Avainsana-arkisto: Jackson Brodie

Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa

Kate Atkinsonin romaani Elämä elämältä oli viime kevään suuria kirjaelämyksiäni. Atkinsonin Jackson Brodie -sarjaa olen seurannut aina uutta osaa odottaen (blogissani osat 2 ja 3 Kaikkein vähäpätöisin asia ja Ei vieläkään hyviä uutisia?). Toiveikas hytinä seuraa uusinta: Joka lapsia ja koiria rakastaa (suom. Kaisa Kattelus, Schildts & Söderströms 2015).

Yksityisetsivä-Brodie kidnappaa kaltoinkohdellun koiran ja ex-poliisi Tracy laiminlyödyn lapsen. Näihin liittyviä vaiheita sekä 1970-luvulle sijoittuvaa murhaa ja lapsikaappausta setvitään rinnakkain. Tapahtumia nähdään Brodien silmin, myös Tracyn ja Tracyn entisen poliisikaverin, ja lisäksi dementoituva näyttelijätär kytkeytyy kuvioon. Kaikkien tiet eivät leikkaa lainkaan, ja jos leikkaavat, se tapahtuu sattumanvaraisesti ja yllätyksellisesti.

Taattua Brodie-sarjatyyliä on se, että henkilöitä on useita ja linkitykset toisiin ovat löyhiä, yhteydet selviävät vähitellen. Joka lapsia ja koiria rakastaa pitää rispaavat langat napakasti käsissä ja lukijan hyppysissä. Dekkarirakenne on pikemmin turvakehys kuin piinaavan jännityksen luontiin luotu. Oleellista on psykologisesti kiehtova henkilökuvaus.Joka lapsia ja koiria rakastaa

Brodien hahmo vetoaa minuun osa osalta. Älyä ja itseironiaa piisaa. Rosoinen tunne-elämä lisää miehen vetovoimaa, ja lapsuuden traumat elävät ja hengittävät viisikymppisen jokaisessa päivässä. Kahden lapsen etäisä, jolta riittäisi rakkautta lapsille, koirille ja yhdelle – no, parillekin – naiselle, yhä etsii suuntaansa. Sitä haluan jatkossakin olla seuraamassa.

Ihailen Atkinsonin henkilökuvaustaitoa. Hän luo luontevasti uskottavia ja kiinnostavia hahmoja. Elämänkäänteessä keikkuva Tracy ja hellyttävä reppana-selviytyjä Courtney-tyttö käännyttävät oitis puolelleen. Asetelma pistää miettimään kierosti rikosen suhteellisuutta: rakastava kaappaaja vai väkivaltainen koti. Ikääntyneen näyttelijättären muistamattomuuden kokemukset on kuvattu satuttavasti. Hupaisa pistäytyjä on yksityisetsivä Brian Jackson, päähenkilön kaksois- tai vastakuva.

Harva dekkarityyppinen teksti hykerryttää siten kuin tämä Brodie-sarjan osa – Fred Vargasin Adamsbergit ja Håkan Nesserin Barbarotit niputtaisin sukulaisiksi. Kerronta on joustavaa ja luistavaa – nautittavaa. Minut valloittaa humoristinen ote, joka syntyy huomioista, tilanteista, henkilöasetteluista ja näppärästä verbaliikasta. Kääntäjä Kaisa Kattelus on velho siirtämään kieleen perustuvan komiikan suomeksi. Pisteitä ropisee myös siitä, että tärkeitä elämänasioita ei ohiteta kepeästi, vaikkei niitä käsitellä tosikkomaisesti.

Brodie ei ole lukumiehiä (sentään runot ovat alkaneet kiinnostaa), mutta Brodiesta lukeminen pitää kirjailoa yllä. Olkoon niin, ja olkoon noinkin, vaikka jo jokunen ajattelija on aiemmin samoin todennut – tai melkein samalla lailla:

Kaunokirjallisuus ei ollut koskaan ollut lähellä Jacksonin sydäntä. Tietokin oli ihan tarpeeksi koettelevaa, miksi piti vielä keksiä juttuja omasta päästä? Hän tajusi, että maailman merkittävimmät romaanit käsittelivät kolmea aihetta: kuolemaa, rahaa ja seksiä. Toisinaan yhtä valasta.

– – –
Kate Atkinson 

Joka lapsia ja koiria rakastaa 

Started Early, Took My Dog 

Suomentanut Kaisa Kattelus 

Schildts & Söderströms 2015 

398 sivua 

Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Sattumuksia Skoteissa

Kate Atkinson kirjoittaa sarjaa entisestä poliisista Jackson Brodiesta. Toinen suomennos Kaikkein vähäpätöisin asia (2012) tapahtuu Edinburgin teatterifestvaaliaikaan. Brodieta rassaa joutilaisuus, ja romanssikin on jännitteinen. Hakusessa olevaa Brodieta ja häälyvää Juliaa varjostaa menneisyys, eikä nykyisyyden kanssa selviäminenkään ole yksioikoista. Sattumalta Brodie päätyy pahoinpitelyn ja hukkuneen tytön silminnäkijäksi.

Tarina käynnistyy paloitellen, useita henkilöitä ja juonenkulkuja tupsahtaa näkyville, eivätkä yhteydet heti paljastu. Kirjassa on maatuskanuken rakenne: sisäkkäisistä tarinoista syntyy kokonaisuus, jossa eri kokoiset juoninuket kasataan päähenkilön toiminnan päällyskuoren alle. Näennäisen irralliset tapaukset loksahtavat paikoilleen. Liitoskohdat ja yhteensattumat voivat ärsyttää, mutta niillä on merkitys juoni- ja huumorielementteinä.

Rikosjuoni ei kaksinen ole, mutta sivupoluissa on ytyä. Etenkin vätysmäinen kirjailija on kiinnostava traagisine salaisuuksineen, ja naispoliisiperhekunta lisää tarinaan tasoja. Atkinsonin dekkareiden vahvuus on kepeänkipeä kerronta ja hyvät tyypit. Varsinainen koukku on, että Brodien tulevaisuudesta haluaa tietää aina vain enemmän.

Vaikka päähenkilöä pitää itseään kaivosperheen sivistymättömänä vesana, kulttuuritietoinen kirjailija upottaa tekstiin monenmoisia kirjallisia viittauksia ja taidepohdintoja. Kiinalainen kirous kirjan mukaan on toivotus: olkoon elämäsi mielenkiintoinen. Tämän kirjan päähenkilö on siten kirottu. Enkä voi vastustaa sankaria, jolla on tällainen taidemaku:
Hän piti Vermeeristä, ikuisuuteen vangituista hetkistä ja viileistä sisätiloista, joiden arkisuudesta hän löysi kosketuspinnan, sillä elämä ei koostu loputtomista Neitsyt Marioista ja lumpeista, se koostuu jokapäiväisistä yksityiskohdista: naisesta joka kaataa maitoa kannusta, pojasta joka istuu keittiönpöydän ääressä syömässä kanapiirasta.”

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus