Avainsana-arkisto: Han Kang

Han Kang: Ihmisen teot

Han Kangin romaani Ihmisen teot (Gummerus 2018) kertoo eteläkorealaisen Gwangjun kaupungin kansannoususta diktaattorisia toimia vastaan vuonna 1980. Se voisi kertoa kaikista väkivallalla ratkaistuista konflikteista, sillä tuhoavat kokemukset ovat universaaleja ja peruuttamattomia.

Ihmisen teot

Romaani on sanomaromaani. Se ei peittele sitä, mitä ihminen on valmis tekemään toiselle ja mitä siitä uhreille seuraa – mitä siitä seuraa eloon jäänneille ja läheisille vuosikymmeniksi eteenpäin. Romaanin nimi on ytimekkyydessään ainoa oikea. Ihmisen tekoja ovat käsittämättömät julmuudet, ja kun niitä tapahtuu, muut teot jäävät niiden varjoon.

Olemmeko me ihmiset todellakin pohjimmiltamme julmia? Vain sekö on yhteistä meille kaikille? Onko takertuminen arvokkuuteen vain itsepetosta, jolla suojaudumme siltä tosiasialta, että jokainen meistä voi muuttua hyönteiseksi, saaliinhimoiseksi pedoksi, lihakimpaleeksi? Onko historia todistanut, että vääjäämätön kohtalomme on tulla häpäistyksi, vahingoitetuksi ja teurastetuksi?

*

Han Kangin romaani on luettava, vaikka helppoa se ei ole. Koska kuvatut asiat ovat ihmisen tekoja, niistä on kirjoitettava ja luettava. Kirjassa kuuluu kuolleiden sielujen, väkivaltaa kokeneiden, vangituksi tulleiden ja omaisten ääni. Osa on 15-vuotiaita poikia, osa aikuisia miehiä ja naisia; yksi on kirjailija, joka ei voi vaieta vanhoista tapahtumista. Yksi henkilö löyhästi sitoo kokonaisuutta: nuori poika, kansannousun uhri Dong-ho. Kirjailija noudattaa toivetta: ”Olkaa hyvä ja kirjoittakaa kirjanne niin, ettei kukaan voi enää häpäistä veljeni muistoa.” Koettu ei katoa, vaikka aika kuluu.

Odotan, että aika huuhtoo minut pois kuin samea vesi. Odotan että kuolema tulee ja pesee minut puhtaaksi, vapauttaa minut toisten viheliäisten kuolemien muistoista, jotka vainoavat minua ympäri vuorokauden.

Tuntuu kummalliselta käsitellä romaanin kirjallisia keinoja, niin väkevänä aihe vyöryy. Sanon silti seuraavaa. Han Kang valitsee jokaiseen kirjan kuuteen osaan eri näkökulmahahmon ja vaihtelee kerrontatapaa sinuttelusta minäkerrontaan ja kolmannen persoonan kerrontaan. Sinuttelu-kerrontakeino toimii. Välillä ”sinä” voi olla jo tietty kuollut sielu, mutta voin myös itse ottaa itseni puhuteltavaksi ja olla siten osallinen, osa tarinaa, kohtuuttomia kokemuksia.

*

Helsingin Sanomissa 4.2.2018 oli laaja juttu eteläkorealaisesta kirjallisuudesta (Arla Kanerva: Surun ja toivon maa). Siinä tuotiin esille historia- ja kulttuuriseikkoja, jotka auttavat avaamaan Han Kanginkin romaanin kontekstia. Pysäyttävintä minulle lehtijutussa oli ”han”-mielentilan selittäminen: kulttuuriin kuuluu kaihoisaan surumielisyyteen liittyvä kauneuden kuvaus – kollektiivinen tunnetila, jossa on surua mutta myös toivoa. Kirjallisuus on sen seurausta ja ilmentymää.

Kukin määrittelee kauneuden tavallaan. En sanoisi, että Han Kangin romaanissa on perinteisellä tavalla ymmärtämääni kauneutta, sillä kaihtelematon aiheenkäsittely ei sovi samaan lokeroon ”kauneuden” kanssa, mutta kielen ja kerronnan taito on – no, olkoon se sitten ”kaunista”. Varma ote, näkemys ja eetos välittyvät – ne menevät ihon alle. Lukiessani kauhu ja paha olo kouraisevat, mikä pistää kysymään: miksi tämä? Haen oikeutuksen julmuuskuvauksille: kaikki tämä siksi, ettemme unohtaisi, ettemme sulkisi silmiä siltä, mitä on tapahtunut ja koko ajan tapahtuu jossain.

En uskalla sanoa, onko romaanissa Ihmisten teot toivoa. Surua on. Se on selvä, että menetetyt elämät jättävät jäytävät jäljet. Takuuta tuonpuoleisesta ei ole, mutta sielut kokevat kaltaistensa lehahduksen hetken.

Yön tummuessa sama toistui yhä uudelleen. Varjoni aisti pehmeän sipaisun, toisen sielun läheisyyden. Jäimme pohtimaan, kuka toinen oli; meillä ei ollut käsiä, jalkoja, kasvoja eikä kieltä, ja vaikka kosketimme toisiamme, emme saaneet sanottua mitään. Olimme murheellisia liekkejä, jotka nuolivat sileää lasiseinää mutta liukuivat vaiti pois, koska emme selvinneet esteestä.

Han Kangin edellinen suomennos Vegetaristi jo vakuutti ja vaikutti. Sen sisällä muhivan jäytävän väkivallan jälkeen Ihmisen teot on tappavan suora. Minun on pakko lukea sitä nopeasti mutta hengähdystaukoja pitäen – mutta pakko on lukea. Ihmisen teot on pakko lukea ihmisten tekojen takia. Sen sanat osuvat iskujen ja luotien tapaan. Minusta tulee yksi uhreista.

Romaani pistää minut kysymään, miten ampujat, hakkaajat, haavojen vereslihojen ronkkijat, raiskaajat ja kiduttajat kertoisivat tarinansa, ihmisten teot. Kun uhrit ja uhrien läheiset ovat henkiin jäätyään täynnä syyllisyyttä, mikä on muiden laita?

Omatunto.

Maailmassa ei ole mitään sitä kauhistuttavampaa.

– –

Han Kang
Ihmisen teot
Deborah Smithin englanninoksesta Human Acts suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus 2018
romaani
231 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Esimerkiksi näissä blogeissa kirjan vaikutus tuntuu: Kirjaluotsi, Kirjasähkökäyrä, Koukussa kirjoihin,Oksan hyllyltä ja Reader why did I marry him.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Han Kang: Vegetaristi 

Kehollista tekstiä tässä Vegetaristi-romaanissa (Gummerus 2017)! Han Kangin kirja ei maistu paperilta, vaikka kieli on hallittua, jopa paikoin ankaran kontrolloitua.

Kehollisuus syntyy monesta tekijästä. Ensinnäkin päähenkilö Yeong-hye lopettaa lihan syönnin. Sillä hän pyrkii hallitsemaan uniaan ja elämäänsä, vähitellen se tähtää muuttumiseen ajatuksettomaksi luontokappaleeksi, puuksi. Toisekseen naisen lanko pakkomielteisesti näkee kälyn kehon videotaideteoksen kasvina siten, että haluaa maalata vartalon kukka-aihein, jolloin rajat häviävät: ”Oliko Yeoung-hye ihminen, eläin vai kasvi?” Nämä tapahtumat murtavat tavallisten ihmisten tavallisen elämän pariskuntina ja perheenä, myös yksilöinä.

Vegetaristin kerronta vaihtelee romaaniosittain. Romaani alkaa Yeong-hyen aviomiehen minäkerronnalla. Se taustoittaa: perusmiehille naiset ovat omaisuutta. Romaanin toinen osa nähdään langon näkökulmasta. Hän on poikkeusmies, vaimonsa elättämä taiteilija. Päätösosa on itsellisen siskon, jonka kannalta nähdään yhteinen lapsuus ja murtunut nykyisyys.

Päähenkilö saa oman äänen kuuluviin vain muutaman kerran, kun hän romaanin alussa kuvaa käänteentekeviä uniaan. (Kukaan muu ei unikuvauksia kuule, ei mies, ei sisko, ei vanhemmat – vain minä.) Niistä irtoaa kauhu, jota nainen kokee. Jostain se kauhu kumpuaa, niin rajusti nainen reagoi uniin. Ja selittäväthän unet:

Jospa tietäisit, miten kovasti olen aina joutunut ponnistelemaan, jotta hallitsisin itseni. – -. Olin yksin; koko äärettömässä avaruudessa ei ollut jäljellä mitään muuta kuin minä.

Korealaista kulttuuria en tunne. Patriarkaatilta se vaikuttaa. Ja pärjätä pitää muttei saa erottua muista. Universaalin tunnistan: puhumattomuus ja kaltoinkohtelu aiheuttavat pahaa. Romaani kuvaa sisäänpäin kääntynyttä aggressiota, siten selviytymistä ja tuhoutumista. Äärimäisillään se on siinä, miten vain oman kehon kontrolloinnilla kokee hallinnan tunteen. Samalla hallinnan, häviämisen ja pakenemisen rajat hämärtyvät. Kaikki tämä sen jälkeen, kun olemme olleet muka tavallisia, muista erottumattomia, siten hyväksyttyjä, ja jäämme täysin tuntemattomaksi ja ulkopuolisiksi – kuten vaimo miehelleen:

Näin unen. Niin hän oli sanonut kaksi kertaa. Olin näkevinäni hänen kasvojensa vilahtavan ohi ikkunan takana pimeässä tunnelissa, mutta ne tuntuivat vierailta kuin tuiki tuntemattomat kasvot.

Vegetaristia on laajalti hehkutettu, joten odotukseni ovat olleet korkealla. En pety, en kuitenkaan lukiessani hihku. Kunnes luetun jälkeen teksti alkaa versoa tajunnassani kuten lankomiehen ihomaalaukset Yeong-hyen katoavalla keholla.

Romaani on eittämättä hieno. Siinä on vahva tunnelma ja kerrontaa, jonka aukkojen ja symbolien arvoituksia ratkon. Yksin – niin kuin ihmiset tajuntansa kanssa jäävät. Siinä yksi romaanin teemoista. Ja niitä riittää. Yllätyin: Vegetaristi on samalla ”tavallinen” psykologinen romaani, ahdistavuuten asti surullinen ”tavallinen” tarina siitä, miten kasvu- ja kotiolot vaikuttavat ja vahingoittavat.

Romaanin loppusivut: hirvittää. Valoa näkyvissä yhdelle henkilölle? Väkevää.

Vegetaristi

– –

Han Kang
Vegetaristi
englanninnoksesta suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus 2017
215 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Paljon on jo kirjoitettu, muutamia: Luettua elämää löytää monia verrokkeja, Omppu tuntee yötajunnan voiman, Lumiomenalle unohtumaton, Kirjaluotsille moniselitteinen ja Lukuisalle monikerroksinen.

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani