Aihearkisto: sarjakuva

Suomalaisten painajaisia 2 ja ihan toisen kirjan arvonta

Eilen on juhlittu 100-vuotiasta Suomea. Tänään saattaa vaivata ainakin henkinen krapula kaikenlaisen kekkeröinnin vuoksi. Siksi kannattaa käyttää palautumisen tukena pilakuvia suomalaisesta arkikäyttäytymisestä ja -mentaliteetista.

Viime vuonna ilmestyi kirjana ensimmäinen osa Suomalaisten painajaisia -sarjakuvista. Tänä vuonna on Karoliina Korhoselta ilmestynyt osa 2, alaotsikoltaan Lisää vähäsanaista vertaistukea. Konstit ovat tutut ensimmäisestä osasta. Joka sivulla pallopäinen ja vähäeleinen Matti kohtaa yhden kiusallisen – yleensä sosiaalisen – tilanteen. Muoto muistuttaa siis enemmän sarjaa yksittäisiä pilakuvia kuin varsinaista sarjakuvaa.

suomalaistenpainajaisia2

Kakkososassa Matti esimerkiksi on painajaismaisissa tilanteissa ruuhkassa tai jonoissa. Matti myös kipuilee tilanteissa, joissa hän matkustaa ja viettää kesää. Monissa stripeissä on tunnistettavia tilanteita. Toisinaan yleistykset ovat turhan yllätyksettömiä, mutta on joukossa virkistäviä havaintoja. Saattaa niistä viritä keskustelua kanssakansalaisten tai tänne muuttaneiden kesken. Englanninkielisinä Matin mielialoja voi seurata Karoliina Korhosen blogissa Finnish Nightmares.

*

Mutta mitä tekee Matin seurana Pasi Ilmari Jääskeläisen romaani Väärän kissan päivä?  Korhosen kirjassa Matti silloin tällöin unohtelee asioita, ja Jääskeläisen kirjassa muistamisen dilemmaa käsitellään monin tavoin. Joitain yhtäläisyyksiä yhteisen kustantajan lisäksi siis löytyy! Aasinsillat sikseen.

Minulla on hienosta Väärän kissan päivästä (lue lisää tästä) varakappale. Vastaa kysymykseeni ja voita arvonnassa itsellesi joulukirja. Kysymykseni kuuluu: mikä on sinua piinaava suomalainen painajainen, jota et oikeastaan haluaisi muistaa? Ja koska joulu on armollista aikaa, voit osallistua arvontaan myös mitään muistamatta – kunhan jotain vastaat. Vastausaikaa on 10.12. klo 10 mennessä.

Väärän kissan päivä

*

 – –

Karoliina Korhonen
Suomalaisten painajaisia 2. Lisää vähasanaista vertaistukea
Atena 2017
sarjakuva
Sain kirjan kustantajalta.

Mainokset

19 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, sarjakuva

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3

Uskollisena tyylilleen Riad Sattouf jatkaa lapsuutensa kronikointia. Tulevaisuuden arabi 1 ja 2 (linkit juttuihin tässä ja tässä) on kuvannut Riadin varhaislapsuutta, ja nyt osassa Tulevaisuuden arabi 3 kouluikäinen Riad asuu perheensä kanssa alkeellisessa Tirma’lan kylässä Syyriassa. Sarjakuva kertoo 1980-luvun puolivälin syyrialaisseuduista, jotka nyt käynnissä oleva sota on raunioittanut. Vaikkei lasten kouluolot ole kummoisia Tulevaisuuden arabi 3 -sarjassa, vaikeaa on ajatella nykylasten tilanteita.

Tulevaisuuden arabi 3Piirrostyyli ja väritys pitävät kutinsa, eli piirrosjälki etenee johdonmukaisesti ja selkeästi. Pidän entiseen malliin siitä, miten säästeliäästi Sattouf käyttää tehostevärejä. Kun punaista ja vihreää roiskahtaa, se tekee aina vaikutuksen. Muuten selkeisiin piirroksiin taustavärinä käytetään vaaleanpunaista – mielenkiintoinen väri syyrialaiselämän sävyttämiseen. Kun tarinassa poiketaan Ranskaan, väri vaihtuu vaaleansiniseen.

Kuva ja teksti täydentävät toisiaan, ja ominaista ovat pienitekstiset selitykset kaunokirjoituksella, kun muu teksti on täsmällistä tekstausta. Tekstipainotteinen sarjakuva kuvailee lapsen kokemusta kahden kulttuurin välissä, jossa suuria suunnitteleva isä alkaa paljastua tyhjiä puhuvaksi jämähtäjäksi ja ranskalaisäidin pinna alkaa kunnolla kärventyä. Äiti odottaa kolmatta lasta, jolloin mukavuuksien ja omakielisten verkostojen puute hiertää.

Vaikuttavaa sarjakuvassa on pikkupoikien oman maailman tallentaminen. Kiinnostuksen kohteet ja uskomukset versovat, ja silloin kuulopuheet väärinymmärryksineen vaikuttavat lasten ajatuksiin ja tekoihin. Mietin, mitä tapahtuu, jos kasvatus ja koulutus ovat vaillinaisia ja johtopäätökset tehdään kypsymättömin huhuin ja ennakkoluuloin vailla tietoa. Siitä sarjakuva antaa viitteitä. Se säväyttää tänään, kun mietin, miten ihmiset kykenevät satuttamaan toisiaan esimerkiksi kulttuurilietsonnasta johtuvin syin.

Etenkin mieleen jäävät sukuriidat, ympärileikkausasiat ja Riadin maailman vavahtelu Gonan Barbaari -videon vaikutuksesta. Pikkuhiljaa Riad  tiedostaa kodin kahden kulttuurin eroja. Esimerkiksi syyrialaisen koulumaailman vertatuminen ranskalaiseen vastaavaan avaa aika lailla Riadin silmiä. Naisten ja tyttöjen asemaa poika ei erityisemmin pohdi, mutta silti sarjakuvassa teema on välillisesti esillä.

Eikä tämä jää tähän! Kirja päättyy jälleen tempoilevan isän järjestämään yllätykseen. Jään jännittyneenä odottamaan jatkoa. Ja se pitää vielä todeta, että Sattouf tallentaa riipivästi perhettään ja vanhempiensa kotiseutuja lapsen silmin. Hän näyttää ja jättää johtopäätökset lukijalle.

Huomaan, että Tulevaisuuden arabi monin tavoin laittaa ajatukseni levottomiksi. Tarkoitan sitä, että joudun miettimään käsityksiäni kulttuurisista tavoista ja käsityksistä sekä siitä, mitä ne minulle merkitsevät. Kiinnostava sarjakuva pakottaa pohtimaan maailman menoa – ja niin yksityisellä taiteilijan lapsuusmuistelolla on yleisiä tarkoituksia.

– –

Riad Sattouf
Tulevaisuuden arabi 3
Lapsuus Lähi-idässä (1985 – 1987)
suomentanut Saara Pääkkönen
WSOY 2017
150 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa: Kirjojen keskellä, Mari A ja Oksan hyllyltä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, sarjakuva

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi

Riad Sattoufin sarjakuvaromaani Tulevaisuuden arabi (WSOY 2015) on aloitus omaelämäkerrallisesta sarjasta, jota on tulossa kolme osaa lisää. Ensimmäisen osan alaotsikko on kuvaavasti Lapsuus Lähi-idässä (1978-1980). Riad on ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika. Isä väittelee Ranskassa historiasta  ja hakee sen jälkeen yliopistotöitä arabimaista. Reissaaminen alkaa Gaddafin Libyasta, kun Riad on kaksivuotias, ja pari vuotta sen jälkeen perhe siirtyy Syyriaan. Välillä käydään sukuloimassa äidinäidin luona Bretagnessa.

Sarjakuva onnistuu hienosti yhdistämään poliittishistoriallisia faktatietoja ja Riadin perheen vaiheita. Myös lapsen kokemus välittyy hyvin, etenkin paikoista ja ihmisistä jää voimakkaat hajumuistot. Aluksi valkotukkaista pikkupoikaa ihaillaan, iloisessa isässä on sankariainesta ja äiti on tyyni hoivaaja. Äiti pysyy tyynenä, vaikka entistä väsyneempänä, mutta pikkuveljen synnyttyä ihailun kohde muuttuu ja isästä erottuu yhä enemmän onttoja kohtia.

Isä on Ranskassa eurooppalaistyylinen maailmanmies mutta arabikulttuureissa hänestä tunkee kasvuympäristönsa ennakkoluuloja ja toimintatapoja. Hän on mies talossa ja kohkaa yksioikoisesti, sivu sivulta yksioikoisemmin. Kummastuttaa Riadin ranskalaisäidin laahautuminen miehensä mukana masentavista olosuhteista toiseen. Kummastuttaa arabiäitien poika- ja vääryyssuosiminen.

Arabikulttuureista annettu kuva ei ole mukavaa katsottavaa. Ideologinen sumutus on räikeää ja eriarvoisuus eri kulttuurien/uskontosuuntien ja sukupuolien välillä sovittamatonta. Eniten minua järkyttää väkivaltaisuuden suvaitseminen ja siihen kannustaminen. Kiusaaminen ja syrjintä on sallittua, jopa toivottavaa.

Olen lamaantunut ja toivoton: onko mitään konstia, että muslimien keskinäinen kahinointi sekä eriuskoisten ja naisten halveksunta kääntyisi suvaitsevaksi ja erilaisuuden sallivaksi? (Onko mitään konstia, että länsimaiset suvaitsemattomat oppivat hyväksymään tasa-arvoisesti moninaisuutta?) Ei taida olla Sattoufin sarjakuvamaailmassa. Aluksi Riadin isä julistaa vallankumousta, jossa koulutuksella ja valistuksella parannetaan (arabi)maailma, mutta kirjan lopussa isää vain naurattaa moinen mahdollisuus/mahdottomuus.

– Minä kannatan vapautta mutta… Kansojen pitää saada valita. Länsimaalaiset haluaisivat, että koko maailma toimisi heidän tavallaan… Vain siksi, että he ovat vahvimpia. Mutta se on vain väliaikaista. Jonain päivänä minä teen vallankaappauksen.. Ja ammun kaikki. HIH HIH.

Herää kysymyksiä: Miten autenttinen sarjakuvan antama kuva on? Miten lähellä totta ovat sarjakuvan henkilöt? Onko tekijällä takana poliittinen tai henkilökohtainen agenda? Niin tai näin, Charlie Hebdo -pilalehtiporukoissa pyörinyt ja isänsä kanssa välirikkoon joutunut Sattouf provosoi pohtimaan.

tulevaisuuden arabi

Haluan arvostaa kaikkia kulttuureita ja uskontoja, yhä haluan. En vain kestä sitä, että joka puolella maailmaa lietsotaan oikeutusta vahingoittaa ja alistaa muita. Näin väkevästi kirjan sisältö syöksyy päälleni, että sanon sarjakuvanvisuaalisuudesta vain sen, että kerrassaan hienosti se myötäilee tarinaa yksinkertaisin mutta tehokkain keinoin: väri muuttuu kulttuurin vaihduttua, ja muutama muu tehosteväri tietyissä tilanteissa säväyttää. Piirrosjälki on karikatyyrimaista, silti ilmeikästä ja selkeää.

Juuri ennen Tulevaisuuden arabia luin Pertti Jarlan omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin Jäätävä spede (Like 2015). Se on oivaltavan humoristinen kertomus hömelön pikkupojan kasvusta pikkupaikkakunnalla ja yhä vain hömelön nuorukaisen vaelluksesta pääkaupunkiin ja miehen elämän kokemuksiin. Jarlan sarjakuvakertomukset ovat novellistisia ja hilpeitä makupaloja. Lukujärjestykseni vuoksi ne jäävät ohimeneviksi pilakuviksi, sillä Sattoufin kulttuuripläjäys painaa asiallaan. Pikku-Pertin pulmia kun vertaa Riadin kasvuympäristökipuihin – no joo.

– – –
Riad Sattouf
Tulevaisuuden arabi. Lapsuus Lähi-idässä (1978-1980)
suomentanut Saara Pääkkönen
WSOY 2015
sarjakuvaromaani
158 sivua.
Lainasin kirjastosta.

 

1 kommentti

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, sarjakuva

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia

KaroliinSuomalaisen kulttuurin vuosipäivää juuri vietettiin. Väinämöishattu päässä murjotettiin, murahdeltiin hieman, vältettiin kaikenlaista kontaktia ja nautittiin äänettömyydestä. Jotkut noin, jotkut toisin. Stereotypioita suomalaisuudesta kuvittaa Karoliina Korhonen sarjakuvakirjassa Suomalaisia painajaisia (Atena 2016). Se alaotsikko on mojovasti Vähäsanaista vertaistukea.
Suomalaisia painajaisia

Tämän kirjan päähenkilö on suomalainen Matti, joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja henkilökohtaista tilaa. Kuten arvata saattaa, kaikki ei suju aina niin kuin Matti toivoisi.

Sinunkin sisälläsi saattaa asua pieni Matti.

Ryhdyin tutkiskelemaan itseäni. Toden totta, sieltä sun täältä sivuja plaratessani löysin sielunkumppanin. Tuo on niin totta bussimatkoillani: en voi siirtyä, ettei vieruskaveri miettisi, mikä hänessä on vikana. Tai jos toinen siirtyy vierestäni, murehdin, mitä vikaa minussa on. Tai en tiedä, miten tervehtiä etäistä tuttua.

Suomalaisia painajaisia2Sarjakuva – vai ovatko nämä lähinnä yksittäisiä yhden sivun pilakuvia – on osuva tapa kiteyttää oivallus. Vähäeleinen piirrostyyli tukee sanottavaa: yksi tilanne, tunne ja ilmiö osuvat muutamalla viivalla maaliin. Yksinkertaisesta pallopäätyypistä saa ihmeen paljon irti. Pidän siitä, että värejä käytetään harkiten. Silloin kun mustan ja valkoisen lisäksi on muuta väriä, ilme kirkastuu.

Karoliina Korhonen on onnistunut tuotteistaa simppelisti ilmaistun tavistyypin. Pidän sitä mainiona toimintana. Englanninkielisenä Matti seikkalee blogissa Finnish Nightmares, ja voipi häntä seurata muillakin some-kanavilla. Facebookissa on 125 000 Matin seuraajaa.

En ole erityisen innoissani stereotypioista, ja kieltämättä tämän Matin monet pulmat tuntuvat kuluneilta. Jostain ne kumpuavat ja jollekin ne voivat olla totta. Ja alankin ajatella, että kirja kertoo muuan Matista, joka kokee asiat noin. Johonkin voin samastua, kaikkeen en. Niin aina. Joku voi tämän kirjan tyylisistä kliseistä kiusaantua, joku taas kokea ne omakseen.

Uskon, että Suomalaisia painajaisia sopii hyvin keskustelun virittäjäksi vaikkapa suomalaisuudesta puhuttaessa kaikenlaisissa opetusryhmissä, oikein mainiosti myös suomi toisena kielenä -ryhmissä. Tuttuutta voidaan tunnistaa tai yleistyksiä puida ja kyseenalaistaa. Piirroksista voi myös löytää ihmisen kulttuurista riippumatta.

– – –
Karoliina Korhonen
Suomalaisia painajaisia. Vähäsanaista vertaistukea
Atena 2016
sarjakuva.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, sarjakuva