Aihearkisto: Tapahtuma

Tuloillaan Turun kirjamessut

Lokakuu hemmottelee kirjaharrastajia. Vaikken tavallisesti viihdy tungoksessa enkä sakeassa virikehärdellissä, kirjamessuja en välttele. Kirjatapahtumissa on vara valikoida runsaasta tarjonnasta itse asiaan pysäyttäviä tilanteita.

Ainakin lauantain 7.10. vietän Turun kirjamessuilla, joiden ohjelma vaikuttaa virkeän monipuoliselta. Nostan tähän juttuun muutaman tärpin.

Turun kirjamessut_banneri

*

Aloitan kirjaprosessin pohdinnalla. ”Rakas kustannustoimittaja” -otsikoidussa osuudessa Selja Ahava ja kustannustoimittaja Salla Pulli keskustelevat Ennen kuin mieheni katoaa -romaanista (Flore A-halli klo 10.30-11.00). Kirja on puhuttanut paljon, ja fakatan fiktiotuminen kiinnostaa kovasti.

Vai pitäisikö loikata tietokirjailijoihin ja tutkijoihin? Kari Enqvist ja Janne Saarikivi keskustelevat ateistinäkökulmasta elämän tarkoituksesta, otsikkona ”Ainoa mikä jää” (Kuisti B-halli klo 10.40–11.00). Voi ei: samaan aikaan Hanna-Reetta Schreck kertoo kirjoittamastaan Ellen Thesleff -elämäkerrasta Minä maalaan kuin jumala (Auditorio klo 10.45 – 11.00). Tätä tämä messuilu on, runsaudenpulaa.

Kirjoittamisen prosessit ja kokemukset kiinnostavat minua, joten suuntaan kuuntelemaan Pirkko Saision ja Petri Tammisen keskustelua ”Kirjailija ja hänen kustantajansa” (Auditorio klo 11.30 – 11.55). Kokeneilla kertojilla on varmasti kiintoisia kulmia aiheeseen. Taidan poiketa myöhemmin iltapäivällä kuuntelemaan lisää Tammisen Suomen historia -kirjasta (Agricola A-halli klo 13.00 – 13.20).

Nostan hattua sille, että messut ottavat huomioon monenlaiset lukijat. Selkokirjoista on tunnin mittainen paneeli, jota käyn kuuntelemassa klo 12.00–13.00 (Jukola 2. krs). Kirjahuumassa saattaa muuten unohtua, että myös helppolukuisia kirjoja tarvitaan.

Lauantaina on kiitettävästi tarjolla runo-ohjelmaa. Ohjelmaa selatessa heti alkoi kutkuttaa ”Vaikuttavia upotuksia nykyrunouteen” (Kallas klo 15.20–15.50), keskustelemassa Matti Kangaskoski, Eino Santanen ja Jussi Tiihonen. Koska runoista kirjoittamisen ilo ja tuska välillä minua liekittää, käyn myös seuraamassa, mitä runokriitikot asiasta pakisevat: Runokritiikki (Kuisti B-halli klo 13.20–14.00).

Koska messuilla paikasta toiseen rientäminen on tämmöistä, pysähdyn hetkeksi Onko teillä tämmöistä -kirjan tunnelmiin, joista Sinikka Nopola kertoo (Kallas klo 14.00–14.20). Heti perään samassa paikassa voi kuunnella Raili Mikkasta edelläkävijänaisesta, Hiljasta.

Sitten on genrekattaus aika vakuuttava, jos vielä pysähdyn novellistiikan seuraan: ”Novellin voima” (Kallas klo 14.40–15.20). Silloin keskustellaan novellikeinoista ja jännitteen lataamisesta, mukana kirjailijat Olavi Koistinen, Harry Salmenniemi, Tuuve Aro ja Marja Mäenpää.

Lisäksi messuilla on laadukasta lasten- ja nuortenkirjaohjelmaa. Ja luonnollisesti joka genren menestyskirjoja on kaupan, ja monia tänä vuonna kirjoja julkaisseita kirjailijoita voi bongata monista haastattelupisteistä. Jokaiselle on jotakin.

*

Nyt kun pitää aamukammasta kiskoa päiviä ennen messujen alkua, saa h-hetkeä odotellessa nautiskella riemastuttavasta twiittausvirrasta. Turun kirjamessut on haastanut kirjoittamaan klassikkokirjoista enintään twiitin mittaisia luonnehdintoja (#MontaÄäntä, #montaääntä, #klassikkotwiitti). Ai kun maukasta!

*

Saatat päästä messuhumuun, kun kommentoit tähän postaukseen, Instagram-tililleni (@tuijata1), Twitteriin (@tuijata_) tai Facebookiin. Arvon vastanneiden kesken yhden lipun 1.10.2017.

Turun kirjamessut_Tuijata.jpg

– –
Turun kirjamessut 6. – 8.10.2017: http://www.kirjamessut.fi/

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Kilpailu, Tapahtuma, Kirjamessut

Kävin runokävelemässä

Eilen Runon ja suven päivänä 6.7.2017 tapahtui ensimmäinen Runokävely (ennakkoesittely tässä). Tempauksen aikana kävelimme suunnitelmallisesti keskustan patsaalta toiselle. Pysähdyimme patsailla lukemaan runoja nykyrunoilijoilta, joilta olimme saaneet siihen luvan, ja lisäksi luimme tekijänoikeusvapaita vanhoja runoja. Aloitimme Runebergin patsaalta, ja avasin illan Runebergin runon ”Heinäkuun viides päivä” (suomentanut Otto Manninen) alkusäkeistöllä:

”Nyt päilyy päivä heinäkuun,
näin ihmeellist`ei mieltä muun
tois mulle aamun hetki.
On raikas, sorja suvisää,
sua, nuori mies, jos miellyttää
kävellä pieni retki;
on juhlapäivä päivä tää.”

Vaikka runossa mainitaan nuoret miehet, ei heitä juuri näkynyt, mutta kävelylle osallistui ilahduttava määrä kaikenikäisiä ihmisiä. Osa kiersi koko reitin, osa osan; osa oli bloggaajia, osa runoilijoita, osa osallisia muuten vain runokiinnostuksesta. Reittimme eteni suunnitelmien mukaan näin:

Runokävelyllä2

Aloitimme Runebergin patsaalta.

Runokävelyllä1

Eino Leinon päivänä luonnollisesti kuulimme myös Leinoa.

6390f56d-556a-46ff-9f45-700488e34194

Jatkoimme suunnitelman ja aikataulun mukaan.

runokävelemässä4

Päädyimme Kansalaistorille, jossa ”nous hauki puuhun laulamaan”. (Hellaakoski ei ole vielä tekijänoikeusvapaa, koska kuolemasta ei ole vielä 70 vuotta.)

Viisi kirjabloggaajaa on runokävelemisen ideoinnin takana, ja koko juttu juontuu Ompun runohaasteesta. Jokainen meistä julkaisi lähtölaukausjutun ennen kävelyä, niihin voi palata näistä linkeistä:

1.7. Tuijata 
2.7. Hyönteisdokumentti 
3.7. Reader, why did I marry him?
4.7. Eniten minua kiinnostaa tie 
5.7. Kirja vieköön! 

Olimme valmistautuneet kävelylle jakamalla runoilijoita, eli ääneen lukemiseen luvan antaneilta runoilijoilta valitsimme lempivärssyjämme tai muuten kävelyn henkeen natsaavaa lyriikkaa. Kävelyllä kävivät myös runoilijat SusuPetal ja Sinikka Vuola, ja bloggaaja-runoilija Tuomas Aitonurmi ensiesitti runonsa (lue tästä).

Runokävelylllä3

Tuomas lukee kännykän näytöltä runoaan.

Lukemisen lisäksi juttelimme runoista, niiden ymmärtämisestä ja ymmärtämättömyydestä, ajan ja elämäntilanteen vaikutuksesta runon oivaltamiseen ja lyriikkavalikoiman jokaiselle jotakin -luonteeseen. Runokävelyn rennoninnostunut tunnelma viittaa siihen, että tempauksesta saattaa kehittyä traditio. Myös Kirja vieköön! -blogi julistaa samaa.

Haaveena oli tempaus, jossa kuka tahansa voi lukea minkä tahansa elämyksiä ja väristyksiä välittäneen runon. Vaikka runo on vapaa, tekijänoikeudet eivät, joten jatkossakin tällaisessa yksityishenkilöiden vaellusretkessä etenemme lupien varassa. Emme voi emmekä halua ennakoida spontaanin tilaisuuden luonteen vuoksi luettujen runojen määrää, joten esitystyylinen tapahtuma ei tule kyseeseen Sanasto-maksuineen. Emme itse hyödy millään tavalla taloudellisesti tilanteesta vaan satsaamme siihen aikaa ja vaivaa, emmekä vie leipää runoilijoiden suusta. Haluamme vain runot esille niin, että muut kiinnostuvat niitä lukemaan, ostamaan tai lainaamaan. Lainaamaan! Oli todella hienoa, että kaupunginkirjaston lainauspolkupyörä runolasteineen oli mukana. Toivottavasti jatkossakin!

Runokävelyn sää oli kuin runo, vaihteleva: lämmitti, kylmensi ja virkisti. Ja inspiroi. Päivän valmisteluihini liittyi oman runon rustaaminen runosta. Haikuilin sen silmänpilkkeiseen runoblogiini Alman runot, ja päättäköön se juttuni Runokävelystä.

Runosta

 

Sanoin kokea
näkymätön, tuntea
kielen suolisto.

17 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Runot, Tapahtuma

Lähtölaskenta Runokävelyyn 

Runon ja suven päivänä 6.7.2017 kävelen Runebergin patsaalle klo 16.00. Repussani on nippu runokirjoja. Ne lämmittävät selässäni, mutta sitä enemmän tunnen kuumottavaa kipinän, kun otan niitä yksi kerrallaan repustani. Selailen, luen jokusen säkeen ääneen, valitsen muutaman kokonaisen runon ja kajautan sen kaikille.

Kaikille? Runokävely on kaikille avoin tempaus juhlia lyriikan hyvinvointia lisäävää vaikutusta, vallankin kun siihen vielä yhdistetään yhdessäolo ja kävely. Tempauksen ideasta lisää tässä postauksessa.

Runokävely1A

*

Runot tuottavat minulle oivaltamisen iloa. Niiden lukeminen on palapelien kokoamista ja arvoitusten ratkomista. Etsin ratkaisuja itsestäni, tulkitsen tavallani. Tämä sanotaan tutkimuksissa myös syyksi, miksi runot ovat tehokkaimpia itsehoitokirjoja: niihin voi peilata vapaasti ajatuksensa, tunteensa, kokemuksensa ja muistonsa. Eikä kaikkea tarvitse ymmärtää – aivan kuin elämässä. Lisäksi mielihyvä kielen taivuttelusta arvaamattomiin asentoihin vapauttaa, nautituttaa.

Lähtölaskenta1

Sananen vielä Runokävely-reppuni kirjoista. Otanta on sattumanvarainen kooste kotimaista runoutta. Valittujen kirjojen nimistä rutistan runon, ja otan runoilijan vapauden taivuttaa sanoja ja viitata kintaalla välimerkki- ja oikeinkirjoitussäännöille.

Ehkä liioittelen vähän runoja (I).

Peippo vei päivänvalossa helkavirsiä
Villonin puutarhaan, Kanervalaan,

Töölönlahteen.

Kierrän vuoden runoja (II) – largo.

Voit askarrella yhdistämällä teoksen ja kirjailijan; otsikkosikermärunon kirjailijat aakkostettuna: Anja Erämaja (x 2), Eino Leino, Aleksis Kivi, Sanna Karlström, Heli Laaksonen, Kirsi Poutanen, Tuija Takala, Ilpo Tiihonen, Jukka Viikilä. Vasataukset tosin näet kuvasta.

Lähtölaskenta2

Olet tervetullut runokävelylle!

Runokävelyn ideointiporukka julkaisee joka päivä lähtölaskentajutun:

1.7. Tuijata 
2.7. Hyönteisdokumentti 
3.7. Reader, why did I marry him? 
4.7. Eniten minua kiinnostaa tie
5.7. Kirja vieköön!
Ja 6.7. kävelemme. Toistan: TERVETULOA!

#runokävely

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Runot, Tapahtuma

Tule Runokävelylle!

Runoja rustasi Leino,
siksi keksittiin keino
syntymäpäivää Einon
juhlistaa päivänä runon.

Sydämessä suven
siis runoutta luen.
En tee sitä yksin
vaan kävelytyksin.

Kaltaisteni kanssa
marssin jalat maassa,
vaikka pää on pilvissä
Runokävelyllä Helsigissä.

JO RIITTÄÄ! Runomuodosta info-proosaan:


Muutama runohenkinen kirjabloggaaja on suunnitellut Runon ja suven päiväksi 6.7.2017 Runokävelyn Helsingin keskustaan. Emme ole yhteisö tai yhdistys, vaan olemme yksittäisinä runoharrastajina tempauksen takana. Idea lähti kevään runohaasteen käynnistäjältä Ompulta.

Haluamme juhlistaa kirjallisuusgenreä, joka tuppaa jäämään muun kirjallisuustemmellyksen jalkoihin. Nyt jaloittelemme runojen kunniaksi, ja kaikki ovat tervetulleita mukaan alusta alkaen klo 16 Runebergin patsaalta – tai miltä tahansa reitin patsaalta. Ja kyllä: reitin alussa kumartelemme myös päivänsankarille, Eino Leinolle, runoruhtinaan patsaan ohittaessamme.

Tempaus on vapaa: se ei sisällä lausuntaa, esityksiä tai esitelmiä. Keskustelemme kävelyn lomassa runoista ja luemme niitä ääneen tai itseksemme. Arvostamme kirjailijoiden työtä ja tekijänoikeuksia, siksi me suunnitteluryhmäläiset luemme ääneen runoja vain sellaisilta nykyrunoilijoilta, joilta olemme saaneet siihen luvan. Kävelyä seuraa kaupunginkirjaston polkupyörä, josta voi lainata runoluettavaa.

Runokävelyn takana olevat bloggaajat kuopivat jo malttamattomana kesänurmea, siksi jokaiselta ilmestyy tempausta sivuava lähtölaukausjuttu ennen H-hetkeä:

1.7. Tuijata 
2.7. Hyönteisdokumentti 
3.7. Reader, why did I marry him?
4.7. Eniten minua kiinnostaa tie 
5.7. Kirja vieköön! 
Ja 6.7. kävelemme. Toistan: TERVETULOA!

#runokävely

 

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Runot, Tapahtuma

Sinisiipi niityllä & Lukuviikko

Kirjastot ja koulut juhlivat lukemista lukuviikolla 17.-23.4.2017. Lukukeskus tuottaa materiaaleja ja eri tahot järjestävät tempauksia. Minä haastan kaikki postailemaan lukemisen puolesta – ei sen tarvitse kytkeytyä koulu- tai kirjastoympäristöihin. Riittää, että (ainakin) tällä viikolla kukin osaltaan somessa välittää lukemisen iloa ja tärkeyttä.

Lisään oman korteni Lukuviikon kekoon esittelemällä lapsille ja aikuisille sopivan luontokirjan Sinisiipi niityllä (Avain 2016). Koska kevään lämpoä ja kesän vehreyttä saa vielä odottaa, voi fiilistellä  kauniin kirjan kanssa. Kirjasta voi oppia asioita tai vain nauttia pääsystä kirjan keinoin kesäluontoon. Seija Niinistö-Samela on kirjoittanut kirjan selkokieliset teksti ja Juha Samela ottanut tunnelmalliset kuvat.

Aurinkoisena kesäpäivänä niitty on täynnä elämää.
Perhoset lentelevät värikkäiden kukkien joukossa.
Hyönteiset viihtyvät ympäristössä,
joka tarjoaa niille ruokaa ja suojaa.

Näin kirja käynnistyy. Niittyjen elämän esittely keskittyy lähinnä kesään. Kasvien ja hyönteisten yhteiseloa kuvataan lyhyesti, ytimet valiten. Kuvitus on keskiössä, ja teksti myötäilee sitä. Pidän kirjaa etenkin kauniina katselukirjana, sillä tarkat kasvi- ja hyönteiskuvat viehättävät. Ilahdun siitä, että suurennoksissa on aina mukana jotain ympäristöstä, jolloin voi hahmottaa mittasuhteet.

Selkokirjan luonteeseen kuuluu, ettei kaikkea voi kertoa vaan sisältöön pitää valita oleellinen. Tämä onnistuu hyvin. Kirja zoomaa tiettyihin niityn ominaispiirteisiin. Luonnonsuojelun taustahumina kuuluu sopivasti tekstistä ja kuvista.

Jonkin verran tekstissä on sellaista, joka olisi kaivannut kuvan apua tai uuden käsitteen selitystä. Jäsentelyn tueksi voisi teemoittaa väliotsikot, nyt esimerkiksi vieraskasvit tulevat ikään kuin kesken kaiken esittelyyn. Nämä ovat pieniä sivuhuomioita, sillä kokonaisuutena kirja on selkeä ja viehättävä. Se osoittaa mainiosti, ettei selko ole välttämättä erityistä vaan kaikille sopivaa. Siksi Sinisiipi niityllä sopii Lukuviikolle, kesällä mukaan niitylle kasvien tunnistuksen avuksi sekä kaikkiin vuodenaikoihin luontotunnelmointiin.

– –

Seija Niinistö-Samela ja Juha Samela
Sinisiipi niityllä
Avain 2016
luontokirja
79 sivua.
Sain kirjan muuten vain.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Selkokirja, Tapahtuma, Tietokirja

Silja Kejonen: Vihkilumen talo & infoa Runokävelystä

Vihkilumen talo on Silja Kejosen esikoisrunokokoelma. Kuvataiteilijatausta näkyy kannessa, jossa on runoilijan maalaus. Uskon visuaalisuuden ja toisen ammatin, dramaturgin, vaikutuksen tuntuvan myös kansien sisällä.

Kokoelma jakautuu viiteen osaan. Osissa on yhdistäviä ja erottavia tekijöitä. On fragmentaarisuutta ja on runoja, joista mieleni muodostaa ajatuksia möyriviä kokonaisuuksia. Arvoituksellisuus runoihin jää usean lukukerran jälkeen.

Kejosen runoja lukiessa formuloin runomieltymykseni. Nautin eniten runoista, joista voin rakentaa mielessä jonkinlaisen tilanteen, tarinanpätkän tai tavallista katsontatapaa muuttavan havainnon. Innostun löydettyäni kuvakulman, joka kertoo sanojaan enemmän ja sanoo minulle jotakin yllättävää. Silloin runo nitkauttaa oivaltamaan, tuntemaan, kokemaan ja ajattelemaan. Helähdän aina, kun saan runoista irti vilahduksen elämännäkemyksestä.

Pidän Vihkilumen talon runoja vaikeasti avautuvina eivätkä ne aina vastaa runomieltymyksiäni. Silti niissä on paljon houkuttelevaa. Ihastelen sanavalintojen ilmeikkyyttä, niiden tinkimättömästi kiteytynyttä kuvallisuutta. Esimerkiksi nämä ilmaisut tehoavat: nainen niityttyy, mustuit sormissa, lakanoissa pulikoi / ruumiinalainen / hämärä, sadevesi ottaa kiviltä nimet, apilaton päivä, pullalautasta on käytetty kotina, nimi kantaa paljain käsin muistoa.

Vihkilumen talo

Tuollainen irrallinen listaus ei anna tietenkään oikeaa kuvaa runoista, mutta ehkä se jotain näyttää runojen kielimielikuvien voimasta. Runoissa toistuvia, ladattuja sanoja ovat ainakin nurmi, perhoset, kivet, lumi ja hiukset. Etenkin hiukset, niistä roikottaminen: kun hiuksista vetää / on aika. Myös eri sipulikukat toistuvat, muitakin kukkia vilisee, esimerkiksi leinikkejä, ruusuja, pelargonioita. Ehkä ne viittaavat johonkin tunnemuistojen tilanteeseen. Pelargoniat tukkivat pöydän / en voi nyt puhua. Luen runoista muistia ja unohdusta – kaipausta.

Nainen tulee haudalle
käärii silkkipaperiin leuattoman muiston
työntää käen taskuun.

Vaikka Vihkilumen talossa on jäätynyttä, enkä saa siitä kaikkea sulatettua, huomaan, että runoista voi nauttia näin: annan niiden säilyttää salaisuutensa, mutta silti voin ihastella sana-asetteluiden ennen kokemattomuutta.

Silja Kejonen
Vihkilumen talo
Otava 2017
runoja
74 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Runokävely

Luen yleensä runoja hiljakseen, itsekseni. Aion kokeilla runojen lukemista ääneen, porukassa. Kirjabloggaajat järjestävät runon ja suven päivänä kotimaisten runojen kunniaksi Helsingissä tempauksen: Runokävely 6.7.2017. Tarkoituksena on lukea suomalaisia runoja (ehkä myös esittelemäni Kejosen, jos saan siihen tekijän luvan) ja keskustella niistä. Tilaisuus on avoin kaikkien tulla: runoja vaikeina pitävien, runoista tietämättömien, runoja harrastavien ja niitä kirjoittavien. Nautimme sanoista ja suvesta. Varaa tempausaika kalenteriisi.

Runokävely1A

Lisäinfoa tempauksesta levitetään kevään aikana. #runokävely

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot, Tapahtuma

Kirja vieköön! -ilta 15.3.2017

Tämänpäiväistä Minna Canthin liputuspäivää edelsi sopivasti kevään viimeinen Kirja vieköön! -tapahtuma Savoyssa (15.3.2017). Canth on esikuva monipuolisesta, aktiivisesta naisesta. Sellaisia oli Savoyn lava täynnä: ilta säkenöi naisenergiaa ja oli oiva osoitus siitä, miten yhteiskunnassamme naisilla on aiempaa enemmän mahdollisuuksia olla esillä, tehdä ja vaikuttaa.

Kirjavieköön 3

Ilta alkoi illan emännän Baba Lybeckin sisääntulolla. Hän esitti katkelman Katja Kallion uutuusromaanista Yön kantaja (Otava 2017), joka kertoo 1800- ja 1900-luvun taitteessa eläneestä Amanda Aaltosesta.

Alunperin Kallio oli kirjoittamassa toista romaania, mutta törmättyään asiakirjoissa Amandaan, suunta muuttui, poikkeushenkilö vei mennessään. Kyse on täysiverisestä romaanista, ei elämäkerrasta, koska kovin paljon faktaa ei ”loisnaisesta” löytynyt, dokumentit ovat lähinnä sairaskertomusmerkintöjä. Amanda toilaili Turussa, pidätettiin useaan otteeseen irtolaisena ja tuomittiin loppuelämäkseen Seilin saareen. Ohimennen jossain dokumenttimerkinnässä mainitaan, että Amanda sanoi käyneensä esimerkiksi Pietarissa, Lontoossa ja Pariisissa.

Seilillä on karmaiseva kaiku spitaalisten ja sittemmin hylkiönaisten eristyspaikkana, josta ei palattu. Kirjoitusprosessin aikana Kallio vietti jonkin verran aikaa Seilissä, mahdollisesti juuri Amandan sellissä. Kallio testasi muitakin romaanin Amandan kokemuksia kuten asunnottoman vaeltelua ja kuumailmapalloilua. Ilmailukokemusta Kallio kuvaili näin: korin liike tuntui nilkoissa, kaikki näyt terävöityivät, korkeudessa kuuli äänettömyyden. Tällaisia tuntemuksia siirtyi romaaniin, samoin se, millainen on yhteiskunnan suhde yksilöön, etenkin joukosta poikkeavaan yksilöön. (Huikaisevan hienosta romaanista postaan huomenna.)
Kirjavieköön KK
Kallion kirja johdatti koko illan teemaan: naisiin, jotka poikkeavat muotista, erottuvat joukosta. Ei silti pidä unohtaa sitä, että Amandan tavoin on paljon naisia, jotka eivät saa päättää elämästään, vaikka ajat ovat paremmat kuin ennen itsenäisyytemme alkua.

Hienoa illassa oli se, että siellä rinnan istuivat eri-ikäisiä vaikuttajanaisia. Kallion ja Lybeckin seuraan lavalle asteli Birgitta Ulfsson – ja otti sen haltuun: Pikku Myyn laulu ja kaksi runoa, jonka jälkeen yleisö söi naisen kämmeneltä. Keskustelua vei vireä, itseironinen ja anekdootteja pursuava leidi.

Illan painopiste oli elämäkerroissa. Ulfsson ei ollut suunnitellut elämäkerran tekemistä, mutta antoi sille periksi 88-vuotiaana. Lenita Airisto kirjoitti omaelämäkerran 80-vuotispäivänsä kunniaksi. Lenitan räyhäkkä tyyli sopii estradeille, ja Savoyssakin hän ilahdutti yleisöä suoralla puheella. Stallarit saivat kyytiä.

Lenitan jälkeen lavalle saapuivat Nasima Razmyar ja Sinikka Mönkäre, demarinaiset eri sukupolvista ja lähtökohdista. Heidän elämäkertansa ilmestyivät juuri. Nasiman maahanmuuttajakokemukset saisivat levitä laajalle, ja sympaattista, pärjäämään sisäänrakennettua naista kuuntelisi vaikka kuinka pitkään. Mönkäre jäi keskustelussa hieman taustalle, mutta asiaperusteluihin luottavan naisen merkitystä on vaikea ohittaa: Suomen pitkäaikaisin naisministeri. Lopuksi Baba kysyi kaikilta kolmelta ohjeita pärjäämiseen. Lenita vastasi ”hurmaaminen”, Nasima ”kompromissit” ja Mönkäre ”tietojen etsiminen ja tietoon perustuvat perustelut”. Siitä vain testaamaan!

Kuvaavaa on se, että joitain julkisuuden naisia saa kutsua vain etunimellä. Baba, Bisse, Lenita ja Nasima luontuvat noin vain. En suin surminkaan voi heittää ”Sinikka” ja tarkoittaa Mönkärettä. Ehkä raja on siinä, että viihdeosastolla käyminen oikeuttaa etunimittelyyn, vaikkei henkilöä henkilökohtaisesti tunne ja vaikka hänellä on tukuittain vakavasti otettavia meriittejä. Miehiä harvoin nimitetään vain etunimellä, vain silloin, jos se on artistinimi.

Artisteista puheen ollen Kirja vieköön! -formaattiin kuuluvat tekstikatkelmien esittäminen. Baba Lybeck hoitaa mallikkaasti niistä osan, näyttelijät osan. Tänä iltana Minttu Mustakallio luki Lentian tekstiä  habitukseltaan lenitamaisena ja Taisto Oksanen vakuuttavan asiallisesti Mönkäreen muistelmapätkän. Katkelmat ovat paikallaan, sillä siten kirjallisuustekstit ovat läsnä henkilöiden lisäksi.

Kirja vieköön! -kokonaisuus on ilahduttanut kevään ajan. Painopiste on ollut tietokirjallisuudessa. Onneksi Baban Lybeckin hieno hanke jatkuu syyskuussa. Ehkäpä syksyllä on ohjelmassa kevättä enemmän kaunokirjallisuutta. Kiinnostuksesta kihisten odotan syyskauden kirjakattausta!

Illan esiintyjät:
Baba Lybeck
Katja Kallio
Birgitta Ulfsson
Lenita Airisto
Nasima Razmyar
Sinikka Mönkäre
Minttu Mustakallio
Taisto Oksanen

Illasta voit lukea kattavat koosteet Kirja vieköön  (nimiyhteys on sattumaa) ja Kulttuuri kukoistaa -blogeista.

Tammikuun ja helmikuun Kirja vieköön! -illoista tässä ja tässä.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Tapahtuma

Kansallisteatteri: Arktinen hysteria

Arktinen hysteria on kuvaus suomalaisen keskiluokan synnystä. Torpparimyllärin pojasta tulee pankkiiri, pankkiirin pojasta voimalaitosinsinööri. Mutta pato on murtumassa. Mitä se kertoo Suomesta, mitä se kertoo kolmen sukupolven suomalaisista?

Pohjustus

Ennen noiden kysymysten vastauksia poikkean viikkojentakaisessa Bloggariklubissa, jossa työryhmä (ohjaaja, dramatisoijat, dramaturgi ja lavastaja) kertoi Marko Tapion romaaniin pohjautuvasta produktiosta.

Neliosaisesta Arktinen hysteria -romaanisarjasta (1967-68) julkaistiin kirjailijan elinaikana vain kaksi, joten dramatisoijista jatkon keksiminen tuntui houkuttelevalta. Dramatisoija Jukka-Pekka Hotinen oli löytänyt SKS:sta romaanisarjan julkaisemattomat jatkosuunnitelmat. Esityksessä on julkaistua ja julkaisematonta materiaalia. Arkistomateriaali tulee näin ensimmäisen kerran julki.

Juha-Pekka Hotinen toi esille sen, miten Tapio halusi luoda Linnan Pohjantähden rinnalle dostojevskilaisen romaanin psykologisin henkilökuvin.
– Linna on kuin Tolstoi, Tapio kuin Dostojevski, tiivistää Hotinen. Olen pohtinut Tapion modernin romaanin dramatisointia 1970-luvulta lähtien.

bloggariklubi-ah

Hotinen (vas) ja Kahiluoto (oik) keskustelussa

Ohjaaja-dramatisoijaa Atro Kahiluotoa on kiinnostanut Tapion proosan kerrontateknikka, joka liittyy modernismin traditioon toisin kuin muu kirjan ilmestymisajan kotimainen raskas realismi. Kahiluodolle erityinen haaste muiden produktioon osallistuneiden kanssa oli tämä:
– Yhdessä lauseessa voidaan olla kolmessa ajassa. Miten se muuttuu teatterikieleksi? Ja se täytyy sanoa, että tässä produktiossa on ollut puolet karsimista. Materiaalia on ollut todella paljon.

Simultaanius ei ole uusi teatteritekniikka, mutta tekijöiden mielestä uutta on futuurin lisääminen. Tekijät pitävät tekstiä ajankohtaisena. Keskeisiä metaforia ovat murtuva pato ja voimalaitos. Jälkimmäinen edustaa keskiluokan syntyä, pato puolestaan tasoja yhteiskunnallisuudesta yksityiseen murtumiseen.

Lavastaja Reija Hirvikoski lupasi, että esityksestä tulee hyvä ja ajankohtainen. Tekijät lupasivat, että suhteessa järkälemäiseen teokseen ja siihen liittyvään arkistomateriaaliin, esitys tulee olemaan tiivis, väliaikoineen alle kaksi ja puoli tuntia.

Ensi-ilta

Tekijäryhmän lupaukset pitkälti pitivät. Arktinen hysteria ihastuttaa etenkin simultaanisella ajankäsittelyllä. Voimalaitosinsinööri-Harry lausuu mielestäni draaman ydinrepliikin:
– On vain lomittaisia tekoja tai tekemättä jättämisiä.

Samaan aikaan lavalla on eri aikatasojen henkilöitä. Myös roolituksessa on lomittumista: jotkut näyttelijät esittävät sukulaisia kolmessa polvessa. Tai sitten sama henkilö esittää hahmoaan pikkulapsesta vanhaksi ukoksi. Siitä huikeasti suoriutuu pankkiiria näyttelevä Taisto Reimaluoto. Päähenkilö voimalaitosinsinööri Harry ei jää toiseksi, vaikka kova flunssa hieman taisi vaikuttaa Timo Tuomisen intensiteettiin. Roolisuoritukset kaikin osin toimivat mainiosti.

Keskeinen tyylikeino on toisto. Kohtauksessa pysytään tovi ja siinä toistellaan tiettyä repliikkiä tai aiheeseen palataan toistamiseen. Aikaa venytetään tai pysäytetään. Kokonaisuus pysyy kasassa, ja juonen punainen lanka erottuu, vaikkei ”oikeaa” loppua ole. Näytelmässä on herkkiä, kipeitä ja hurtteja kohtauksia. En ole romaania lukenut, joten voin todeta, ettei tekstituntemus ole tämän draaman seuraamisen onnistumisen edellytys.

Näytelmän avaus on hämmentävä. Kovin tyylitellysti ja asetelmallisesti esitellään patotyömään vuoto- ja lakkotilanne sekä henkilöt. Kun siitä irrottaudutaan ja siirrytään sukupolvitarinaan, alkaa draama elää. Pieni kauneusvirhe on, ettei malteta lopettaa ajoissa. Lopusta olisi saanut nipistää kymmenisen minuuttia – vähemmälläkin spekulaatioidea olisi selvinnyt. Tuntui, että vähän väkisin vietiin rakkauden sanomaan.

arktinen-hysteria

Kulttuurimme keskeistä kuvastoa käytetään esityksessä viitteellisesti. Kullervotyylinen hahmo kurkkii käsiohjelmasta. Hauen leukaluusta ei väsätä kannelta, mutta merkitystä kalalla kyllä on.

Arktinen hysteria on kiinnostava, nousujohteinen esitys. Lisäksi se sopii hienosti Suomi 100 -teemaan. Se näyttää, miten sisällissota sekä talvi- ja jatkosota möyrivät meissä polvesta polveen, ja miten isien teot siirtyvät taakaksi edelleen. Poliittinen ajatus sykkii taustalla, ei varsinaisesti julista mutta puhuttelee. Näytelmä väläyttää sitä, miten jakolinjat syvenevät: porvari porskuttaa, työväki muhii massana, mikä ennustaa aina yhteiskunnan murtumista.

Esillepano on niukka mutta ilmeikäs, ja laulunpätkin sävytetään tilanteita. Esityksessä on monia sykähdyttäviä näyttämökuvia, jossa kolme sukupolvea on yhtä aikaa lavalla ja joka aika elää jokaisessa, etenkin kolmannessa polvessa kaksi edellistä. Minua liikahdutti esimerkiksi kohtaus, jossa pankkiiri käy poikansa kanssa myllärimökissä muistelemassa isänsä kuolemaa, ja kolme polvea laulaa perinnevirttä, vanhin jo edesmenneenä mutta läsnä. Siihen on seisautettu mennyt, nykyinen ja tuleva – kierto ja jatkuvuus.

— –

Kansallisteatteri
Arktinen hysteria, ensi-ilta 1.3.2017
ohjaus: Atro Kahiluoto
dramatisointi: Juha-Pekka Hotinen ja Atro Kahiluoto
dramaturgi: Alina Bergroth
lavastus, projisointi- ja pukusuunnittelu: Reija Hirvikoski.
rooleissa: Timo Tuominen, Taisto Reimaluoto, Tarja Hannula, Timo Torikka, Annika Poijärvi, Marja Salo, Heikki Pitkänen, Petri Liski.

Lisää Kansallisteatterin kotisivuilla.

Kiitos esittelystä ja esityksestä Bloggariklubille!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Tapahtuma

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus & Kirja vieköön! Osa 2

Tarkoituksen etsiminen elämälle tuntuisi koko touhun punaiselta langalta. Silti asian ääneen lausuminen taitaa olla aika noloa. Merete Mazzarella mainitsee, että monesti tällaista pohdintaa pidetään puberteettisena. Siispä karistamaan moisia oletuksia: Elämän tarkoitus (Tammi 2017).

Jos elämän tarkoituksen yksi puoli on mielekkyyden etsintä, on mielekästä lukea siitä. Pidän siitä, että uskalletaan sanoa itsestäänselvyyksiltä kuulostavia, sillä mikä lopulta on itsestäänselvää. Jokin on jollekin, toiselle ei. Mazzarellan kirjassa vedetään viehättävästi matto alta varmuudelta. Ja sitten viimeinen luku päättää kirjan hienosti asioihin, joihin kirjailija-kirjallisuudentutkija uskoo.

Mazzarellan kirjassa on yhdeksän lukua isoista teemoista kuten hyvästä elämästä, myötätunnosta ja pahuudesta. Vaikka otsikot ovat suluissa pienin kirjaimin, ei asioiden käsittelyssä ole mitään pienentämiseen viittaavaa. Mazzarella paneutuu esseistisesti tarkoituksellisuuspohdintoihin yhdistäen henkilökohtaista sekä tukuttain eri aikakausien filosofien ja kirjailijoiden käsityksiä. Tekstistä kuuluvat oppineisuus, kokemus ja avoimuus vaihtoehdoille. Siitä seuraa se, että yhtä totuutta ei ole, on mahdollisuuksia.

Olen kirjallisuudentutkija, olen yli neljäkymmentä vuotta opettanut kirjallisuutta, uskon kirjallisuuden – ja humanististen aineiden yleensäkin – voivan auttaa meidät alkuun keskustelussa elämän tarkoituksesta ja sitä myötä ihmisluonnosta, siitä mitä tarkoittaa olla ihminen.

On ilo olla osallisena Mazzarellan kirjan dialogissa. Myötäillä: hyvin sanottu, noin minäkin ajattelen. Tuhista: tuo on jo monesti todettu. Ihmetellä: aivan, noinkin voi olla – voiko noin olla. Ilahtua: aivan uusi kulma asiaan, tätä lisää. Virittyä: onpa taas kiinnostavasti valittu sitaatti. Kysyä: entä sitten, mitä sitten, miten minä selviän tarkoituksen etsinnässä? Ihmisen elämän tarkoitus vaikuttaa olevan ainakin itse kysymykset – ihmettely ja keskustelu toisten ihmisten ja kirjallisuuden kanssa.

elaman-tarkoitus

Dialogi olkoon aasinsiltana Baba Lybeckin Kirja vieköön! -iltaan 15.2., jolloin yhtenä vieraana oli Merete Mazzarella. Keskustelussa Mazzarella toi esille kirjansa painotuksia, dialogin lisäksi myötätunnon eri aspekteja. Aiheen nolouspuolen hän kuittasi: täti-ihmisen iässä vapautuu ottamaan puheeksi vaikka mitä, esimerkiksi elämän tarkoituksen. Tätiyden tulisi olla kunnia, ei vähättely.

Kirja vieköön! saattaa kirjailijoita lukijoiden lähelle kirjasta kimpoavin ajatuksin. Siispä kirjallisuustapahtuma anti on esimerkiksi innostaa lukemaan heti teos, joka muuten olisi mahdollisesti jäänyt pinon pohjalle, siis myönnän: Mazzarellan kirjan aiheen valtavuus ehti ennen kirjailijan kuulemista hieman epäilyttää. Kirjailija-tutkijan avoin ja terävä esiintyminen houkutti minua heti tarttumaan kirjaan. Olen kyllä lukenut aiemmin Mazzarellan tuotantoa, joten tyyli on tuttua, ja siksi tiedän, että hänen kirjansa ravitsevat ajattelua.

Toisessa Kirja vieköön! -illassa edettiin samantyylisellä sabluunalla kuin ensimmäisessä. Illan kirjoista esitettiin lyhyitä katkelmia, ja niiden jälkeen Baba Lybeck keskusteli kirjailijoiden kanssa. Lavalla oli aina kaksi kirjailijaa. Mazzarellan parina oli Koko Hubara, jonka Ruskeat tytöt -esseekokoelma käsittelee rodullistamista (ks. Ompun postaus). Olisin toivonut kahden esseistin välille enemmän (kuinka ollakaan elämäntarkoituksellisesti) dialogia, nyt tapahtumassa edettiin pitkälti kirja ja kirjailija kerrallaan.

Uskon ajatustenvaihtoon. Se edellyttää rohkeutta muotoilla ajatuksia, joista ei vielä tiedä uskooko niihin vai ei, kuullakseen miltä ne kuulostavat. (Merete Mazzarella, Elämän tarkoitus.)

Illan aloittivat Venla Hiidensalo ja Mikko Rimminen. Ensin mainitun mottona on kirjoittaa näkymätön näkyväksi, jälkimmäisen ehkä kirjoittaa sanoja, joita ei ole ennen ollut. Rimmisen uutuus Maailman luonnollinen asia esittäytyi illassa kryptisesti – tulin iloisen uteliaaksi. Ja jos elämän tarkoituksen etsinnästä toitottaminen koetaan nolona, noloa on varmasti tämäkin: Rimmisen kissan osuus kirjan kirjoitusprosessin näppistassuttelijana herätti kiinnostukseni. (Vaikka uskon Rimmisen romaanin kissa-asiaan sisältyvän vähintään ironiaa esimerkiksi liittyen somen kissa-aineistosuosioon, kiinnoistuin ottamaan itse selvää, miten on.) Jopas karkaa käsistä – on siis vielä palattava Mazzarellan kirjaan ja sallittava sen sanoin korkea- ja matalalennon heilunta:

En usko, että meidän tarvitsee kaiken aikaa pohtia elämän tarkoitusta. Heti kun pysähtyy kysymään itseltään elämän tarkoitusta, ottaa arvottavaa etäisyyttä siihen, mihin vielä äsken uppoutui iloisena ja tyytyväisenä.

– – –

Merete Mazzarella
Elämän tarkoitus
Om livets mening
käsikirjoituksesta suomentanut Raija Rintamäki
Tammi 2017
253 sivua.
Lainasin kirjan kaverilta.
Lisää kirjasta mm. Riitan ja Ullan blogeissa.

Baba Lybeck: Kirja vieköön! 15.2.2017
Baba Lybeck, Venla Hiidensalo, Mikko Rimminen, Koko Hubara, Merete Mazzarella, Laura Eklund Nhaga, Taisto Oksanen, Kati Outinen.

Kirjallisuusillasta lisää jo postauksessani mainitun Ompun blogin lisäksi Kirsin Book Clubissa.

Kevään viimeinen Kirja vieköön! -tapahtuma on 15.3.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Tapahtuma

Kirja vieköön! Juhlan tuntua Savoyssa 18.1.2017

Baba Lybeckin kevään kirjallisuustapahtumasarja Kirja vieköön! käynnistyi hienosti. Täyden Savoyn tunnelma lämmitti ja uudenlainen tilanne kutkutti. Keskustelua ei voinut ennakoida tai arvailla; sai edetä sen virrassa; sai olla mukana seuraamassa jotain, mitä ei voi toistaa. Siis ainutlaatuinen ilta.

Illan alkupuoliskon keskustelu käsitteli suomalaisuutta. Voisi ajatella, että suomalaisuus on aika kulunut aihe. No ei. Savoyn lavakeskustelussa ei kansastamme veivattu väsyneesti, vaan vaihtuvia näkökulmia höystivät elävät esimerkit ja välitön tapa esittää ne, ja Baba Lybeck luotsasi vieraitaan kerrassaan linjakkaasti ja tyylikkäästi.

Jörn Donnerin showmiesmäisyys toi jutusteluun pikantin arvaamattomuuslisän. Hän käsitteli ajan kulkua ja hyvinvointiamme. Anu Partanen muistutti kotimaamme turvallisuudesta. Petri Tamminen puhui suomalaisten muistoista ja muutoksesta. Typistykseni ei anna keskusteluista oikeaa kuvaa –  tämä yleistys ehkä paremmin: jokaiselle kirjailijalle annettiin oma sanomisen tila ja mahdollistettiin kaikkien yhteinen ajatustenvaihto teemasta toiseen.

kirja-viekoon_tammikuu1

Illan emäntä ottaa yleisön haltuun.

Jokaisesta illan kirjasta kuultiin lyhyitä monologeja. Petri Tammisen juuri ilmestyneen episodiromaanin Suomen historia kolme tarinaa esitti Taisto Oksanen eläytyen ja tekstin sävyt mainiosti välittäen. Yhdessä muisteltiin Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan merkitystä: sitä, miten kirja kiersi koko suvulla, niilläkin, jotka eivät yleensä lukemisesta innostuneet.

Keskusteluissa sivuttiin kirjanlukijoiden vähentymistä ja lukemisen tärkeyttä. Donner huomautti kirjojen korkeasta hinnasta, mikä yhtenä tekijänä someviihdykkeiden ohella vaikuttaa kirjanhankintahaluttomuuteen. Tamminen muistutti lukemisen intiimiydestä, ja siitä, että vaatii luonnetta raivata kirjalle rauhallinen, yksityinen aika ja paikka. Myös muutos ja pysyvyys saivat symbolinsa: 50 vuotta sitten ajetut autot ovat ruostuneet, mutta monet 50 vuotta sitten ilmestyneet kirjat eivät, vaan voivat tuntua yhtä eläviltä ja moderneilta kuin ilmestyessään.

kirja-viekoon_tammikuu2

Muut illan kirjoista olivat selkeästi tietokirjakategoriaan kuuluvia, mutta Suomen historiaa voisi luonnehtia fikoituneeksi muistelmaproosaksi.

Illan loppuhuipentuma oli Tellervo Koiviston ja Tarja Halosen vuoropuhelu. Juuri ilmestynyt kirja Tellervo Koivistosta oli keskustelun kimmoke, mutta yhteiset muistot ja itseironinen huumori muodostivat tilan, jossa HE olivat kaksin ja muilla etuoikeutettu mahdollisuus kokea se. ”Tasaisen äkäisen” lounaisheimoisen ja satakuntalaisen ”karun ja lauluttoman” leikkisä, arvokas ja aito kombinaatio sykähdytti, enkä ole ainoa, joka niin tunsi. Koko salillinen seisoi keskustelun päätteeksi.

Baba Lybeckin luoma formaatti osoittautui nautittavaksi kulttuuriviihteeksi, joka ruokkii ajatuksia ja tunteita. Olisipa 15.2. pian: sitten taas Savoyhin.


Illan kirjat:
Jörn Donner: Suomi Finland
Anne Mattson:Tellervo Koivisto – elämäkerta
Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta
Petri Tamminen: Suomen historia (postaukseni: tässä)

Monologien esittäjät:
Laura Malmivaara
Taisto Oksanen
Pekka Strang

Muissa blogeissa illasta: Kirsin Book Club

Kevään Kirja vieköön! -tapahtumista Baba Lybeckin kotisivulla.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Sekalaista, Tapahtuma

Kirjatapahtumiin 2017

Suomen satavuotisjuhlavuonna on tilaa kirjoille ja uusille kirjahankkeille, ja sen lisäksi vakiintuneet tapahtumat juhlistavat lukemista ja kirjallisuutta. Poimin muistilistaksi muutamia.


kirja-suomi-2017

Kirja-Suomi 2017 on jatkumoa Kirjan vuosi -hankkeelle (2015): kirjallisuustapahtumia esitellään nettisivun ja muun tiedotuksen avulla. Sivustoa seuraamalla saa vihiä kaikesta mahdollisesta juhlahässäkästä. Itsenäisyyden juhlavuosi puskee lisäpontta erilaisiin kirjallisuushankkeisiin.

 

YLE juhlii itsenäisyyttä, tärkeä on Kirjojen Suomi -hanke, jonka osa on 101 kirjaa. Jokaiselta itsenäisyyden vuodelta Yle:n kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet yhden kutakin vuotta kuvastavan kirjan. Jokainen vuoden kirja esitellään tv:ssä, radiossa ja netissä. Esittelyt alkavat 10.1.2017 vuoden 2016 kirjalla, ja siitä edetään takaperoisesti vuoden 1917 kirjaan. Sokerina pohjalla julkaistaan itsenäisyyspäivänä vuoden 2017 kirja. Lisäksi tempaukseen liittyy kirjakummeja ja lukupiirejä, ja kaikki kirjaohjelmat tullaan tallentamaan Yle Arenaan – nyt siellä on jo muutamia tv-keskusteluja. Seuraa myös Yle Radio 1:n Sadan vuoden kirjoja. Hanke lanseetataan ja kirjalista julkistetaan 3.1.; olen mukana Yle Radio 1:n Kultakuumeessa klo 15 keskustelemassa aiheesta.

 

101_kirjablogit_vaakaKirjablogit ja 101 kirjaa -tempaus tehdään yhteistyössä Yle:n kanssa. Samana päivänä Yle:n kanssa yksi kirjabloggaaja julkaisee jutun kyseisen vuoden kirjasta ja Yle linkittää postauksen sivuilleen. Mukana on 81 bloggaajaa. Olen mukana vuoden 2016 ja 1993 kirjoilla, ja postaukseni ilmestyvät 10.1. ja 30.3. Kirjat on tasapuolisesti arvottu bloggaajien kesken – paitsi aloituskirjasta ”2016” postaa viisi värvättyä. Lisää kirjabloggaajien osuudesta kannattaa lukea Ylen lisäksi Kulttuuri kukoistaa -blogista.

HUOMAA: Kirjojen Suomi saavuttaa kaikki halukkaat lukijat. Kansalliskirjasto on tuottanut Kirjojen Suomi -verkkokirjaston, jossa on kirjoja sarjoista 101 kirjaa ja Sadan vuoden kirjat. Kirjoja pääsee lukemaan yle.fi/kirjojensuomi-nettisivuston kautta.

Ylen 101 kirjaa -sivulla on Lukemista vailla -testi, joka tarjoaa sinulle luettavaa ja suoran linkin verkkokirjaan.

 

kirja-viekoon

Baba Lybeckin Kirja vieköön! -tapahtumasarja tuo Savoy-teatterin lavalle kirjailijoita. Lybeck haastattelee heitä, ja näyttelijät tulkitsevat tekstejä. Ensimmäisen tapahtuman 18.1. esiintyjät jo tiedetään, seuraavien (15.2. Ja 15.3.) julkistusta odotellaan. Lisätietoja saa nettisivuilta. Tapahtumasarjan on tarkoitus jatkua syksyllä. Tavoitteena on ainutlaatuinen elämys kirjallisuuden parissa, vuorovaikutus tekstien, niiden tekijöiden ja läsnä olevien kesken. Baba Lybeckin myötävaikutuksesta muutamissa blogeissa on arvottu kevään kausilippuja, myös minun.

 

Kierrän vuoden KANSIMinä luen sinulle -hankkeessa maahanmuuttajat lukevat vanhuksille tai kehitysvammaisille selkotekstejä. Hanke toteutuu viikolla 7, etenkin maailman ääneen lukemisen päivänä 16.2. Yhteisen lukuilon on tarkoitus tukea kohtaamisia ja kotouttamista. On syytä tasaisin välein muistuttaa, että lukeminen kuuluu ja tuottaa mielihyvää kaikille. Siksi selkokirjoja tulee lukea, kirjoittaa ja kustantaa, jotta jokaiselle löytyisi saavutettavaa kirjallisuutta. Olen mukana työni puolesta.

 

Helsinki LitToukokuussa tulee taas Helsinki Lit 12.-13.5.,sekin Savoyssa. Viime vuonna yhteen päivään osallistuneena voin vain suositella. Oli rauhoittavaa istua salissa, nauttia kirjailijakeskustelujen kohtaamisista, online-ajatustenvaihdosta. Mielenkiintoisia kirjailijoita saapuu meiltä ja muualta tämänkin kevään tapahtumaan, etunenässä Orham Pamuk.

 

Kesällä on luvassa kirjabloggaajien runotempaus 6.7. suven ja runon päivänä. Silloin olisi tarkoitus klo 16-24 lukea runoja niin paljon kuin sielu sietää. Runoja voi lukea itsekseen, mutta on tarjolla myös hyvää seuraa: esimerkiksi Helsingissä kokoonnumme runonluentaan Kansalaistorille tai sateen sattuessa Sanomatalon aulaan. Tempauksesta lisää myöhemmin.

Syksyllä ainakin kirjamessuillaan. Ties mitä muuta kirjamukavaa vuosi tuo tullessaan. Ainakin kiinnostavia kirjoja. Nyt odotan kieli pitkällä kotimaisista kirjailijoista ainakin Joel Haahtelan, Jenni Linturin, Anneli Kannon, Enni Mustosen, Mikko Rimmisen ja Petri Tammisen uutuuksia, puhumattakaan siitä, mitä esikoisyllätyksiä ilmestyy.

(Päivitin postaukseni Ylen osalta, kun klo 12 julkistettiin Kirjojen Suomi -sivut.)

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Sekalaista, Selkokirja, Tapahtuma