Avainsana-arkisto: Antti Holma

Jari Nissinen: Paha mieli

paha_mieli-600x859Ei riitä Jesselle ”kyllä minä niin mieleni pahoitin” -tyylinen voivottelu. Jessellä on tosi paha mieli: tunnekylmä, kyyninen ja sadistinen. Jari Nissinen ei Paha mieli -romaanissa (Like 2015) valaise pahuuden ydintä, siihen vajotaan.

Jesse on minäkertoja. Hän on ammatiltaan näyttelijä ja puuhailee menestyneesti erilaisissa tuotannoissa. Aika pian lukijalle käy selväksi, että kertoja näyttelee itseään tai jotain, hän on ylä- ja ulkopuolelta tarkkaileva ja laskelmoiva oman itsensä epäjumala. Välillä teksti paljastaa, miten hajalla minä on: ”Minä tunnen, että Jesse ei ole tyytyväinen.” Jesse-nimi voi vihjata jumaliseen esikuvaan, mutta tämä Jesse on varsinainen pimeyden ruhtinas. Syyt moiseen eivät selviä, vain seuraukset.

Romaani alkaa tutustumisella päähenkilöön: hän esittää hyiseen tapaan rakastunutta, hengailua tuttavapiirissä ja uran rakentamista. Vähitellen päädytään käänteeseen, jossa Jessen oikea karva on paljastua. Sen perään romaanin loppu on trilleripiirteitä tihkuvaa hulluutta.

Eihän tunteisiin voi oikeasti luottaa, sillä niillä ei ole mitään tekemistä tosiolevaisen kanssa. Siksi tunteet ovatkin niin tavattoman mielenkiintoisia, kuten taide, koska ne ovat alitajunnan virtaavuutta, öljymäisen liukasta ja lipsuvaa, kuten totuus tai kiihottunut nainen.

Elämä on niin varsin tylsää. Siksi minä voisin tehdä tästä nuorikosta pitkäaikaisemman projektin, jota työstäisin muiden hommieni ohessa, hitaasti ja huolella kypsyttäen. Erityinen lisämauste tulisi siitä, että olemme samalla alalla, vaikkakaan emme samalla tasolla. Ja onhan se aivan syötävän suloinen.

Päähenkilö on kertakaikkinen ennätysihnokki. Ei se haittaa, jollen hukkasi sanomisen ydintä. Tarinan karsinta olisi voinut kirkastaa kokonaisuutta, sillä joukossa on polveilevia tilannekuvauksia, eri kulmista Jessen kamaluutta kartoittavia – muuta tasoa ei tyypissä ole.

Nissinen on kertakaikkisen reipas tekstivyöryttäjä. Kielikuvilla ja ilmaisuryöpsäytyksillä ilottelu sekä kuvausketjutus ovat verbaalitaiturin tekosia. Romaanin kielestä nautiskelen useaan otteeseen. Myös ihmisten toiminnan tarkkanäköisessä dokumentoinnissa on teriä, joiden kärkinä ovat kertojan emotionaalinen etäisyys ja tyhjyys.

Mutta minun roolini dialogia ei ole kiveen kirjoitettu. Jauhan tekstin suuhun sopivaksi sepeliksi, huudan vastatuuleen, kusen myötätuuleen, kivet suussa, ihan demostheneena. Rouskutan repliikit sileäksi, syljen sarjaa kankaalle.

Paha mieli on myös taiteilijaromaani. Jos Antti Holman Järjestäjä avaa teatteriesityksen harjoitusvaiheita ja kulissientakaisia kähinöitä, Jari Nissisen esikoisromaani roimii tv- ja elokuvatuotantojen löysiä prosesseja. Kilpailu, narsistinen kaunaisuus ja pelaaminen jyräävät taiteen teon palon. Siitä voi syntyä karmaiseva kokonaistaideteos romaanin Jessen tapaan – ja hämmentävää proosaa.

– – –
Jari Nissinen
Paha mieli
Like 2015
318 sivua (e-kirjan PDF-versio)
romaani
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Antti Holma: Järjestäjä

Olen viettänyt joitain riemastuttavia hetkiä Antti Holman Järjestäjän (Otava 2014) seurassa. Teatterialan tunteva kirjailija luukuttaa Thalian tekijöiden kustannuksella riehakkaasti ja kärjekkäästi. Oman osansa metelistä saavat myös kirjaston naisvaltainen yhteisö. Kaveri osaa kirjoittaa, se on nyt todistettu, mutta ihan loppuun asti ei tarina kanna.Järjestäjä

Holma on sisäpiiriläinen, näyttämön ja telkkarin estradilla erilaisissa rooleissa esiintynyt. Koska en ole teatterifriikki, en osaa arvioida, miten tunnistettavia kuvatut teatterilaiset ovat, mutta pistävää tekstiä heistä irtoaa. Taiteilu näyttää olevan narsististen roolinvetäjien ilkeämielistä kisailua.

Päähenkilö ja -kertoja on Tarmo, joka tuskastuu kirjastotyöyhteisöönsä ja saa uuden työpaikan Suomalaisen teatterin järjestäjänä. Tarmo on hermokimppu, jonka aikeet ovat usein toista kuin toiminta, ja toiminta voi lipsahtaa tuhoavan puolelle.

Tarmon tapa kuvata itseään, toimintaansa ja havaintojaan on herkullista luettavaa, sillä hän on viiltävän tarkkanäköinen ja -vaistoinen. Holma osaa vyöryttää tilanteisiin sekä tapahtumat että kertojan tunteet, ja sävytyksessä on ilkikurisuutta. Pohjimmiltaan Tarmo on epävarma ja epätoivoinen, mutta on hänessä myös manipuloijaa. Lisäksi hän on yksinäinen, irrallinen ja kovin kompleksinen.

Rukoilin, että olisin iloinen. Mutta samaan aikaan lähellä ruokatorveani, jossain sydämen ja keuhkojen välissä, paisui ja pullistui tuttu harmaa pallo, tylsyyden tyhjä kelluke. Se oli kuin nikotiinin vieroitusoire tai oikein hyvän elokuvan loppu, määrittämätöntä kaipausta johonkin toisaalle, toiseen ruumiiseen, toisenlaiseen elämään. Se oli halua osallistua voitonjuhliin ikkunan toisella puolen, himoa jättää kaikki ja lähteä seikkailuun, yhteistä naurua, johon ei itse ollut osallinen.

Ihmissuhteista on kyse. Ne suistavat Tarmon pimeisiin tekoihin. Herran identiteetti on häälyvä, ja seksuaalisuuden kanssa sinuttomana säntäily satuttaa. Omalaatuinen suhde lestadiolaistaustaiseen kirjastotyökaveriin on kiinnostava sivujuonne. Pikkaisen enemmän pureutumista siihen jäin kaipaamaan, vaikkakin tämän muotopuolen pariskunnan hetkissä on kieroa kipeyttä ja vastakuvaa Tarmon pakkomielteiselle Daniel-ihastukselle.

Tarmon minäkerronnan väliin on sujautettu tähti-Danielin muistiinkirjauksia. Ne eivät ole minusta tarpeellisia. Ja kuten alussa totesin, romaanin tarina alkaa hajota loppua kohti. No, niin käy Tarmollekin, mutta silti minusta teksti hätäillään päätökseen, kun keskivaiheilla on puolestaan turhaa viivyttelyä. Kiinnostuneena odotan Holman tuotannolle jatkoa. Tämän mukavan vastaanoton saaneen esikoisromaanin perään on tiettävästi ilmestymässä kokoelma Kauheimmat runot.

_ _ _
Antti Holma
Järjestäjä
Otava 2014
380 sivua
esikoisromaani
Lainasin kirjan ystävältä.
Kirjasta lisää mm. blogeissa Amman lukuhetki, Kulttuuri kukoistaa ja
Kirsin kirjanurkka.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

Lukukivaa kimpassa 10.10. klo 10

Luet yksin mutta kuitenkin yhdessä: lukuharrastus yhdistää. Kotimaiset kirjabloggaajat ovat muodostaneet lukukimppoja. He julkaisivat juttunsa kotimaisista uutuuskirjoista samanaikaisesti Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10. klo 10.

Haasteeseen tempautuminen on ollut spontaania, samoin kirjavalinnat. Sattumanvaraisesti nappasimme kotimaisia kirjoja, jotka ovat olleet syksyn lukulistalla ja joihin yhteinen tarttuminen viritti. Syy voi olla se, että on odottanut kirjaa kieli pitkällä tai ei ole koskaan lukenut tämän kirjailijan teoksia tai ei ole kirjan edustaman genren suurkuluttaja tai…

Paula Havaste: Tuulen vihat

Erjan lukupäiväkirja
Ja kaikkea muuta
Kirjakaapin avain
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ullan kirjat

Antti Holma: Järjestäjä

Kirsin kirjanurkka
1001 kirjaa ja yksi pieni elämä

Helena Waris: Vuori

Hyllytonttu
Kirjakaapin kummitus
Notko, se lukeva peikko
Oksan hyllyltä
Routakoto
Todella vaiheessa

Suomalaisen kirjallisuuden päivänä nostamme hattua pienen kielialueemme kaunokirjallisuudelle. Tämänkin vuoden kirjatarjonnassa on jokaiselle jotakin ja bloggaajille paljon, mistä kirjoittaa. Onnea tänä ja tulevina päivinä kotimaiselle kirjallisuudelle! Kivi-pino

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus