Aihearkisto: Selkokirja

Turun kirjamessuilla lauantaina

Väkeä vilisee messukäytävillä, kirjoja hiplataan, kirjailijoiden haastattelupisteillä kuhistaan, nimikirjoitusjonoissa jaksetaan odottaa kirjailijan signeerausta ja kassakoneet kilahtelevat. Kirjamessuilla saa mitä tilataan: kirjasäpinää.

Minun messupäivääni vaikutti kuluneen viikon mediateema, joka torstaina pääsi aivan lööppiin (Ilta-Sanomat 5.10.2017) asti. Siksi valitsin kaksi pääkokemusta messuraporttiini. Siksi valitsin kaksi melko marginaaliin jäävää kirjallisuusaihetta.

lööppi

Runokritiikki

Kolme runokriitikkoa keskusteli aiheesta, mikä on olennaista runokritiikissä. Pienilevikkinen kirjallisuus tuppaa jäämään hupenevien kulttuurisivupalstojen poisto-osastolle, vaikka Mervi Kantokorpi kiteytti lyriikan merkityksen paljonpuhuvasti: ”Runous on ihmiskunnan äidinkieli.”

Miikka Laitinen pitää tärkeänä antaa kaikenlaiselle kirjallisuudelle mahdollisuus. Kriitikko taistelee kaikin keinoin saadakseen tilaa myös runoudelle. Mielenkiintoisesti keskustelun mittaan tuli esille se, miten runolla on aikansa ja paikkansa – ja eri paikka myös kriitikon ajassa. Laitinen totesi kerran teilanneensa runokokoelman, jonka arvon hän on sittemmin aikojen saatossa ymmärtänyt merkittäväksi.

Siru Kainulainen puhui paljon siitä, mitä hallaa tehdään toistelemalla ajatusta runojen vaikeudesta. Se voi estää tarttumasta runokirjoihin, vaikka lähtökohta on se, että lukija saa mahdollisuuden kohdata runon kokemuksena. Kainulainen sanoi runojen lukemisesta, myös kriitikon runojen lukemisesta: ”Lukemalla ja kuulemalla kirjallisuutta oppii kirjallisuutta.” Kritiikki eroaa yksityisestä lukukokemuksesta siten, että kritiikissä ei heti hypätä lausumaan hyvä/ huono/tykkään/en tykkää -ajatuksia, vaan kritiikki perkaa auki teoksen lähtökohtia.

Mervi Kantokorvi kertoi tavoitteestaan kriitikkona: hän haluaa sytyttää lampun, kiinnostuksen runoihin. Hän kirjoittaa usealle yleisölle yhtäaikaa: paljon, vähän tai ei ollenkaan runoja lukeville. Kaikkia luonnehdintoja, jotka karkottavat lukijoita, on vältettävä, esimerkiksi epiteettiä ”kokeellisuus”. Oleellista on se, miten runo resonoi tässä ajassa, elämässä. Kantokorven mielestä runoudessa hiljaiset signaalit näkyvät ehkä ensin, mutta silti runous ja proosa ovat yhteydessä toisiinsa joka ajassa.

Jenni ja sauli

Kuluneen kirjakauden menestysrunokirjan toimittaja Jenni Haukio puolisoineen messuväen keskellä. Hienoa, että runot päätyvät koteihin myös tällaisessa paketissa kuin Katson pohjoista taivasta. Ja sitten sen perään jokainen voisi ostaa jonkun uuden runokirjan.

Runokritiikkikeskustelusta innostuneena menin pöyhimään yhden kustantajan tarjontaa ostaakseni tietyn uutuusrunokirjan. Kirjavyörystä löytyi vain kolme runoteosta:  Jenni Haukion toimittama antologia sekä näyttelijä-kirjailija Antti Holman ja tangokuningas-Mäkimattilan runokirjat. Sillälailla – sellainen valinnavara ja runotarjonta.

Selkokirjapaneeli

Kustannustoimittaja Katja Jalkanen haastatteli sadan kirjan miestä Pertti Rajalaa, melkein sadan kirjan miestä mutta ensimmäisen selkoromaanin kirjoittanutta Tapani Baggea ja ensimmäiset selkomukautukset tehnyttä Hanna Männikkölahtea. Selkokirjat on yksi vaihtoehto, kun tarjotaan vähän lukeville tai lukemisen vaikeaksi kokeville luettavaa.

selkopaneeli

Miten onnistuinkaan ottamaan vakavan kuvan eloisasta ja iloisesta keskustelusta? Kuvassa Pertti Rajala, Tapani Bagge, Hanna Männikkölahti ja Katja Jalkanen.

Pertti Rajala totesi, että kaikilla on kulttuurinen oikeus kirjallisuuteen – siksi on selkokirjoja. Pitää olla kiinnostavia ja koskettavia kirjoja myös helppoa kieltä tarvitseville. Tapani Bagge kiertää paljon kouluissa, ja hänelle opettajat ihmettelevät, että tutkimustulos heikkojen lukijoiden osuudesta oli yllätys. Opettajat arvioivat mutu-tuntumalla, että heikkojen lukijoiden osuus on enemmän kuin noin 10 % ikäluokasta.

Rajala on paljon mukauttanut klassikoita, jotta kaikilla on mahdollisuus päästä osalliseksi. Hän on mukauttanut esimerkiksi KalevalanSeitsemän veljestäAarresaaren ja Rautatien. Uusin on Waltarin Komisario Palmun erehdys (Avain 2017). Myös uutta kirjallisuutta on tärkeä saada selkokieliseksi, jotta mahdollisimman moni pääsee jakamaan kokemuksia samoista kirjoista kuin muut. Hanna Männikkölahti on mukauttanut Salla Simukan Lumikki-sarjaa. Kaksi ensimmäistä osaa on jo ilmestynyt: Punainen kuin veri ja Valkoinen kuin lumi (Avain 2017). Lisää on tulossa. Männikkölahti haluaa mukauttaa myös kirjoja, joissa joka sivulla on jotain hauskaa.

Baggen selkoromaani Alligaattori on suoraan selkokieliseksi kirjoitettu kirja. Reipas äijätarina voisi osua vähän lukevien miesten makuun. Mutta miten tieto selkokirjoista saadaan leviämään, sillä media ei niitä noteeraa? Miten väärät ennakkoluulot ”erilaiseksi” leimaamisesta poistetaan? Siten, että selkokirjoja tarjotaan ”tavallisten” kirjojen rinnalla kotona, kouluissa, kirjastoissa ja mediassa.

Muuta

Viihdyin lukumyönteisessä kirjamessuhumussa. Messumieleeni jäivät vielä tällaiset väläykset:

– Tuomas Kyrön lapsuudenmuistot mummon hoivasta ovat siirtyneet mutkan kautta Mielensäpahoittaja-kirjoihin.

– Pirkko Saisio vaihtoi oitis kustantajaa, kun kustannustoimittaja alkoi ronkkia kirjailijan tekstiä lauserakenteita muutellen.

– Petri Tamminen on loihtinut vain kahteen kirjaan otsikon, muut ovat kustannustoimittajan kanssa syntyneitä (tai kustannustoimittajan ideoita).

– Lyhyt kohtaaminen Paula Havasteen kanssa ilahdutti, ja kirjailija vahvisti, että Kertte-sarja oli nyt tässä – jotain uutta on tulossa.

– Lukuseikkailu-kirjaa koskevassa haastattelussa iloittiin siitä, että lastenkirjoissa on aiheita joka makuun – kirjojen  pitää vaan päätyä kotiin. Vaikkapa Prisman hedelmäosaston vierestä.

– Äidinkielenopettajien paikallisyhdistyksen haastattelupistettä arvostan yli kaiken: nuoret haastattelevat kirjailijoita ja levittävät haastatteluihin valmistautuessaan vertaiskokemuksia kirjojen lukemisesta.

– Juha Hurme haastatteli hurmioituneena Satu Taskista Lapset-romaanista, ja haastattelun jälkeen ohitin kirjailijat ja kuulin yksityisestä keskustelusta, miten otettu Hurme oli Lapsista. Uskon, että kirjailijoiden keskinäiset kohtaamiset ovat tärkeitä.

– Ilo oli kohdata kirjabloggaajia. Kirjallisuuden jakamisen kokemukset yhdistävät.

Aloitin juttuni korostamalla melskettä ja tungosta. Hienoa, että Turun kirjamessuilla oli myös hiljentymishuone, jossa vartin kerrallaan kirjailijat kävivät lukemassa teoksiaan. Hetken ennen messuilta lähtöä viivähdin siellä kuuntelemassa Satu Taskista.

Taskinen

 

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja, Runot, Tapahtuma, Romaani

Tapani Bagge: Alligaattori

AlligaattoriMies lähtee kaverinsa Koskelan matkaan hakemaan moottorivenettä, mutta päätyy entisen iskelmälaulajan alligaattorifarmille, sitten mökkihökkeliin ja lopulta autiolle pikkusaarelle. Olen näin veijaritarinan matkassa. Sen lajin monien kirjojen mies Tapani Bagge osaa. Tällä kertaa genreen tuo uutta kulmaa se, että kyse on Baggen ensimmäisestä selkoromaanista Allgaattori (Avain 2017).

Selkoromaaniin mahtuu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sen lisäksi tarinassa pysähdytään hetkiin, joissa omalaatuiset henkilöt tarinoivat. Tapahtumien tempovaihtelu sopii mainiosti veijarityyliin.

Osuva henkilöhahmo tällaiseen kirjaan on sählääjämestari Koskela. Hän epäonnistuu kaikessa, mihin ryhtyy. Niin tyyppiin on sisäänrakennettu surkuhupaisaa huumoria. Sivuhenkilöt lisäävät tarinaan särmää kuten alligaattoriporukka ja räppäävä hemmo. Kaiken kertoo hieman ulkopuoliselta vaikuttava minäkertoja.

Viime päivinä on ollut mediakeskustelua siitä, miten lukutaito ja -halukkuus ovat katoavaa kansanperinnettä. Baggen kirja voisi etenkin tavoittaa vähän lukevia miehiä ja nuorukaisia, jotka kaipaavat sutkia menoa mutteivät paksua kirjaa.

Helppolukuisuutta tukee se, että luvut ovat napakan pituisia. Myös tekstikappaleet ovat lyhyitä, kappalejako on selkeä ja palstat ovat kapeita perinteiseen selkotyyliin. Silti soisin, että selkotaitossa käytettäisiin kauttaaltaan selkokielen perusajatusta: yksi ajatus yhdelle riville. Kyllä se pääosin kirjassa toimii, mutta jonkin verran on kohtia, joissa ajatus katkeaa, kun rivitys poikkaistaan kesken lauseen tai lausekkeen.

Alligaattoria lukiessani ajattelen, että ehkä Suomessakin voisi Ruotsin tapaan olla kolmiportainen luokittelu selkokirjojen vaikeusasteesta. Baggen kirja sopisi vaikeimpaan luokkaan, sillä polveileva tarina, perusselkoa seikkaperäisempi kuvailu ja värikäs ilmaisu eivät ole kaikkein helpointa kieltä tarvitsevien saavutettavissa.

Mielenkiintoista on lukea harvinaista alun perin selkoksi kirjoitettua kirjaa selkeästi aikuiseen makuun, äijäsellaiseen. Komiikka, yllätykset ja dialogi ovat Alligaattorin ydintä. Joukossa on vilauksia viehättävistä tunnelmapaloista, yötaivaasta ja saunan jälkeen höyryävästä ihosta. Ja välillä raikaa räppi:

– Niin joo, sä olit jo maailmatähti,
mihin kummaan se maine lähti?
Ei enää pärjää popilla
tai muulla menneen maailman opilla.
Täytyy osata räpätä
tai sit on paras käpätä.

Alligaattorin on kuvittanut Jussi Kaakinen. Tyylitelty musta-harmaa-valkoinen kuvitus tukee oivasti tekstiä. Jokunen kuva ehkä on hankalasti hahmotettavissa, mutta ei se tahtia haittaa. Ja huomaan, että kirjan minäkertojan kuva muistuttaa erehdyttävästi kirjailija Baggea…

Alligaattori_Bagge

Muistutan vielä, että lauantaina 7.10.2017 Turun kirjamessuilla on selkokirjakeskustelu (klo 12 – 13 Jukola, 2. krs.), jossa myös Bagge on mukana. Ja muistutan vielä siitäkin, että selkokirja on varteenotettava vaihtoehto, kun haluamme vähän lukevan henkilön kokeilevan, josko kirjan lukeminen alusta loppuun voisi olla viihdyttävä, rentouttava ja avartava elämys. Kyllä se on.

– –

Tapani Bagge
Alligaattori
Avain 2017
selkoromaani
ulkoasu Jussi Kaakinen
138 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, Selkokirja

Lukutaitopäivä & Komisario Palmu selkokielellä

Kansainvälinen lukutaitopäivä 8.9. muistuttaa siitä, miten merkityksellinen lukutaito on ihmisen hyvinvoinnille. Viidennes maailman aikuisista on lukutaidottomia, mikä on monitahoinen terveyteen, toimeentuloon ja tasa-arvoon vaikuttava riskitekijä. Myös lukemisen vaikeudet tuottavat samanlaisia riskejä. Suomessa kuvitellaan, etteivät lukutaito-ongelmat juurikaan koske meitä ja unohdetaan, että täkäläisistä on ainakin 10 % lukijoita, jotka eivät selviä kirjallisista lomakkeista, ohjeista tai muista asiointiteksteistä.

Lähes 30 vuotta on Suomessa kehitetty selkokieltä, kielimuotoa, joka tukee osallisuutta ja tasa-arvoa. Selkokieli on sanastoltaan, rakenteeltaan ja sisällöltään yleiskieltä helpompaa. Näin mahdollistuu mahdollisimman monille tekstien ymmärtäminen ja siitä nauttiminen. Selkokielellä esimerkiksi Yle julkaisee päivittäin uutisia, ja myös selkokieliset esitteet ja verkkosivut ovat yleistyneet. Selkokielisiä tieto- ja kaunokirjoja ilmestyy vuosi vuodelta enemmän. Silti esimerkiksi selkokirjat eivät juurikaan ylitä medianäkyvyyskynnystä, joten selkomateriaalit jäävät suurelta yleisöltä piiloon. Moni lukemisesta kiinnostunut mutta vaikeisiin teksteihin kompastuva hyötyisi selkokirjojen myötä tunteesta: lukeminen sujuu, teksti on ymmärrettävää ja kirjan lukeminen herättää elämyksiä.

Selkokirjailija Pertti Rajala on noin sadan selkokirjan tekijä. Hän on kirjoittanut kaikenikäisille kaikenlaista. Viimeisimpiä tietokirjoja on esimerkiksi kotimaan juhlavuoteen sopiva 100 totuutta Suomesta. Viime vuosina häneltä on ilmestynyt useita klassikkomukautuksia kuten Juhani Ahon Rautatie tai Stevensonin Aarresaari. Viimeisin selkokielelle kääntynyt klassikko on Mika Waltarin Komisario Palmun erehdys (Avain 2017).

Komisario Palmun erehdys

Selkokirjaksi Komisario Palmun erehdys ei ole helpommasta päästä esimerkiksi jo siksi, että se on lähes 200-sivuinen. Kappaleet ja osin myös virkkeet ovat aika pitkiä, eikä tekstin rivitys aina etene perusselkoperiaattein. Jännitysjuoni on tietysti melko polveileva, mutta lukija autetaan alkuun henkilöluetteloin ja joka luvun alun johdattelutiivistyksin. Jälkimmäiset toimivat oikein hyvin tarinan kannattelijoina.

Pidän kirjassa siitä, että siinä säilyy mainiosti alkutekstin henki. Seuraavan sitaatin alkuvirke voisi olla selkokirjoittamisen määritelmästä mutta onkin Palmun rikostutkintametodiikkaa:

Erotetaan jutusta kaikki epäolennaiset asiat
ja henkilöt, jotka eivät kuulu asiaan.
Kuta pidemmälle pääsemme, sitä enemmän
murhaaja alkaa pelätä.
Nyt hän on tehnyt jo kaksi ratkaisevaa erehdystä.
Ne eivät riitä osoittamaan murhaajan
syyllisyyttä, mutta ne osoittavat,
että hänen hermonsa tulevat pettämään.

Henkilöt välittyvät särmikkäinä ja eloisina. Komisario Palmun persoona erottuu ilahduttavan ärhäkkänä, ja murhatarinan muut henkilöt vilahtavat sopivan erikoisina hahmoina. Minäkerronta sopii mainiosti kuvailemaan tapahtumia ja henkilöitä tarkkailijan tavoin. Myös muiden ääni kuuluu sujuvassa dialogissa, ja takautumakertomukset erottuvat kursivoituina.

Teksti etenee liukkaasti, joten uskon kirjan innostavan lukijoita, jotka haluaisivat lukea dekkareita, mutta kavahtavat tiheätekstisiä romaaneita lukemisen hitauden ja hahmottamisen vaikeuksien vuoksi. Rajalan Palmu on helppolukuinen kirja, joka toivottavasti lisää Waltari-lukijakuntaa.

Komisario Palmun erehdys on tunnettu riemastuttavana elokuvana, ja siitä on napsaistu muutama pysäytys kirjan kuvitukseksi. Iki-ihana lounaskohtaus, jossa Palmun apuri Kokki puhkeaa laulamaan ”Silmät tummat”, on kirjassa mukana – tilanteesta voi myös nauttia tekstin rinnalla vaikkapa Youtube-klippinä.

Infonurkka

Selkokirjauutuuksia löydät Selkokirjaesitteestä ja Selkokeskuksen selkokirjasivuilta, jossa voi selata tietoja uutuuksista ja tehdä hakuja selkokirjatietokannasta.

Esimerkkejä selkokaunokirjoista

Jännitys, kauhu ja seikkailu
Tapani Bagge, Alligaattori (Avain 2017)
Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjasta viisi osaa, viimeisin Tuulen puolella, mukautus Leena Kaivosoja-Ukkola (Avain 2017)
Reijo Mäki, Pimeyden tango;  Vares-dekkari, mukautus Ari Sainio (Opike 2015)
Salla Simukan Lumikki-trilogian kaksi ensimmäistä osaa Punainen kuin veri ja Valkoinen kuin lumi, mukautus Hanna Männikkölampi (Avain 2017)
Bram Stoker: Dracula, mukautus Ari Sainio (Opike 2017)

Fantasia
Maria Turtschaninoffin Helsingin alla, mukautus Leena Kaivosoja-Ukkola (Opike 2016)
Satu Leisko, Unohtuut maa (Opike 2014)

Klassikot
Juhani Aho, Rautatie, mukautus Pertti Rajala (Opike 2016)
Anna-Leena Härkönen, Häräntappoase, mukautus Johanna Kartio (Opike 2013)
Rudyard Kipling, Viidakkopoika, mukautus Pertti Rajala (Avain 2016)
R.L. Stevenson, Aarresaari, mukautus Pertti Rajala (Avain 2015)

Huomaa myös selkokieliset Raamattu, Kalevala, Seitsemän veljestä, Romeo ja Julia, Robin Hood – ja monet muut.

Novellit
Panttivanki ja muita kertomuksia, nykykirjailijoiden novelleista selkomukautuksia, mukautus Ari Sainio (OPH 2015)

Runot
Tuija Takala: Kierrän vuoden (Opike 2016)
Tuija Takala: Onnen asioita (Avain 2017)

Muista myös tämä: Turun ja Helsingin kirjamessuilla on selko-ohjelmaa.

– –

Mika Waltari
Komisario Palmun erehdys
Selkomukautus Pertti Rajala
Avain 2017
192 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Selkokirja

Mervi Heikkilä & Marjo Nygård: Kissatalon asukit

Kirjoitan tietokirjaviikon (28.8. – 3.9.2017) jutun selkokielisestä kirjasta selkokielellä.

 

Tämä viikko on tietokirjojen viikko.
Viikon aikana tietokirjat ovat esillä,
jotta niiden monipuolisuus tulisi tutuksi.
Kirjan aihe voi olla esimerkiksi tiede, taide tai usko.
Tietokirjat voivat olla myös oppikirjoja,
tai ne voivat olla matkaoppaita tai keittokirjoja.
Ne voivat myös kertoa harrastuksista.
Myös elämäkerrat ovat tietokirjoja.

Esimerkiksi kirja Kissatalon asukit on tietokirja,
sillä sen tarinat ovat tosia.
Mervi Heikkilä kirjoittaa kissoista,
jotka on hylätty.
Joka vuosi 20 000 kissaa jää ilman kotia.

Kissatalon asukit kertoo 11 onnellista tarinaa,
joissa kissat saavat uuden kodin.
Kirjassa on tärkeää asiaa:
kotieläimiä täytyy hoitaa hyvin.

Jokaisen kissan tarina on erilainen.
On kiinnostavaa huomata,
että joka kissalla on oma luonne,
Esimerkiksi Jaska vaatii paljon huomiota
ja Pilli nauttii leikistä.
Kirjassa saa myös tutustua Jesseen,
joka pelastaa perheen tulipalosta.

Kissatalon asukit sopii etenkin lapsille.
Lisäksi sitä voivat hyvin lukea kaikki,
jotka ovat kiinnostuneita eläimistä.
Asiat kerrotaan helposti,
ja teksti etenee mukavan sujuvasti.
Vaikka tarinat ovat lyhyitä,
kissojen ja perheiden asiat kerrotaan elävästi.

Jokaisesta kissasta on kuva,
jonka on maalannut Marjo Nygård.
Kuvat sopivat hienosti tarinoihin,
sillä ne ovat selkeitä ja värikkäitä.
Monet kissat katsovat kuvissa suoraan silmiin.
Ehkä ne haluavat sanoa:
”Pidä hyvää huolta eläimistä.”

Kissatalon asukit

– –

Mervi Heikkilä, teksti
Marjo Nygård, kuvat
Kissatalon asukit
Avain 2017
Selkokirja
71 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja, Tietokirja

Sinisiipi niityllä & Lukuviikko

Kirjastot ja koulut juhlivat lukemista lukuviikolla 17.-23.4.2017. Lukukeskus tuottaa materiaaleja ja eri tahot järjestävät tempauksia. Minä haastan kaikki postailemaan lukemisen puolesta – ei sen tarvitse kytkeytyä koulu- tai kirjastoympäristöihin. Riittää, että (ainakin) tällä viikolla kukin osaltaan somessa välittää lukemisen iloa ja tärkeyttä.

Lisään oman korteni Lukuviikon kekoon esittelemällä lapsille ja aikuisille sopivan luontokirjan Sinisiipi niityllä (Avain 2016). Koska kevään lämpoä ja kesän vehreyttä saa vielä odottaa, voi fiilistellä  kauniin kirjan kanssa. Kirjasta voi oppia asioita tai vain nauttia pääsystä kirjan keinoin kesäluontoon. Seija Niinistö-Samela on kirjoittanut kirjan selkokieliset teksti ja Juha Samela ottanut tunnelmalliset kuvat.

Aurinkoisena kesäpäivänä niitty on täynnä elämää.
Perhoset lentelevät värikkäiden kukkien joukossa.
Hyönteiset viihtyvät ympäristössä,
joka tarjoaa niille ruokaa ja suojaa.

Näin kirja käynnistyy. Niittyjen elämän esittely keskittyy lähinnä kesään. Kasvien ja hyönteisten yhteiseloa kuvataan lyhyesti, ytimet valiten. Kuvitus on keskiössä, ja teksti myötäilee sitä. Pidän kirjaa etenkin kauniina katselukirjana, sillä tarkat kasvi- ja hyönteiskuvat viehättävät. Ilahdun siitä, että suurennoksissa on aina mukana jotain ympäristöstä, jolloin voi hahmottaa mittasuhteet.

Selkokirjan luonteeseen kuuluu, ettei kaikkea voi kertoa vaan sisältöön pitää valita oleellinen. Tämä onnistuu hyvin. Kirja zoomaa tiettyihin niityn ominaispiirteisiin. Luonnonsuojelun taustahumina kuuluu sopivasti tekstistä ja kuvista.

Jonkin verran tekstissä on sellaista, joka olisi kaivannut kuvan apua tai uuden käsitteen selitystä. Jäsentelyn tueksi voisi teemoittaa väliotsikot, nyt esimerkiksi vieraskasvit tulevat ikään kuin kesken kaiken esittelyyn. Nämä ovat pieniä sivuhuomioita, sillä kokonaisuutena kirja on selkeä ja viehättävä. Se osoittaa mainiosti, ettei selko ole välttämättä erityistä vaan kaikille sopivaa. Siksi Sinisiipi niityllä sopii Lukuviikolle, kesällä mukaan niitylle kasvien tunnistuksen avuksi sekä kaikkiin vuodenaikoihin luontotunnelmointiin.

– –

Seija Niinistö-Samela ja Juha Samela
Sinisiipi niityllä
Avain 2016
luontokirja
79 sivua.
Sain kirjan muuten vain.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Selkokirja, Tapahtuma, Tietokirja

Bram Stoker: Dracula

Voiko sanoa, että jännitys tiivistyy, kun kauhuklassikosta tehdään selkoversio? Bram Stokerin Draculan on ensin ruotsin kielelle selkoistanut Johan Werkmäster, ja selkoversion on suomentanut Ari Sainio (Opike 2017).

Alkuperäisteos on ilmestynyt 1897, sen jälkeen Draculan hahmo on jatkanut elämäänsä monenlaisissa filmatisoinneissa ja vampyyritarinoissa. On paikallaan, että Draculan perustarinasta saa nyt selkoa. Täsmennän: pidän kulttuuritekona, että länsimainen kauhukirjallisuuden perusteos on saavutettavaa kirjallisuutta. Sitä pääsevät nyt lukemaan myös lukijat, joille ei avaudu 600-sivuinen Jarkko Laineen suomennos.

dracula

Perustarinaa on helppo seurata. Henkilöitä on neljä Draculan lisäksi. Päähuomio on Jonathanissa, joka kauppaa lontoolaistaloa kaukaisen Transilvanian linnanherralle. Tämä kreivi osoittautuu verenhimoiseksi yöeläjäksi, joka vaanii Jonathania ja hänen läheisiään. Jännitys syntyy vihjeistä ja suorasta toiminnasta. Painajaisunen tunnelma yhdistyy keskushenkilöiden toimintaan. Draculan hahmo on onnistuneen hyytävä.

Äkkiä Jonathan kylmeni pelosta.
Eräässä arkussa makasi kreivi Dracula!
Draculan silmät olivat auki,
mutta niissä oli täysin tyhjä katse.
Jonathan kumartui kreiviä kohti.
Näytti siltä, ettei kreivi hengittänyt lainkaan.
Dracula näytti aivan kuolleelta.
Silti Jonathan tiesi, että Dracula ei ollut kuollut.

Kuolemaa, pelkoa, kiperiä tilanteita, pimeyttä, rottia, lepakoita ja muuta kauhugenren perusrekvisiittaa riittää. Niin pitääkin. Tarina on siis kaikkien kauhujen äiti (vai isä?) ja siksi siihen tutustuminen sivistää.

Voi sanoa, että Dracula on yleisselkokieltä. Sen kieli on helppoa lukea, tarina etenee sujuvasti ja pysyy tajuttavana, lisäksi eri henkilöt ja heidän tunnevaihtelunsa erottuvat. Kirja sopii laajasti selkokielen käyttäjäryhmille – ja toivottavasti myös monille muille.

– –

Bram Stoker
Dracula
Selkomukautus Johan Werkmäster
suomennos Ari Sainio
Opike 2017
87 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Kannatta katsoa Draculan kirjatraileri.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kauhu, Kilpailu, Kirjallisuus, Romaani, Selkokirja

Kirjatapahtumiin 2017

Suomen satavuotisjuhlavuonna on tilaa kirjoille ja uusille kirjahankkeille, ja sen lisäksi vakiintuneet tapahtumat juhlistavat lukemista ja kirjallisuutta. Poimin muistilistaksi muutamia.


kirja-suomi-2017

Kirja-Suomi 2017 on jatkumoa Kirjan vuosi -hankkeelle (2015): kirjallisuustapahtumia esitellään nettisivun ja muun tiedotuksen avulla. Sivustoa seuraamalla saa vihiä kaikesta mahdollisesta juhlahässäkästä. Itsenäisyyden juhlavuosi puskee lisäpontta erilaisiin kirjallisuushankkeisiin.

 

YLE juhlii itsenäisyyttä, tärkeä on Kirjojen Suomi -hanke, jonka osa on 101 kirjaa. Jokaiselta itsenäisyyden vuodelta Yle:n kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet yhden kutakin vuotta kuvastavan kirjan. Jokainen vuoden kirja esitellään tv:ssä, radiossa ja netissä. Esittelyt alkavat 10.1.2017 vuoden 2016 kirjalla, ja siitä edetään takaperoisesti vuoden 1917 kirjaan. Sokerina pohjalla julkaistaan itsenäisyyspäivänä vuoden 2017 kirja. Lisäksi tempaukseen liittyy kirjakummeja ja lukupiirejä, ja kaikki kirjaohjelmat tullaan tallentamaan Yle Arenaan – nyt siellä on jo muutamia tv-keskusteluja. Seuraa myös Yle Radio 1:n Sadan vuoden kirjoja. Hanke lanseetataan ja kirjalista julkistetaan 3.1.; olen mukana Yle Radio 1:n Kultakuumeessa klo 15 keskustelemassa aiheesta.

 

101_kirjablogit_vaakaKirjablogit ja 101 kirjaa -tempaus tehdään yhteistyössä Yle:n kanssa. Samana päivänä Yle:n kanssa yksi kirjabloggaaja julkaisee jutun kyseisen vuoden kirjasta ja Yle linkittää postauksen sivuilleen. Mukana on 81 bloggaajaa. Olen mukana vuoden 2016 ja 1993 kirjoilla, ja postaukseni ilmestyvät 10.1. ja 30.3. Kirjat on tasapuolisesti arvottu bloggaajien kesken – paitsi aloituskirjasta ”2016” postaa viisi värvättyä. Lisää kirjabloggaajien osuudesta kannattaa lukea Ylen lisäksi Kulttuuri kukoistaa -blogista.

HUOMAA: Kirjojen Suomi saavuttaa kaikki halukkaat lukijat. Kansalliskirjasto on tuottanut Kirjojen Suomi -verkkokirjaston, jossa on kirjoja sarjoista 101 kirjaa ja Sadan vuoden kirjat. Kirjoja pääsee lukemaan yle.fi/kirjojensuomi-nettisivuston kautta.

Ylen 101 kirjaa -sivulla on Lukemista vailla -testi, joka tarjoaa sinulle luettavaa ja suoran linkin verkkokirjaan.

 

kirja-viekoon

Baba Lybeckin Kirja vieköön! -tapahtumasarja tuo Savoy-teatterin lavalle kirjailijoita. Lybeck haastattelee heitä, ja näyttelijät tulkitsevat tekstejä. Ensimmäisen tapahtuman 18.1. esiintyjät jo tiedetään, seuraavien (15.2. Ja 15.3.) julkistusta odotellaan. Lisätietoja saa nettisivuilta. Tapahtumasarjan on tarkoitus jatkua syksyllä. Tavoitteena on ainutlaatuinen elämys kirjallisuuden parissa, vuorovaikutus tekstien, niiden tekijöiden ja läsnä olevien kesken. Baba Lybeckin myötävaikutuksesta muutamissa blogeissa on arvottu kevään kausilippuja, myös minun.

 

Kierrän vuoden KANSIMinä luen sinulle -hankkeessa maahanmuuttajat lukevat vanhuksille tai kehitysvammaisille selkotekstejä. Hanke toteutuu viikolla 7, etenkin maailman ääneen lukemisen päivänä 16.2. Yhteisen lukuilon on tarkoitus tukea kohtaamisia ja kotouttamista. On syytä tasaisin välein muistuttaa, että lukeminen kuuluu ja tuottaa mielihyvää kaikille. Siksi selkokirjoja tulee lukea, kirjoittaa ja kustantaa, jotta jokaiselle löytyisi saavutettavaa kirjallisuutta. Olen mukana työni puolesta.

 

Helsinki LitToukokuussa tulee taas Helsinki Lit 12.-13.5.,sekin Savoyssa. Viime vuonna yhteen päivään osallistuneena voin vain suositella. Oli rauhoittavaa istua salissa, nauttia kirjailijakeskustelujen kohtaamisista, online-ajatustenvaihdosta. Mielenkiintoisia kirjailijoita saapuu meiltä ja muualta tämänkin kevään tapahtumaan, etunenässä Orham Pamuk.

 

Kesällä on luvassa kirjabloggaajien runotempaus 6.7. suven ja runon päivänä. Silloin olisi tarkoitus klo 16-24 lukea runoja niin paljon kuin sielu sietää. Runoja voi lukea itsekseen, mutta on tarjolla myös hyvää seuraa: esimerkiksi Helsingissä kokoonnumme runonluentaan Kansalaistorille tai sateen sattuessa Sanomatalon aulaan. Tempauksesta lisää myöhemmin.

Syksyllä ainakin kirjamessuillaan. Ties mitä muuta kirjamukavaa vuosi tuo tullessaan. Ainakin kiinnostavia kirjoja. Nyt odotan kieli pitkällä kotimaisista kirjailijoista ainakin Joel Haahtelan, Jenni Linturin, Anneli Kannon, Enni Mustosen, Mikko Rimmisen ja Petri Tammisen uutuuksia, puhumattakaan siitä, mitä esikoisyllätyksiä ilmestyy.

(Päivitin postaukseni Ylen osalta, kun klo 12 julkistettiin Kirjojen Suomi -sivut.)

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Sekalaista, Selkokirja, Tapahtuma

Ihminen napakasti: selkotietokirja

Anatomia on vaikea aihe, joten pidän selkokirjaa Ihminen napakasti (Avain 2016) kunnianhimoisena hankkeena. Löydän lasten tietokirjasta paljon hyvää mutta myös jotain hankalaa.

Otsikoinnissa hieman revitellään, mikä houkuttelee lukemaan lisää. Aihe on pilkottu sopiviksi annospaloiksi, sillä luvut ja kappaleet ovat selkotyylisesti lyhyitä ja tekstipalstat kapeita. Asioiden eteneminen tukee selkeyttä. Ihmisen elimistön esittely konkretisoituu etenkin aisteja käsittelevissä luvuissa. Pidän siitä, että kirjassa otetaan huomioon muutakin kuin ruumis:

Elämä eletään päivä kerrallaan
yhdessä muiden kanssa.
Kerro tunteistasi läheisille ihmisille.
Asioilla on tapana järjestyä.

Iiris Kalliola on kirjoittanut tekstin, jota Väinö Heinosen kuvat havainnollistavat hienosti. Monessa kohtaa kuvitus vaikuttaa elintärkeältä: kuvan kanssa asiat aukenevat. Kuvitus ilahduttaa, sillä se ilmentää kiinnostavasti tunnelmien vaihtelua. Aihetta voi pitää tavallaan vakavana, mutta kuvitus keventää ja hauskuttaa.

Välillä tekstin selkokieliseksi tunnistaminen liikkuu rajapinnalla, eli kielen vaikeusaste vaihtelee.  Hermostoa ei oikein avata, imusuonisto-osuuden soisin konkretisoituvan, sokeritasapaino mainitaan vaan ei selitetä – esimerkiksi nämä. Törmäilen tekstissä usein siihen, ettei uusia asioita aukaista, esimerkiksi ei tarkenneta, mitä tarkoitetaan kuitupitoisella ruualla.

Selkokielen kannalta ongelmallisimpia ovat tekstin vaikeat lauserakenteet ja hankalat sanavalinnat. Monet rakennehankaluudet olisivat olleet oiottavissa. ”Virukset ovat hankalia torjuttavia” -lause helpottuisi: ”Viruksia on vaikea torjua.” Edellinen esimerkkini on kuitenkin helpoimmasta päästä.

ihminen-napakasti

Mietin useaan otteeseen, kenelle kirja sopii parhaiten. Ajattelen sen käyvän etenkin kaikenlaisten koululaisten biologia- ja anatomialäksyjen virikemateriaaliksi sekä kertaamisen innostajaksi. Mikä ettei sama ilmiö voisi sopia nuorelle ja aikuisellekin. Toisaalta näen aikuisen kainalossa noin kymmenvuotiaan ihmisilmiöistä kiinnostuneen lapsen, sillä yhdessä lukemisen soisin jatkuvan siihen ikään ja pidemmällekin.

Ihminen napakasti -tyyppisiä tietokirjoja ilman muuta tarvitaan. Kirja kirvoittaa kysymyksiin ja keskusteluihin elämän ihmeellisyydestä. Se, mitä tämä lasten tietoteos sanoo aikuisuudesta, sopii muuhunkin:

Edelleen on jännittävää tutustua maailmaan
ja elämään ihmisenä toisten joukossa!

– –

Iiris Kalliola ja Väinö Heinonen
Ihminen napakasti
Avain 2016
selkokielinen lasten tietokirja
62 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja, Tietokirja

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Fantasia ei ole selkokirjallisuuden helpoin genre. Leena Kaivosoja-Jukkolan mukauttama Helsingin alla (Opike 2016) kuitenkin todistaa, että kahden maailman kuljetus ja realismista irtoavat juonielementit on mahdollista tarjota myös lukijoille, jotka hyötyvät yleiskieltä helpommasta tekstistä.

Maria Turtschaninoffin romaani näin selkoistettuna saa lisää lukijoita. Niin ainakin toivon. Ja sitäkin toivon, että opettajat tarjoaisivat rinnakkain alkuperäistä ja mukautettua kirjaa. Jokainen oppilas voi silloin valita lukuintonsa perustella lyhyen tai pitkän version – tai kummatkin. Versioita voi vertailla juonen, henkilöiden, kerronnan ja kielen suhteen. Lukuelämyksiä unohtamatta.
helsingin-alla
Helsingin alla on selkoversionakin kunnon lasten- ja nuortenromaani, 127-sivuinen, vaikka kapeapalstaisuus helpottaa lukuprosessia. Ilahdun siitä, että luvut ovat lyhyitä ja juoni etenee joustavasti. Henkilöt kehittyvät seuraamista huokutteleviksi hahmoiksi, joissa on samastuttavaa niin tytöillä kuin pojillakin. Tarinassa on jännitystä, seikkailua, arvaamattomuuksia ja romantiikkaa.

Aika pitkään saa arvuutella, kumpi on enemmän romaanin päähenkilötytön Alvan mieleen: pimeyden poika Nide vai päivän Joel. Sehän sopii, ja muitakin arvoituksia riittää. Pahuus on asetelmallista, mutta menköön se selkon piikkiin, jotta juonessa pysyminen ja vaaran tunne varmistuvat. Lumoa luovat peikot, keijut ja perhoset, mutta ne myös edustavat sanomaa.

– Me olemme asuneet maapallolla
Kauemmin kuin ihmiset.
Me peikot, keijut, noidat,
vuorenhaltijat ja muut.
Me hoidimme vuoriamme,
metsiämme ja vesiämme.
Sitten tulivat ihmiset.

Hyvän sadun tapaan Helsingin alla -selkoromaanin voi lukea vertauskuvana hyvän ja pahan, valon ja varjon taistelusta – tai kummankin puolen tunnustamisesta. Fantasian keinoin käsitellään ikuisia teemoja rakkautta ja kuolemaa, mutta myös ajatuksia luonnosta, perheestä, vallasta, muistista, erilaisuudesta, epävarmuudesta ja peloista.

Alkuperäiseen verrattuna Helsingin alla -selkoversio vääjäämättä on juonipainotteinen, välillä hieman luettelomainen, mutta fantasiaan kuuluvaa taikapölyä riittää myös tähän karsittuun versioon. Siksi suosittelen kirjaa kenelle vain helsinginalaisesta Alistadista kiinnostuneille. Etenkin vinkkaan kirjaa koulujen äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen tai ilmiöoppimiseen: teemana voi olla vaikka luonto, ihminen, pakolaiset tai rakkaus.


Maria Turschaninoff
Helsingin alla
Selkomukautus Leena Kaivosoja-Jukkola
Opike 2016
selkofantasiaromaani nuorille
127 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.


Muuta mielenkiintoista:

Tänä syksynä on Maria Turtscaninoffin Finlandia Junior -palkitusta Maresi-fantasiaromaanista ilmestynyt ruotsinkielinen selkoversio. Ruotsiksi ja suomeksi on ilmestynyt Maresin itsenäinen jatko-osa Naondel.

Ensimmäinen alunperin selkosuomeksi kirjoitettu fantasiaromaani on Satu Leiskon Unohtunut maa (Opike 2014).

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Laura Lepistö: Kesäyön salaisuus

Laura Lepistön dekkari Kesäyön salaisuus (Opike 2016) sopii alakoululaisille. Kirja on helppolukuinen lastenromaani, mikä mahdollistaa lukukokemuksen myös lukijoille, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Koska kirja on selkokielinen, esittelen sen selkosuomeksi.


kesayon-salaisuus

Kesäyön salaisuus: jännitystä koululaisille

Kesäyön salaisuus sopii sinulle,
jos pidät kirjoista,
joissa ystävät joutuvat pulaan,
kun he selvittävät salaperäisiä tapahtumia.
Saat jännittää.

Tarina alkaa siitä,
kun Essi saapuu viikon lomalle Siirin kesämökille.
Tytöt leikkivät salaista seurantaa,
eli he vakoilevat naapureita.
Sattumalta he törmäävät rikokseen.

Tyttöjen leikkiin on helppo eläytyä.
He ovat reippaita ja keksivät toimintaa,
lisäksi tyttöjen ajatukset esitetään elävästi.
Myös pelottavat kohdat ovat uskottavia.
Kuitenkin olo on turvallinen:
tarinassa voi luottaa vanhempiin
ja asioiden selviämiseen.

Kirja sopii tytöille ja pojille,
sillä kahden tytön lisäksi kirjassa on poika.
Alpo  haluaa tyttöjen kaveriksi,
mutta tytöt eivät siitä innostu.
Silti Alpo saa kirjassa ratkaisevan roolin.
Näin kirja ottaa huomioon erilaiset lukijat.

Koska juoni etenee hyvin
ja kieli on aika helppoa,
haluat varmasti ahmia koko kirjan.
Kirjassa on myös paljon kohtia,
jotka virkistävät mielikuvitusta,
esimerkiksi:

Tytöt astuivat sisään.
Lattia narahti heidän jalkojensa alla.
Talossa oli aivan hiljaista.

He katselivat ympärilleen.
Linnan ikkunoiden kaltereista
muodostui varjoja lattialle.

Kirjassa on jonkin verran piirrettyjä kuvia,
jotka sopivat hyvin kirjan juoneen.
Toivottavasti mustavalkoiset kuvat
eivät tunnu kömpelöiltä.
Mutta nehän voit itse värittää,
jos saat Kesäyön salaisuus -kirjan omaksi!
Toivottavasti saat.


Lisähuomio

Opike voisi lisätä kirjakuvauksiin tietoja kirjailijoista,
sillä olisi hauska saada tietää jotain heidän taustoistaan.
Esimerkiksi tämän kirjan kirjoittajalla on sama nimi
kuin kuuluisalla taitoluistelijalla.
Jää vaivaamaan, onko kyse samasta ihmisestä…

– –

Laura Lepistö
Kesäyön salaisuus
Kuvittaja: Anita Polkutie
Opike 2016
selkokielinen jännityskirja koululaisille
69 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Pertti Rajala: 100 totuutta Suomesta

Pertti Rajala on koonnut tietopaketin suomalaisuudesta: 100 totuutta Suomesta (Avain 2016). Kirja on selkokielinen, ja keskeinen kohderyhmä on suomen kieltä harjoittelevat maahamme muuttaneet. Väitteet valtakunnastamme sopivat keskustelunvirittäjiksi muillekin.

Kirjan totuudet on jaettu 11 osastoon. Asiaa on muun muassa ruuasta, juomasta, luonnosta, urheilusta, kulttuurista ja historiasta. Takakansi lupaa hauskoja juttuja ja tiukkaa asiaa, mutta valtaosin kirja välittää yleisiä käsityksiä ja totista tietoa. Joukossa on muutama mukava maahanmuuttajan puheenvuoro. Niitä olisi voinut olla enemmänkin.

Lainaan lisää takakannesta: Sibelius, sauna ja sisu. Vai jotain ihan muuta? Uusia näkökulmia ei suomalaisuudesta tarjota. Kirjan kulttuuritietous hellii kansallisia stereotypioita ja kliseitä, muttei niitä oikein voi välttääkään. Pelkistyksiksi ne helposti kääntyvät. Esipuheessa kirjailija hyvin toteaa, että eri mieltä niistä saa olla. Tämäntyyppisesti suomalaisuutta esitellään:

Suomessa sanotaan, että
”vaatimattomuus kaunistaa”.
Joidenkin mielestä vaatimattomuus on
tavoiteltava luonteenpiirre Suomessa.
Helposti suomalaiset vetäytyvät
omiin oloihinsa ja vähättelevät
omia saavutuksiaan.

Rajala tuntee tuotteliaana selkotekijänä yleiskieltä helpomman kielimuodon sekä kaunokirjallisuuden että tietokirjallisuuden kannalta. Kokonaisuutena kirja sopii lukijalle, jolla on kohtuullisen hyvä kielitaito, sillä teksti ei ole helppoa selkokieltä. Esimerkiksi pitkiä yhdyssanoja tai sanajohdoksia ei vältellä, eikä kaikkia harvinaisia sanoja selitellä.

100 totuutta Suomesta

Minua miellyttää kirjan neliskanttinen muoto, ja on hyvä, että joukossa on havainnollistavia valokuvia. Yli 200-sivuinen kirja vaatii selkolukijalta kärsivällisyyttä, mutta toisaalta tämäntapainen teos sopii selailuun, sieltä täältä lukemiseen tai vaikkapa opettajan ohjauksessa sopivan aiheosuuden käsittelyyn.

Suomalaisuuskirjoja voi käyttää sytykkeenä keskusteluille siitä, mikä kaikkea suomalaisuus voi olla, miten erilaisia asioita se on  eri ihmisille ja mikä on yleistystä tai ennakkoluuloja tukevaa. 100 totuutta Suomesta -kirjan rinnakkaisteokseksi sopii hauskasti alkuvuodesta kirjana ilmestynyt ja netissäkin elävä Karoliina Korhosen sarjakuva Finnish Nightmares / Suomalaisten painajaisia (Atena 2016).

– – –

Pertti Rajala
100 totuutta Suomesta
Avain 2016
selkotietokirja
228 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Selkokirja, Tietokirja

Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja Pääkallomies

Marja-Leena Tiainen on tuottelias ja luotettava nuortenkirjailija. Keväällä on ilmestynyt viehättävä tämän- ja tuonpuoleista yhdistävä Viestejä Koomasta (Tammi 2016) ja selkoromaani Tatu, Iiris ja Pääkallomies (Avain 2016). Jälkimmäinen ei ole ainoa laatuaan Tiaisen tuotannossa: viime vuonna sai nauttia selkokerronnasta kirjassa Poika joka katosi (Avain 2015).

Tämä on pakko toistaa muutaman kerran vuodessa: on tärkeää, että nuorille on koskettavia ja jännittäviä kertomuksia, joita on helppo lukea. Muistan monen teinin kysyneen kirjoja suositellessani: ”Onks se paksu, eihän siinä oo montaa sivua?” Koska monet nuoret lukevat vähän ja haluttomasti, voi laadukas selkokertomus houkutella tarttumaan proosaan ja sen hyvää tekevään vaikutukseen. Hyvää tekee siis mahdollisuus samastua ja myötäelää, mielikuvituksen villitsemisestä puhumattakaan. Esimerkiksi Tiaisen selkokirjoista saa myös ajattelemisen aihetta.

Tatu, Iiris ja Pääkallomies keskittyy 16-vuotiaaseen Tatuun, joka kuumana kesänä ihastuu elämäniloiseen Iirikseen. Iiris on useita vuosia Tatua vanhempi, hänellä on repaleinen tausta ja mustasukkaisia poikaystäviä.

Tatun sydän sykki kiivaasti.
Hän mietti,
miltä tuntuisi levittää voidetta Iiriksen iholle…
Tatu ei saanut katsettaan irti Iiriksestä.

Heräävään erotiikkaan vihjaillaan, mutta se puoli jää aika kiltiksi. Romantiikan sävy muuttuu ja tarinasta kehkeytyy jännäri – siksi otsikossakin kummittelee Pääkallomies. Juoni etenee sopivan liukkaasti ja tiivistyy aste asteelta. Parasta on se, että mukana on myös tunteiden käsittelyä, ei vain toimintaa.

Tiainen ei kaihda vaikeita asioita. Poika joka katosi käsittelee syvää huolta ja murhetta, ja tämä uutuus sisältää myös pelkoa, surua ja luopumista. Mukana on lisäksi eroperhe- ja huostaanottoaineksia. Mutta mikä tärkeintä: romaani kiinnittää lukijan päähenkilöön ja siinä samalla selviytymiseen ja toivoon. Selkokielisyyteen liittyvä kielihienouksien niukkuus ei estä sitä, että Tatusta kehkeytyy persoona.

Tatu Iiris ja pääkallomies_kansi.authoriso

Tatu, Iiris ja Pääkallomies sopii mainiosti sekä tytöille että pojille. Erityiskiitos kirjan kannesta, joka on samalla raikas ja hitusen vaaran tunnetta välittävä – sopii hyvin kohderyhmälle ja kirjan tunnelmaan.

Millä ihmeen keinoin saisi palautetta lukukokemuksesta kirjan lukeneilta teineiltä? Haloo kaikki peruskoulun äidinkielenopettajat: luettakaa selkokirjojakin ja kommentoikaa, miten ne purevat, tai antakaa nuorille lukijoille kommentointimahdollisuus!

Tämän postauksen kommenttiin listaan viime vuosien selkokirjoja, jotka sopivat yläkouluun.
– – –
Marja-Leena Tiainen
Tatu, Iiris ja Pääkallomies
Avain 2016
selkojännitysromaani nuorille
104 sivua.
Sain kirjan käsiini.
Muissa blogeissa: Dysphoria ,Evarian kirjahylly ja Kirjakko ruispellossa 

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Juhani Aho: Rautatie

Selkokielisiä klassikoita ilmestyy tasaisin välein. Luotettu mukauttaja Pertti Rajala välittää maineikkaita kirjoja lukijoille, joille alkuperäinen teksti on turhan vaikeaa. Uusin mukautus on Juhani Ahon merkkiteos Rautatie vuodelta 1884 (Opike 2016).

Rautatie-romaanissa Matti ja Liisa saavat vihiä uudesta teknologiasta, junasta. Romaanin rakenne on mainio: alussa tutustutetaan pariskunnan asemaan, luonteisiin ja keskinäiseen olemisen tapaan, ja sitten heidät viedään mukavuusalueen ulkopuolelle eli juonelliseen kohokohtaan, junamatkaan. Loppu palauttaa heidät kriisin jälkeen asemiinsa.

Rautatie

Tarina on riemastuttava, ja se on sellaisenaan säilynyt mukautuksessa. Henkilötyypit ovat tunnistettavia, ja ajankuva huokuu riveiltä ja niiden välistä. Kenelle sitten tämä selkomukautus sopii? Näen sen ensinnäkin norminuorison oppimateriaalina. Romaanin avulla voi pohtia entisiä aikoja, mullistavien keksintöjen vaikutuksista ihmisiin, ja kiinnostavia kohtia romaani tarjoaa parisuhteen, yhteiskunnallisen aseman, suomalaisuuden ja alkoholikulttuurin puimiseen. Toisekseen selko-Rautatie viihdyttää varmasti myös ikääntynyttä lukijakuntaa.

Nyt siirryn ”mutta”-osastoon. Rautatie-mukautus on hankala johtuen menneen maailman ilmiöistä ja ilmaisuista. Rajala myötäilee Ahon virkkeen rytmiä ja käänteistä sanajärjestystä. Voin aavistaa perustelun: siten pidetään yllä autenttista tunnelmaa. Tyylikeino ei ole kaikille selkokielen tarvitsijoille helppo.

Osin sanoja selitetään (tyyliin: rovasti, kylän pappi), mutta monet sanat ja sanonnat voivat jäädä käsittämättömiksi. Miksi ”varakas”, miksei ”rikas”; miksi ”panna kahvit tulille”, miksei ”keittää kahvia”; miksi ”panna tupakaksi”, miksei ”polttaa tupakkaa”. Miksi puhutaan rautatieaiheen keskellä ”raudoista” tarkoittaen jänisansoja? Paikoin siis teksti tuntuu varsin vaikealta selkosuomelta, jonka lukemisen tueksi tarvittaisiin muinaismerkillisyyksiä selostava tulkki.

Motkotus sikseen. Selkoromaanissa on vallan viehättäviä luontohavaintoja ja eläviä tilannekuvia. Lisäksi pidän arvokkaana vanhan kirjallisuuden elinkaaren jatkamista. On kulttuurihistoriallisesti tärkeää palauttaa mieliin vaikkapa elämänmuutoskokemukset, kuten Liisan ja Matin junamatkan:

Matti ja Liisa istuivat vastakkain,
tuijottivat toisiinsa ja pitelivät kiinni.
Heistä tuntui kuin istuisivat
hevosen kyydissä, joka juoksi
hurjaa vauhtia mäkeä alas.
Liisa ei uskaltanut ulos ikkunasta katsoa,
Matti uskalsi vain vilkaista välillä.

P.S. Keskiviikkona 24.2.2016 vietetään kansainvälistä ääneen lukukemisen päivää, ja silloin on myös Luetaan ääneen selkokirjaa -kampanjapäivä. Ainakin 180 vanhus- ja vammaispalveluyksikköä on ilmoittautunut mukaan, ja monet silmäätekevät lukevat ääneen, esimerkiksi Jenni Haukio, Vappu Taipale ja Marjukka Havumäki. Siispä lukekaamme ääneen – vaikka selko-Rautatietä.

– – –
Juhani Aho
Rautatie
Mukautus selkosuomeksi Pertti Rajala
Opike 2016
Selkoromaani.
87 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Romeo ja Julia: Klassikkohaaste 2

Tammikuu on päätöksessä, samoin KLASSIKKOHAASTE 2. Ensimmäisen klassikkohaasteen lukukokemukset kokosi 31.7.2015 Omppu blogiinsa. Tänään bloggaajat lisäävät klassikkopostauslinkkinsä minun keräyspostaukseeni. Klassikothan eivät tähän lopu. KLASSIKKOHAASTE 3 alkaa pian ja sitä emännöi 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Mari.
klassikkohaaste2


Klassikkovalintani on William Shakespearen Romeo ja Julia (WSOY 2006). Jokusen Shakespearen näytelmän olen vanhoina käännöksinä lukenut, mutta siitä on aikaa. Valitsin satoja vuosia vanhan rakkaustragedian kolmesta syystä. Minua kiinnostavat aikojentakainen tunnepuhe, uusi käännös ja näytelmäteksti. En juuri lue draamoja enkä ensisijaisesti rakkaustragedioitakaan.
Romeo ja Julia 1
Romeo ja Julia on keskeinen konteksti lukuisille sen jälkeen ilmestyneille rakkaustarinoille. En muistanut sitä, että Shakespearen 1590-luvulla synnyttämä näytelmä jo itse päivitti klassikkotarinaa. Siitä ja paljosta muusta valistaa suomentaja Marja-Leena Mikkolan esipuhe. Suosittelen Mikkolan pohjustustekstiä: se avaa draaman kulttuurikerroksia sekä tulkitsee niitä suhteessa Shakespearen tekstiin.

Voidaan sanoa, että yhtäältä Romeo ja Julia on rakkaustarina, jonka ovat muokanneet 1500-luvun lopun Englannin sosiaaliset ja kirjalliset konventiot; ne tuovat tarinaan poliittista särmää ja suitsevat idealismia. Toisaalta Romeo ja Julia dramatisoi rakkaustarinan, joka ylittää ajan ja paikan; nuori intohimo välähtää ohi nopeana ja järkyttävänä kuin salama, mutta heijastaa samalla jotakin absoluuttista, ideaalista.

Mikkola tekee pätevää analyysia, siksi minä valotan lyhyesti vain kokemustani. Draaman kieli ja kerronta lumoavat. Vaihtelevat tunnelmat imeytyvät erilaisiin kielimuotoihin, jotka sopivat kunkin roolihahmon suuhun. On runollisuutta, suorasanaisuutta, navanalusvihjailuita, keskenkasvuisten juippien rehvastelua ja höynähtäneiden lemmenluritusta. Ja niin paljon kauniisti puettua tunnetta!

ROMEO
Oma sieluni äänessäsi kutsuu minua.
Kuinka hopeisina helähtävät yössä
rakastavaisten äänet, kun hento sointu
sille, joka osaa kuunnella.

Kaiken lisäksi henkilöiden muuttuvuus välittyy sanomisen tavoista. Ikivanha teksti on siis kaikkea muuta kuin pölyinen – kiitos komean käännöksen. Kielen lisäksi hämmästelen draamaleikkauksia, sillä kohtaukset todella tehokkaasti lisäävät jännitystä sekä läväyttävät tunnelmavaihdoksia sanan säilän sinkautuksista toimintakohtauksiin ja komiikasta traagiseen romantiikkaan.

JULIA
Rakastavaisten oma kauneus
valaisee heidän rakkautensa riitit;
tai jos rakkaus on sokea, se viihtyy
parhaiten yössä. Tule jo, yö vakava,
hillitty mustiin pukeutunut vaimo,
neuvo, kuinka kaksi tahratonta neitsyttä
pelissä voitetaan ja menetetään.

Julia ei ole vielä täyttänyt 14 vuotta ja Romeokin on ailahteleva murkku. Lasten naimapuuhat hirvittävät, mutta draaman tapahtuma-aikoina tyttöjä naitettiin jo 12-vuotiaina. Tosin tekstissä teinilemmen tunnustukset tuntuvat kovin sivistyneiden sanailijoiden kaunopuheilta, mutta luen niitä ilmaisuvoimaa ihastellen. Nuoren rakkauden kohteiden ailahtelu, tunteiden leimu ja vaihtoehdoton kiihkeys välittyvät äärimmäisenä – ja totena. Myös jätkäjengien älytön uho on uskottavaa ja valitettavan ajatonta. En nyt takerru draaman vihapuheeseen ja yhteiskuntaa horjuttavaan vihan lietsontaan. Sekin on kovin totta nykyään niin isossa kuin pienessä mittakaavassa. Ja vanhassa draamassa huhut ja juorut leviävät kuin konsanaan somessa.

Draamassa kuvataan terävästi ihmistä yksilönä ja yhteisön osana. Tyylittely ei haittaa, nauttia voi eloisista tilannehahmotuksista. Kieltämättä jo kokemani R&J-tuotekerrokset vaikuttavat lukukokemukseeni: Imettäjänä näen silmissäni komiikkaa lisäämässä Rakastunut Shakespeare -elokuvan ”DA-Carsonin”, Romeon kasvoiksi välistä lehahtaa Leonardo di Caprion naamataulu toisesta elokuvasta – näitähän piisaa. Mutta suomennoksen kieli vyöryy kaiken yli. Nautin.
Romeo ja Julia 2

Jari Järvelän Romeo ja Julia (Tammi 2007) on räyhäkkä uudisversio. Jos haluaa tutustua vain klassikkotarinaan, suosittelen Mari Elomäen mukauttamaa Romeo ja Julia -selkokirjaa (Opike 2012). Karsittu kokonaisuus säilyttää ihmeellisen hyvin alkuperäisteoksen hengen. Muuten suorasanaista kerrontaa katkaisevat Cajander-käännöstyyliset säkeet, ja ne säkenöittävät kokonaisuutta. Lisäksi kirjan kuvitus lisää esteettistä nautintoa. Toisille siis sopii selkoversio, toisille modernisaatio ja toisille Mikkolan käännös. Tai ne kaikki. Klassikko toden totta elää.

– – –
William Shakespeare
Romeo ja Julia
Suomentanut Marja-Leena Mikkola
WSOY 2006
191 sivua.
Lainasin kirjastosta.

William Shakespeare
Romeo ja Julia
Selkokielelle vapaasti mukauttanut Mari Elomäki,
lähteenä käytetty Paavo Cajanderin suomennosta (WSOY 1907)
Opike 2012
74 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

16 kommenttia

Kategoria(t): Draama, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Selkokirja

Selkokirjoittajan tekstilajit & Selkeää ja saavutettavaa viestintää

Kirjoittajan ja lukijan suhde syntyy vain tekstin välityksellä. Kenelle minä kirjoitan? Aina en ajattele lukijaani, kirjoitan vain ryöpsähtäen kirjan tai kulttuurielämyksen herättämistä mietteistäni, jotta ne eivät häviä mielestäni. Välillä vilahtaa kyllä Lukijahenkilö. Hän on kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja hän pitää kielen kirjosta. Hän saa kiinni kielikuvista ja mielleyhtymistä, ja kulttuurikontekstit ovat hänelle mieluisia. Joskus näkökentässäni välähtää joku lukeva tuttuni, mutta huomaan, etten kohdenna tekstiäni tietylle kasvolle.

Kirjoittaja-lukija-suhde mietityttää minua luettuani mainion kirjan Selkokirjoittajan tekstilajit (Opike 2015). Kirjassa käsitellään mediatekstejä, informatiivisia tekstejä ja kaunokirjallisuutta. Selkotekstissä oleellista on lukija – ymmärrys lukijan intresseistä, motivaatiosta ja kielitajusta. Muutenkin kirja palauttaa minut juurille. Vaikka kirjassa puretaan auki tiettyjen tekstilajien selko-ohjeita ja annetaan teksteistä valaisevia esimerkkejä, tarjoavat ne minkä tahansa tekstin kirjoittajalle ajateltavaa. Kuka on siis lukija? Miten tekstilajitietoinen hän on tai minä olen? Miten ja miksi valitsen sisällön sekä venytän sitä tekstilajin rajoissa? Miten rakennan tekstin ja motivoin lukijaa aina asian vaihduttua? Sidostanko ja viittaanko luistavasti sisältöä ja lukijaa kuljettaen?

Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen ovat kirjoittaneet tärkeän opas- ja käsikirjan, jonka avulla kirjaan valitut tekstilajit on entistä helpompi kirjoittaa selkokielellä. Eikä vain selkokielellä: ruohonjuuriohjeet antavat varmuutta versoa tekstiä selkosuomea seikkaperäisempään kielimuotoon. Selkokirjoittajan tekstilajit -kirjan ohjeiden mielessä pitäminen auttaa ketä tahansa tekstintekijää näkemään entistä tarkemmin tekstivalintojen vaikutukset. Selkokirjoittajan tekstilajit

Mukana kirjassa on myös kokemuskertomuksia: selkokirjoittaja-asiantuntijat aukaisevat asiaa. Erityisesti jää mieleen YLE:n Selkouutisten toimittajan Pertti Sepän hieno, jopa tarinallista lähestymistapaa lähenevä teksti kohderyhmänäkökulmasta. Monia muitakin kiintoisia kokemuskulmia on, esimerkiksi selkokirjailija Johanna Kartion juttu mukauttamisvalinnoista.

Informatiivisten tekstien luku on osuva opastus tietotekstien kirjoittajille. Selkokielisestä kaunokirjallisuudesta on erityisen kattava esitys: ennen ei ole samalla tavalla purettu eri genrejä. Esimerkit ja vinkit ovat oivaltavia. Koko lähtökohtahan on ongelmallinen, sillä kaunokirjallisuuden taiteellinen kieli- ja kerrontavapaus on ristiriidassa selkokriteereiden kanssa. No, on löydettävissä kompromisseja ja ratkaisuja, jolloin fiktion kiinnostavuus säilyy. Toivottavasti fiktiokirjoittajat ja kustantajat oivaltavat, että erilaiset lukuvaikeuksiset ja -haluttomat voisivat olla varteenotettavaa lukijakuntaa.

Olen kirjoittanut muutaman blogijutun selkokielellä, mutta pääsääntöisesti tekstini on yleiskielen taitajille suunnattuja. Olen bloggaajana myös jonkinlainen mediatekstinikkari mutten siis selkomediateksteilijä. Selkokirjoittajan tekstilajit -kirjassa käsitellään myös mediatekstilajeja, joskin aika printtipainotteisesti. Mediatekstien henkilövetoistuminen, tarinallistuminen ja lajiheilunta on kirjassa hyvin tavoitettu.
Selkeää ja saavutettavaa

Jos liukuisin kirjavlogin tai -trailereiden tekijäksi ja haluaisin saavuttaa selkovastaanottajat, toimisin kirjan Selkeä ja saavutettavaa viestintää (Kehitysvammaliitto 2015) ohjeiden mukaan. Siinä esitellään eri elementtien (teksti, ulkoasu, puhe, kuva, ääni, editointi) ottaminen huomioon selkoilmaisussa. Kirja koostuu asiantuntevista ja havainnollisista artikkeleista, ja verkkomaailmaan vähittäinen siirtyminen myös selkoasioissa tuodaan näin ajanmukaisesti esille.

Vastaanottaja siis keskiöön! Selko-ohjeistukset saavat näistä kirjoista merkittäviä täydennyksiä ja tarkennuksia. On sitten tarkoitus selko- tai yleisviestiä, viestittelijä voi kirkastua tällaisten perustanpalauttajakirjojen avulla.

_ _ _
Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen
Selkokirjoittajan tekstilajit.
Opike 2015.
tieto- ja opaskirja
200 sivua.

Selkeää ja saavutettavaa viestintää. Viisi artikkelia selkoilmaisusta
Toim. Hannu Virtanen
Kehitysvammaliitto 2015.
tieto- ja opaskirja
62 sivua.

Sain kirjat kustantajilta.

Tiesitkö tämän?
– Yleisiä selkokirjoitusohjeita on Suomessa ollut jo yli 30 vuotta.
– Selkokieli on helpompaa kuin yleiskieli kolmella tasolla: sanasto, rakenne ja sisältö. Selkokirjoittajan tekstilajit -kirjan lopussa on kiteytetty 66 yleisohjetta ja kirjassa on tekstilajikohtaiset tarkennetut ohjeet sekä niiden koosteet lukijaystävällisesti kiteytettynä lukujen lopussa.
– Selkokielestä hyötyviä on Suomessa noin puoli miljoona. Syinä ovat neurobiologisista syistä pysyvästi poikkeavat kielelliset taidot, heikentyneet kielelliset taidot tai väliaikaiset kielelliset puutteet.
– Selkokielellä kirjoitetaan tekstejä suoraan selkokielisiksi tai mukautetaan yleiskielisiä tekstejä.
– Selkokielellä on julkaistu internet-sivuja, esitteitä, lehtiä, oppaita, oppikirjoja, tietokirjoja ja kaunokirjoja, myös verkkokirjoja ja kaksi e-kirjaa. Selkokirjoja ilmestyy vuosittain parikymmentä uutta nimekettä, kaikkiaan selkokirjoja on noin 350 nimekettä.
– YLE julkaisee selkokielisiä radiouutisia ja joulukuusta 2015 lähtien myös TV-uutisia.
Selkeää ja saavutettavaa viestintää kokoaa ensimmäistä kertaa selkokielisten verkkomateriaalien (mm. videot, animaatiot, verkkosivut) ohjeita.

JA VIELÄ TÄMÄ: Selkologo uudistuu 2016 eli S-tunnus virtaviivaistuu.

2 kommenttia

Kategoria(t): Selkokirja, Tietokirja