Avainsana-arkisto: Clare Mackintosh

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Kovin on rummutettu Clare Mackintoshin psykologista trilleriä Annoin sinun mennä (Gummerus 2017). Kirjailijalla on poliisitausta ja kirjan taustalla tosielämätapaus.

Kirjan kansia koristavat innostuneet sitaatit. Esimerkiksi kirjailija Jojo Moyes on sanonut: ”Annoin sinun mennä on juonenkuljetuksen mestarinäyte, ja siinä on mieletön käänne.” Olen samaa mieltä käänteestä, joka paljastuu romaanin ensimmäisen ja toisen osan vaihteessa. Olen iloisen yllätetty, vaikka raskaita asioita trillerissä selvitetään.

annoin-sinun-menna

Pieni poika jää auton alle. Siinä lähtötilanne, ei lukemista tuhoava juonipaljastus. Yliajaja on kateissa, pojan äitikin katoaa. Romaanissa seurataan  tapausta tutkivia Rayta ja Katea, myös Rayn kotitilanne kulkee mukana, mutta silti kuin käsivarren mitan päässä.

Lisäksi kirjassa tarinoi kaksi minäkertoja, etenkin pakosalla oleva Jenna; myöhemmin naista sinutellen kertova mies. Tällä tavalla lukijaa johdatellaan eri näkökulmiin ja erilaisiin juonipolkuihin.

Kerrontavaihtelevuus on virkistävää, ja olenkin puoliväliin asti aika innoissani. Joku sisäinen ääni kyllä mutisee Rayn perhe-elämäkuvausten kökköyksistä (en voi ymmärtää, miksei Ray kertaakaan keskustele teinipoikansa kanssa) ja Jennan uuden uran helpohkosta käynnistyksestä ja… Loppua kohti mutinani muuttuu äänekkäämmäksi, ja pidän monia ratkaisuja kömpelöinä. Teksti tavanomaistuu sivu sivulta.

Syyllisyyteen jähmettymistä kirja kuvaa kyllä käsitettävästi. Vasta vähitellen lukijalle raottuu, että Jennalla siihen sisältyy monenlaista syytä, myös kokonaisvaltainen kokemus muserretuksi joutumisesta.

Olin ollut typerä kuvitellessani, että pystyisin pakenemaan menneisyyttä. Vaikka juoksisin kuinka kovaa tai kauas tahansa, en pääse milloinkaan sitä pakoon.

Trilleriksi Annoin sinun mennä on sarjaa ”ihan kiva”, mutten erityisesti intoudu, sillä en pääse kenenkään henkilön nahkoihin. Ystävystymiset, romanssit, romanssien välttämiset ja sen sellaiset siunaantuvat jotenkin kepoisesti. Eikä minulle riitä jännärihuipennukseksi se, että pahis on yksinomaan paha, sairas narsisti. Tietysti uskon, että tuhoavan nujertavia pahiksia maailmassa on – tässä kirjassa yksi prototyyppi – ja että romaanissa joku onneton, tai itse asiassa useampi, on joutunut sellaisen kakkiaisen kynsiin, mutta kirjan loppupuolen yksioikoistus vie kirjalliselta kokemukselta tehoja.

– –

Clare Macintosh
Annoin sinun mennä
suomentanut Päivi Pouttu-Delière
Gummerus 2017
418 sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.

Kirsin Book Clubissa tykättiin, niin teki  Lukutoukkakin ja Leena Lumi ja monet muut. Hyvin on Mackintoshilla lukijoita.

Mainokset

8 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus