Avainsana-arkisto: Elektra

Elektra Kansallisoopperassa

”Se on musertava kuin moukari”, toteaa kapelimestari Esa-Pekka Salonen haastattelussa. Toden totta, Elektra ei ollut hilpeää ajanvietettä. Näin totesin, kun poistuin katsomon ensimmäisen parven sivustalta, josta näin suoraan orkesterimonttuun ja seurasin kapellimestarin eläytyvää elehdintää; myös näyttämönäkymä aukesi hyvin. No niin, tällä tavoin moukari iski.


Tämä esitys ei ala siten, että maestro kävelee aplodien saattamana johtamaan alaisiaan, ei, nyt edetään teos edellä ensemble-henkisesti. Ooppera alkaa siten, että katsoja viedään suoraan nokkimisjärjestelmään, joka kuvatussa kuningashuoneessa on käynnissä. Teos on synkkä siivu siitä, miten rakkaus runnoutuu juoruihin, vihaan, kaltoinkohteluun, manipulointiin ja koston kierteeseen.

Elektra on taantunut maaniseksi rääsyläiseksi linnan etupihan nurkkiin ja onkaloihin. Isäntyttö hautoo kauheuksia, sillä häikäilemätön äiti uuden rakastetun kanssa on surmannut isän, aikoja sitten karkottanut poikansa ja alistaa tyttäriään. Elektra hellii kostofantasiaa ja tappomanipuloi. Teos vyöryy vääjäämättä Elektran tavoitteiden täyttymiseen, loppusanoina jotain tällaista: ”Olen niin onnellinen, että voin vain vaieta ja tanssia.” Sanaton ilmaisu ja tilanne kertovat muuta: etäisyys muista ei korjaannu kostossa, vaan tuloksena on olemattomuus.

Juonen äärimmäiset ainekset estävät eläytymiseni. Vaikuttavia kohtia kyllä on, esimerkiksi on hieno kohtaaminen, jossa Elektra maanittelee siskoaan kostajaksi, kun taas sisko kurottaa elämän jatkumisen puoleen. Myös Elektran ja äidin törmäyksessä tunteet vaihtelevat kiinnostavasti. Äidin esittäjässä en erota vaaran energiaa, joka häneen mielestäni kuuluisi. Sen sijaan Elektra (Evelyn Herlitzius) hallitsee näyttämön upean äänen vivahtein. Myös Orestes-veljen (Tommi Hakala) laulun hienous hivelee.

Lavastus myötäilee kolkkoa kokonaisuutta. Ohjauksen painopiste on tuskaisena kieriskelevissä hahmoissa tai edestakaskävelyssä. Etenkin ryömimistä olisin vähentänyt. Elektran tanssahtelut sen sijaan jopa kiusaannuttavan makaabereina mukailevat vääristyneitä sanoja ja toimintaa. Libretossa (käännöstekstien perusteella) välähtää monesti hienoja runokuvia.

Palaan alussa mainittuun moukariin. Musiikki paisuttaa, möyrii, tunkee uhkaavana, kilisee ja kolisee sekä hetkittäin herkistyy. Se sävyttää vaikuttavasti kostotarinan, jossa elämää poljetaan kuolettavasti. Elektra ei välttämättä ole teos, jonka haluan nähdä toiste, mutta tyytyväinen olen, että näin tämän toteutuksen.

ooppera_syyskuu

Syyskuinen oppeeratalo tumman yön ympäröimänä

– –
Richard Strauss
Elektra (ensi-esitys 1909)
Kapellimestari Esa-Pekka Salonen
lisää: http://oopperabaletti.fi/ohjelmisto/elektra/

Suomen kansallisooppera 2016.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Oppera