Avainsana-arkisto: Karin Erlandsson

Karin Erlandsson: Kuolonkielot

img_3223Dekkariviikolle olen valinnut postattavaksi kirjoja eri kulttuureista. Kotimaisesta tarjonnasta valitsen nyt suomenruotsalaista jännitystä. Karin Erlandssonin dekkarissa Kuolonkielot ( S&S 2016) piipahdetaan 1990-luvun alun ruotsinkielisen rannikon pikkukaupungissa, Uudenkaarlepyyn kaltaisella.

Kerron lyhyesti kehyksen: kielot kukkivat, on juhannus, löytyy kaikille kaupunkilaisille tutun henkilön ruumis. Tappaja selviää viimeisillä sivuilla, mutta poliisityön ansiosta se ei ratkea. Poliisit ovat tässä rikoskirjassa näkymättömiä, näkyvissä on pieni yhteisö, sen muutamat yksilöt.

Sanoinko rikoskirja? Varsinaista tappoon liittyvää jännitystä ei Kuolonkieloissa ole. Ehkä jännitysmomentti on paikkakunnalle toimittajaharjoittelijaksi saapuvan Saran alkutaipalellaan rykivä suhde. Vaan saa tätä sanoa rikoskirjaksi, sillä vähintään sieluun sattuvia rikoksia kyllä ilmenee, vaikkapa panettelua, peittelyä, painostamista, pelkoa ja pahoinpitelyä.

– Ihmisillä on kaikenlaista, hänen äidillään on tapana sanoa ja huokaista. – Kaikenlaista.

Yksi romaanin teema on se, että ulospäin toimivilta näyttävien pariskuntien yhteispeli on kotona aivan toista. Toisaalta kirjassa on esimerkki parista, joka on elänyt salaisuuden kanssa sovussa. Sitten on niitä, jotka eivät sano ääneen eivätkä tunnusta, ettei kaikki ole kunnossa. Parhaiten romaanissa tavoitetaan kahden lesken tilanne: vanha Lea on terävänä sinut inhimillisen elonkirjon kanssa ja tuore leski Krister möyrii surussa, josta kumpuaa selvittämättömien asioiden viha.

kuolonkielet

Romaanin etu ja heikkous on väkimäärä. Toisaalta on virkistävä tällainen yhteisöproosa, jossa pikkupaikka ja henkilösuhteet erottuvat näkökulmia vaihdellen. Toisaalta harvaan asiaan saa otetta, sillä tyyppejä ja aihelmia niin paljon. Tsot, tsot – en kerro mitä, sillä muuten katoavat kirjan salat.

Pikkukaupungin 1990-luku vaikuttaa viattomalta nukkumalähiöltä. Sukupuolisuuskysymyksistä vaietaan, vaikka yksi piinaava naispappeusvastustaja saa liehua vapaasti. Yhteiskunnallinen näkemys jää ihmissuhteiden varjoon; lamakausikaan ei näy missään (ehkä ei näkynyt Pohjanmaan rannoilla). Turhan paljon korostetaan tapahtumattomuutta, ja Saran naiivius tuskastuttaa, myös jotkut yksioikoiset henkilökuvat.

Johtopäätökseni on se, että Kuolonkielot on erilainen rikoskirja ihmisten salaisten makuukamaritapahtumien vaikutuksista elämänkulkuun. Pidän kerronnan tavasta liu´uttaa menneitä, siten ne muistojen mieleenjuolahdukset putkahtelevat. Henkilöt saavat sen seurauksena vähän lihaa luiden päälle. Vaikka en erityisesti villintynyt, välipalana maistui.

Karin Erlandsson
Kuolonkielot
Missdåd
Suomentanut Taija Mård
Kustantamo S&S 2016
rikosromaani
263 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Osallistun S&S:n some-lukupiiriin 14.6.2016  klo 18-20, katso lisää Facebookista.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus