Avainsana-arkisto: Ai Weiwei

Vuosikatsaus 2015

Paras kotimainen romaani

OneironArpaa heitän, noppa jää kallelleen. Hienoa, että saa olla sekä-että, eikä valita tarvitse. Siis: sekä lyhyt ja täyteläinen että laaja ja haarautuva. Pitemmittä puheitta valintani ovat Petri Tammisen Meriromaani ja Laura Lindstedtin Oneiron. Minua miellyttävät kirjat, joissa elämä on moniselitteistä, jopa sietämätöntä, silti mahdollista ja puhuttelevaa.

kesäpari

Kotimainen ja käännetty, vuoden 2015 elämyksiä.

Parasta käännettyä proosaa

Saatana 2Viime vuoden käännöskirjoista en löytänyt yhtä kiinnostavaa luettavaa kuin viime vuonna. Lukuisia hyviä lukukokemuksia on silti ollut. Blogistania Globalia -äänestykseen osallistun, ja vielä on siis aikaa pohtia valintoja (postaukseni ilmestyy 13.1.). Valitsen tähän listaukseen klassikon. Kiitos kirjabloggaajien klassikkohaasteen luin vihdoin Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Kummallinen irreaalia harova kirja on kiinni ajassaan, irti siitä ja tarrautuu tähän päivään. Ilmeistä klassikkoainesta!

Paras kotimainen dekkari

Tyttö ja rottaMetro-tyttöjä täällä ollaan. Odotan jännityksellä Jari Järvelän Metro-trilogian viimeistä osaa, joka on keväälle luvattu. Tiukka tyyli, tuore aihepiiri ja kiinnostava päähenkilö ihastuttavat. Liputan yleensä psykologisen jännityksen puolesta. Sitäkin on kakkososassa Tyttö ja rotta. On niitä verikekkereitäkin. Menköön. Tämän kerran. Ja sitten vielä ensi keväänä.

Paras käännösdekkari

Nesser juoniTaas arpakuutio keikkuu: Barbarotti vai Brodie? Nyt en taidakaan valita dekkaria vaan dekkari-ihannemiestä. Håkan Nesser päättää kunnialla Barbarotti-sarjansa Pikku-Burman teurastajatar. Ihmispoloisten yksinäisyys, kamppailu ympäröivää ankeutta vastaan ja vastoinkäymiset ovat arkista aineistoa, joista Nesser luo inhimillistä tarinointia. Keskeinen kiinnostavuuselementti on pääpoliisin elämänkulun ja sielunkamppailun seuraaminen. Hieno henkilökuva! Niin on kyllä Jo Nesbøn Olavkin ja…

Parasta historiafiktiota

”Tässäkin päivässä on jotain, jos ei muuta niin kissan maito.”

”Tässäkin päivässä on jotain, jos ei muuta niin kissan maito.”

Anneli Kanto luo pyövelin, tuomarin ja apteekkarin näkökulmista elävän kuvan 1600-pikkukaupunkielämästä. Ja pyöritään siinä muuallakin Euroopassa. Pyöveli on komea romaani kerronnallisesti ja aiheiden käsittelyn kannalta. Monet ainekset pysyvät kasassa, ajankuva vakuuttaa ja henkilöt koukuttavat seuraamaan. Kuvauksessa on pyöveliammatin karkeutta, mutta siinä on myös hupaisat hetkensä. Minua esimerkiksi huvitti pyöveleiden tyhy-tapaaminen Saksanmaalla.

Parasta tietoa

NaparetkiBea Uusman Naparetki vie arkistoihin, vanhoihin päiväkirjoihin, arktiselle kuolinsaarelle – puhuri käy. Taitava teksti, taitto ja toteutus sulattavat minut. Täysin älyvapaa kuumailmapallolentoyritys jälkiseurauksineen 1800-luvun lopulla muuttuu 2000-luvun alussa tietotekstiseikkailuksi, joka vetää kuin paras fiktio. Kummallisesti riveistä tunkee romaniikkaa, toisaalta onhan kirjan alaotsikko Minun rakkaustarinani.

Parasta draamaa

oopperataloTeatteri- ja elokuvakokemukseni ovat olleet niin harvalukuisia, etten tohdi nostaa yhtä ylemmäksi muita. Poimin viimeisimmän ja siksi mielen päällä pyörivän kulttuurikokemuksen. Kansallisoopperan Thaïs joulun alla osui sopivaan aikaan: työtauko ja loman aloitus lähtivät siitä käyntiin. Melodinen, romanttinen musiikki ja korea art deco -toteutus veivät arjen yläpuolelle ja nostattivat irti olon tunnelmaa.

Parasta tv:ssä

Miss FisherMennyt kiehtoo ja etenkin 1920-luku. Totta kai Downton Abbeyn viimeiset vaiheet on tarkkaan katsottava. Mitä silmäkarkkia! Ja leskikreivitär Violetin pistämättömät lohkaisut! On herkullista, että kiintoisimmat hahmot ovat vanhoja rouvia. Silti valitsen vuoden tv-ilostuttajaksi Neiti Fisherin etsivätoimiston. Keski-ikäinen Neiti Fisher ratkoo reippaasti rikoksia ja toteuttaa estoitta naiseuttaan. Neidin osaaminen ohittaa kaikki uskottavuusrajat, mutta viihdyttävyyskertoimet ovat suuret. Tietysti iso osa viehätystä on 20-lukulainen tyylikkyys. Eipä unohdeta romantiikkaa: komean komisaarion ja neidin ensisuudelmaa saa odottaa kolme tuotantokautta. Australiassa pykätään sarjasta jo neljättä kautta.

Parasta kuvataiteessa

Ai Weiwei 1Näin hienon Ellen Thesleff -näyttelyn Turussa ja tarinallisen suomalais-norjalaisen -maalaustaidekatsauksen Ateneumissa. Jälkimmäisen kävin katsomassa kahdesti. Cartier-Bressonin valokuvat vaikuttivat myös. Vanha taide elää ja voi hyvin. Muitakin näyttelyitä katsastin meillä ja muualla. Vahvimmin vuoden taidekokemuksista mielessä myllää kiinalaisen Ai Weiwein näyttely Tennispalatsissa. Teoksissa on avartavaa puhuttelevuutta. Ja huippuna on taiteilijan nappaama pariselfie.

Paras matkakokemus

Kesällä Gdansk ja joulua ennen Riika: minilomat lähimaihin irrottavat yllättävän tehokkaasti rutiineista. Nautittavaa on kävelykaartelu uusissa maisemissa, ja historian kuiskailu murjottujen kaupunkien korjatuista perustuksista kiihottaa mielikuvitusta. Istuskelu pikku kuppiloissa ja ihmisten katselu – parasta proosaa. Vai jopa runoutta, joskus draamaakin.

Gdansk

Gdansk

Torun

Torun

101

Sopot

Riika

Riika

Kohottava kirjallisuustilanne

Jussi Valtonen ja minäPäätin elämäni yhden pitkän ja tärkeän ajanjakson elokuussa. Sen kulminaationa voisi pitää noin kolmesataapäisen kollegakuntani edessä vetämääni kirjailijahaastattelua. Tilanne alkoi tuntua oudon henkilökohtaiselta: siihen yhdistyivät  ammatti-identiteettini muuttuminen ja kirjabloggaajaharrastukseni jatkamisen punnitseminen – ne jännittivät (ja jännittävät yhä). Kaiken hermostuksen keskellä pysähdyin kohtaamaan tekstinsä ja esiintymisensä kanssa sinut olevan kirjailijan, Jussi Valtosen. Kirjailijahaastattelusta sukeutui antoisa keskustelu teemoista ja teksteistä. Kirjat ja kirjallisuus merkitsevät ja puhuttelevat.

Oma tuotanto

Työryhmän kanssa työstetty ja uudistettu oppikirja ilmestyi elokuussa. Ajantasaistus muutti kymmenkunta vuotta sitten ensi kerran kootun kirjan melko perusteellisesti, mikä on hyvä asia. Tuotantoa tämäkin: kissani runoilee sännöllisesti. Hän on erikoistunut haiku- ja tanka-sanailuun. Uusia ajatushenkäyksiä on ilmestynyt noin kerran viikossa: Alman runot.Vaihtuu

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Kulttuurimatkailu, Listaus, Oppera, Sekalaista

Ham, Ai Weiwei ja minä

Helsingin taidemuseo (HAM) avasi uudistuneet tilansa 24.9.2015. Avajaisiin pääsi kuka tahansa, minäkin päädyin suunnittelemattomasti Tennispalatsin toiseen kerrokseen ja taidekierrokselle. Tilat on puunattu uuteen uskoon, ja jonkin verran sekä teoksista että tiloista sai käsitystä väkimäärän välistä. Selvästi taidemuseon tavoitteena on avoimuus ja saavutettavuus sekä taiteen kaikenkattavuus. Se välittyy myös museon naistenvessasta, jossa on Tuula Lehtisen kaakeli- ja peilitaideteos. Peilissä ounastellaan katsojan kauneutta, ”Et tiedä kuinka kaunis olet”.

Avaus on komea. Alakerrassa on valaiseva kattaus suomalaista maalaustaidetta, sillä Leonard Bäckströmin 100 vuotta sitten perustaman Taidesalongin helmiä on esillä kymmenittäin. Mukana on muun muassa Ellen Thesleffin, Tyko Sallisen, Tove Janssonin, Unto Koistisen ja muutaman uudemmankin taiteilijan töitä. Alakerrassa on myös graffiti- ja videoteoksia.

Vaan kävelepä portaat ylös. Näet töitä, joita et ennen ole nähnyt. HAMin näyttelytekstit tituleeraavat Ai Weweitä ”maailman vaikutusvaltaisempiin taiteilijoihin kuuluvaksi. – – Hän on hevimuusikko, arkkitehti, desingeri, dokumenttielokuvien tekijä, valokuvaaja, kuraattori ja antiikin keräilijä.”

Kaksi näyttelyn töistä saa ensiesityksensä Helsingissä, yhtäkään työtä ei ole täällä aiemmin nähty. Yläkerran isot salit täyttyvät teoksista, joissa puu on hallitseva elementti. Lämmin luonnonmateriaali muovautuu taitelijan työstämänä monimuotoiseksi, niin hiveleväksi luonnonkaltaiseksi tai kulttuurikoristeeksi kuin myös kovaksi kokemukseksi.

Lehdetön, massiivinen, osista koottu oksantynkäinen puu hallitsee vaikuttavana yhtä tilan osaa, valkoinen pagodi toista. Lisäksi puusta on valmistettu huonekalunomaisia laatikoita, laatikostoja ja massiivinen puukenttä. Puusta on myös henkareita ja käsiraudat. Niiden taustana ovat taiteilijan kokemukset kiinalaishallinnon kanssa.
Ai Weiwei 2
Ai Weiwei 3

Töissä on kiinalaiskoukeroita ja kulmikkuutta, näin vastakkaiset piirteet elävät rinnan vastakkaisuuksien maailmassa. Weiwei ottaa kantaa entiseen ja nykyiseen. Niin tekevät myös velkakirjoin tapetoidut seinät ja niillä roikkuvat tyhjät kehykset. Työt herättävät tunteita ja ajatuksia. Osassa on suoruutta, osassa arvoituksellisuutta.

Kohokohta oli itse taiteilijan kuvaama selfie kanssani. Tunnelma oli varovainen ja kuitenki hilpeä, kun Ai Weiwei eleettömästi seisoi museon käytävällä, hieman syrjässä, ja otti auliisti kävijöiden kännyköitä käteensä napatakseen yhteiskuvan. Huvituin siitä, miten noloksi tunsin itseni ja samalla polleaksi. Olen maailmankuulun taiteilijan kanssa hänen ottamassaan kuvassa. Jotain se kertoo maailmastamme, nyt.
Ai Weiwei 1

2 kommenttia

Kategoria(t): Taide