uusi, Ville Kaukasiassa.

Haastattelijan ja haastateltavan dialogi on tallennettu kirjaan autenttisen oloisena. Röyhkä lisäksi kuvailee havaintojaan haastatteluympäristöstä. Keskustelut on käyty Villen yhdessä lempipaikassa, Tbilisissä.

Keskusteluissa nousee esille tiettyjä teemoja. Yksi on Haapasalon julkisuuskuva ja suosio. Kirjassa on kiinnostava särmä, sillä tavallaan päähenkilöstä saa avoimen kuvan, ja toisaalta hän vain vihjailee tietyistä asioita ja on kertomatta monista puolista elämässään. Terävänä hän on julkisuuskuvastaan: se on rooli, jonka hän on rakentanut ja puvustanut.

VILLE: Julkisuuteen on helppo päästä, mutta siellä pysyminen on taidelaji. Se vaatii ihmiseltä uhrauksia ja sulla pitää olla jokin juttu, millä sä pysyt siellä. Mulle julkisuus ei ole koskaan ollut itseisarvo. Julkisuus on puutarha, sitä pitää hoitaa. Se lähtee helposti rehottamaan: tuonne kasvaa iso puu, jossain vaiheessa se on maailman isoin puu, mutta ei enää, koska viereen on kasvanut uusia puita. Sun täytyy pitää itsesi kiinnostavana.

Juha Metson kuvat tekevät taitelijakirjasta taidekirjan. Kiinnostavien Ville-kuvien lisäksi on venäläisyyttä ilmentäviä henkilötutkielmia. Venäjä on laaja, ja vaikka kirjassa kerrotaan paljon ökyrikkaista, kuvissa näyttäytyy toisenlainen venäläisyys.

Kirja ei yllätä, mutta lupsakka tunnelma tekee siitä viihdyttävän. Ja totta kai uskomattomat sattumukset Shotsissa, Siperiassa ja monessa muussa maankolkassa huvittavat ja pistävät puistelemaan päätä. Totta tai tarua, miten vain, ainakin tarttuvaa tarinointia.Ville Haapasalo

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Taide, Tietokirja

Kirjabloggaajien joulukalenteri 11.12.2013

Joulukalenterin luukku numero 11 raottuu. Vielä ei ole täyden rauhoittumisen aika. Moni elää levottomien valmisteluiden ja niiden viivyttämisen hetkiä. Sellaiset kannattaa katkaista lukien. Avaan kirjan. Tietty tarunhohtoisuus siinä nappaa ja sopii joulunalustunnelmaan. Eikä päähenkilöstä tiedä, onko hän tonttu vai pukki. Siis olkaa hyvä, aukaisen polkua uskomattomiin sattumuksiin!Jäljet lumessa

Ville Haapasalon seikkailut neuvostovenäläisessä teatterikoulussa, neukkuajasta vapautuvassa Pietarissa ja muualla Venäjän maassa on tallennettu. Kauko Röyhkän tekstit kokoavat venäläisen kansantaiteilijan arvonimen saaneen näyttelijän 1990-lukua kirjassa ”Et kuitenkaan usko”. Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä (Docendo 2013).

Vaikeasti tavoitettava taiteilija pysähtyy kaksi kertaa haastateltavaksi Moskovassa. Röyhkä kirjaa jutustelun autenttiseen tyyliin, muutaman sanasen väliin saa myös mukana hengaileva Röyhkän vaimo. Vuoropuhelun vuoksi kirja on journalistinen, haastatteluhetken dokumentoiva keskustelukooste. Dialogisuus sopii ideaan, sillä on kyse draamahenkilön elämänkulusta.

Vaikka haastattelijan repliikit on jätetty näkyviin, kiistaton pääosa on Haapasalolla. Hänen tarinointitaitonsa kuuluu tekstistä. Seikkailuja ja selkkauksia siunaantuu, samoin uskomattomia sattumuksia, joista totta voi olla toinen puoli. Hällä väliä, sepittäminen luonnistuu. Vauhdikkaita tilanteita, kansanluonneanalysointeja ja korruptiokertomuksia lukee kuin sujuvaa fiktiota. Menestyselokuvan Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia teko- ja julkaisuvaiheiden hulina on sekin tavoitettu elävästi. Suosion johdosta raharikkaita, mafiamiehiä ja monenmoista muuta väkeä on pyörinyt Villen ympärillä, mutta Haapasalo on sinut viihdyttäjäroolinsa kanssa.

KAUKO: Mistä sitten johtuu, että sä oot pärjännyt paremmin?
VILLE: Mä oon tehnyt töitä sen eteen. Olin vuoden antamatta haastatteluja. Muutin mun imagoa. Mä oon rakentanut itsestäni brändin. Mulla ei ole kilpailijoita. Kaikki venäläiset haluaa olla nättejä, kauniita ja fiksuja, kukaan ei halua olla tällainen maalaistollo. Mä olen tavallinen juntti, niin kuin mä oon aina ollut ja mä oon edelleen. Ajelen fillarilla, annan vähän hassuja lausuntoja, oon kansanmies. Ja sitten mä oon ulkomaalainen, joka kuitenkin tykkää Venäjästä. Musta tykätään kansan syvissä riveissä.

Kirja on myös kuvateos. Osa Juha Metson kuvista esittää nimihenkilöä tässä ajassa. Teemaan sopisi kaivella Villen nuoruudenalbumia, mutta kuvitus elää omaa elämäänsä ja niin tekee keski-ikäistyvä Haapasalokin. Suuri osa kirjan kuvituksesta pysäyttää venäläisyyttä eri tilanteissa. Kuvatekstejä ei ole, hetkien ikuistukset kertovat kiinnostavaa rinnakkaistarinaa kaikkea mahdollista sisältävästä jättimaasta.

Säpinää Villen uran alussa piisaa, mutta persoona jää yksityiseksi. Syynä voi olla sekin, että kirja keskittyy Haapasalon radikaaliin nuoruuden ratkaisuun lähteä ummikkona itärajan taa näyttelijäoppiin. Hänestä piirtyy sinnikäs ja äärioloja hamuava uskalikko, joviaali, sopeutuvainen, mutkaton kameleontti, jota sattumat sekä kurittavat että suosivat. Ehkä näin kirjaan siirtyy se, että Suomessa Ville haluaa olla matalan profiilin yksityishenkilö. Vaikka viime vuosina hän on ollut johtohahmo suosituissa 30-päivää sarjoissa, pipopäinen vodkaseppo on kuin maskotti. Se, millainen tv-sarjan keulakuva, kotioloissa perheenisä, yksityiselämässään bisnesmies ja paljon muuta hän on, pysyy omana tietona.Haapasalo

Säilyikö joulunodotustunnelma? Toivon niin, ja totean, että sopii sovittaa tämä opus tulevien juhlapyhien kirjapinoon. Kotimaisten kirjabloggaajien joulukalenterista kannattaa päivittäin katsasta muita lukuvinkkejä ja tutkia tunnelmia. Eilen luukun tarjosi Luen ja kirjoitan, ja huomenna on Luettua vuoro. Koko adventtiajan luukkulistan näkee Luettua elämää -blogin joulukuun ensimmäisen päivän avauksesta. Kirjasfääri on lisäksi koonnut monenlaisia kalenterivinkkejä.

Toiveikasta talvimieltä!

Toiveikasta talvimieltä!

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus