Avainsana-arkisto: David Suchet

David Suchet: Hercule Poirot ja minä

Kun ojennan käteni kohti ovenkahvaa, en hetkeen – hyvin lyhyeen, läpitunkevaan hetkeen – tiedä, kuka minä oikeasti olen. Olenko näyttelijä, joka on esittänyt Poirot’n roolia neljännesvuosisadan ajan 70 televisioelokuvassa, vai olenko minä todella muuttunut tuoksi pikkumieheksi, jota maailma ja minä niin kovasti rakastamme? Mihin minä lopun ja mistä hän alkaa? Tuntuu kuin olisin unessa katselemassa minua omana itsenäni ja silti näyttelemässä Poirot’ta.

David Suchet on kirjannut vaiheensa superetsivän esittäjänä tunnollisesti ja kunnollisesti. Kunnianhimoinen luonnenäyttelijä avaa muisteloissaan Hercule Poirot ja minä (suom. Sirpa Parviainen Minerva 2015) huolellisesti, miten Poirotin hahmo syntyi ja kehittyi pitkän kuvauskaaren aikana.

Kiinnostavinta on se, miten Suchet on lähilukenut Dame Agatha Christien tekstejä ja haastatteluja ja miten näyttelijä on niistä poiminut pienintä yksityiskohtaa myöten hahmon olemuksen ja persoonan. Näyttelijälle on kunnia-asia, että hän tekee luomuksellaan oikeutta kirjailijan tekstille. Poirot on siten pohjamutia myöten analysoitu, tyylipuhdas näköispatsas, jonka kävelytyyli on harjoiteltu pennin kolikko kankkujen välissä.

Olen brittiepookkien fani, ja oletan, että olen nähnyt kaikki Suomen tv:ssä esitetyt Poirot-sarjan osat. Ihastelen niiden art deco -ympäristöjä, laadukasta puvustusta ja tyylikästä näyttelijätyötä. Juonet eivät ole mielestäni Christien jutuissa huippuvangitsevia, mutta filmatisoinnit ovat toimineet menneen maailman tuulahdusviihdykkeenä. Itse Poirot’n hahmon lumoihin en ole langennut, mutta olen kyllä pitänyt Suchetin luomaa hahmoa vakuuttavana. Näyttelijän kirja ei missään muotoa vähennä ihailuani sekä pääosan esittäjän pieteetillä rakentamaa henkilöhahmoa kohtaan että ITV:n panokseen luoda ajankuvaa ja laatudraamaa.Poirot ja minä

Luvalla sanoen Suchetin kirja on paikoitellen pitkästyttävä. Hän aloittaa tunteikkaalla jaksolla Porotin kuolemasta. Muuten teos etenee insinöörimäisen pikkupiirteisen kronologisesti. Hän luettelee tekijöitä ja joitain pikku yksityiskohtia tuotannoista. Luvattoman paljon tekstissä on toistoa ja kömpelyyksiä. Kertoja on ylen korrekti, ja sanoja on paljon kohteliaasti muotoillen mutta sisältö on kapea.

Suchet paljastaa yhtymäkohtia ja eroja itsensä ja Poirotin välillä. Muuten ei persoonasta irtoa paljonkaan paitsi rivien välistä. Sehän herättää tukun kysymyksiä. Esimerkiksi vaimonsa Suchet mainitsee usein siten, että rouva on herran roolitöiden apuri. Muuten Sheila on arvoitus. Miksi hän on jättänyt oman näyttelijänuransa? Miksi hän paneutuu miehensä harjoitusvastustajaksi roolien pänttäämisessä? Missä on muu perhe ja siviilielämä? No, myönnetään: kirjan on tarkoitus vain valottaa Poirot-työstöä, mutta yllätyn siitä, että saan näyttelijätyötään pinnallisesti tilittävästä kertojasta tylsän vaikutelman.

Valitsin kirjan kirjabloggaajien huhtikuun elämäkertahaasteen vuoksi. Muistelmistahan tässä lähinnä on kyse, mutta elämäkertaa kirjassa on Agatha Christien verran. Suchet kertaa joka sarjaosan kohdalla romaanin tai novellin ilmestymisestä tietoja ja reseptiota sekä Christien elämänvaiheita. Pikantteja yksityiskohtia ovat tiedot kirjailijan oman suhtautumisen muutoksista etsivähahmoonsa. Christie välillä kyllästyi koko keikaroivaan belgialaispulleroon. Vaarana oli, että minulle oli käydä samoin. En ole eturivin ihailija, siitä se johtuu. Uskon, että kirja uppoaa kunnon Poirot-faneihin, ja uskon, että kirja on kirjoitettu juuri sen uskomattoman seikan vuoksi, että tv-sarja on levinnyt kaikille mantereille ja miljooniin koteihin yli 25 vuoden ajan. Aika saavutus.
_ _ _
David Suchet
Hercule Poirot ja minä
Kääntänyt Sirpa Parviainen
Minerva 2015
muistelmat
367 sivua

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus