Avainsana-arkisto: AJ Annala

Ikitie elokuvakokemuksena

Epookkielokuva on vaativa laji ollakseen uskottava. Lavastuksen, puvustuksen, puheenparren ja henkilötyyppien tulee loksahtaa ajankuvaan. Ikitie kuvaa 1930-lukua Itä-Karjalassa ja saa minut uskomaan kuvaamaansa maailmaan.

Jussi Ketola (Tommi Korpela) muilutetaan itärajan taakse, ja siellä hänet pakotetaan Jussi Kariksi, Hopea-kolhoosin tiedonantajaksi. Pohjanmaalle jäävät vaimo ja lapset, kun itämaalla pitää perustaa uusi perhe. Elokuva tallentaa Jussin ahdinkoa menneen, olevan ja vääjäämättömän suhteen. Samalla elokuva valaisee 10 000 hyväuskoisen amerikkalaislähtöisen onnelarakentajan kohtuutonta kohtaloa Stalinin vainoharhavaltiossa.

Vaikka historiaa lukeneena tietää, mitä kolhoosilaisille tulee tapahtumaan, elokuvan väkevä voima on siinä, että se vie yksilöihin. Alkupuolen kuvaus tosin pitää minua etäällä, mutta loppupuoli menee ihon alle. Järkyttävät asiat voimistuvat, ja hetkelliset seesteisenkauniit tuokiot puolestaan lohduttavat. Eläytymistä edesauttaa näyttelijätyön luontevuus.

Ikitie

Elokuva on Tommi Korpelan, sillä kokonaisuudessa taitaa olla vain muutama sekunti ilman Jussia ja Jussin jylhää elämänpaloa. Jos etukäteen ihmettelin Sidse Babett Knudsenin valintaa neuvostovaimon rooliin, en tee sitä enää. Vahvuuden ja herkkyyden käväisyt naisen kasvoilla vakuuttavat. Arvosteluissa on huomauteltu Hannu-Pekka Björkmanin nallukkamaisuudesta, mutta minusta juuri pintaleppoisuus tekee hahmosta hyytävän.

Kuvaus myötäilee tarinaa, etenkin maisemakuvat hivelevät, ja toisaalta peittelemättömät lähikuvat puhuttelevat. Syväterävyydellä leikitellään aika paljon, ja silloin kuvan sumeuskin merkitsee. Musiikkitaustassa minua hieman häiritsevät jotkut modernit sovitukset – näytän olevan konservatiivi ajanmukaisuuden suhteen.

Ohjaaja AJ Annila saa Antti Tuurin romaanista toimivan, riipivän tositarinaelokuvan. Romaanina en Ikitietä ole lukenut, mikä varmasti on eduksi katsomiskokemukselleni. Näin en voinut elokuvan aikana ennakoida, kuinka Jussille käy. Jussi on minulle ennestään läheinen hienosta Taivaanraapijat-romaanista, joka kuvaa nuoren miehen kehityksen lisäksi pilvenpiirtäjätyöläisiä, työoloja ja aatevirtauksia 1920-luvun amerikansuomalaisessa yhteisössä. Olen lukenut myös Ikitietä seuraavan Rauta-anturan. Kirjat kuuluvat Tuurin Äitini suku -romaanisarjaan.

Ikitie liittyy Suomen 100-vuotisjuhlintateoksiin, ja sehän sopii, sillä historiaamme kuuluu parempien olojen etsintä niin lännestä kuin idästäkin. Ideologisista syistä on ihmisiä rääkätty niin meillä kuin muualla sekä vähemmistöjä tuhottu – ja valitettavasti niin tapahtuu koko ajan jossain.

– –

Ikitie (2017)
ohjaus AJ Annila
käsikirjoitus Antti Tuuri, Aku Louhimies, AJ Annala
rooleissa esimerkiksi Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Hannu-Pekka Björkman, Ville Virtanen, Jonna Järnefelt, Sampo Sarkola
Katso traileri linkistä.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Elokuvat, Kirjallisuus, Romaani