Avainsana-arkisto: Jyri Paretskoi

Shell’s Angles ja Säbätalvi

Lukuviikko2014_logo_pieniLukuviikko (20. – 26.4.) kierähtää käyntiin. Sitä vietetään etenkin lasten ja nuorten lukuinnostamisen vuoksi, mutta sopiihan se kaikenikäisten teemaviikoksi. Valikoin silti esittelyyn kaksi nuorten miesten romaania, sillä huoli etenkin poikien lukemisesta on kasvanut vuosi vuodelta. Viime aikoina on todisteltu, että joka kahdeksannen pojan lukutaito ei riitä jatkokoulutukseen. Siksi lukuharrastuksen normalisointi, mediaseksikkyys ja tavoiteltavuus pitäisi korottaa korkealle.

Valitsemissani kirjoissa on hämmästyttävästi samanlaisuuksia. Jyri Paretskoin Shell’s Angles sai Topelius-palkinnon viime vuonna, Kalle Veirton Säbätalvi tänä vuonna. Kummankin kirjan on Karisto kustantanut. Kummassakin romaanissa sählätään mopolla siten, että siitä riittää setvittävää. Säbätalvessa törttöily on käynnistävä tekijä, Shell’s Angles -kirjassa se on päättävä ja jatko-osaa valmisteleva aines. Kummassakin romaanissa on hyvähenkisten kavereiden keskeistä hengailua ja jutustelua sekä sykähdyttävä romanssin syttyminen. Perheissäkin sattuu ja tapahtuu, ikäviäkin. Silti nämä kaksi romaania välittää eteenpäinmenon rohkaisevaa sanomaa.

Kirjojen hieman erilaiset kohderyhmät johtuvat päähenkilöiden iästä. Shell’s Anglesin Henri ja kaverit ovat kahdeksasluokkalaisia mopopoikia, ja Säbätalven Einari on parikymppinen, lukiota lopetteleva salibandyammattilainen. Murkkupoikakertomus iskee samanikäisiin, ja täysi-ikäisen urheilijanuorukaisen tarina sopii urheilusta ja aikuistumisesta kiinnostuneille kutakuinkin samanikäisille. Valitan, ei erityisen yllättäviä yleisömäärittelyjä.Shell & Säbä

Minä kyllä luin nämä kaksi kirjaa kakistelematta. Kerronta kulkee kummassakin kikkailemattomasti, helposti seurattavasti. Veirto ilahduttaa minäkertojan ennakkoheitoilla. Paretskoi etenee kronologisesti ja liittää mukaan joitain Henrin päiväkirjamerkintöjä. Ihastelen etenkin vaivatonta dialogimeininkiä, ja verbaalia letkauttelua on mukava seurata. Sen seassa on aidosti vakavia aiheita ja elämänkohtaloita, ja ne osataan ujuttaa luontevaksi osaksi tarinointia. Nätisti ja yllättävän helläkätisesti kuvataan rakastumista, etenkin Säbätalven melkoisen poikkeuksellisesta tilanteesta versovaa suhdetta. Kovin syvällisesti ongelmiin ei porata, pääosa on kovinkin jokapäiväistä eteenpäinmenoa. Juonen draaman kaari on silti hyvin hallussa: sopivasti sattuu ja tapahtuu. Humoristisia kommelluksia kertyy niitäkin, enemmän kyllä murkkukertomuksessa.

Kummassakin kirjassa päähenkilöt ovat kunnollisia, ja kotiväki tukee ja kannustaa. Sivuhenkilöissä on kirpaisevia kohtaloita ja kovia kotioloja. Viehättävästi ja rehdisti nämä tavispojat hoitavat ihmissuhteitaan. Itse asiassa huomaan tykästyväni siihen, että aika arkisesta touhuilusta kimpoaa kivaa nuorisokirjallisuutta. Uskottavalla tavalla nämä ihan tavalliset tyypit tekevät virheitä, onnistuvat, töppäilevät taas ja katuvat. Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta sen kanssa eletään. Siinä on helppo lukijan myötäelää, ottaa opiksi ja uskoa ihmiseen.

Toivon, että nämä kirjat kuluvat mopo- ja säbäpoikien käsissä. Uskonkin jokusen luku-untuvikon intoutuvan lukijoiksi. Valitettavasti uskon myös, että romaanimittaiset, verbaalinäppäryyttä edellyttävät kirjat jäävät lukematta juttuni alussa mainitsemaltani noin 10 prosentilta ja vielä useammalta lukemiseen nurjasti suhtautuvalta pojalta (ja tytöltä), sillä kokemukseni mukaan parisataasivuiseen tekstiin keskittyminen on yhä useammalle nuorelle ylivoimainen tehtävä. Nyt onkin lukijan mentävä aukko selkokirjoille ja hieman yleiskieltä helpommille, vetäville, jännittäville ja hauskoille teksteille. Ei mikään pieni haaste. Kuka lähtee tekemään?

– – –
Jyri Paretskoi
Shell’s Angles
Karisto 2013
nuortenkirja
218 sivua

Kalle Veirto
Säbätalvi
Karisto 2014
nuortenkirja
253 sivua

Ostin kirjat.

Lukuviikon varrella postaan lähinnä lastenkirjoista. Reader, why did I marry him? -blogiin kerätään linkkejä lukuviikon lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

Kirja ja ruusu 2015

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Äikänope kirjoittaa

Ammatinvalintaan vaikuttavat tietysti monet asiat, mutta lukemisesta ja kirjoittamisesta pitävät usein pyrkivät opiskelemaan niitä sivuavia aineita, kuten kirjallisuustiedettä, suomen kieltä ja tiedotusoppia. Moni haaveilee toimittajan tai tutkijan urasta, ja usea unelmoi urasta kirjailijana. Vähitellen kasvaa varman päälle ottavien joukko, joka antaa pikkusormen kasvatustieteelle – jospa sitten opettamaan tätä kaikkea, äikänopeksi. Se voi viedä koko käden.

On joitain sinnikkäitä, jotka onnistuvat yhdistämään äidinkielenopettajuuden ja kirjailijuuden. Pasi Ilmari Jääskeläinen on luotsannut lukiolaisia ja kirjoittanut moniaineksista proosaa. Oma suosikkini hänen tuotannostaan on Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena 2006), jossa seikkailee hämmentynyt äidinkielenopettaja työtaakan ja salaisuuksien riepoteltavana.

Viime syksyn julkisuussieppo oli Taivaslaulu (Gummerus 2013), äidinkielenopettaja Pauliina Rauhalan esikoisteos, puhutteleva äitiyden ja uskon kuvaus. Viimeisten tietojen mukaan hän heittäytyy vapaaksi kirjailijaksi.

Katja Kaukonen on julkaissut jo useita teoksia. Hänen uutuutensa Kohina (WSOY 2014) on yksinäisen miehen kasvukipukertomus. Siinä ei ole kytkentöjä äidinkielenopetukseen – vai olisiko aihepiirissä, päähenkilön autiosaarelle eristäytymisessä, jotain vastapainoa meluisaan luokkahuoneammattiin?

Vuoden 2014 Topelius-palkinnon sai Jyri Paretskoi nuortenkirjasta Shell’s Angels (Karisto 2013), jossa teinipoikien kovaa elämää kuvataan letkeästi. Voi olla, että tekijällä ollut poikapedagogiikka mielessä, äikänmaikka kun on.

Ainakin kaksi kevään esikoiskirjoilijoista on niin ikään äidinkielenopettajia. Petri Vartiaisen Isäasentoja (Otava 2014) kuvaa ruuhkavuosia isän vinkkelistä. Välillä pistäydytään isän töissä, yläkoulun äidinkielenopettajana. Parhaansa päähenkilö yrittää sielläkin, vaikka vastaanotto ei ole aina suopea.

Kevään kirjapankin räjäytti Tommi Kinnunen romaanillaan Neljäntienristeys (WSOY 2014). Arvostelumenestys on innostanut ostamaan ja lainaamaan esikoisromaania, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on yli tuhat halukasta lainausjonossa. Romaani on taidokas rakenteeltaan ja kerronnaltaan. Kirjailija saa henkilönsä elämään pätkäotoksissa, joissa kolmen sukupolven kulku tulee lukijaa liki.

Äidinkielenopettaja-kirjailija -listani on vajavainen, poimin muutaman tuoreusnäkökulmasta, moni tärkeä kaunokirjailija jää varmasti mainitsematta. On siis kollegoita, joilta fiktio luistaa. Jokunen kirjallisuutta, suomen kieltä ja tiedotusoppia opiskellut ja opettajaksi päätynyt tuottaa siinä sivussa tietokirjallisuutta. Oppikirjojen tekijöitä on aika liuta, muunlaisen tietotekstin myös. Ja nyt aivan pikkuhiljaa ja vääjäämättömästi nousee kirjainten lomasta kissan häntä, pahoittelen.Äidinkielen opetus ammattikoulutuksessa

Elise Tarkoman kanssa koostimme tietokirjan aiheesta, josta ei aiemmin ole kokonaisesitystä tehty: Äidinkielen opetus ammattikoulutuksessa. Näkökulmia pedagogiikkaan ja didaktiikkaan (Finn Lectura 2014). Ammattikoulutus jää usein pimentoon, kun käsitellään opetusta ja koulutusta, vaikka se koskee puolikasta toisen asteen opiskelijajoukosta ja on lukion rinnalla tasa-arvoinen jatkokoulutusväylä. On siis korkea aika avata ammatillisen äidinkielen olemusta.

Aihepiiri ymmärrettävästi kiinnostaa rajattua joukkoa, tosin toivon, että kirjaan tarttuvat kaikki äidinkielestä, didaktiikasta ja koulutuksesta kiinnostuneet. Kirjamme dokumentoi sekä ylessivistäviä että ammatillista osaamista täydentäviä opetuksen sisältöjä ja toteutustapoja sekä äidinkielenopettajien monipuolista osaamista. Se on tietynlainen tilinpäätös, mutta myös osoitus teksti- ja viestintätaitojen merkityksestä nyt ja tulevaisuudessa ‒ ja sellaisena ajankohtainen, koska uuteen opetussuunnitelmaan siirrytään jo elokuussa 2015. Mutta se on jo kokonaan toinen tarina.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Tietokirja