Avainsana-arkisto: Jojo Moyes

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Naistenviikko 2016

Naistenviikkoon osallistuvat blogit löydät täältä.

Julkaisen jutun näin naistenviikolla, mutta kirjan olen lukenut aiemmin. Äitienpäivänä aurinko helotti. Muut hoitivat kotihommat, minä lojuin takapihalla päätyen viihdekirjallisuuteen. Ja näin kävi: Jojo Moyesin romaani Jos olisit tässä (Gummerus 2016) sai minut tuumimaan äitiyttä ja allekirjoittamaan päähenkilön johtopäätökset.

Olin oppinut vanhemmuudesta seuraavat asiat, vaikken oikeasti ollutkaan äiti. Ensinnäkin kaikki mitä tekee on väärin. Jos on ankara tai vähättelevä tai välinpitämätön, lapseen jäi arpia. Jos on kannustava ja hellä, rohkaisee ja kehuu pienimmistäkin saavutuksesta – kuten siitä, että lapsi nousee ajoissa sängystä tai onnistuu olemaan koko päivän ilman tupakkaa – se vahingoittaa häntä toisella tavalla.

Lou Clarkeen tutustuin aiemmin romaanissa Kerro minulle jotain hyvää (Gummerus 2015), ja nyt Loun tarina jatkuu. Hän suree. Tämä onnettomuuden olotila tuottaa Loulle todellisen onnettomuuden, jonka johdosta välit omaan perheeseen paranevat – ja seuraa siitä muutakin lupaavaa. Siis onni onnettomuudessa, kenties. Oleellista on kuitenkin se, että edellisen romaanin rakkaudesta, Willistä, tulee muistuttamaan yllätys.

Humoristinen tyyli on samanmoista kuin Loun tarinan ensimmäisessä osassa. Moyes taitaa tilanteiden kehittelyn ja sattuvan sanomisen. Välillä hymähtelen tyypittelyjä. Etenkin Loun vanhempien yllättäen kärjistyvä tilanne käännetään komediaksi, ja sururyhmän originelleista kaivetaan huvitustyyppejä.

Moyesilla on oma resepti viihdyttävään likkaproosaan, silti chick lit-konventioita piisaa. Kolmikymppinen sähäkkä neito etsii itseään ja tulevaisuuden suuntaa. Tuttua. Romantiikkapuolta tosin hidastaa päähenkilön vaikeus päästää irti menneestä. Ja väärinkäsitykset. Tuttua.

Jojo Moyes kertoo tavallisista, työväenluokkaisista kunnon ihmisistä, jotka välittävät lähimmäisistä ja kantavat vastuuta toisistaan. Ylempi luokka sen sijaan saattaa oman edun haussa talloa muita, pahimmassa tapauksessa kehittyviä ihmistaimia. Aivan mustavalkoista ei sentään ole.

Parit symppauskyyneleet tiristyvät silmänurkistani, kun romaanissa surua pukkaa tai kiperissä tunnetilanteissa kaikki käy parhain päin. Jos on paikoittain elämänmakuisuutta huolineen ja murheineen, kulkee juttu kuitenkin sen verran pinnalla, ettei uusia tai säväyttäviä tuntemuksia irtoa. Viihdyin kyllä välittämisen ilmapiirissä. Keväistä ja kesäistä ajanvietettä tämä on, ja puree kirja varmaan moniin odotettuna jatko-osana, koska Kerro minulle jotain hyvää on juuri tullut elokuvana ulos.

Jos olisit tässä

– – –
Jojo Moyes
Jos olisit tässä
suomentanut Heli Naski
Gummerus 2016
450 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.

Naistenviikolla olen julkaissut jo jutut:
Paula Havaste: Veden vihat
Piia Leino: Ruma kassa
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Melissa Bank: Nyt nappaa!
Hilary Boyd: Täydellinen avioliitto

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Oletko nähnyt parin vuoden takaisen ranskalaiselokuvan Koskemattomat (2011)? Siinä elämässä hapuileva köyhä nuorimies pestautuu rikkaan neliraajahalvaantuneen herran avustajaksi. Pari odotustenvastaisesti ystävystyy, ja siihen johtavia vaiheita kuvataan lämpimän humoristisesti. Jojo Moyesin romaani Kerro minulle jotain hyvää (Gummerus 2015) on asetelmiltaan aika samoilla apajilla.

Englantilaisen pikkukaupungin 26-vuotias neitonen Lou päätyy puoleksi vuodeksi täysin muiden avun varassa olevan Willin päiväseuraksi. Will on ollut ennen onnettomuutta menestynyt liikemies, komea ja koppava. On ennalta arvattavaa, että parin välit lämpenevät, vaan maalia kohti edetään asenteella ”hymyä kyynelten läpi”.Kerro minulle jotain hyvää

Oudointa on, että toisiinsa kolisevat kliseet eivät tuhoa lukukokemusta. Lou on työläisperheestä, Will äveriäästä sivistysluokasta. Loun perhe on kiinteä ja avoimen välittävä, Willin koti-ilmapiiri on viileä. Lou on tavoitteeton ja oppimaton, Will laajasti sivistynyt. Lou on nököttänyt turvallisesti kotikonnuilla, Will on ollut extreme-maailmanmies. Lou on välitön ja värikäs luonnonlapsi, Will kuivakka kuittailija. Kulunutta Pygmalion-teemaa pukkaa kovin tietoisesti, mutta merkittävä yksityiskohta muuttaa asetelman: Lou on vapaa liikkumaan, toimimaan ja kasvamaan, Will on vaihtoehdoton kuoleman odottelija. Epätavallista kiintymyssuhdetta kuvataan romaanissa arkisesti.

Pahinta henkilökohtaisen avustajan työssä ei ole se, mitä luulisi. Pahinta ei ole nosteleminen ja peseminen, lääkkeet ja puhdistuspyyhkeet ja lievä, mutta kumminkin aina erottuva desinfiointiaineen tuoksu. Eikä edes se, että useimmat ihmiset arvelevat henkilökohtaisen avustajan päätyneen työhonsä vain siksi, ettei hänen älynsä riitä mihinkään muuhun. Pahinta on, että kun viettää kaiket päivät todella lähellä toista, ei pääse pakoon hänen mielialojaan. Tai omiaan.

Kerro minulle jotain hyvää on juoniromaani, jonka ytiminä ovat tarinan luonteva juoksutus ja hauska henkilöhahmotus. Viihdekirjamaisuuden vuoksi voisin sanoa, ettei henkilökuvaus ole kovin syvää, etenkin sivuhenkilöissä on roimaa tyypittelyä – yhtä kaikki: päähenkilöiden haavoittuvuus ja kivut tulevat lähelle. Louhun ja Williin kiintyy, ja ihastumista lisäävät hilpeä sanailu ja tilannekuvaus. Pääosa on Loun minäkerrontaa, mutta muutamat lyhyet toiset näkövinkkelit laajentavat näkemystä Louhun ja tapahtumiin.

Tarkkanäköisesti Moyes vilauttelee yleisiä vammaisasenteita ja ympäristön kaikkea muuta kuin esteettömyyttä. Hän myös tarttuu rohkeasti eutanasiateemaan. Arvostan sitä, että vaikeaa aihetta käsitellään monisärmäisesti. Viihdekirjaan kuuluu onnellinen loppu – ja voi olla, että joskus elämäänkin. Yleensä onni ei kuitenkaan tule siten kuin odottaa, ei myöskään Moyesin romaanissa. Sydämeenkäyvästi tässä sattuu. Kerro minulle jotain hyvää on lempeänä läikehtivää sunnuntailukemista.

– – –
Jojo Moyes
Kerro minulle jotain hyvää
Me Before You
Suomentanut Heli Naski
Gummerus 2015
473 sivua
Lainasin kirjastosta, kaveri auttoi.
Muissa blogeissa, monissa, mm. Kasoittain kirjoja, Kulttuuri kukoistaa, Rakkaudesta kirjoihin ja Ullan Luetut kirjat.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Kirjeen sulle kirjootan

Nappasin luettavaa vailla ennakko-odotuksia. No, otsikko kyllä hieman vihjaisi, että romantiikkapuolelle kallistutaan: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Kirjailija on nimeltään Jojo Moyes, ja sittemmin selvisi, että hän on brittiläisten suosikkeja romanttisen proosan puolella.

En tunne hyvin romatiikkagenreä, joten en oikein osaa asettaa lukemaani mihinkään isoon kuvaan. En tiedä, miten rehellistä on noin sanoa, sillä usein kiinnostavien tarinoiden sytykkeenä ovat ihmissuhteet. Ja uskon monen kirjailijan siteeraamaan sanontaan, ettei paljon kannata muusta kertoa kuin rakkaudesta ja kuolemasta. Rakkaustarinat ovat usein kovin juonivetoisia. Olen kuitenkin lähinnä lukija, joka intoutuu siitä, miten kerrotaan.

Lähtökohtaisesti kummastuttaa romaanin nimi Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Vaikea sanoa, onko valinta suomentajan (Heli Naski) vai kustantajan (Gummerus 2014), sillä alkukielellä otsikko on The Last Letter From Your Lover. Alkukielinen vastaa hyvin sisältöä, eikä mitenkään yksioikoisesti. Kirjan luettuani vihjaan, että alkunimi sisältää aika kivoja koukkuja.Jojo Moyes

Romaanissa on lemmenpari 1960-luvulta: rakkaus on varastettua ja luvatonta, se säkenöi pitkälti kaipaavien kirjeiden varassa. Toisen pariskunnan 2000-luvun kirjeet ovat typistyneet niukoiksi sähköposteiksi ja tekstareiksi, siis luvatonta lempeä niidenkin ympärillä mutta bittiajan karsimana.

Syväporausta ei ihmisluontoon tehdä, mutta juoniromaanina kirja toimii mukavasti. Huomasin kahlaavani sivuja selvittäen, miten 60-lukulainen muistinsa menettänyt pikkurouva vähitellen hahmottaa mennyttä kirjeet kaverinaan. Nykytarina on vanhempaa juoniainesta ennalta arvattavampi. Myös Kirjojen keskellä -blogi piti menneen maailman romanssia nykyaikaista kiehtovampana. Vähitellen nämä kaksi suhdekuviota kieputellaan lähelle toisiaan.

Rakkaus on raastavaa, kun sen nimissä, siitä huolimatta tai sen menettäen on tehtävä moniin muihinkin vaikuttavia valintoja. Aina yhtä arvoituksellista on myös se, miten halu ja rakkaus eivät kohtaakaan toisiaan samansuuntaisesti tai samanaikaisesti, tai miten suuri roihu voi vaihtua savuavaksi raunioksi ja kipinä saman tien singahtaa odottamattomasti uuden uunin lämpöön. Hmm, kielikuvat riistäytyvät…

Tämä romaani on siis viihdettä, joka osin välttää pahimmat kliseet. Kerrontakonstit eivät yllätä, mutta kaksi aikatasoa selvitetään siististi. Tekstin joukossa on aitoja ”viimeisiä viestejä”, jotka osoittelevat, että ihmiset haavoittuvat tunnetantereilla. Antaa siten myös fiktion möyriä tunnetilassa – sellaista sattuu ja joihinkin se sattuu.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus