Avainsana-arkisto: Jens Lapidus

Tukholmassa taas rikostellaan

Jens Lapiduksen uutuudessa Vip-huone (suom. Jaana Nikula, Like 2014) setvitään katoamistapausta, ja se pöyhii pintaan monenmoista murheellista rikosta. Stockholm noir -sarja on taakse jäänyttä, tässä kirjassa uusi, eriparinen kaksikko aloittaa yhteistyön.

Tarina käynnistyy tahmeasti. Ensimmäiset 80 sivua voisi editoida kymmeneksi, sillä näennäisen irrallisia tapahtumia ja henkilöitä tiputellaan ruuhkaksi asti. Juoni ja käsittelytapa kehittyvät loppua kohti: lankoja solmitaan ja moraalisia kysymyksiä nostatetaan perustellusti. Joitain huolimattomuuksia tekstissä on, muutama tarjottimelle tyrkätty juonijuttu ja turhia yhteensattumia. Kerrontapolveilu takautumiin onnistuu hyvin.

Annan paljon anteeksi dekkarille, joka paranee edetessään, joten Vip-huone on lopulta viihdyttävä jännäri. Täytyy myöntää, etten ole aiemmin Lapidusta lukenut (esikoisen alkuun väsyin ja keskeytin), joten vertailu muuhun tuotantoon jää sikseen.

Pidän ruotsalaistyylistä, jossa ei hääräillä juonityhjiössä vaan yhteiskuntakysymykset tihkuvat yksittäistapausten liitoksista. Vip-huoneessa on maahanmuuttaja-asiaa ja rikollisjengien toimintamekaniikkaa, välillä välähtää terveydenhuollon alennustila ja naisasia epätasa-arvovinkkelistä. Karkeasti osoitellaan kansalaisten jakautuminen: toiset paiskivat rahan himossa ympäripyöreitä päiviä, toiset keplottelevat vilunkihommissa, toiset työhaluiset eivät saa mahdollisuutta – arvostuksen puutetta on joka suunnassa. Kovimman käsittelyn saa arvomaailmaltaan kuvottavasti hapantunut finanssikerma. Eikä näemmä ilmesty ruotsalaisdekkaria ilman pedofiliaa.

VIP-huone

Emilie järjesteli paperinippua, joka oli hänen edessään pöydällä.
”Magnus toivoo että me kaksi hoidamme tämän jutun.”
”Sellaisen kuvan minäkin sain.”
”Mutta sinä raportoit ensin minulle ja sitten minä keskustelen toimenpiteistä Magnuksen kanssa.”
”Sellaista kuvaa minä en kyllä saanut.”

Hiukan epäuskottavasti nuori yritysjuristi Emilie Jansson ja serbitaustainen vankilakundi Teddy saatetaan yhteen, myös selvitettävä tapaus tuntuu kovin keksityltä menestyneen lakifirman caseksi. Ja pikkuisen kulunutta on, että inhokit alkavat lämmetä toisilleen. Emilie jää tässä aloitusosassa vielä kapoisen uraorientoituneeksi, mutta muutosvalmiuteen vihjaillaan. Teddyssä on karheutta mutta myös roimasti hyvää tyyppiä – kyllä häneen ihastuu tietyistä laskelmointipiirteistä huolimatta. Sydämestä satutettu komea korsto haluaa kunnon ihmiseksi, on oletettua välkympi, lueskelee vankilatuomionsa aikana tukuttain kirjoja, Sofi Oksasta myös.

Vip-huoneessa on katu-uskottavuuden nimissä joitain karkeita kohtia. Rikosteoille on muu kuin sekopäisyysselitys, paitsi tietysti pedofilialle, josta jää selvitettävää sarjan jatko-osiinkin. Opetusjuonnettakin löydän: mitään hyvää ei seuraa, jos ihmisiä nöyryytetään; fataaleja kaunoja ja pahaa jälkeä syntyy niin raharikkaitten kuin maahanmuuttajien kotien ja pihojen kätköissä.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus