Avainsana-arkisto: Herman Koch

Blogistania 2015

Taas on aika riipivän pisteytyksen: kirjabloggaajien vuoden 2015 PARHAAT-äänestys. On niin monta erilaista hyvää lukukokemusta, joten niiden paremmuusjärjestykseen asettaminen tuottaa puistatuksia. Osallistun silti, jopa joka kategoriaan.
Blogistaniat


 

Blogistania Finlandia
blogistanian_2015_finlandia

3 pistettä
Laura Lindsted
: Oneiron (Teos 2015)

On, ei, on: Oneiron. Pari sekuntia kuoleman välitilassa luo seitsemälle naiselle elämän ja minulle merkillisen kokemuksen. Siihen on kuulunut ihastusta, kauhistusta, uuvutusta ja herätyksiä. Olen kokenut olevani osa jotain ainutlaatuista. Kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan olla Oneironin kaltainen löytöretki kielen ja kerronnan keinoin jonnekin kerrassaan ennen kokemattomaan.

2 pistettä – vai saako jakaa kahdelle 3 pistettä, jos ei jaa jämäpointsia muille?
Petri Tamminen: Meriromaani (Otava 2015)

Tämän vuoden suosikkikirjani ovat ääripäitä. Oneiron liukuu laveasti henkilöstä, tarinasta ja tyylistä toiseen. Petri Tammisen Meriromaani on keskittynyt, karsittu ja hiottu yhden elämän ajaton kuvaus – ja samalla luita ja ytimiä laajentava elämäntuntotarina. Luin sen henkeä pidätellen, hymähdellen, hymistellen ja liikuttuen. Silmäilin sen heti perään keräten kiteytymiä, joita kieleen saadaan sidottua silloin, kun kirjailija osaa napauttaa vähään kertakaikkisen paljon. Ja olen sen lukenut vielä uudelleenkin sana sanalta yhä uusia löytöjä tehden. Meriromaanissa kielenkäytön ohella ihastuttavat juoni, henkilökuvaus, tarina ja niistä irtoava näkemys elämästä.

Jämäpistettä en siis anna. Sen olisivat ansainneet ainakin Anneli Kannon Pyöveli, Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Ainakin.

Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi.


 

Blogistania Globalia
blogistania_globalia

 

3 pistettä
John Williams: Stoner (Bazar 2015)

On sitten syynä kirjan keräämä kohu ja kehut vai puhdas kokemus, mutta konstailematon elämäntarina tuntuu puhtaalta ja puhdistavalta kaunokirjallisuudelta. Stonerissa ei kikkailla, siinä vain kuvataan mahdollinen ihmiselo epäonnisine valintoineen, masentavine konflikteineen ja hetkittäisinä hyvänolontunteineen – ja nämä kaikenkattavan elämänarvoisesti.

2 pistettä
Audrey Magee: Sopimus (Atena 2015)

Ajattelin kyllästyneeni natsikorttiin, jota kaunokirjallisuudessa usein vilautellaan. Sopimus tuo aihepiiriin saksalaisen kotirintaman ja kolmannen valtakunnan rakentajien arjen olosuhteet, joskin riutuvaa rintamaakin kuvataan karusti. Lisäksi Sopimus käsittelee perhesuhteita kylmänkuumalla liekillä. Kerrontaote tepsii minuun ja tarjoaa aiheeseen tuoreutta.

1 piste
Herman Koch: Naapuri (Siltala 2015)

Naapurissa on tavallaan kaikki nykykirjallisuuden ”viat” eli eri näkökulmia, aikatasoilla sahailu ja dekkarimaisuus. Niistä ja taitavasta henkilöiden tavoittamisesta syntyy nappaavaa proosaa, joka jää kaivertamaan. Naapuriin upottuu monia teemoja valinnoista ja vastuusta, sattumastakin.

Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.


 

Blogistania Tieto
blogistanian_2015_tieto

3 pistettä
Bea Uusma: Naparetki (Like 3015)

Naparetki kertoo epäonnisen kuumailmaretkueen kuolemansyyn kartoituksesta. Jos ei aihe kuulosta kummoiselta, toteutus on kahmaiseva. Kerronta kaappaa mukaansa, sillä Uusma upottaa itsensä täysillä selvitystyöhön ja lukijan sitä seuraamaan. Aihe jättää nälän tietää Andréen retkueesta lisää. Tietokirjaan tunkeutuvat tunteet, ja Naparetken kokonaisesteettinen elämys lisää tehoa.

2 pistettä
Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen: Selkokirjoittajan tekstilajit (Opike 2015)

Jos haluat harjoitella selkeän ja vastaanottajaa huomioivaa tekstiä, kokeile selkokirjoittamista. Jos opit kirjoittamaan hyvää selkotekstiä, sinulta sujuu entistä paremmin myös yleiskielinen kirjoittaminen. Näin uskon. Kirjoittajakehitykseen on nyt entistä ehommat mahdollisuudet, sillä hyvien selkokirjoittamisen yleisohjeiden lisäksi muutamaan tekstilajiin tarjotaan havainnolliset neuvot kirjassa Selkokirjoittajan tekstilajit. Kirja on kirjoitettu kiinnostavasti ja konkreettisesti.

1 piste
Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet… (Otava 2015)

…vaikka mitä ja voit olla vaikka mitä. Voimaballadi kaikelle tyttöydelle iästä ja sukupuolesta riippumatta, vaikka kohderyhmänä onkin nuoret neidot – sitä on monipuolinen ja reipas asenneasiateos. Erityisesti minua viehättää se, että kirja välittää aktiivista ja yritteliästä meininkiä olematta ruusunpunainen söpöstely. Sävykkäälle  kasvatuskirjalle piste!

Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.


 

Blogistania Kuopus
blogistanian_2015_kuopus

 

3 pistettä
Panttivanki ja muita kertomuksia (OPH 2015)

Uskokaa jo, että iso osa teineistä ei halua tarttua kirjaan, koska se on vanhanaikainen, väsyttävä ja tylsä kapine. Siinä silmäily tai sipaisu sivulta toiselta ei onnistu. Siksi tarvitaan lyhyitä, helppoja kertomuksia, silti kiinnostavia ja kirjallisesti innostavia. Siksi tarvitaan selkokielinen Panttivanki ja muita kertomuksia. Kirjan selkokielisyyttä ei mainosteta, mutta nykykirjailijoiden tekstit on vaivattomaksi selkoistanut taitava Ari Sainio. Sekin on merkittävää, että melko uusista ja suosittujen kirjailijoiden teksteistä koostetaan kokoelma, joka sopii kaikille ja monenlaisille nuorille lukijoille. Kiitos valikoimatyön toimittajalle, Päivi Heikkilä-Halttuselle!

2 pistettä
Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni : Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015)

Lapsille pitää lukea, kaikenikäisille taaperoista teineille. Maami mustikka on yhdistelmä Eppu Nuotion alkuperäissatuja, visualistin oivaltavaa retrokuvitusta ja varhaiskasvatusammattilaisen sepitämiä, sanataideopetukseen sopivia hauskoja leikkejä ja tehtäviä. Kirjasta poikii näin monipuolinen kielitietoisuutta ja mielikuvitusta ruokkiva kokonaisuus. Lapsille pitää siis lukea: lisää tietoja ja vinkkejä on Päivi Heikkilä-Halttusen mainiossa Lue lapselle! -kirjassa.

1 piste
Nadja Sumanen: Rambo (Otava 2015)

Tässä on kaikki katastrofin ainekset: erityislapsi, mielisairaus, kuralla olevat perhesuhteet, avioero, menneisyyden kasvatusvirheet. Kaikki tuo kuorma painaa, mutta niin vain painetaan eteenpäin ja eletään päivä kerrallaan melko valoisissa kesätunnelmissa. Ja se kerrotaan luistavasti. Eikä jahnata hikisessä teiniseksissä, sen hinkuamisessa tai kiusaamiskuvioissa. Rambo miellyttää tällaista mummeli-ikää lähentyvää, toivottavasti murkkujakin.

Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.

13 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Tietokirja

Herman Koch: Naapuri

En ole aiemmin lukenut Herman Kochin kirjoja. Uutuuden lievetekstissä sanotaan edellisestä Lääkäri-romaanista: ”Kirja alkaa yhtenä teoksena, jossa lopetettaessa osoittautuu kuitenkin piilevän eri tarina kuin se, mitä lukija on arvellut lukevansa.” Juuri näin minua vedättää romaani Naapuri (suom. Sanna van Leeuwen, Siltala 2015). Tai oikeastaan en pysty koko romaanin ajan ennustamaan, mitä tuleman pitää, mistä on kyse. Virkistävää!

Runsas romaani sisältää tarinan, sisätarinoita ja kehyskertomuksia. Kerrontatapa vaihtelee teitittelevästä minäkerronnasta kolmannen persoonan kuvauksiin, ja näkökulmiakin on useita. Sekavaako? Ei. Koch on kerrassaan taitava kertoja, ja mitä ilmeisemmin suomentaja myös. Alkuosuus, jossa ”naapuri” tekee itseään tykö, imaisee heti mukaansa. Tunnelman salaperäisyys pakottaa minut seuraamaan johtolankoja. Olematta varsinainen dekkari Naapuri jännityttää.

Ydintarina on nuorten 17-vuotiaiden lukiolaisten Lauran ja Hermanin romanssi, johon vaikuttaa Landzaat-luokanvalvojan pakkomielteinen ihastus Lauraan ja selvittämätön katoaminen. Tästä vuosia sitten tapahtuneesta ”tositarinasta” vanheneva menestyskirjailija M. on aikanaan kirjoittanut fiktiivisen suosikkiromaanin. Nykyhetkessä M. ja naapuri lähenevät toisiaan, ja tositarina alkaa paljastua.

Yksi romaanin teema on fiktion ja faktan rajojen haku tai hukkaaminen. Lähtökohtaisesti jokaisen kokemus eroaa toisistaan – mikä siis voi olla faktaa? Naapurin kuvaama katoamistapaus taustoineen on ollut faktaa, joka on peruuttamattomasti vaikuttanut tapahtumiin osallistuneisiin. Siitä kirjailija M. on vääntänyt fiktiota, sumuttanut faktoja ja sepittänyt todenkaltaista, ja se on vaikuttanut osallisiin ja ulkopuolisiin. Fiktio vaikuttaa faktan tulkintaan, ja pohjimmaisen totuuden tietää mahdollisesti vain yksi.Naapuri

Tässä romaanissa olisi vaikka mitä pöyhittävää. Yhteiskunnan, siis Hollannin, tilasta on sanottavaa. Kirjailijuudesta karistetaan kaikki illuusiot, niin myös koko kirja-alasta. Kirjallisuudesta ja lukemisestakin on sanottavaa. Siinä on terävää, jopa julmaa ihmisyysmietintää. Yksioikoisuuteen ei millään alueella sorruta.

Mitä me odotamme kirjalta? Että henkilö kehittyy johonkin suuntaan – oivaltaa jotain? Mutta entä jos kehitystä ja oivaltamista ei tapahdu? Sehän on pohjimmiltaan paljon lähempänä todellisuutta. Ne ihmiset, jotka kehittyvät elämässään, voidaan laskea yhden käden sormilla. Oivaltamisesta puhumattakaan. Ei, todellisuutta on se, että me pysymme aina samanlaisina.

Minä lumoudun Kochin tavasta kuvata henkilöitä. Ihmismieli ei ole kaunista katsottavaa, kiinnostavaa kyllä. Monisävyisesti nähdään etenkin nuorten keskeneräisyyden ja hävyttömän itsetietoisuuden harmaat alueet. Ihmisten valtaa toisiinsa puretaan monissa kohtaamisissa. Nuorisokuvauksessa se kärjistyy ”mukavan ja toverillisen” opettajan sekaannuttua rajattomuuteensa. Kaikkiaan romaanin henkilökuvaus on kirurgimaisesti avattua: paljon paljastuu inhimillisen elämän sisuksista. Mutta kaikkea ihmisessä ei voi avata, ja sen arvoituksen vääjäämättömyys hönkii romaaniin henkeä.

Naapuri jää mieleen mylläämään pitkäksi aikaa. Siinä on tiettyä kyynisyyttä, mutta se ei näverrä kerrottua. Henkilöiden ja kerronnan aukot huutavat täytettä, ja koitan paikata niitä kirjan vihjeillä ja omilla johtopäätöksilläni, hyväksyn myös selittämättömyydet, pyöriskelen niissä.

Lukija lukee kirjan. Jos kirja on hyvä, hän unohtaa itsensä. Se on kirjan ainoa tehtävä. Jos lukija ei pysty unohtamaan itseään vaan ajattelee lukiessaan jatkuvasti kirjailijaa, kirja on epäonnistunut. Lukuilon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Joka tahtoo kokea iloa, ostakoon lipun vuoristorataan.

Unohdin itseni ja kirjailijan Naapuria lukiessa. Kirja on hyvä. En tarvitse lippua Lintsille, ihan riittämiin lukukokemus tuottaa minulle mielihyvää. Nyt lukemisen jälkeen havahdun: naapuri ja kirjailija M, sama etunimi kuin kirjan kirjoittajalla – mitä se meinaa? M. ja kaikki muutkin vain yhdellä kirjaimella mainitut kirjailijat – ovatko tosielämäpohjaisia? Antaa olla, Naapuri on vuoden käännösromaaneista parhaasta päästä.

– – –
Herman Koch
Naapuri
Suomentanut Sanna van Leeuwen
Siltala 2015
romaani
516 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muita ihastujia ovat mm. Leena Lumi, Mari A., Annika, Mai ja Krista.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus