Avainsana-arkisto: Emma Puikkonen

Finlandia-ehdokkaani 2016

Juuri on kirjamessuista ja esikoiskirjapalkintoehdokasasettelusta toivuttu. Parin syvän palleahengityksen jälkeen olen valmis seuraavaan hype-hetkeen, Finlandia-ehdokkaiden julkistukseen.

Sanomatta selvää on, että kirjakisailu on kummallista, sillä kirja voi olla hieno niin monin tavoin. Onnistuneiden kirjojen keskinäinen vertailu tuntuu väkivallalta, puhumattakaan, että pitäisi valita vain yksi. Silti teen oman ehdokaslistan, josta jokainen teos on tuottanut minulle proosallista mielihyvää. Kaikki eri syistä. Vakuuttavaa kirjallisuutta on vuoden mittaan ilmestynyt, joten vapaana ja riippumattomana laadin 10-kohtaisen valikon. Tässä ehdokkaani aakkostettuna:

Riitta Jalonen: Kirkkaus

kirkkausNyt on menty merta edemmäs kalaan eli Uuteen-Seelantiin asti. Oikeastaan aika tai paikka ei ole kuitenkaan oleellinen, vaikka tietysti kirjailija Janet Framen kokemat mielenterveyshoidot vaikuttavat nykyään brutaaleilta. Ydintä on herkän henkilön kokemus, sanojen mahti ja toivon mahdollisuus. Oleellisinta on se, miten ne välittyvät Jalosen tekstistä. Kirkkaasti.

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Processed with Snapseed.

Harva kirja notkauttaa polvia niin kuin tämän romaanin alku. Aloitussatu kerrotaan
siten, ettei ole vaihtoehtoja: tämä on katsottava loppuun. Siis katsottava. Kieli kulkee simmottis: se on visuaalisesti väkevää, näyttää henkilöitä, tapahtumia ja ympäristöä, synnyttää mielikuvia. Juonenkuljetuksen suhteen jännite loppua kohti löpsähtänee muttei kielen tempo. Rytmi rullaa, rulettaa.

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

Tankkien kesäRomaanin aihelmana on menneen säilyminen nykyisyydessä, museohanke, jossa kaupungin eri aikakerrokset elävät, niiden äänet kuuluvat. Rohkeasti sitä myötäilee kirjan rakenne: kertojina vaihtelee suuri liuta ihmisiä. Synteesi syntyy sekä tapahtuma-ajasta, muutamasta kesäpäivästä vuonna 1968, että menneestä – lähi- ja maailmantapahtumien vaikutuksesta yksilöihin. Jos on lukenut Kuopio-sarjan, saa lukea sydän sykkyrällä monien vanhojen tuttujen henkilöiden luopumisesta ja toisaalta uusien sukupolvien toivosta. Jos sarja ei ole tuttu, saa kompaktin kokonaisuuden fiktiivistä mikrohistoriaa.

Emmi Puikkonen: Eurooppalaiset unet

Eurooppalaiset unetEurooppalaiset unet on episodiromaani, jossa luvut ketjuuntuvat keskenään jonkin yhdistävän tekijän perusteella. Jollain henkilöllä on esimerkiksi kytkös johonkin toiseen kirjan luvun henkilöön. Lisäksi kirjassa on hetkiä, joissa irtaannutaan tosiolevaisesta. Ne voivat olla unia, ne voivat olla yliluonnollisia maailmanhengen (tai EU-alueen zeitgeistin) kosketuksia. Eikä aika rajoita, sillä kuljen kirjan mukana menneestä tulevaan. Tässä romaanissa oli lumoavaa vapautumista monenlaisista rajoista.

Minna Rytisalo: Lempi

LempiNostan hattuani korkealle: sinä-muotoinen teksti on riski, mutta nyt se kannattaa. Poissaolevaa puhutellaan kolmen erilaisen kertojan voimin. Kerrontojen eriaikaisuus laventaa käsittelyä, lisää kierroksia ja tasoja kertoja kertojalta. Jännärinkaltainen juoni koukuttaa. Hienointa on se, miten taidokas teksti pakottaa lukijan täydentämään tarinaa, ottaa sen siten omaksi.

 

Peter Sandström: Laudatur

LaudaturKaksi vuotta sitten listallani oli Valkea kuulas (Finlandia-raadin ei), nyt olkoon Laudaturin vuoro, ihan omin ansioin vaikka tunnistettavaakin on. Hämmentävyyden ja hämmästyttävyyden sekoitus hienontaa kahta aikaa ja ihmissuhteita maukkaaksi muhennokseksi. Vanhemmuuden ja parisuhteiden niksahduksista syntyy jännittävää tekstiä, jossa ei oteta varman päälle, ja siksi se on omaehtoisen varmaa.

 

Jari Tervo: Matriarkka

matriarkkaKuulen humanismin huudon. Se kaikuu kolmesataavuotisella voimalla Inkerinmaalta, vyöryy Jenisein tulvavoimalla vuosikymmenten takaisesta Siperiasta, ei vaikene tämän ajan Suomessa, vaikka väkevät vastavoimat idästä, täältä ja lännestä sen kaikuvuutta sotkevat. Vaikka aluksi minun oli vaikea selviytyä kerronnan ja sanonnan kiemuroista, sitten antauduin. Aineksia on runsaasti. Arvostan kokonaisuuden hallintaa ja sitä, että yhteiskunnallinen romaani voi olla näin sakea ja kaunokirjallisesti pätevä.

Hanna Weselius: Alma!

Alma!Olen jo useaan Almasta! jotain kirjoitellut, ja aina mieli vie suuntaan ”röyhkeä”. Tarkoitan sillä kerronnan ja rakenteen räyhäkkää otetta. Kerrontatavat vaihtelevat, henkilöitä katsellaan erilaisista kulmista. Entisaikojen Alma Mahler on kuin taustakuva, jota vasten roiskimalla nykynaiseus hahmottuu, mutta sillä ei voi olla tiettyä, yhdenlaista hahmoa. Siihen mahtuvat kaapatut nigerialastytöt siinä kuin lähiöpissiksetkin. Moninainen teos.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Akvarelleja 2Engelin yöpäiväkirja valottaa arkkitehdin tapaa täyttää julkinen ja yksityinen tila. Kumpaankin hän jättää isoja aukioita muiden täytettäväksi. Tämä korunomainen romaani hidastuttaa hetkeen, hiljentää hahmottamaan kertojan elämäntilannetta, ajatusten tapaa, aikaa ja aikalaisia. Sitten se irtoaa vaikuttavan kirjallisuuden tavoin niin, että katson uusin silmin nyt Engelin kaupunkia ja kaupunkilaisia.

musta-hevonenÖö.

Varaan paikan mustille hevosille. Etenkin niille vuoden kirjoille, joita en ole vielä lukenut. Tälle paikalle voi asettua esimerkiksi uusin Pirkko Saision tai Asko Shalbergin romaani. Tai jokin muu. Näyttää siltä, etteivät hienot kirjat lopu.

18 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Listaus

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet

Olen pää pyörällä Eurooppalaiset unet (WSOY 2016) jäljiltä. Nämä unet stimuloivat: mitä oikeastaan näin, mitä jäi huomaamatta? Emma Puikkonen on kirjoittanut poukkoilevan tarinapyörän, joka houkuttaa juoksemaan perässä.

Tätä voi kai kutsua episodiromaaniksi ja maagiseksi realismiksi. Gdanskin telakalta 1980 aloitetaan ja päädytään Lontooseen 2027, mutta siinä samassa ja välillä on henkilöitä ja tapahtumia ympäri Eurooppaa. Tietynlaisena johtojuonilinjana pysyy ruotsalainen Johannes, johon kytkeytyy vähintään välillisesti jotain jonkun toisen henkilön kautta. Romaani on kuin hämähäkinseitti: joka eurooppalainen kolkka tai henkilö on jollain tavoin yhteydessä toiseen haurain säikein.

Lukujen otsikointi on tyyliä ”1 hotellihuone, 35 naista, lasta, miestä ja vanhusta Budabest-Berliini, etäisyys Gornje Obrinjeen noin 545-1230 kilometriä”. Viehätyn ja koukutun, koska en voi ennakoida, mitä seuraavassa kappaleessa tapahtuu, en pysty arvailemaan, mihin seuraava luku minut vie.  Ilahdun, kun sattumalta törmään johonkin ennestään tuttuun hahmoon, etenen uteliaana, mikä mutkayhteys seuraavassa tarinassa on vai onko mitään. Jokunen juttu on irrallinen, eksyttävä jopa, mutta loppuosuus vakuuttaa minut: nämä unet minun kannatti – täytyi –  nähdä.

Entä ne unet? Unia ei kannata sotkea unelmiin, vaan ne voivat olla harhoja, painajaisia tai mahdollisuuksia. Voimakkaita minusta ovat esimerkiksi alun rekkamatka, avuttoman isän näyt ihmisten sisäisistä kivistä, berliiniläisen tyttären ja äidin kohtaaminen sekä hotellihuone Berliinissä. Ihmettelen ja ihastelen sitä, että vähäväkisestä eurooppalaiskolkasta ilmestyy tällaista omaperäistä ja monelta kantilta ajateltua proosaa.

Utopian ajatteleminen tuntui vain pakottavalta. Me tarvitsemme sen, Immi ajatteli. Me tarvitsemme sen, jotta olisi toimiva kompassi.

Kieleksi käännettyinä unet ja fiktiiviset todet sinkoilevat eläviä kuvia, pysäytettyjä tilanteita, merkitykseltään sakeita hetkiä ja kokemuksellista totuutta vaikkei totuudesta voi tietää. Kerronta on nautittavaa: tarkkaa, selkeää kieltä, jossa yhdistyy uskomaton ja uskottavuus. Saan ihmetellä, mikä on totta ja voiko olla totta se, mikä tapahtuu tai voiko siihen vaikuttaa.

Eurooppalaiset unet

Toivottavasti kuvailuistani ei saa höttöhörhövaikutelmaa. Kirja pohjautuu kovaan ainekseen, eurooppalaiseen lähimenneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaan, jossa tavallinen kansalainen elää elämäänsä, vaikka koko ajan kytee tai palaa jossakin syrjintätilanne, lakko, mellakka, poliittinen selkkaus tai kansanmurha. Yhteiskunnallinen valveillaolo on unien takana.

Puolassa on joku, joka ei ole painanut päätään ja tuijottanut kengänkärkiä ilmiantajan pelossa, joku on sanonut ääneen mitä haluaa ja miksi. Aivan vittu käsittämätöntä ja upeaa, että ihmiset edes kärpäsenpaskan mittaisen hetken uskovat että voivat liikuttaa tulevaisuuttaan.

Tämänlaatuisia romaaneita tarvitaan, tarinoita, joista ei voi olla varma ja jotka tekevät levottomaksi. Eurooppalaiset unet oli erityisen iskevä kirja lukea Brexit-äänestystulosta seuraavana päivänä.

– –

Emma Puikkonen
Eurooppalaiset unet
WSOY 2016
romaani
178 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa mm. Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa, Reader why did I marry him ja Täysien sivujen nautinto.

12 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus