Aihearkisto: sarjakuva

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi

Riad Sattoufin sarjakuvaromaani Tulevaisuuden arabi (WSOY 2015) on aloitus omaelämäkerrallisesta sarjasta, jota on tulossa kolme osaa lisää. Ensimmäisen osan alaotsikko on kuvaavasti Lapsuus Lähi-idässä (1978-1980). Riad on ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika. Isä väittelee Ranskassa historiasta  ja hakee sen jälkeen yliopistotöitä arabimaista. Reissaaminen alkaa Gaddafin Libyasta, kun Riad on kaksivuotias, ja pari vuotta sen jälkeen perhe siirtyy Syyriaan. Välillä käydään sukuloimassa äidinäidin luona Bretagnessa.

Sarjakuva onnistuu hienosti yhdistämään poliittishistoriallisia faktatietoja ja Riadin perheen vaiheita. Myös lapsen kokemus välittyy hyvin, etenkin paikoista ja ihmisistä jää voimakkaat hajumuistot. Aluksi valkotukkaista pikkupoikaa ihaillaan, iloisessa isässä on sankariainesta ja äiti on tyyni hoivaaja. Äiti pysyy tyynenä, vaikka entistä väsyneempänä, mutta pikkuveljen synnyttyä ihailun kohde muuttuu ja isästä erottuu yhä enemmän onttoja kohtia.

Isä on Ranskassa eurooppalaistyylinen maailmanmies mutta arabikulttuureissa hänestä tunkee kasvuympäristönsa ennakkoluuloja ja toimintatapoja. Hän on mies talossa ja kohkaa yksioikoisesti, sivu sivulta yksioikoisemmin. Kummastuttaa Riadin ranskalaisäidin laahautuminen miehensä mukana masentavista olosuhteista toiseen. Kummastuttaa arabiäitien poika- ja vääryyssuosiminen.

Arabikulttuureista annettu kuva ei ole mukavaa katsottavaa. Ideologinen sumutus on räikeää ja eriarvoisuus eri kulttuurien/uskontosuuntien ja sukupuolien välillä sovittamatonta. Eniten minua järkyttää väkivaltaisuuden suvaitseminen ja siihen kannustaminen. Kiusaaminen ja syrjintä on sallittua, jopa toivottavaa.

Olen lamaantunut ja toivoton: onko mitään konstia, että muslimien keskinäinen kahinointi sekä eriuskoisten ja naisten halveksunta kääntyisi suvaitsevaksi ja erilaisuuden sallivaksi? (Onko mitään konstia, että länsimaiset suvaitsemattomat oppivat hyväksymään tasa-arvoisesti moninaisuutta?) Ei taida olla Sattoufin sarjakuvamaailmassa. Aluksi Riadin isä julistaa vallankumousta, jossa koulutuksella ja valistuksella parannetaan (arabi)maailma, mutta kirjan lopussa isää vain naurattaa moinen mahdollisuus/mahdottomuus.

– Minä kannatan vapautta mutta… Kansojen pitää saada valita. Länsimaalaiset haluaisivat, että koko maailma toimisi heidän tavallaan… Vain siksi, että he ovat vahvimpia. Mutta se on vain väliaikaista. Jonain päivänä minä teen vallankaappauksen.. Ja ammun kaikki. HIH HIH.

Herää kysymyksiä: Miten autenttinen sarjakuvan antama kuva on? Miten lähellä totta ovat sarjakuvan henkilöt? Onko tekijällä takana poliittinen tai henkilökohtainen agenda? Niin tai näin, Charlie Hebdo -pilalehtiporukoissa pyörinyt ja isänsä kanssa välirikkoon joutunut Sattouf provosoi pohtimaan.

tulevaisuuden arabi

Haluan arvostaa kaikkia kulttuureita ja uskontoja, yhä haluan. En vain kestä sitä, että joka puolella maailmaa lietsotaan oikeutusta vahingoittaa ja alistaa muita. Näin väkevästi kirjan sisältö syöksyy päälleni, että sanon sarjakuvanvisuaalisuudesta vain sen, että kerrassaan hienosti se myötäilee tarinaa yksinkertaisin mutta tehokkain keinoin: väri muuttuu kulttuurin vaihduttua, ja muutama muu tehosteväri tietyissä tilanteissa säväyttää. Piirrosjälki on karikatyyrimaista, silti ilmeikästä ja selkeää.

Juuri ennen Tulevaisuuden arabia luin Pertti Jarlan omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin Jäätävä spede (Like 2015). Se on oivaltavan humoristinen kertomus hömelön pikkupojan kasvusta pikkupaikkakunnalla ja yhä vain hömelön nuorukaisen vaelluksesta pääkaupunkiin ja miehen elämän kokemuksiin. Jarlan sarjakuvakertomukset ovat novellistisia ja hilpeitä makupaloja. Lukujärjestykseni vuoksi ne jäävät ohimeneviksi pilakuviksi, sillä Sattoufin kulttuuripläjäys painaa asiallaan. Pikku-Pertin pulmia kun vertaa Riadin kasvuympäristökipuihin – no joo.

– – –
Riad Sattouf
Tulevaisuuden arabi. Lapsuus Lähi-idässä (1978-1980)
suomentanut Saara Pääkkönen
WSOY 2015
sarjakuvaromaani
158 sivua.
Lainasin kirjastosta.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, sarjakuva

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia

KaroliinSuomalaisen kulttuurin vuosipäivää juuri vietettiin. Väinämöishattu päässä murjotettiin, murahdeltiin hieman, vältettiin kaikenlaista kontaktia ja nautittiin äänettömyydestä. Jotkut noin, jotkut toisin. Stereotypioita suomalaisuudesta kuvittaa Karoliina Korhonen sarjakuvakirjassa Suomalaisia painajaisia (Atena 2016). Se alaotsikko on mojovasti Vähäsanaista vertaistukea.
Suomalaisia painajaisia

Tämän kirjan päähenkilö on suomalainen Matti, joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja henkilökohtaista tilaa. Kuten arvata saattaa, kaikki ei suju aina niin kuin Matti toivoisi.

Sinunkin sisälläsi saattaa asua pieni Matti.

Ryhdyin tutkiskelemaan itseäni. Toden totta, sieltä sun täältä sivuja plaratessani löysin sielunkumppanin. Tuo on niin totta bussimatkoillani: en voi siirtyä, ettei vieruskaveri miettisi, mikä hänessä on vikana. Tai jos toinen siirtyy vierestäni, murehdin, mitä vikaa minussa on. Tai en tiedä, miten tervehtiä etäistä tuttua.

Suomalaisia painajaisia2Sarjakuva – vai ovatko nämä lähinnä yksittäisiä yhden sivun pilakuvia – on osuva tapa kiteyttää oivallus. Vähäeleinen piirrostyyli tukee sanottavaa: yksi tilanne, tunne ja ilmiö osuvat muutamalla viivalla maaliin. Yksinkertaisesta pallopäätyypistä saa ihmeen paljon irti. Pidän siitä, että värejä käytetään harkiten. Silloin kun mustan ja valkoisen lisäksi on muuta väriä, ilme kirkastuu.

Karoliina Korhonen on onnistunut tuotteistaa simppelisti ilmaistun tavistyypin. Pidän sitä mainiona toimintana. Englanninkielisenä Matti seikkalee blogissa Finnish Nightmares, ja voipi häntä seurata muillakin some-kanavilla. Facebookissa on 125 000 Matin seuraajaa.

En ole erityisen innoissani stereotypioista, ja kieltämättä tämän Matin monet pulmat tuntuvat kuluneilta. Jostain ne kumpuavat ja jollekin ne voivat olla totta. Ja alankin ajatella, että kirja kertoo muuan Matista, joka kokee asiat noin. Johonkin voin samastua, kaikkeen en. Niin aina. Joku voi tämän kirjan tyylisistä kliseistä kiusaantua, joku taas kokea ne omakseen.

Uskon, että Suomalaisia painajaisia sopii hyvin keskustelun virittäjäksi vaikkapa suomalaisuudesta puhuttaessa kaikenlaisissa opetusryhmissä, oikein mainiosti myös suomi toisena kielenä -ryhmissä. Tuttuutta voidaan tunnistaa tai yleistyksiä puida ja kyseenalaistaa. Piirroksista voi myös löytää ihmisen kulttuurista riippumatta.

– – –
Karoliina Korhonen
Suomalaisia painajaisia. Vähäsanaista vertaistukea
Atena 2016
sarjakuva.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, sarjakuva