Avainsana-arkisto: Heidi Mäkinen

Kirjojen naisia kotoa ja kaukaa

Tällä kertaa niputan juttuuni kaksi kirjaa. Toinen on kirjoitettu silkalla suomella, toinen alunperin katalaaniksi. Vähän väkinäistä tämä yhdistäminen on, sillä kytkeä voin kirjat vain siksi, että kirjailijat ovat naisia ja kirjojen pääosissa on naisia. Koska tänään on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä, menköön kirjaparikkiesittely sen piikkiin, että nykyään nainen saa kirjoittaa naisista tässä ja vaikka missä ajassa niin kuin haluaa. Kiitos meidän Minnalle ja katalaanien minnoille.

Meillä

Heidi Mäkinen tunnetaan hauskasta blogista Ei saa mennä ulos saunaiholla, ja samanniminen romaani ilmestyi viime vuonna (Karisto). Minua riemastuttaa romaanin nimi, ja myös itse romaanissa on huvitushetkensä.

Kirjassa kuljetaan kahden samassa talossa asuvan naisen matkassa. Toinen on leskeytynyt, ja hän etsii itsellisen elämän tapaa ilman mölömiestään. Toinen nainen postaa Facebookiin positiivisia päivityksiä, vaikka tyhjyys vaanii ihmissuhdehämärän rajamailla.

Ei saa mennäNämä eri-ikäiset naiset ovat muutoksen kynnyksellä, ja sitä romaanissa kuvataan kevyesti. Jonkun verran turhan ohutta henkilökuvaus on, joskus jopa osoittelevaa. Aika nopsaan loikitaan käännekohdista toisiin.

Romaanin tähti on leskirouvan kissa, jolla on tinkimättömän omnipotentti luonne. Ehkä katin ylivertaisuusfantasiat olisivat voineet jäädä kissamaisemmiksi, vaikka valloittava Kyllikki-kissa kyllä on. Kissan kohtalo minua kirpaisee, samalla naisväki viedään kohti toiveikasta tulevaisuutta. Kokonaisuudessaan romaani on leppoisaa ajanvietettä elämän kiertokulusta, sen kuopista, yllätyksistä ja nusuista, myös äkkipyähdyksistä.

Muualla

Suklaan makuCare Santosin Suklaan maku (S & S 2017) sijoittuu eri vuosisatojen Barcelonaan. Lähivuosikymmenistä kertoo kirjan osuus suklaapuotinaisesta, miehestä ja yhteisestä ystävästä. 1800-luvun päähenkilö on orpo palvelijatar säätyristiriidassa ja kaakaokannun omistuskurimuksessa. 1700-luvulla keskiössä on kekseliäs köyhäintalon kasvatti suklaantekokoneineen. Kaikkia kolmen erillisen romaaniosan henkilöitä yhdistää suklaa ja kaakaokannu. Lopuksi selviää kannun alku ja juuri.

Älkää nyt naurako, mutta Suklaan mausta tulee mieleen Pentti Haanpää Yhdeksän miehen saappaat. Tietysti saa nauraa. Yhtymäkohtana noille kahdelle kirjalle on vain se, että tietyllä ”kiertopalkinnolla” liimataan juonen osaset yhteen. Santosin romaanissa posliinikannu käy symbolista, joka välittää fatalistista näkemystä: ajat ja tarina elävät esineiden kautta ihmisissä oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Nyt se on sinun, Sara, sinun omasi. Voit olla tyytyväinen: ostit esineen joka on täynnä tarinoita. Kuulet ne , jos kuuntelet tarkasti, olen varma. Sinä olet selvästikin se, jota me olemme täällä kaksikymmentäviisi vuotta odottaneet. Niin se vain on, asiat tapahtuvat kun niiden pitää tapahtua, eivät yhtään aikaisemmin.

Suklaan maussa on aineksia mukavaksi historiaromaaniksi, ja aluksi annan sille mahdollisuuden viihdyttää. Sitten alan vetää väärään kurkkuun turhan sakeaksi vispilöityä juomaa. Tarkoitan sitä, että romaanissa on liikaa kaikkea. Fokus katoaa, enkä niele kaikkia juoni- ja kerrontakonsteja, joten lopputarinan kulauttelen vain kakistellen alas. Idea on kiva, ja kirjassa on hetkensä, mutta kokonaisuus ei sitten kuitenkaan maistu.

– –

Heidi Mäkinen
Ei saa mennä ulos saunaiholla
Karisto 2016
romaani
242 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muissa blogeissa vaikkapa Luettua elämääLukutoukka ja Marjatan kirjaelämyksiä.

Care Santos
Suklaan maku
katalaanista suomentanut Anu Partanen
S & S 2016
romaani
416 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muissa blogeissa, muutaman mainitakseni Kirja vieköön!, Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin avain ja Mummo matkalla.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani