Avainsana-arkisto: Emma Cline

Emma Cline: Tytöt

Kumu kulkee kirjan edellä, kohottaa odotuksia. Näin käy Emma Clinen Tytöt-romaanille (Otava 2016). Ja sitten käy kuin usein koville odotuksille: kutistuvat.

Processed with Snapseed.
Evie kertoo jälkiviisaana keski-ikäisenä, miten hän 14-vuotiaana eksyi nuhruisen kulttiporukan ranchille, josta kommuunin pomomies johtaa joukkoja surmaajiksi. Katse taakse tarkentaa havaintoihin, jotka merkitsevät nyt mutta jotka nuori minä ohitti. Pössyttelevä sottapyttyporukka vaikuttaa teinin näkökulmasta tavoiteltavalta ja johtajahahmo karismaattiselta, mutta aikuisnäkövinkkelistä touhu tuntuu ankealta ja pomoäijä lahjattomalta pikkusielulta, joka pelaa ryhmäläistensä heikkouksilla.

Jos koti olisi tarjonnut heistä kenellekään sen, mitä he tarvitsivat, olisivatko he täällä päivästä toiseen, olisivatko he viipyneet ranchilla loputtomiin?

Romaanin pohjalta ponnistaa oleellinen aihelma: hukkateille joutuneet tytöt ovat helppoja saalistaa. Esimerkiksi Evien erovanhemmat kadottavat yhteyden tyttäreen, eikä teini tunne itseään rakastetuksi – silloin tytölle ovi repsottaa apposen auki ihailla kiellettyä ja vaarallista. Vaikka pahimmasta Evie jää paitsi, episodi vaikuttaa häneen peruuttamattomasti.

Kulttijoukon Suzanne lumoaa Evien. Vaikka Suzanne säteilee poikkeavaa voimaa, hänkin on johtajan mainipuloitavissa. Teinin ihailutunnelmat ja siihen liittyvä käytös tavoitetaan hyvin, ja romaaniin tallennetut tyttöjen yritykset tehdä vaikutusta toisiinsa iskevät terävästi, sattuvat jopa. On myös oivaltavaa tuoda kuvaukseen nykyteini Sasha, jota nyky-Evie havainnoi ja johon peilautuu menneisyyden Evie sekä se, mitä riskejä ylipäätään hahmoaan hakeva tyttö voi seksuaalisuuden heräämishöyryssä ottaa.

Ei heidän paljon tarvinnut vajota – minä tiesin, että jo tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä. Tunteisiin ei ollut mitään luottamista, ne olivat ouija-laudalta noukittua valheellista pötyä.

Vuoden 1969 Kalifornian kuuma kesä väreilee, uima-altaiden levä tahmaa ja sivuteiden hiekka pöllyää – nykyajan viileä syyskeli kirkastaa silmät. Mennyt ja nykyinen sidotaan osoittamaan yhtymäkohtia ja selityksiä. Minun makuuni tekstissä on turhan paljon kiehkurakuvailua, tavoitteena tietysti tunnelman voimistaminen. Jokin kuitenkin jutun latistaa; minusta tarina tyhjenee vaivihkaa. Tytöt todistaa tyttöyden haavoittuvuudesta, muuten se ei merkittävästi säväytä.

– – –
Emma Cline
Tytöt
The Girls
Suomentanut Kaijamari Sivell
Otava 2016
romaani
297 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Kirjan sijasta tv-Tytöt on säväyttänyt.

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus