Avainsana-arkisto: Chimamanda Ngozi Adichie

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Tänä vuonna kaikki yhdeksäsluokkalaiset saavat Chimamanda Ngozi Adichien esseen Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (Otava 2017). Johan jo ajatuksesta poru nousi: joku opettaja ilmoitti julkisesti kieltäytyvänsä jakamasta kirjaa. Muutenkin keskustelua on virinnyt. Niin pitääkin, aihe ei ole kulunut eikä vanhentunut. Tässä kirjan puoltoteesini.

  1. Otsikko

Otsikkoon ei voi muuta sanoa, kuin että sen ehdottomaan väitteeseen vastaan: niin pitäisikin, pitää. Käsitteen määrittelyyn Adichie viittaa tekstin alussa mutta jatkaa monin esimerkein feminismin tarpeellisuudesta. Vasta ihan lopussa on sanakirjamääritys:

Feministi: henkilö, joka uskoo sukupuolten yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja taloudelliseen tasa-arvoon.

  1. Puhuttelevuus

Jo otsikko provosoi pohtimaan suhdetta feminismiin. Monella ”feministi, feminismi” -käsitteet ovat värittyneet ja erkaantuneet niiden perimmäisestä tarkotuksesta, ehdottomasta tasa-arvoisuudesta – ei sukupuolialemmuudesta tai -ylemmyydestä muihin nähden.

Siitä sietää provosoitua, väitellä ja keskustella. Näin Adichen kirja toivottavasti puhdistaa ilmaa ja palauttaa liehuttamaan lippua kaikkea sortoa vastaan. Ehkä myös selvenee, etteivät naisellisuus, epänaisellisuus, naiseus, miehisyys tai miehekkyys liity tähän. Voi olla miehekäs ja feministi, voi olla naisellinen ja feministi, ja voi olla ilman mitään määrittelyjä feministi.

meidan-kaikkien-pitaisi

  1. Peili

Moni on marissut sitä, että Adichen afrikkalaispainotukset ovat kaukana pohjoismaisesta elämänmenosta. Näin varmasti on. Olen silti sitä mieltä, että Adichen esimerkit sukupuolittuneesta käytöksestä ja suhtautumistavoista auttavat katsomaan peiliin. Ne näyttävät asiat, jotka ovat tasa-arvoasioissa täällä meillä hyvin. Mutta pysyvätkö hyvät asiat hyvinä, kun yhteiskunnassamme on ”sopeuttamistoimia” ja ”reformeja”, jotka heiluttavat tasa-arvo-asetelmia?

Vielä merkityksellisempää on nähdä rakenteet, jotka meillä eivät ole tasa-arvoisia. Huomasin esseetä lukiessa, että saatamme pitää monia asioita itsestäänselvyyksinä. On vaarallista ajatella, että täällä  tasa-arvo on vakiintunut tola. Kun vähän pöyhii, huomaakin, että ei se ole itsestään selvää.

4. Teot

Tämä kirja aktivoi ajattelua, pakottaa olemaan jotain mieltä. Parhaimmillaan se johtaa tekoihin, jotka ovat vastaus kysymykseen, miten minä voin edistää sitä, ettei sukupuoli määritä asemaamme eikä mahdollisuuksiamme.

Kulttuurimme ei määrää, millaisia olemme. Me määräämme, millainen kulttuurimme on. Ellei kulttuuri anna naisille täysiä ihmisoikeuksia, me voimme ja meidän täytyy muuttaa sitä niin, että se antaa.

5. Lue, älä luule

Adichen kirjan ilmaisjakelu tuo lähelle yhdelle sukupolvelle harvinaisen kirjallisuudenlajin, esseen. Se toivottavasti laventaa nuorten kirjallisuuskäsityksiä. Kaunokirjallisuudessa on moni muotoja, niin myös tietokirjallisuudessa. Jokaiselle on siis jotakin. Ehkä se innostaa joitain innottomia lukemaan. Adichen teksti on sukkelaa ja sivumäärä suppea.

Eritoten kyllä kiinnostaa, miten kouluissa Adichen esseetä käsitellään. Jääkö se äidinkielenopettajan kirjallisuudenopetuksen kontolle vaan syntyyko monipuolisia, koko kouluyhteisöä yhdistäviä ilmiöpohjaisia oppimiskokonaisuuksia? Seuraako kirjasta nuorten omia esseitä, väittelyharjoituksia, draamatyöpajoja ja -esityksiä, blogeja, vlogeja, Pinterest-kuvatauluja, Instgram-postauksia tai tubetuksia? (Tiedän, tiedän: alaikäiset, koulukäytännöt ja some-rajoitukset, mutta kumminkin on erilaisia ilmaisu- ja julkaisukanavia.)

P. S. Adichen essee perustuu hänen puheeseensa (2012). Esityksen voi katsoa videona. Adichen romaaneita myös suosittelen: esimerkiksi Puolikas keltaista aurinkoa ihastuttaa kerronnallaan ja henkilökuvillaan, Kotiinpalaajat puolestaan kouraisee syvältä paikkaansa hakevan naisen kuvauksena.

– – –

Chimamanda Ngozi Adichie
Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
We Should All Be Feminists
suomentanut Sari Karhulahti
Otava 2017
45 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Mainokset

10 kommenttia

Kategoria(t): Esseet, Kirjallisuus

Mitä uutta Tansakanmaalta – ja Biafrasta?

Tanskalaissisarusten Lotte & Sören Hammerin Saastat oli sen sortin lukuelämys, että ajattelin pitää pientä dekkaritaukoa. Kirja ei ole lainkaan huono, pikemmin parhaimmistoa lajissaan. Henkilöt ovat särmäisiä, odottamattomia ja silti uskottavia. Teoksen vahvuus on juuri siinä, että henkilökuvaus on onnistunutta: lukijana halusin tietää yhä enemmän keskeisten poliisien toiminnasta, dialogista ja henkilösuhteista. Psykologinen jännite ja varmuus on ihailtavaa. Aiheena on kuitenkin sellainen verikekkeri ja siihen liittyvät kuvaukset tarkkoja, että annoskoko on täynnä.

Aihepiiri on vakava: pedofilia. Sen yleisyys ja sitä aiheutuvat vauriot on konkreettisesti kuvattu. Aiheen käsittelyn nerokkuus on siinä, miten pedofiilien teurastus pistää miettimään rikoksien ja rangaistusten moniulotteisuutta. Tässä kirjassa ei ole yksiselitteistä hyvää ja pahaa. Onko oikein lahdata pedofiilejä, vaikka heidän tekonsa ovat olleet ylivoimaisen vastenmielisiä ja tuhoisia? Onko oikein auttaa tällaisen surmatyön selvittämistä? Millainen on demokraattinen oikeusvaltio? Mikä on median ja poliitikkopopulismin vaikutus asenteisiin ja niistä seuraaviin tekoihin? Huh, hikeä pukkaa, kun ei yksinkertaisia totuuksia olekaan olemassa. Yleiseen sekoittuu yksityinen ja henkilökohtainen.

Dekkarikesääni olen katkaisuut muutamilla muunlaisilla teoksilla. Elämys oli Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa. Lapsuuden tv-kuvat biafralaisten nälänhädästä saivat uutta valoitusta. Pidin romaanista paljon. Siinä oli ensinnäkin vanhan kunnon lukuromaanin tuntua. Tapahtumat etenivät, ja kerronta lomitti aikatasoja siten, että jännite säilyi. Lisäksi kiinnostavat henkilöt ja nigerialas-biafralaisen kulttuurin kuvaus oli avartava ikkuna toisenlaiseen elämäntapaan. Raskaita asioita sivusi ihmisten naurun lahja ja hetkessä elämisen taito. On sota tai rauha tai tällaisen valkonaaman poukkoileva elämä, oppia kannattaa kaunokirjallisuudesta ottaa: valoisiakin asioita aina on.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus