Avainsana-arkisto: Audrey Magee

Blogistania 2015

Taas on aika riipivän pisteytyksen: kirjabloggaajien vuoden 2015 PARHAAT-äänestys. On niin monta erilaista hyvää lukukokemusta, joten niiden paremmuusjärjestykseen asettaminen tuottaa puistatuksia. Osallistun silti, jopa joka kategoriaan.
Blogistaniat


 

Blogistania Finlandia
blogistanian_2015_finlandia

3 pistettä
Laura Lindsted
: Oneiron (Teos 2015)

On, ei, on: Oneiron. Pari sekuntia kuoleman välitilassa luo seitsemälle naiselle elämän ja minulle merkillisen kokemuksen. Siihen on kuulunut ihastusta, kauhistusta, uuvutusta ja herätyksiä. Olen kokenut olevani osa jotain ainutlaatuista. Kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan olla Oneironin kaltainen löytöretki kielen ja kerronnan keinoin jonnekin kerrassaan ennen kokemattomaan.

2 pistettä – vai saako jakaa kahdelle 3 pistettä, jos ei jaa jämäpointsia muille?
Petri Tamminen: Meriromaani (Otava 2015)

Tämän vuoden suosikkikirjani ovat ääripäitä. Oneiron liukuu laveasti henkilöstä, tarinasta ja tyylistä toiseen. Petri Tammisen Meriromaani on keskittynyt, karsittu ja hiottu yhden elämän ajaton kuvaus – ja samalla luita ja ytimiä laajentava elämäntuntotarina. Luin sen henkeä pidätellen, hymähdellen, hymistellen ja liikuttuen. Silmäilin sen heti perään keräten kiteytymiä, joita kieleen saadaan sidottua silloin, kun kirjailija osaa napauttaa vähään kertakaikkisen paljon. Ja olen sen lukenut vielä uudelleenkin sana sanalta yhä uusia löytöjä tehden. Meriromaanissa kielenkäytön ohella ihastuttavat juoni, henkilökuvaus, tarina ja niistä irtoava näkemys elämästä.

Jämäpistettä en siis anna. Sen olisivat ansainneet ainakin Anneli Kannon Pyöveli, Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Ainakin.

Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi.


 

Blogistania Globalia
blogistania_globalia

 

3 pistettä
John Williams: Stoner (Bazar 2015)

On sitten syynä kirjan keräämä kohu ja kehut vai puhdas kokemus, mutta konstailematon elämäntarina tuntuu puhtaalta ja puhdistavalta kaunokirjallisuudelta. Stonerissa ei kikkailla, siinä vain kuvataan mahdollinen ihmiselo epäonnisine valintoineen, masentavine konflikteineen ja hetkittäisinä hyvänolontunteineen – ja nämä kaikenkattavan elämänarvoisesti.

2 pistettä
Audrey Magee: Sopimus (Atena 2015)

Ajattelin kyllästyneeni natsikorttiin, jota kaunokirjallisuudessa usein vilautellaan. Sopimus tuo aihepiiriin saksalaisen kotirintaman ja kolmannen valtakunnan rakentajien arjen olosuhteet, joskin riutuvaa rintamaakin kuvataan karusti. Lisäksi Sopimus käsittelee perhesuhteita kylmänkuumalla liekillä. Kerrontaote tepsii minuun ja tarjoaa aiheeseen tuoreutta.

1 piste
Herman Koch: Naapuri (Siltala 2015)

Naapurissa on tavallaan kaikki nykykirjallisuuden ”viat” eli eri näkökulmia, aikatasoilla sahailu ja dekkarimaisuus. Niistä ja taitavasta henkilöiden tavoittamisesta syntyy nappaavaa proosaa, joka jää kaivertamaan. Naapuriin upottuu monia teemoja valinnoista ja vastuusta, sattumastakin.

Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.


 

Blogistania Tieto
blogistanian_2015_tieto

3 pistettä
Bea Uusma: Naparetki (Like 3015)

Naparetki kertoo epäonnisen kuumailmaretkueen kuolemansyyn kartoituksesta. Jos ei aihe kuulosta kummoiselta, toteutus on kahmaiseva. Kerronta kaappaa mukaansa, sillä Uusma upottaa itsensä täysillä selvitystyöhön ja lukijan sitä seuraamaan. Aihe jättää nälän tietää Andréen retkueesta lisää. Tietokirjaan tunkeutuvat tunteet, ja Naparetken kokonaisesteettinen elämys lisää tehoa.

2 pistettä
Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen: Selkokirjoittajan tekstilajit (Opike 2015)

Jos haluat harjoitella selkeän ja vastaanottajaa huomioivaa tekstiä, kokeile selkokirjoittamista. Jos opit kirjoittamaan hyvää selkotekstiä, sinulta sujuu entistä paremmin myös yleiskielinen kirjoittaminen. Näin uskon. Kirjoittajakehitykseen on nyt entistä ehommat mahdollisuudet, sillä hyvien selkokirjoittamisen yleisohjeiden lisäksi muutamaan tekstilajiin tarjotaan havainnolliset neuvot kirjassa Selkokirjoittajan tekstilajit. Kirja on kirjoitettu kiinnostavasti ja konkreettisesti.

1 piste
Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet… (Otava 2015)

…vaikka mitä ja voit olla vaikka mitä. Voimaballadi kaikelle tyttöydelle iästä ja sukupuolesta riippumatta, vaikka kohderyhmänä onkin nuoret neidot – sitä on monipuolinen ja reipas asenneasiateos. Erityisesti minua viehättää se, että kirja välittää aktiivista ja yritteliästä meininkiä olematta ruusunpunainen söpöstely. Sävykkäälle  kasvatuskirjalle piste!

Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.


 

Blogistania Kuopus
blogistanian_2015_kuopus

 

3 pistettä
Panttivanki ja muita kertomuksia (OPH 2015)

Uskokaa jo, että iso osa teineistä ei halua tarttua kirjaan, koska se on vanhanaikainen, väsyttävä ja tylsä kapine. Siinä silmäily tai sipaisu sivulta toiselta ei onnistu. Siksi tarvitaan lyhyitä, helppoja kertomuksia, silti kiinnostavia ja kirjallisesti innostavia. Siksi tarvitaan selkokielinen Panttivanki ja muita kertomuksia. Kirjan selkokielisyyttä ei mainosteta, mutta nykykirjailijoiden tekstit on vaivattomaksi selkoistanut taitava Ari Sainio. Sekin on merkittävää, että melko uusista ja suosittujen kirjailijoiden teksteistä koostetaan kokoelma, joka sopii kaikille ja monenlaisille nuorille lukijoille. Kiitos valikoimatyön toimittajalle, Päivi Heikkilä-Halttuselle!

2 pistettä
Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni : Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015)

Lapsille pitää lukea, kaikenikäisille taaperoista teineille. Maami mustikka on yhdistelmä Eppu Nuotion alkuperäissatuja, visualistin oivaltavaa retrokuvitusta ja varhaiskasvatusammattilaisen sepitämiä, sanataideopetukseen sopivia hauskoja leikkejä ja tehtäviä. Kirjasta poikii näin monipuolinen kielitietoisuutta ja mielikuvitusta ruokkiva kokonaisuus. Lapsille pitää siis lukea: lisää tietoja ja vinkkejä on Päivi Heikkilä-Halttusen mainiossa Lue lapselle! -kirjassa.

1 piste
Nadja Sumanen: Rambo (Otava 2015)

Tässä on kaikki katastrofin ainekset: erityislapsi, mielisairaus, kuralla olevat perhesuhteet, avioero, menneisyyden kasvatusvirheet. Kaikki tuo kuorma painaa, mutta niin vain painetaan eteenpäin ja eletään päivä kerrallaan melko valoisissa kesätunnelmissa. Ja se kerrotaan luistavasti. Eikä jahnata hikisessä teiniseksissä, sen hinkuamisessa tai kiusaamiskuvioissa. Rambo miellyttää tällaista mummeli-ikää lähentyvää, toivottavasti murkkujakin.

Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.

Mainokset

13 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Tietokirja

Audrey Magee: Sopimus

Minua ovat useasti askarruttaneet fanaattiset liikkeet, jotka elävät toisenlaisten sorrosta ja eliminoimisesta. Eniten jaksaa ihmetyttää se, miten niin sanotut kunnon ihmiset lähtevät joukolla mukaan väkivaltaisiin tekoihin tai ainakin hyväksyvät ne. Niinkö minullekin kävisi, jos tarpeeksi vakuutetaan, tarjotaan hyötyhoukuttimia minulle ja läheisilleni tai uhataan, pelotellaan, kiristetään?

Natsi-Saksa on kulunut mutta keskeinen esimerkki edellä esittämästäni meiningistä. Onhan se hämmentävää, että kristinuskoon perustuva arvopohja (”älä tapa”, ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” jne.) on mahdollistanut karkean väkivallan ja riiston. Sotatoimien raakuuksista puhumattakaan. Audery Magee tarjoilee näkymiä ko. dilemmaan. Sopimus (suom. Heli Naski, Atena 2015) on romaani, joka sen kummemmin selittelemättä näyttää toisen maailmansodan kotirintamaihmisiä Berliinissä ja rintamamiehiä marssilla Neuvostoliiton valloitukseen.

”Meidän täytyy tehdä osuutemme. Noudattaa määräyksiä.”
”Seurauksista välittämättä.”
”Muuten syntyy kaaos.”
”Tämä on joka tapauksessa yhtä kaaosta.”
”Se tulee olemaan sen arvoista.”

Niinpä niin. Perheessä ja yhteiskunnassa auktoriteetti- ja hierarkiasysteemi on täydellisesti nielty. Toimintaa tukee kuuliaisuuden lisäksi pelko: jos ei ole näkyvästi systeemin puolella, on sitä vastaan ja tuhon oma. 

Romaanikeskiössä on yksi perhe. Herra Spinelli on ensimmäisen maailmansodan käynyt mies, joka uskoo vahvasti Saksan ylemmyyteen. Rouva Spinelli myötäilee, kunnes perheen poika uhrataan yhteisen hyvän nimissä. Tytär Katharina nai sotaponnistelusyistä tuntemattoman sotilaan Peter Faberin. Faber syttyy apen ja avioliiton myötä aatteeseen ja leimuaa sitä rintamalla. Mutta nälkä voittaa aatteen. Muutenkin tappiot turmelevat ihmisten tahtoa.

Romaanin kalsea kerronta on oikea tapa pysäyttää. Ei paisutella. Ei myöskään säästellä, esimerkiksi rintamatapahtumien kaameutta ei kaunistella. Dialogi on iskevää, osin töksähtelevän karua. Henkilöissä on lojaalit puolensa ja sitten ne puolet, jotka mahdollistavat kaiken kauhisteltavan piittaamattomuuksista ja raakuuksista takinkääntöön.

Hyytävä on natsihierarkia, ja niin on myös hyväuskoisten kotirintamahölmöjen usko sotimiseen ja nopeaan voittoon. Kuvaava on tilanne, jossa nuori morsmaikku lähettää pari suklaalevyä sulholle ”retkievääksi”. Sotilasmies kahlaa paksuissa kinoksissa Venäjän aroilla kohti Stalingradia nälän ja raakuuksien näännyttämänä, aseveljien suolenpätkiä kokoillen. Siitä ei suklailla selvitä. Ei myöskään sodan jälkiselvittelyistä.

Sopimus on nopealukuinen mutta vaikutukseltaan pitkäkestoinen. Tyly tarina, valitettavan uskottava.Sopimus – – –

Audrey Magee

Sopimus

The Undertaking

Suomentanut Heli Naski

Atena 2015

332 sivua

Lainasin kirjan kirjastosta.

Muita lukijoita riittää, esimerkiksi kirja imaisi Nannan, se vei Ompun sodan lähietäisyydelle, ja Villasukkaa vavahduttivat minun laillani kerronnassa käytetyt kontrastit.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus