Avainsana-arkisto: Amity Gaige

Isäkirje kirjana

Amity Gaigen romaanin Schroder (suom. Jaakko Kankaanpää, Schildts & Söderströms 2014) lopussa on kymmenen vinkkikysymystä lukupiirejä varten. Kun nyt kirjailija tai kustantaja on noin avulias, otan onkeeni: valitsen tarjotuista kysymyksistä ensimmäisen ja viimeisen.Schroder

1) Onko Schroder luotettava kertoja?

Romaani on kirjemuotoinen takautumien road-movie, jonka ex-vaimolleen sepustaa 6-vuotiaan tyttärensä kanssa luvattomasti livistänyt ex-mies. Tarkoituksena on vakuutta lapsen äiti rakkauden teoista. Samalla tulee avattua ne salaisuudet, jotka ovat olleet liiton surma.

Kertoja on ristiriitoja täynnä. Hän tutkii hiljaisuutta, mutta on hervoton höpöttäjä. Hän on patologinen valehtelija, myöntää ja perustelee sen, ja siten koittaa voittaa vilpittömyydellään puolelleen. Kertoja kautta rantain tyrkkää lukijalle hyvien aikeiden kärkiä, mutta varsinaiset toimet puhkovat selostusten pelastuslauttaan sekoilun reikiä. Itäsaksalainen tausta kalvaa kertojaa, samoin lapsuuden kokemukset ja perhesuhteet, joiden aukot hän koittaa paikata kuvitteellisella perheellä ja avioliitollaan. Eihän se onnistunut.

En pidä jälkiviisasta kertojaa luotettavana, mikä on lukemisen kannalta mukavaa: siksi tarinaa ryhtyy seuraamaan ja haluaa lukea sen loppuun. En ole kirjasta kaiken aikaa täpinöissäni, mutta suosittelen sitä lukijalle, joka pitää vähittäin aukenevasta päähenkilöstä ja sietää jenkkihenkisiä sanailu- ja sentimentaalisuushetkiä. Virkistäviä ovat tutkijatyyppiset alaviitteet. Joukossa on koomisen ja traagisen sekoittavia makeankirpeitä kohtia.

10) Onko Erik Schroder hyvä isä?

Schroder ehdottomasti haluaa olla hyvä isä, sitä ei sovi epäillä, vaikka voikin epäillä, että kertoja kirjoittelee asioita omalta kannaltaan parhain päin. Kiintymys tyttäreen on ilmeinen, mutta depressioon ja erotilanteen turhaumiin uponnut miekkonen ei erota toimissaan omaa ja lapsen parasta. Minun makuuni olisi sopinut tavistyttö lapseksi, mutta hieman kliseisesti Meadow on varhaiskypsä ihmelapsi.

Kirjasta voi lukea kritiikkiä amerikkalaisiin ero- ja huoltajuuskiistoihin. Ei liene lapsen etu, että toisen vanhemman pitää myöntyä vierottaviin tapaamisrajoituksiin. Raha ratkaisee ja rahakkaiden tehokkaat asianajajat. Päähenkilökertojan erotuskan tuntee, kun tietää, että hän on ollut aiemmin tyttären koti-isä. Vaan mistäpä sen tietää, kun näin pääsee kurkistamaan vain toisen vanhemman valikoituun näkökulmaan.

Ampukaa vain alas, mutta usein tulee olo, että kirja on naisen kirjoittama, eli mieskertoja ei aina tunnu uskottavalta. Kertojan lapsuuskuvaukset kuitenkin tuntuvat tosilta ja tunnevammoja perustelevilta. Kaikkiaan kertojaketku saa usein minut ärtymään ja sitten taas symppaamaan, tai no, ainakin ymmärtämään ja lukemaan kirjan ketterästi alusta loppuun. Lukuneuvojaa kirja miellytti, Kulttuuri kukoistaa yllättyi iloisesti ja Kirjava kammari tykästyi kirjaan ja identiteettihäilyväiseen päähenkilöön sekä tarjoaa lisäinfoa kirjalijahaastattelussa.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus