Aihearkisto: Naistenviikko

Martina Haag: Olin niin varma meistä

Petra oli viitisentoista vuotta varma avioliitostaan. Mies kuitenkin pettää ja jättää, ja Petra vain tuijottaa sokeana odotushorisonttiinsa. Tämä on yksi puoli Martina Haagin romaanista Olin niin varma meistä (Atena 2017). Toinen on kolmen viikon reissu Lapin erämökkiin.

olin-niin-varma-meista

Nykyhetki tapahtuu tunturimaisemissa. Siellä Petra kirjoittaa erostaan. Samalla lukija saa takaumat eron vaiheista ruotsalaiseen tapaan. Kaikella kunnioituksella nyt vaivun stereotypioiden valtaan samoin tavoin kuin Petra kuvaa norjalaisvaeltajat vain omahyväisen pöyhkeinä.

Ero ruotsalaiseen tapaan siis näyttää tältä: ulkoisesti hillitynhallitun naisen tukahdetut aggressiot syövät naista sisältäpäin hulluuden partaalle. Kaiken keskellä petturimies vaikenee tai uskottelee, että erohan sujuu hyvin. Tätä on tuskastuttava seurata. Petran roikunta ex-mieheksi liukuvassa niljakkeessa on myös turhauttavaa, mutta on se myös uskottavaa, sillä Petra on sellainen, uskollinen ja sitoutuva, muutoksia kammoava.

Nyt on kaikki toisin. Kaikki pitää tehdä ensimmäistä kertaa. Minun on koettava ensimmäistä kertaa kaikki muutkin kuin vain juhlapyhät, kuten juhannus, syntymäpäivät ja jouluaatot. Kaikki tapahtuu ensimmäistä kertaa. Jos paistan lampaankyljyksiä, ajattelen: Kun viimeksi paistoin lampaankyljyksiä, olin naimisissa, nyt olen yksin. Vihaan avioeroja. Haluan ihmissuhteiden olevan ikuisia. Toivon vieläkin salaa, että ABBA palaa yhteen.

No tulee se sieltä. Lapin hiljaisuudessa Petra kirjoittaa: ”Nyt riittää.” Vai kirjoittaako? Onko sen kirjoittanut joku toinen? Kierosti romaaniin kuljetetaan kauhuviboja. Koska olen pimeänpelkoinen pikkurasahduksista säikkyvä henkilö, teksti paikoitellen aiheuttaa hermostuneisuutta. Ulkoisen uhan tuntua on tunturimökissä sisäisen myllerryksen ohella, mutta hienoista lässähtämistä on kauhupuolella havaittavissa. Loppu vetää niin sanotusti tunturipolun mutkat suoriksi.

Ihmettelen kyllä, miten Petra päätyy mökkivahdiksi. Vähän sitäkin päivittelen, miten pariskunnan pojat häilyvät hahmottomina. Tunturin pelkoelementeistä vihjaillaan osoittelevasti. Sellaista vasemmalla kädellä vetoa tekstissä vieroksun. Jätetyn naisen tunneheilahtelut kyllä tavoitetaan. Se onkin kirjan päätarkoitus: yhden naisen vaellus odotusten romahtamisesta uuteen alkuun. Petetyt ja jätetyt saavat vertaistukea – kukapa ei olisi niiden tunteiden kanssa taistellut. Kaikkien ei kyllä sen takia tarvitse matkustaa tunturiin.

– –

Martina Haag
Olin niin varma meistä
suomentanut Riie Heikkilä
Atena 2017
212 sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.
Muita lukijoita ainakin Annika, Leena Lumi, Lukutoukka, Mai, Mari A. ja Ulla.

Päähenkilö on ammattikirjailija ja kirjoittaen hän pyrkii kriisiään selvittämään Lapin-matkailun lisäksi. Siispä se on mukana taiteilijaromaanihaastekirjoissani.

Taitelijaromaani

 

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Naistenviikko, Taiteilijaromaani

Naistenviikko 2017: koonti

Naistenviikko2017Kansanperinne nimittää heinäkuun naisnimipäivistä täyttyvää viikkoa naistenviikoksi. Naismaisesti itkevänä pidetään tilastollisesti runsassateista viikkoa, jolloin nimipäiviä viettävät Riikka, Saara, Marketta, Johanna, Leena, Oili ja Kristiina muunnoksineen. Tänä kesänä naistenviikolla on taivaalta tippunut kaikenlaista rakeista lähtien, mutta kirjabloggaajanäkökulmasta on annettu sataa kirjajuttuja ja paistateltu niiden lämmössä.

2017 naistenviikkohaasteessa mukana olivat seuraavat blogit:
Dysphoria
Evarian kirjahylly
Kaikkia värejä
Kirja hyllyssä
Kirjakaapin kummitus
Kirjan jos toisenkin
Kirjaluotsi
Kirjan pauloissa
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön!
Kirjojen elämänmullistava taika
Kirsin Book Club
Kulttuuri kukoistaa
Limalepakon kirjablogi
Luettua elämää
Mari A:n kirjablogi
Mrs Karlsson lukee
Oksan hyllyltä
Orfeuksen kääntöpiiri
Reader why did I marry him?
Saran kirjat
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista
Sivutiellä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Tuulevin lukublogi
Yöpöydän kirjat 

Linkit ovat blogeihin, ei yksittäisiin juttuihin. Juttulinkkejä voivat bloggaajat liittää tähän postaukseen.

Naistenviikkohaasteen aloituspostaukseen vie tämä juttu ja tämä muistinvirkistys. Aiempien vuosien naistenviikkokoonnit ovat tässä: 2015 ja 2016.

Jotkut blogit ovat viikon varrella postanneet kerran, jotkut muutaman kerran, ja esimerkiksi minun laillani blogit Kirjasähkökäyrä, Kirja vieköön!, Kirsin Book ClubOksan hyllyltä ja Sheferijm- Ajatuksia kirjoista ovat postanneet päivittäin. Naisteeman käsittely on haasteessamme villiä ja vapaata. Otetaan kantaa tai hellitään hömppää, eritellään teemoja ja kerrontaa tai kellutaan lukutunnelmissa. Naistenviikon genret vaihtelevat sarjakuvasta eppiseen proosalaveuteen, runoista novelleihin, ja tyylilajeissa liu’utuaan kauhusta romantiikkaan.

Naistenviikon koonti

Toivotan viikon päätteeksi virkistävää blogilueskelua. Minä olen viettänyt kollegoiden juttujen parissa antoisia hetkiä ja jatkan vielä postailulueskelua jonkin aikaa. Saan lukuvinkkejä ja muuten herkuttelen kirjahavainnoilla.

Kiitos mukana olleille kirjablogeille, lukijoille ja kommentoijille!

Taivutan vielä lopuksi naistenviikkohaasteajatukseni tankarunoksi.

Helma heilahtaa
heinäkuun, vilahtava
viikko naisien –
kuin alushame. Peittää
ja paljastaa. Niin kertoo.

34 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa

Kovin usein en kauhuelementtejä sisältäviä kirjoja lue. Kingejäkin olen kahlaillut vain muutaman. Pienin varauksin siis kääntelin Tiina Raevaaran kirjaa Veri joka suonissasi virtaa (Like 2017) ennen aloitusta. Lukemisen varrella ihastelin varmaa kerrontaa.

*

Ihailen kielen selkeyttä ja ilmeikkyyttä. Se kannattelee minua, ja siksi on melko vaivatonta solahtaa kirjan irrationaalisiin aineksiin. Kummasti minulle tulee mieleen Pasi Ilmari Jääskeläinen tunnelmanrakentajana, outouksien normalisoijana, esimerkiksi romaani Sielut kulkevat sateessa.

Raevaaran kirjassa kertoo Johannes traumaattisista vaiheistaan esikoispojan Aaron kuoleman jälkeen. Hän on etääntynyt surevasta vaimostaan, ja kuopuslapsi käyttäytyy oudosti. Mieltä kaivertaa nuoruudenrakkaus Aalo, myös outo ex-suhde palaa näköpiiriin. Varsinainen tapahtumakäynnistys liittyy vanhaan ystävään, romanialaisvanhukseen Theodoriin – siitä ensimmäinen kytkös romaanin romanialaismytologiaan.

Kun aavemaiset hahmot vähitellen ilmaantuvat tarinaan, näen ne selvästi hyytelömäisine varsineen ja ammottavine suuaukkoineen. Reaalimaailmaan yhteydessä oleva tarinaosuus sen sijaan mielestäni hiukan hapertuu kohti loppuhuipennusta. Itse asiassa olisin halunnut joutua syvälle romanialaisiin metsiin, kylähautausmaiden etäisiin nurkkiin ja selvitellä vereen peittyneen joenpartaan vaeltavien sielujen vaellusvaiheita.

Veri joka suonissasi virtaa

Romaanissa minua kiehtoo suhde näkymättömään. Johannes harhailee menneisyydessä, jossa on paljon asioita, joita hän ei halua muistaa tai kohdata. Eikä hän halua nähdä, mitä ympärillään oikeasti tapahtuu. Siksi hän vie lukijankin fantasiaan, jossa hämääntyy, mikä on harhaa, mikä todellista. Myös Johanneksen setä etsii näkymätöntä, kadonnutta lintulajia.

Tunnelma on synkkä, koska menetyksien, kuoleman ja sairauden arvoituksissa möyritään, ja lisäksi kipua lisäävät kauheat ihmiskokeet. Sattumia on runsaasti, perustellusti: ”Elämässäni kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen.”

Väittäisin, että kirjan johtoajatus on tämä: ”Mutta ihminen itse on pyhä, hänen elämänsä ja koskemattomuutensa.” Elämässä tosin eivät kaikki sitä kunnioita – ja se kylvää tuhoa. Toinen tärkeä teema on muutos, sen hyväksyminen tai tunnistaminen.

Maailma ehkä jähmettyy pakkasesta, mutta ihmiset muuttuvat koko ajan, elämä virtaa heidän lävitseen eikä heissä ole mitään samaa kuin hetkeä aiemmin. On harhaa, että pystyisimme omistamaan jonkun, tai edes tuntemaan.

Viittasin aiemmin hapertuvaan tarinaan. Minun makuuni kirjaan jää turhan paljon hämärää, kuten Johnneksen isoisän painostava muisto, vanhempien menetys, Aalon kanssa eletty aika, outo suhde Ellen Sandvalliin, Aalo-Aaro-nimileiki psykologisointeineen, Jaakko-sedän tulemiset ja menemiset, romanialasiluostarisairaala mengeleläisine salaisuuksineen… 

Ei kaikki tarvitse selityksiä, sillä voihan antaa arvoituksellisuuden sumun kiehtovasti leijua ja tarinan kuljettaa, mutta silti minulle jää jotain turhan viitteelliseksi ja psykopatologia askarruttavaksi keinoksi. Ehkä kokemukseeni vaikuttaa se, että luin Raevaaran kirjan heti Camilla Greben trillerin jälkeen, ja siinä hoidettiin homma päätökseen samalla psykologisella selityksellä, mikä tuntuu minusta hieman kuluneelta. Silti rummutan sitä, että Veri joka suonissani virtaa on kielellisesti taidokas ja monta kertaa se onnistuu viemään minut oudonkiehtovaan maailmaansa.

*

Naistenviikko päättyy. Raevaaran kirjassa sukupuolella ei oikeastaan ole suurta merkitystä vaan psykologisella tutkimuksella mieleen, joka menee menetyksistä metsään… Kirja kuitenkin kunniakkaasti lopettaan tämän vuoden naistenviikkoni. Ja tänään voin lähettää nimipäiväonnittelut viikkoni lopettaneelle Tiina Raevaaralle ja aloittaneelle Kristiina Vuorelle! Lisäksi lähetän ilotervehdyksen kaikille naistenpäivähaasteeseen osallistuneille kirjablogeille.

Huomenna blogissani on koontipostaus, johon osallistuneet voivat liittää linkit naistenviikkojuttuihin.

Naistenviikko2017

– –

Tiina Raevaara
Veri joka suonissasi virtaa
Like 2017
spefi-romaani, trilogian kolmas osa.
304 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Tiina Raevaaran romaanista on monia innostuneita postauksia, esimerkiksi Annika,  Heidi ja Omppu.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Naistenviikko, Kauhu

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

HiljaisuusEn ole aikaisemmin tutustunut Laila Hirvisaaren kirjoihin. Autoilun oheen otin äänikirjan Hiljaisuus (Otava 2016). Kuljin sen mukana sodanjälkeiseen Etelä-Karjalaan, vaikka ajoin pääsiäisen viettoon Hämeeseen. Kuuntelusta on siis jo jonkin aikaa.

Hiljaisuus kertoo 9-vuotiaasta pikkutytöstä, joka ei sota-ajan trauman vuoksi puhu. Ingan käänteentekevää kesää ja alkusyksyä pohjustaa kevätjuhla, jossa selviää, miten isovanhempien kasvattamaa Ingaa kiusataan koulussa ja kyläyhteisössä. Lisäksi Inga ontuu, muttei suostu korjaavaan leikkaukseen. Orpous, yksinäisyys, mykkyys, nilkuttaminen, painostavien salaisuuksien hautominen – erilaisuus todella paistaa romaanin päähenkilöstä.

Entä se käänne? Siihen liittyy kontakti ensimmäiseen vertaiseen, puoliorpoon Joeliin, ja kokemus siitä, että on ihmisiä, jotka ovat hänen puolellaan. Lopun traumakäsittely ja jymy-yllätys huipentavat draaman kaaren.

Ingan herkän maailman välittyminen on romaanin parasta antia. Sulkeutumisen ja erilaisuuden tunnot ilmaistaan riipaisevasti. Pieni hierre syntyy siitä, että lapsenomaisuuteen sisältyy roppakaupalla pikkuvanhuutta. Niin Inga kuin Joelkin ovat poikkeuksellisen kypsiä lapsia. Toisaalta on perusteltua, että isovanhempien kasvattamat lapset sotakokemuksineen voivat olla sellaisia. Harmillisesti romaanin henkilöt ovat aika rajoitetusti vain joko hyviä tai ymmärtämättömiä. Sanomattoman selvästi kaikkiin vaikuttaa sota-ajan jäytävien menetysten läheisyys.

Kun vertaan mutismiaiheen käsittelyä Linda Boström Knauskårdin romaaniin Tervetuloa Amerikkaan, jossa myös tyttö vaikenee kriisin seurauksena, makumieltymykseni selvästi kallistuvat ruotsalaiskirjailijan puoleen. Luonnollisesti kuvaustapa,  -aika ja teemat ovat kovin toisenlaisia.

Hirvisaaren romaanissa ympäristö ja tavat hahmottuvat tarkasti. Hieman ihmettelen sitä, miten joka luvussa kerrataan joitain tietoja edellisistä luvuista. Se tuo tekstiin kömpelyyttä, ja romaani vaikuttaa muutenkin vanhahtavalta. Ajattelen parhain päin niin, että siten siitä henkii kuvausajan 1940-luvun tyyli ja tunnelma. Tietynlainen naiivius sopii hyvin aiheeseen ja käsittelytapaan, jossa tavoitetaan lapsen kokemusmaailma. Äänikirjana teksti soljuu ilmeikkäästi Elsa Saision lukemana. Ja sanottakoon vielä, että sanoma siivilöityy selvästi: pienimmät ja satutetut ansaitsevat kaiken huolenpidon, ymmärryksen ja tuen.

Hyvä niin, että on kirjoja kaikenlaisille lukijoille. Hirvisaari on kuulunut myyntitilastojen kärkeen, hänen kirjoilleen riittää lukijoita, monet naisia – siksi kirja natsaa kuluvaan naistenviikkoon. Tämä vuoden naistenviikolla on mukana noin 30 blogia. Itse olen jo postannut Kristiina Vuoren, Jojo Moyesin, Camilla Greben, Elena Ferranten ja Raili Mikkasen kirjoista.

Naistenviikko2017

– –

Laila Hirvisaari
Hiljaisuus
Otava 2016
Otavan änikirja noin 5 tuntia 6 minuuttia
Lukijana Elsa Saisio.
Testasin Storytel-palvelua.

Muita postauksia, joiden perusteella Hiljaisuus eroaa kirjailijan perustyylistä, esimerkiksi Kirjakaapin avain, Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa ja Kirja ja kynä.

4 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Elena Ferrante: Amalian rakkaus

Elena Ferranten romaania Amalian rakkaus (Avain 2005) tituleerataan takakannessa psykologiseksi trilleriksi. Tytär selvittää äitinsä epämääräistä kuolemaa. Samalla hän selvittää menneisyyttään ja rakkauden pahoja voimia.

Nelikymppinen Dalia-tytär kuulee Amalia-äidin kuolemasta ja ryhtyy hautajaisten jälkeen purkamaan äidin elämää. Perhesuhteiden vaikeuksiin viedään romaanissa vähitellen. Äiti on eronnut vuosikymmeniä siteen väkivaltaisesta isästä, sisarukset eivät ole tekemisissä toistensa kanssa, ja Dalia on aikuisikänsä vältellyt äitiään.

Nyt kun äitini on kuollut, joku on raaputtanut pois hänen kasvonsa ja muuttanut hänen kasvonsa muistuttamaan minun kasvojani. Tämä tapahtuu nyt kun olen vuosikausia yrittänyt vihoissani ja peloissani poistaa hänen minuun jättämistä jäljistä kaikkein lähtemättömimmätkin: eleet, äänensävyt, tapani tarttua lasiin tai juoda kupista, pujottaa hame tai puku päälleni, tapani järjestää keittiön hyllyt ja laatikot, tapani peseytyä, makumieltymykset, inhon kohteet, innostuksen aiheet sekä murteen, kaupungin ja hengityksen rytmin. Olin luonut kaiken uudelleen irtautuakseni hänestä.

Tyttären suhde äitiinsä on romaanin varsinainen jännitysjuoni. Se muuttaa asentoaan arvaamattomasti. Kerronta kulkee kuin ratas pykälä pykälältä, asioiden asento nytkähtää paikaltaan, vie muuttuvia katsantotapoja katkonaisesti eteenpäin. Vie sitä toisaalta myös taaksepäin, sillä ratkaisut löytyvät menneisyydestä.

amalian rakkaus

Romaani liikkuu samassa ajassa, ympäristössä ja hengessä kuin Ferranten Napoli-sarja. Napolin murteen karkeus rahisee; kodit, pimeät kujat ja liikennevälineet kihisevät seksuaalisesti latautunutta väkivaltaa. Tutulta tuntuu, ja tuntuu jopa siltä, että Amalia on tavallaan harjoitustyö Napoli-sarjan Lilalle. Kummatkin ovat himottuja ja omaehtoisia naisia, silti ympäristöönsä sidottuja, macho-kukkoilun kanatarhaan ahdistettuja.

Ferranten kerronta kietoo outoon tunnelmaan. Siinä on jotain ahdistunutta, jopa tasapainotonta mutta samalla selväjärkistä ihmisen outouden palastelua. Tarkkuus, jolla henkilöitä kuvataan, lumoaa ja kavahduttaa – ei jätä kylmäksi. Tämä jännittää kuin paraskin dekkari.

Naistenviikon teemaan kirja sopii kuin nakutettuna, sillä romaanissa kuvataan monitahoisesti äiti-tytärsuhdetta ja naisen asemaa yhteisössä, jossa miehiselle pullistelulle sallitaan kaikki, eivätkä miehet kyseenalaista valtarakenteita. Naisten pärjääminen riippuu yksilöllisestä kovahermoisuudesta.

Ja naistenviikosta: tule mukaan noin 30 kirjablogin teemaviikkoon. Lisää haasteesta voit lukea tästä postauksesta. Naistenviikolla olen jo julkaissut jutut Kristiina Vuoren, Jojo Moyesin ja Camilla Greben kirjoista.

Naistenviikko2017

– –

Elena Ferrante
Amalian rakkaus
suomentanut Taru Nyström Abeille
Avain 2005
151 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa mm. Kulttuuri kukoistaa, Oksan hyllyltä, Reader, why I marry him? ja Täysien sivujen nautinto.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Naistenviikko

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Trilleristi-dekkaristeja Ruotsista sikiää, nyt on vuorossa Camille Greben sooloilun vuoro. Aiemmin hän on ollut kirjoittamassa kimppadekkareita. Sormiharjoittelut on siis suoritettu, nyt on aika omaehtoisen psykologisen jännityksen: Kun jää pettää alta (Gummerus 2017).

Romaanissa on kolme kertojaa. Peter vaikuttaa elämään pettyneeltä puurtajalta, joka tunnollisesti toteuttaa poliisityötään, mutta muuten hän ei uskalla kiintyä eikä sitoutua. Emma on nuori vaatemyyjä, joka rakastuu firman isoon pomoon. Hanne on tutkija, joka joskus on avustanut poliisia ja avustaa taas, mutta häntä piinaa etenevä, fataali sairaus.

Kertojia yhdistää eletyn elämän vaikeudet. Peter ja Hanne ovat jopa kolhineet toisiaan. Peteriä ja Emmaa painavat lapsuusaikaiset perhetragediat, ja Hannen riippakivenä roikkuu epäonnistunut avioliitto. Ai niin, onhan kirjassa myös ainakin yksi murha.

Murhatutkinta on samanlaista kuin elämä: siinä on alku, keskikohta ja loppu. Ja aivan kuin elämässä muutenkin, ne tunnistaa oikeastaan vasta jälkikäteen. Välillä tulkinta loppuu ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan, kun taas toisinaan se vaikuttaa jatkuvan ikuisuuden, kunnes se kuivuu kokoon tai siitä luovutaan.

Kun jää pettää alta -trillerissä keritään vähitellen murhatapausta ja muita mutkallisuuksia eri näkökulmista, niin edeltävistä tapahtumista kuin sitten tutkintaan liittyvistä. Pidän tässä niin kuin monessa muussakin kirjassa kertojien eri-äänisyydestä ja vuorottelusta. Peterin poikkeuksellisen ikävä persoona vaikuttaa virkistävältä, ja Hannen toimintakykyisenä säilyminen herättää sympatiani. Emman psykologinen profiili hahmottuu lapsuudesta aikuisuuteen. Paikoitellen tekstissä on keskivertojännäristä korkeammalle kohoavia kohtia, esimerkiksi Emman lapsuudenaikainen, symboliselta vaikuttava perhosenkasvatus on sellainen.

Kun jää pettää alta

Pettymyksen ailahduksia koen sen suhteen, mikä piilee tappotyön taustalla. Voin vain ratkaisua kierrellä ja kaarrella, sillä en suin surmin halua pilata tapahtumia tulevilta lukijoilta. Sanon vain, että kirjan pääratkaisu ei ole ainutlaatuinen, eikä minua moinen ole koskaan saanut hihkumaan. Mutta meitä lukijoita on monenlaisia, ja uskon kirjan ahmijansa löytävän.

Kaiken kaikkiaan Kun jää pettää alta sopii sateisten (kesä)päivien lepäilijän puuhakirjaksi. Lukija pääsee askartelemaan romaanipersoonien pään sisälle ja arvuuttelemaan minäkertojien luotettavuutta, sillä kirjassa on paljon psyykkisiä patoutumia ja ihmissuhdeongelmia. Ehkäpä siitä syystä myös varsinaiset tapahtumat etenevät hitaasti. Tunnelma on synkkä, mutta osoittautuu, ettei tavoitteena ole toivottomuus. Siispä päätän Peterin säväyttävään opetukseen:

Rakkaus ja kauneus ovat katoavaisia.

Paska taas on ikuista. Toisinaan syntyy lyhyitä, kirkkaita onnenhetkiä. Ja kun sellainen sattuu kohdalle, on parasta antaa sen edetä omalla painollaan.

– –

Camilla Grebe
Kun jää pettää alta
suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus 2017
trilleri
506 sivua.
Sain oikolukemattoman ennakkokappaleen: kirjabloggaajien yhteisisku 20.7.2017 klo 10. Tutustu muiden tempaukseen osallistuneiden trillerikokemuksiin:

Kun jää pettää alta2

Osallistun kirjalla myös naistenviikon kirjablogihaasteeseen: romaanista välittyy kasvuympäristön ja elämäntilanteen vaikutus eri-ikäisten naisten naiseuteen ja sen toteuttamiseen. Muut ihmiset ympärillä vaikuttavat paljon siihen, särkyvätkö vai eheytyvätkö unelmat – ja elämä.

Naistenviikko2017

17 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

Kesän aikana on kerätty hömppäkirjalistoja (#hömppäkirjalista). Laadin kesäkuussa omani, ja täytyy myöntää, että vaikeaa se oli. Ensinnäkin hömpän määrittely ei ole yksinkertaista, ja toiseksi listatarjokkaita oli yllin kyllin. Yksi listalle sopiva kirjailija olisi mielestäni ollut Jojo Moyes. Olin listaa rustatessani lukenut kolme suomennosta (tässä, tässä ja tässä), tämä uusin odotti vuoroaan: Parillisia ja parittomia (Gummerus 2017).

Parillisia ja parittomia on hömppää parhaimmillaan. Kirjan mittaan monin vaihein joutuu odottamaan, että hyville ihmisille käy hyvin. Moyesin eduksi on luettava se, että juuri ne vaiheet korottavat kirjan keskivertoa korkeammalle.

Parillisia ja parittomia

Moyesin romaanin henkilöissä on ytyä, ja heidän epäonnen hetkiinsä eläytyy vaivattomasti. Erityisansioita tulee köyhyysrajan todenoloisesta kuvauksesta ja lapsien ominaislaadun kunnioituksesta. Jess on kolmikymppinen kahden lapsen yksinhuoltaja. Tosin teinipoika on hänen ex-miehensä, mutta se sopii Jessin avaraan perhekäsitykseen. Juoni kilpistyy siihen, että Jess raha-asioiden ratkaisun toivossa tekee yhden vikapäätöksen ja yhden epätoivoisen matkan. Jälkimmäinen on reissu Skotlantiin, jotta 10-vuotias nerotytär pääsee matematiikkaolympialaisiin. Sattuma saattaa autokuskiksi Jessin siivousasiakkaan Edin, joka tuskailee äveriään elämänsä taitekohdassa.

Hellää kohta minussa hiertää lasten kokemat vääryydet, myös rahan puutteesta johtuvat ratkaisut tuntuvat palana kurkussa. Jessille pesueineen toivoo kaikkea hyvää, ja kirjan mittaan ala- ja ylämäet vaihtelevat tunteita heilautellen. Mukavasti joukkoon mahtuu myös koomisia kohtia. Ja romanssi, sehän on väistämätön, ja ohittamatonta on myös se, etteivät asiat ratkea tuskattomasti.

”Uskotko sinä oikeasti, että asiat voivat muuttua?” Tanzien Silmät olivat suuret ja tummat ja epäluuloiset.

Jess laski veitsensä ja haarukkansa. ”Taidanpa uskoa, kulta. Toki meillä kaikilla on ankeat hetkemme. Mutta kyllä minä uskon niin.”

On Parillisia ja parittomia -romaanissa myös sanomaa: virheitä sattuu ja asioiden on tapana järjestyä. Ei silti kannata kuvitella, että asiat ovat hyvin, mutta siitäkin selvitään. Tällainen elämänmakuinen hömppä viihdyttää ja vapauttaa omasta arjesta. Ja sopii se mainiosti myös naistenviikkoon, mikä EI tarkoita sitä, että vain naisille sopii hömppä. Naisille sopii MYÖS hömppä, kenellepä ei, kun tavoittelee rennonletkeitä lomapäiviä. Ja naisille sopii, vaikka mikä! Katsopa noin 30 kirjablogista, jotka osallistuvat naistenviikkohaasteeseen: ideasta esimerkiksi tässä linkissä.

Naistenviikko2017

– –

Jojo Moyes
Parillisia ja parittomia
suomentanut Heli Naski
Gummerus 2017
romaani
482 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muualla mm. Kirsin Book Club mielistyi, Kirjasähkökäyrä totesi rakastettavaksi rakkaustarinaksi, Järjellä ja tunteella löysi vakavien aiheiden keskiöstä romanssin ja Lillin kirjataivas nautti hömpästä välipalasta.

Naistenviikon kunniaksi olen jo postannut tämän viikon nimipäiväsankarin Kristiinan Vuoren romaanista Filippa.

8 kommenttia

Kategoria(t): Hömppä, Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Kristiina Vuori: Filippa

On ilo ja kunnia aloittaa naistenviikko ja siihen liittyvä kirjabloggaajien naisteemainen haasteviikko tällä kirjalla (haastejulkistus tässä ja muistutus tässä). Postailen päivittäin jostain naisen kirjoittamasta kirjasta – tästä se lähtee!

Naistenviikko2017

Ensinnäkin ihmettelen, miten Kristiina Vuori kykenee vuosittain julkaisemaan vankan historiallisen romaanin, joka on paneutuvan taustatyön tulosta. Toisekseen totean, että päästyään 1500-luvulle, hän kertojana kohentuu. Kolmanneksi: kuudes romaani Filippa (Tammi 2017) on mielestäni Vuoren paras.

Olen lukenut myös Kaarnatuulen (Tammi 2016), joka jäi postaamatta (muista lukemistani Vuoren romaaneista tässä ja tässä). Siinä kerrotaan päättäväisestä turkulaisesta kauppiasrouvasta, jolla on tosielämän esikuva Valpuri Innamaa. Vaikka kerronta on paikoin tehokasta, kokonaisuus tuntuu ohuelta. On siksi ilo kohdata Valpuri hetkellisesti Filippassa poikkeavana sivuhenkilönä, nyt pontevana porvarisneitona ja nuorena rouvana ennen hänen Kaarnatuuli-vuosiaan.

FilippaMyös Filippassa on tosipohjaa, sillä romaani kertoo Flemingien suvusta 1500-luvulla. Joitain katkelmia romaanissa on Filippa Flemingin (k. 1578) testamentista, muuta kirjallista tietoa veljiensä varjoon jääneestä naisesta ei juuri ole jäänyt. Veljet Joakim ja Klaus historialähteistä löytyvät, ensimmäinen melkomoisena vempulana, jälkimmäinen sotaisena räyhähenkenä. Nyt pääsee Vuoren välityksellä naimattoman vallasnaisen asemointiin. Vallalla tallotaan, ja se, mitä sallitaan miehille, on kaukana naisille sallitusta.

Filippa vie keskelle lukuisia suvun kartanoita ja hovijuoruja, sillä kulloisenkin kuninkaan suosion aallonharjalla ja -pohjalla vuorotteleva vauras ja riitaisa perhe sukkuloi vallan linnakkeissa. Kustaa Vaasa vierailee Flemingeillä ja Flemingit Turun ja Tukholman linnoissa Erikin ja Juhanan hoveissa. Kaikkinainen historiataustoitus asettuu luontevasti päähenkilön kuvauksen pohjaksi. Nyt ei uuvuttavasti junnata yksityiskohdissa, ei luennoida eikä tähdennetä: nyt eletään Filippan mukana.

Kerronnan jäntevyys ja latautuneisuus yllättävät. Vuosia kahlataan vikkelästi, ja pääsääntöisesti kirjassa kertoo Filippa itse. Se on kuin sisäistä puhetta Klaus-veljelle. Romaanin räjähdysherkkä tulilanka on poikkeuksellisesti viritetty sisarusten välille. Toinen on susi, toinen jänis.

Tätä ajojahtia ei pitäisi olla käynnissä verisukulaisten kesken.

Ehkä juuri siksi, että paria polttaa perimmäisen paheksuttava paine, teksti välillä oikein kipunoi. Aistilliset kohdat tuntuvat aika ajoin kuumottavilta. Mieleeni jää muusta kuin sisarrakkaudesta eräs uintikohtaus, jossa naisen salasilmä nuolee väkevää miesvartaloa. Mutta kuvausvoimaa riittää myös niin valtavehkeilyihin kuin arkisiinkin asioihin. Tuntuu kuin Vuori tabun takaa olisi vapautunut, eikä edes kertojan sinuttelutyyli vaivaa minua, kun kielikuvat tehostavat tuntemuksia.

Äskeinen herjasi tammoista on kuin eltaantunut suolaliha kurkussani. En saa sitä alas vaikka miten yritän nieleskellä.

Mielenkiintoista on se, että ei Filippa eikä lukija voi olla aivan varma Klausin tarkoitusperistä. Romaani valottaa sekä vallasnaisten että vallasmiesten jalkavaimojen huteran aseman. Esimerkiksi Filippaa roikotetaan naimattomana löysässä lieassa joko tilusten tai tunteiden vuosi – tai sekä että. ”Minäkin osaan pelata. Se yllättää minut”, sanoo Filippa, mutta riittääkö se? Vallankäyttöä on monenmoista, ja siitä Vuori kehittää vetävää historiaviihdeluettavaa.

– –
Filippa
Tammi 2017
historiallinen romaani
e-kirja
405 sivua.
Luin BookBeatin välityksellä.
Muissa blogeissa mm.
Kirjasähkökäyrä
Kirsin kirjanurkka
Kirjahilla

Seuraa naistenviikon postauksia.

Seuraavat blogit ovat ilmoittautuneet naistenviikkohaasteeseen:

Naistenviikko2017Limalepakon kirjablogi, Kirja hyllyssä, Kulttuuri kukoistaa, Oksan hyllyltä, Yöpöydän kirjat, Kirjakaapin kummitus, Mrs Karlsson lukee, Evarian kirjahylly, Kirjan jos toisenkin, Lukumato, Kirjojen elämänmullistava taika, Kirjan pauloissa, Dysphoria, Kirsin Book Club, Reader why did I marry him?, Sivutiellä, Kirja vieköön!, Luettua elämää, Saran kirjat, Kirjaluotsi, Mari A:n kirjablogi, Kirjasähkökäyrä, Orfeuksen kääntöpiiri, Kaikkia värejä, Sheferijm – Ajatuksia kirjoista

Viikon päätyttyä 25.7. Jaakko heittää kylmän kiven kaivoon ja minä julkaisen koontipostauksen: toivon, että osallistuneet blogit linkittävät siihen naistenviikkojuttunsa.

#naistenviikkohaaste #naistenviikko2017

Itse postailen viikon aikana Kristiina Vuoren lisäksi seuraavien kirjailjoiden kirjoista:

Jojo Moyes, Camille Grebe, Elena Ferrante, Raili Mikkanen, Laila Hirvisaari ja Tiina Raevaara.

 

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani

Naistenviikko 2016: koonti

Naistenviikon aikana on juhlittu 34 naisnimeä: kaikkiaan 600 000 naisella on ensimmäisen tai toisen nimen juhlapäivä. Naistenviikko on tunnettu jo 1800-luvulla, mutta tavat muuttuvat. Koska nimipäiväkahvittelu on perinteenä jäämässä historiaan, uusi perinne olkoon kirjablogien naistenviikko – vietetäänhän tätä jo toistamiseen. (Lisää nimipäivistä ja naistenviikosta HS 21.7.2016.)

naistenviikko 3

Naistenviikolla on juhlittu lukemista sekä seuraavia naisia ja heitä tuntevia:

18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja


Viikon aikana noin 40 kirjablogia on julkaissut vähintään yhden jutun vähintään yhdestä kirjasta tai kirjallisuushenkilöstä. Haaste on muotoutunut rennoksi ja väljäksi:

– Voit lukea naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.
– Voit kirjoittaa havaintojasi naiskuvista.
– Voit valita luettavaksi/postattavaksi kirjallisuutta, jonka on kirjoittanut viikon nimipäiväjuhlittu.
– Voit postata kirjallisuudesta, jonka henkilöissä on viikon nimipäiväsankarittaria.
– Voit valita naisviikkotulokulmasi mielesi mukaan.

Naistenviikko 2016

Tänä vuonna logon suunnitteli Niina Tolonen.

Kesän keskellä on rentouttavaa lukea ilmoista piittaamatta, ja mikä ettei voisi lukea samalla, mitä on luettu. Naistenviikkohaaste on samalla mainio kirjavinkkaustempaus. Postauksia on naiskuvista, sarjakuvista, spefistä, chic litistä, draamasta, tragediasta, perusproosasta, dekkareista, runoista, elämäkerroista, matkoista, ruuista meiltä ja muualta. Ainakin seuraavista kirjoista on kirjoitettu; kirjat ovat nimikepilvessä suloisessa sekasotkussa:


Kirja, jota ei kukaan koskaan lukenut, Nyt nappaa!, Veden vihat, Paimentyttö, Lapsenpiika, Emännöitsijä, Ruokarouva, Säädyllinen ainesosa, Ruma kassa, Uiden kotiin, Eevan tyttäret, Ujostelemattomat, Täydellinen avioliitto, Jos olisit tässä, Kevyesti kipsissä, Lempi, Ylitse vuoren lasisen, Aale Tynni – Hymyily, kyynel, laulu, Nora Webster, Auringon kehrä, Vuori, Kuriton mies nurin, Linnunaivot, Musta hevonen, Kotona Istanbulissa, Persepolis, Goblin Market, Valtaistuinpeli, Niin raskas on rakkaus, Rakkaudenhirviö,  Shinglattu, Seksistä ja matematiikasta, Lasilinna, Kudottujen kujien kaupunki, Maria ja taikalyhty, Penelopeija, Naisen iholla, Frau, Ole hyvä, Tähtirooli, Aurinko sydämessä, Lohikäärmeen prinsessa, Kerjäläisprinsessa, Surunhauras, lasinterävä, Kultarinta, Kätilö, Hakekaa kätilö, The Lais of Marie de France, Sugar Sugar Rune, Laskeva neitsyt ja muita kertomuksia, Kaksiosainen sukunimi, Villi vaellus, Koti, Kotiinpaluu, Elä ja uneksi, William N. päiväkirja, Totta, Reilua peliä, Kuulen kutsun metsänpeittoon, Kuolemanspiraali, Lumikin on kuoltava, Granaattiomena, Karhuvaaran uhri, Nukkekoti, Error – mielen häiriöitä, Unohdettu valssi, Outline, Minä olen Amalia Earhart, Superhyvää suolistolle, Ellan Toscana – kyläelämää Italiassa, Rei Shimura menetysten rannikolla, Nousukkaita, Therese Raquin, Lanridícula idea de no volver a verte, Nu imorron, Seikkailijatar, Aurinkokissa, Pikku Heidi, Morevannan suojatti, Sara ja salaperäinen tyttö!, Eeva Joenpelto – elämän kirjailija, Taivaankantaja, Teräs, The Italian Girl, Hanna, Puolen tunnin loma, Unohdettu valssi, Rakkautta rantahuvilassa, Keskiyön ruusu, Aurora, Suomalaisten painajaisia, Seksistä ja matematiikasta, Tapaus Kalteis, Paholaisen pennut, Hiljainen kylä, Taivaanmerkit, Tyrskyt.


Korotan panoksia ja käynnistän pelin: yhdistä mainittu kirja alla lueteltuihin blogeihin. Osoite vie blogiin, ei tiettyyn naistenviikkojuttuun. Vastauksia etsiessäsi saat kirjallista hupia ja tukuttain kiinnostavia kirjavinkkejä.

Naistenviikkoon osallistuneet blogit:

Evarian kirjahylly http://evariankirjahylly.blogspot.fi/
Hannan kirjokansi http://hannankirjokansi.blogspot.fi/
Hyönteisdokumentti http://hdcanis.blogspot.fi/
Ja kaikkea muuta http://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/
Kaikkea kirjasta http://kaikkeakirjasta.blogspot.fi
Kannesta kanteen http://www.kannestakanteen.com
Kansientakaiset maailmat
http://kansientakaisetmaailmat.blogspot.fi/
Kirja hyllyssä http://kirjahyllyssablogi.blogspot.fi/
Kirjakaapin kummitus https://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/
Kirjan pauloissa http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/
Kirjasähkökäyrä http://kirjasahkokayra.blogspot.fi
Kirja vieköön! http://kirjaviekoon.blogspot.fi/
Kirjojen elämänmullistava taika http://kirjojentaika.blogspot.fi/
Kirsin Book Club http://kirsinbookclub.com
Kirsin kirjanurkka http://www.kirsinkirjanurkka.fi/
Kulttuuri kukoistaa http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/
Luettua elämää http://luettuaelamaa.blogspot.fi/
Lukijan roolissa http://elamalukijana.blogspot.fi/
Lukujonossa https://lukujonossa.fi/
Lukutoukan kulttuuriblogi http://kristankirjat.blogspot.fi/
Mari A.n kirjablogi http://marinkirjablogi.blogspot.fi/
Mrs Karlsson http://mrskarlsson.blogspot.se/
Nuoren opettajattaren kirjablogi http://nuorenopettajattarenkirjablogi.blogspot.fi/
Oksan hyllyltä http://oksanhyllylta.blogspot.fi/
P.S. Rakastan kirjoja http://psrakastankirjoja.blogspot.fi/
Reader, why did I marry him http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista! http://sheferijm.blogspot.fi/
Sinisen linnan kirjasto http://sininenlinna.blogspot.fi/
Sivujen välissä http://sivujenvalissa.blogspot.fi/
Sivutiellä http://sivutiella.blogspot.fi/
Tarukirja http://tarukirja.blogspot.fi/
Tuijata https://tuijata.wordpress.com/
Tuntematon lukija http://tuntematon-lukija.blogspot.fi/
Tuulevin lukublogi https://tuulevi.wordpress.com/
Täysien sivujen nautinto http://taysiensivujennautinto.blogspot.fi/
Ullan luetut kirjat http://ullankirjat.blogspot.fi/
Yöpöydän kirjat http://kirjakissa.blogspot.fi/

Naistenviikko2

Kiitän osallistuneita lukemattomista kirjavinkeistä!

Viime vuoden koosteeseen pääset tästä.

16 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Naistenviikko

Enni Mustonen: Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV

Onnittelen itseäni näin naistenviikolla, että löysin Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan: Paimentyttö (2013), Lapsenpiika (2014), Emännöitsijä (2015) ja Ruokarouva (Otava 2016).  Lisäksi näin Kirstin päivänä lähetän onnittelut Mustosen nimen takana luuravalle Kirsti Manniselle sekä romaanisarjan yhdelle nousevalle henkilölle, pikku-Kirstille! Ja muille tähdennän: Suomen kultuurin kultakauden kyökin puolelle katsominen kannattaa.

Naistenviikko 2016

Naistenviikkoon osallistuvat blogit löydät täältä.

Jos on pakko lokeroida, asetan sarjan historiaviihteeseen. Viihdesyrjälle vie joutuisa juonijuoksutus, kronologisesti etenevä kikkailematon kerronta ja henkilövetoisuus. Tietty syvyyssukeltelemattomuus on perusteltua ja uskottavaa. Lähinnä itseoppineen palvelijattaren kerrontaa on letkeä lukea, sillä särmääkin löytyy.

Sarjassa seurataan 1800-luvun loppupuolelta kevääseen 1918 Idaa, joka jää varhain orvoksi ja on sitten varattomana palveluspaikkojen armoilla. Torppareiden lehmipaimenena hän aloittaa, sitten kartanon navettapiikana, josta sitten onnettomuuden seurauksena päätyy onnenkantamoisena Topeliuksen talouden piiaksi. Toisessa osassa palveluspaikka muuttuu maalaiskartanosta kaupunkihuoneistoon Sibeliuksen lapsenlikkana ja yleispalvelijana, kolmannessa emännöitsijäksi Edefeltin ateljeeseen ja neljännessä itselliseksi täysihoitolaemännäksi, jolloin liepeillä liehuu monenmoista kulttuuripersoonaa Ville Wallgrenista Eino Leinoon.

Syrjästäkatsojan tarinoita x

Kuin silloin ennen

Miten välkky veto on palvelijan silmin seurata kotimaisen kulttuurikermaa huushollista toiseen: sarja on varsinaista namedroppaamista! Mainiot laatukuvat Manninen rakentaa itse kunkin säädystä ja säätyläisten luonnosta.


Romaaneista on sekä kehityskertomukseksi että yhteiskunnaliseksi katsaukseksi. Kiinnostavasti romaaneissa esitellään luokkayhteiskunnan eri puolia. Lisäksi näkyy ruotsin- ja suomenkielen köydenveto, niin myös torppari- ja työväen asema sekä maalais- että kaupunkinäkökulmista työ- ja herrasväen elämäntavat, arvot ja asenteet. Myös laajakuvaa on: sortovuodet, maailmansota ja itsenäisyys saapuvat.

Ihailtavan tarkasti työn raskaan raatajien osa ja työn tekeminen tallentuu tekstiin. Luotan vankkaan taustatutkimukseen, joka suodattuu siten, ettei se tunnu luennolta vaan elävältä elämältä. Nämä piiat, palvelijat, rengit ja ajurit eivät ole kuulleet yt-menettelystä, yhteiskuntasopimuksista eivätkä ves-neuvotteluista. Joskus on jokunen vapaatunti, muuten painetaan vähävaraisina palkollisina päivät pitkät.

Vaikka Idalla on aika hyvä tuuri, silti aseman ahtaus muiden armoilla tunkee joka rivin välistä. Lukemisesta innostuneella tytöllä ei ole juuri aikaa sivistystä harrastaa, silti hyväntahtoisina hölmöinä parempi väki saattaa kunnon rahalahjan sijaan jouluna muistaa muulla tavoin:

Kiitin tietysti, sillä olihan se kauniisti ajateltu. Itsekseni ihmettelin kyllä, miten jaksaisin ruveta iltaisin kirjoittelemaan johonkin kirjaan omia ajatuksiani. Enimmäkseen olin näet vinttikamariin kömpiessäni niin väsynyt, että hädin tuskin jaksoin riisua vaatteeni tuolinkarmille.

Ehkäpä voin kuitenkin ajatella, että Syrjästäkatsojan tarinoita on piirtynyt juuri noille Iidan lahjapäiväkirjan sivuille. Sarja seuraa Idan kehitystä, jota tukee muutama hyvä ihminen, niinpä yhden kaitsijan sanominen sopii selviytymisen johtolauseeksi:

Kun kerroin, että olin lukenut Jeesus-lapsen pelastumisesta ja siitä, mitenkä kaikki, mitä meille tapahtuu, on kohtalon määräämää, mamselli muikisti suutaan.
       – Jaa, niinkö siinä kirjassa sanotaan? hän hymähti. – Kyllä sitä itsekin voi kohtaloaan tyyrätä, hän julisti ja meni vesiämpärin luo juomaan vettä.


Ida on kiltti, nöyrä, nopeaoppinen ja ahkera tyttö, mutta toisessa osassa erotuu jo tuikeaa tarkkasilmäisyyttä. Vähitellen alkaa Idan kommenteista erottua ärtynyttä jupinaa herrasväen kotkotuksista ja omasta raadannasta, toisen luokan kansalaisen osasta turhautumista, sitä syrjästäkatsomista itsetietoisella twistillä.

Herrasväellä oli oma elämänsä ja minun oli opittava elämään omaani.

Emmännöitsijässä Edefeltien huushollien puunaaminen ja serviiseeraaminen on tämän elämänvaiheen yksi puoli, toinen on se, että Ida on entisiin työpaikkoihin verrattuna hitusen vapaampi. Koska taiteilija reissaa paljon, Idalla on välillä aikaa lukea ja tuumia. Kytköksiä vailla elävän yksinäisyyden ja irrallisuuden tunne tulee hienosti tekstistä läpi. Niinhän siinä käy, että se johtaa suhteeseen, jonka järki tietää toivottomaksi mutta kehon kaipuu ohittamattomaksi. Löyhäpäinen Ida ei ole silloinkaan. Eikä sokea säätyeroille, ne kirkastuvat entisestään.

Kun lopulta käperryin vuoteelleni pimeässä saunassa, mietin, mikä ihme minua niin suututti. Olihan kaikenlaista nöyryytystä ollut Östersundomissakin [Topeliuksen kartano] ja Sibeliuksilla nyt varsinkin, kun rahasta oli alituinen pula. Ellan-rouva oli kuitenkin ensimmäinen, joka sai minut tuntemaan itseni näkymättömäksi. Ei kai rouva sitä pahuuttaan tehnyt. Hänen maailmassaan vain oli itsestään selvää, että piiat tottelivat, ateriat ilmestyivät kauniisti katettuihin pöytiin ja kuskipojat odottivat trilloineen oven edessä.

Neljännessä osassa Ruokarouva loikataan vuoteen 1914, jolloin eräiden sattumusten jälkeen Ida perustaa täysihoitolan. Palvelustyö ei pääty, vaikka se muuttaa muotoaan. Ja vaikka Ida tavallaan asemaltaan nousee, ei kuitenkaan.

Hetken mietin, kertoisinko Elville, miten kovaa oli karja­piikojen ja pikkupiikojen ja lastenpiikojen elämä, mutta mitäpä se olisi hyödyttänyt. Juuri näissä puheissa kulki se näkymätön raja minun ja herrasväen naisten välillä.

Historialliset mullistukset nähdään täyshoitolan näkökulmasta, ja monivalotteisesti katsotaan sortovuosien päätymistä polittiseen sekasortoon. Kansalaissodan kaaos on kouriintuntuva, mielivaltaa on puolin ja toisin, ja vaikkei Ida puolta valitse, kyllä kokemukset kouraisevat hänenkin talouttaan.


Kun neljäs osa päättyy, Ida on 35 vuotta täyttänyt. Selviytymistarinasta siilautuu iso siivu kotimaista naishistoriaa niin Idan kuin kaikkien ohimenevien naistuttavuuksien välityksellä saleista piikamurjuihin. Paljon on vaikutusta ihmisen lähtökohdilla, mutta Ida on esimerkki myös siitä, mikä merkitys on lujalla sitkeydellä, topakkuudella ja hyvyydellä. Ja kiinnostuksella lukemiseen ja kirjoihin sekä tulevan polven koulutukseen.

Turhan paljon juonessa on onnellisia sattumia, mutta jotenkin ne vain sulatan. Myös se ihmetyttää, että kirjoissa on sivukaupalla vain luetteloa tehdyistä töistä – ja sama juttu – liukkaasti ne vain luen ihastellen todenoloista dokumentaatiota. Tunteissa vellontaan ei kertojalla juuri ole aikaa eikä tilaa, mutta lapsirakkaus väreilee lämpimästi muun lähimmäisenrakkauden  rinnalla. Romantiikkaa romaaneissa on säästeliäästi, monenmoisia suhteita kyllä. Idakin saa niistä osansa, vaikkei häneen tämä L. Onervan tokaisu oikein sovi:

Rouva kääntyi jo menemään, kun kuulin hänen huokaavan, että rakkaus on naiselle koko elämä, miehille vain sivuseikka.

Sen vielä sanon, että Syrjästäkatsojan tarinoita sopii hyvin Suomi 100-vuotta -teemaan. Kun näitä Mannisen kirjoja lukee, alkavat kaikille pakollinen peruskoulu, sote-palvelut, Kela-turva ja työehtosopimukset tuntua melkoiselta luksukselta. Arvo niille ja niiden jatkuvuudelle – ja syvä kumarrus kaikkien aikojen palveluskunnille.

– – –
Enni Mustonen
Paimentyttö
Lapsenpiika
Emännöitsijä
Ruokarouva
Otava 2013-2016
historiallinen romaanisarja, Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV
Ostin e-kirjoina koko sarjan.

Elisa Kirja tarjoaa Mustosen teoksia (e-kirjoja ja muutama äänikirja) edulliseen hintaan heinäkuun ajan.

Naistenviikolla olen julkaissut jo jutut:
Paula Havaste: Veden vihat
Piia Leino: Ruma kassa
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Melissa Bank: Nyt nappaa!
Hilary Boyd: Täydellinen avioliitto
Jojo Moyes: Jos olisit tässä

JÄLKIKIRJOITUS 6.12.2016: pääset tästä lukemaan, mitä sanon Mustosen sarjasta Järjen ja tunteen tarinoita.

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Naistenviikko 2016

Naistenviikkoon osallistuvat blogit löydät täältä.

Julkaisen jutun näin naistenviikolla, mutta kirjan olen lukenut aiemmin. Äitienpäivänä aurinko helotti. Muut hoitivat kotihommat, minä lojuin takapihalla päätyen viihdekirjallisuuteen. Ja näin kävi: Jojo Moyesin romaani Jos olisit tässä (Gummerus 2016) sai minut tuumimaan äitiyttä ja allekirjoittamaan päähenkilön johtopäätökset.

Olin oppinut vanhemmuudesta seuraavat asiat, vaikken oikeasti ollutkaan äiti. Ensinnäkin kaikki mitä tekee on väärin. Jos on ankara tai vähättelevä tai välinpitämätön, lapseen jäi arpia. Jos on kannustava ja hellä, rohkaisee ja kehuu pienimmistäkin saavutuksesta – kuten siitä, että lapsi nousee ajoissa sängystä tai onnistuu olemaan koko päivän ilman tupakkaa – se vahingoittaa häntä toisella tavalla.

Lou Clarkeen tutustuin aiemmin romaanissa Kerro minulle jotain hyvää (Gummerus 2015), ja nyt Loun tarina jatkuu. Hän suree. Tämä onnettomuuden olotila tuottaa Loulle todellisen onnettomuuden, jonka johdosta välit omaan perheeseen paranevat – ja seuraa siitä muutakin lupaavaa. Siis onni onnettomuudessa, kenties. Oleellista on kuitenkin se, että edellisen romaanin rakkaudesta, Willistä, tulee muistuttamaan yllätys.

Humoristinen tyyli on samanmoista kuin Loun tarinan ensimmäisessä osassa. Moyes taitaa tilanteiden kehittelyn ja sattuvan sanomisen. Välillä hymähtelen tyypittelyjä. Etenkin Loun vanhempien yllättäen kärjistyvä tilanne käännetään komediaksi, ja sururyhmän originelleista kaivetaan huvitustyyppejä.

Moyesilla on oma resepti viihdyttävään likkaproosaan, silti chick lit-konventioita piisaa. Kolmikymppinen sähäkkä neito etsii itseään ja tulevaisuuden suuntaa. Tuttua. Romantiikkapuolta tosin hidastaa päähenkilön vaikeus päästää irti menneestä. Ja väärinkäsitykset. Tuttua.

Jojo Moyes kertoo tavallisista, työväenluokkaisista kunnon ihmisistä, jotka välittävät lähimmäisistä ja kantavat vastuuta toisistaan. Ylempi luokka sen sijaan saattaa oman edun haussa talloa muita, pahimmassa tapauksessa kehittyviä ihmistaimia. Aivan mustavalkoista ei sentään ole.

Parit symppauskyyneleet tiristyvät silmänurkistani, kun romaanissa surua pukkaa tai kiperissä tunnetilanteissa kaikki käy parhain päin. Jos on paikoittain elämänmakuisuutta huolineen ja murheineen, kulkee juttu kuitenkin sen verran pinnalla, ettei uusia tai säväyttäviä tuntemuksia irtoa. Viihdyin kyllä välittämisen ilmapiirissä. Keväistä ja kesäistä ajanvietettä tämä on, ja puree kirja varmaan moniin odotettuna jatko-osana, koska Kerro minulle jotain hyvää on juuri tullut elokuvana ulos.

Jos olisit tässä

– – –
Jojo Moyes
Jos olisit tässä
suomentanut Heli Naski
Gummerus 2016
450 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.

Naistenviikolla olen julkaissut jo jutut:
Paula Havaste: Veden vihat
Piia Leino: Ruma kassa
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Melissa Bank: Nyt nappaa!
Hilary Boyd: Täydellinen avioliitto

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Hilary Boyd: Täydellinen avioliitto

Naistenviikko 2016

Naistenviikkoon osallistuvat blogit löydät täältä.

Naistenviikolle varaan postattavaksi naiskirjallisuutta, myös kaikkein kevyintä laitaa. Yhä tervehdyttävästi naurattaa, kun muistelen kirjatapaamista viisikymppisen Bridget Jonesin kanssa, siksi kokeilen muutakin brittiviihdettä: Hilary Boydin Täydellinen avioliitto (Karisto 2015).

Hyvässä, sykähdyttävä kirjallisuudessa ei tarvitse piitata, mihin lajiin se kuuluu, minkä ikäisiä henkilöt ovat tai missä kulttuurissa tai aikakaudessa he elävät. Kevyt kirjallisuus voi olla hyvää, silloin se tarvitsee tarttuvan juonen ja kiinnyttävät henkilöt, jos kerronta tai rakenne ei huumaa. Täydellinen avioliitto on viihdehumua, eikä se valitettavasti huvita tai vie minua symppaamaan kuvattua väkeä tai tarinaa.

Tämä on nyt varmaan sitä ”turkey lit” -lajia. Kalkkunakirjallisuutta tarjotaan likkakirjallisuuteen mieltyneelle varttuneelle väelle. Päähenkilöt ovat kuusissakymmenissä, niin on tarkoitus varmaan olla lukijoidenkin, jotta elämäntilanne on samastuttava ja tunteet peilattavissa. Joanna ja Lawrence ovat olleet vuosikymmeniä yhdessä, ja lapsetkin ovat jo kolmekymppisiä. Elellään hyväosaisina Lontoossa. Lawrence jää eläkkeelle mutta muutakin muutosta ja kriisiä on luvassa.

Periaatteessa olen iloinen, että lemmenpulmia pohditaan eläkeikäisten kannalta. Sydän sykkii, keho kaipaa ja mieli myllertää ihmissuhteiden vuoksi jokaikäisenä. Rikkana rokassa ovat aikuisten lasten lemmenhuolet. Perusajatus on siis hyvä, toteutus on lattea, vaikka ytyä haetaan homouden, ihonvärin ja ekoilun mausteilla.

Kerronta on tosikkomaista ja veivaavaa. Se liukastuu siloiseen pintaan. Asujen ja ulkonäköjen tarkka kuvailu on valitettavasti yhtä oleellista kuin ailahtelevien tunteiden. Dialogi on jankkaavaa ja selittelevyys väsyttää. Lukijana toivoisin voivani eläytyä henkilöiden kriisien sumuun ja humuun enkä pitkästyväni. Silti kävi niin, että Täydellinen avioliitto haukotutti ja harmitti. Toisaalta on tarpeen lukea välillä tällaista, jotta rikat erottuvat rokasta.

Kansikuva hämmästyttää: ei kai kuusikymppisille myydä kirjaa  vanhanaikaisella kirjoituskoneella...

Kansikuva hämmästyttää: ei kai kuusikymppisille myydä kirjaa vanhanaikaisella kirjoituskoneella…

_ _ _
Hilary Boyd
Täydellinen avioliitto
Suomentanut Auli Hurme-Keränen
Karisto 2015
370 sivua.
Lainsin kirjastosta.

Naistenviikolla olen julkaissut jo jutut:
Paula Havaste: Veden vihat
Piia Leino: Ruma kassa
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Melissa Bank: Nyt nappaa!

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Melissa Bank: Nyt nappaa!

Listaanpa syyni lukea Melissa Bankin romaanin Nyt nappaa! (suom. Titta Leppimäki, Otava 1999). Olen luvannut itselleni, että luen välillä vanhoja kirjoja, kai yli 15 vuotta sitten ilmestynyt kirja on jo todella vanha. Lisäksi huuhtelen lukutottumuksiani välillä valitsemalla tuiki tuntemattomia teoksia ja kirjoja lempigenrejen laidoilta. Ja sopiihan tämän jutun julkaisu myös naistenviikolle ja viikon teemaani, viihdekirjallisuuspohdintaan. Ja vapaasti kääntäen päähenkilö Jane voisi olla vaikka Jonna, päivän nimipäivähenkilö.

Naistenviikko 2016

Naistenviikkoon osallistuvat blogit löydät täältä.

Miten päädyin Bankin kirjaan? Yhdessä kirjailijahaastattelutilaisuudessa Jussi Valtonen mainitsi Nyt nappaa! -kirjan vetäneen hänet väittelyihin, onko kirja chick litiä vai ei. Se jäi vaivaamaan – päädyin ottamaan siitä selvää.

Kirjassa on hauska kansi, mutta en keksi sen yhteyttä sisältöön.

Kirjassa on hauska kansi, mutta en keksi sen yhteyttä sisältöön.

Nyt nappaa! ei ole tyypillistä likkakirjallisuutta, vaikka siinä käsitellään lähinnä päähenkilön parisuhdetilanteita – no, onhan siinä loppua kohti pariutumissitoutumiseen paneutuvaa painetta. Tyyli ja sävy ei ole päällekäyvän romanttinen, ja päähenkilön elämään mahtuu muutakin kuin pakkomielteinen ”sen oikean” etsintä. Käsittelytapa on laajennettu romaaniksi rakastamisen vaikeudesta, hankaluudesta olla uskollinen omalle tavalle rakastaa ja tunnistaa siihen sopiva vastapuoli.

Sillä hetkellä jokin muuttui. Näin elämäni oikeissa mittasuhteissa: ei ollut kysymys muusta kuin minun elämästäni. Kysymys ei ollut mistään kohtalokkaasta, vasta sillä hetkellä tajusin joskus pitäneeni elämääni kohtalokkaan tärkeänä: silloin kun isäni oli ollut katselemassa.
Näin itseni samalla tavalla kuin olin nähnyt ne siivoojat vastapäisessä talossa. Olin yksi henkilö yhdessä ikkunassa.
Kukaan ei katsellut paitsi minä.

Jane on huumorin- ja tilannetajuinen välkky päähenkilö. Romaanin alussa hän on teini, lopussa taitaa huidella 30 paremmalla puolella. Parisuhteiden lisäksi tärkeitä aiheita ovat perhesuhteet ja työn rooli elämänlaadussa. Päähenkilö on kulmikas, aika kiinnostava siis.

Kerronta etenee ketterästi, mutta romaanin kiinnostavin puoli on harppova rakenne. Luvut ovat toisistaan ajallisesti irrallisia kokonaisuuksia. Niiden välissä vuodet vilistävät, ja lukija tapaa Janen aina uudessa elämänvaiheessa. Joissain luvuissa on pääkerronnasta poikkeavia ratkaisuja. Annan lisäpisteitä kokeiluhengellelle. Viihdyin tarinan ja päähenkilön seurassa.

Palaan vielä siihen, että kirjailija Jussi Valtonen viittasi Bankin romaaniin kysyttäessä lempikirjoja. Luettuani Valtosen Vesiseinän en epäile moista, sillä sen rakenne muistuttaa Nyt nappaa! -romaanin lukujen episodimaisuutta. Ja siinäkin nuori päähenkilö etsii paikkaansa ihmissuhteiden ja ammatillisten haasteiden paineissa. Niin siis meillä ja muualla.

_ _ _
Melissa Bank
Nyt nappaa!
Suomentanut Titta Leppimäki
Otava 1999
334 sivua
Lainasin kirjan lähikirjastosta.
(Luin ja kirjoitin jo aikoja sitten – jemmattu juttu sopikin hyvin naistenviikolle.)

Naistenviikolla olen julkaissut jo jutut:
Paula Havaste: Veden vihat
Piia Leino: Ruma kassa
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Naistenviikko

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

Naistenviikko 2016

Lue naistenviikkoon osallistuvista blogeista täältä.

Tänä keväänä olen lukenut Veera Vaahtera -kirjoja ja havainnut ne mukavasti rullaavaksi viihteeksi. Chick lit -genrestä ne erottuvat raikkaan arkisina, vaikka asiankuuluvasti niissä edetään erinäisten harhapolkujen ja väärinkäsitysten kautta lempeä kohti.

Uusin Vaahtera on Kevyesti kipsissä (Tammi 2016). Kolmekymppinen Lotta pakenee rasittavia sosiaalisia tilanteita lukemiseen. Hän on itseoppinut kultturelli, akateemista koulutusta karttava kirjaston vahtimestari. Takana on pettymyksiä, edessä kesken jääneiden kirjojen pino. Lotan tulevaisuus taitaa ratketa sitten, kun hän uskaltaa viedä loppuun tai luovuttaa kesken jääneistä asioista – kirjallisesti, todellisesti ja symbolisesti.

Olin seitsemänkymmenenseitsemän kirjan vanki.
Lomani oli alkanut. Istuin lattialla ja purin Pisan tornia pienemmiksi paloiksi. Olin jälleen kerran päättänyt tehdä elämäni keskeneräisyydestä selvää. Minun ei olisi lupa aloittaa yhtään uutta kirjaa ennen kuin olisin nujertanut pinoni.

Kirjallisuusihmisille Kevyesti kipsissä tarjoaa bongailuhupia. Ensinnäkin on harvinaista, että viihderomaanissa kuvataan tämän luokan kirjoihin uppoutumista. Toiseksi on hauska arvailla, mihin kirjoihin tekstissä vihjaillaan tai viitataan.

Lotta kohtaa useamman potentiaalin uroon, ja juoni johdattelee vähitellen eniten ihoa kihelmöivimmän kaksilahkeisen suuntaan. Kiinnostavia poikkeamia tehdään Lotan siskon suhdesotkuihin. Siinä sivussa on myös pientä mietintää yhteiskunnallisesta asemasta suhteessa koulutukseen. Mukava kokonaisuus tämä on, sopivaa kesäillan ajankulua.

Kevyesti kipsissä viistää myös Vaahtera-nimen takana toimivan tekijän, Pauliina Vanhatalon, masennustoipumiskuvausta Keskivaikea vuosi (S&S 2016). Kummassakin introvertti nainen koittaa selvitä meluisista sosiaalisista tilanteista sekä löytää tapansa olla kipsissä ja hetkittäin siitä vapaana. Kumpikin kirja tarjoaa voimaannuttavia hetkiä – siis sopivat mainiosti naistenviikkoon!

Kevyesti kipsissä

– – –
Veera Vaahtera
Kevyesti kipsissä
Tammi 2016
likkalitteratuuria
243 s.
Lainasin kirjastosta.

Muut naistenviikkopostaukseni:
Piia Leino: Ruma kassa
Paula Havaste: Veden vihat

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

Piia Leino: Ruma kassa

Naistenviikko 2016

Naistenviikkoon osallistuvat blogit löydät täältä.

Onnea naistenviikon Sarit ja nimen johdannaiset! Onnea myös Sariannalle, Piia Leinon esikoisromaanin sankarittarelle. Ruma kassa (Johonny Kniga 2016) töräyttää viihteellisesti ulkonäkö- ja tositv-aiheita.

Sarianna on vetäytynyt viestintäopinnoista ja jymähtänyt kassatyöhön. Syrjäänvetäytyvä sinkku elelee Miiru-kissansa kanssa illuusiotonta arkea. Sariannasta saa välkyn vaikutelman, mutta olematon itsetunto lamaannuttaa pullukan. Esimerkiksi tällaisia havaintoja hän tekee itsestään ja ympäröivästä maailmasta:

Miiru oli täydellinen vastakohtani: anteeksipyytelemätön ja aina yhtä itsevarma, vaikka pää olisi juuri juuttunut kukkamaljakkoon tai tasapainoilu päättynyt uintiretkeen vessanpöntössä. Ei ole ihme, että netti pursuaa nimenomaan kissavideoita. Koirat ovat tähdiksi liian kömpelöitä ja hönöjä, lapset lievästi ärsyttäviä, mutta kissoissa elää täydellisen start-up-yrittäjän häpeämätön sitkeys.

Ruma kassa

Tahmaisen myymäläepisodin jälkeen hän saa paikalle osuneelta asiakkaalta houkuttelevan haastattelukutsun ja päätyy tv-kisailemaan Thaimaan pikkusaarelle joukkueeseen Hirviöt. Vastassa on Kaunottaret, joukko koreita mediajulkkiksia. Sarianna tekee teräviä huomioita ja on samastuttava taustoineen ja kokemuksineen, mutta muista henkilöistä ei paljon paperinukkeja paksumpia kasva, vaikka osalla elopainoa on yli suotavien painoindeksien.

Aikakautemme mediapainotteinen ulkokohtaisuus saa kyytiä. Romaani pyrkii purkamaan tyhmä kaunis / viisas ruma -ajattelua, mutta myös hyödyntää sitä. Ulkonäköaihe ei tarjoa uutta, eivät myöskään hämärätouhut viihdeteollisuudessa. En kuitenkaan heittänyt kirjaa kesken, sillä teksti kulkee ketterästi. Joutuisa ja hauska ilmaisutapa kantaa kerrotun köykäistä kuormaa. Tai siis onhan letkeissä lauseissa kuormittavaa ja painavaa asiaa takana.

Painavin puoli romaanissa käsittelee itsetuntoa ja pärjäämistä. Tai sitä, miten helposti se horjuu, etenkin sitä, miten puolihuolimattomat tai tietoiset tölväisyt tukehduttavat hauraan uskon ja tahdon. Tätä tärkeää asiaa osoitetaan kisailijoiden kokemuksien välityksellä. Se, että kuka tahansa voi huomauttaa toisen ulkonäöstä tai tehdä siitä alentavaa huvia, ei tunnu sivistyskulttuuriin sopivalta. Näin kuitenkin on. Pieni piikki viihdelihassa on Ruma kassa. Toivottavasti ajanvietteen virkistämänä edes joku kirjan lukija hyväksyy itsensä sellaisen kuin on ja tukee siinä muitakin.

– – –

Piia Leino
Ruma kassa
Johonny Kniga 2016
viihderomaani
223 sivua.
Sain kirjabloggaajakaverilta lainaan.

Muita Ruman kassan lukijoita mm. Kulttuuri kukoistaa, Kirsin Book Club ja Mannilainen.

Naistenviikkoni alkoi Paula Havasteen Veden vihoilla.
 

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko