Aihearkisto: Listaus

Tuloillaan Turun kirjamessut

Lokakuu hemmottelee kirjaharrastajia. Vaikken tavallisesti viihdy tungoksessa enkä sakeassa virikehärdellissä, kirjamessuja en välttele. Kirjatapahtumissa on vara valikoida runsaasta tarjonnasta itse asiaan pysäyttäviä tilanteita.

Ainakin lauantain 7.10. vietän Turun kirjamessuilla, joiden ohjelma vaikuttaa virkeän monipuoliselta. Nostan tähän juttuun muutaman tärpin.

Turun kirjamessut_banneri

*

Aloitan kirjaprosessin pohdinnalla. ”Rakas kustannustoimittaja” -otsikoidussa osuudessa Selja Ahava ja kustannustoimittaja Salla Pulli keskustelevat Ennen kuin mieheni katoaa -romaanista (Flore A-halli klo 10.30-11.00). Kirja on puhuttanut paljon, ja fakatan fiktiotuminen kiinnostaa kovasti.

Vai pitäisikö loikata tietokirjailijoihin ja tutkijoihin? Kari Enqvist ja Janne Saarikivi keskustelevat ateistinäkökulmasta elämän tarkoituksesta, otsikkona ”Ainoa mikä jää” (Kuisti B-halli klo 10.40–11.00). Voi ei: samaan aikaan Hanna-Reetta Schreck kertoo kirjoittamastaan Ellen Thesleff -elämäkerrasta Minä maalaan kuin jumala (Auditorio klo 10.45 – 11.00). Tätä tämä messuilu on, runsaudenpulaa.

Kirjoittamisen prosessit ja kokemukset kiinnostavat minua, joten suuntaan kuuntelemaan Pirkko Saision ja Petri Tammisen keskustelua ”Kirjailija ja hänen kustantajansa” (Auditorio klo 11.30 – 11.55). Kokeneilla kertojilla on varmasti kiintoisia kulmia aiheeseen. Taidan poiketa myöhemmin iltapäivällä kuuntelemaan lisää Tammisen Suomen historia -kirjasta (Agricola A-halli klo 13.00 – 13.20).

Nostan hattua sille, että messut ottavat huomioon monenlaiset lukijat. Selkokirjoista on tunnin mittainen paneeli, jota käyn kuuntelemassa klo 12.00–13.00 (Jukola 2. krs). Kirjahuumassa saattaa muuten unohtua, että myös helppolukuisia kirjoja tarvitaan.

Lauantaina on kiitettävästi tarjolla runo-ohjelmaa. Ohjelmaa selatessa heti alkoi kutkuttaa ”Vaikuttavia upotuksia nykyrunouteen” (Kallas klo 15.20–15.50), keskustelemassa Matti Kangaskoski, Eino Santanen ja Jussi Tiihonen. Koska runoista kirjoittamisen ilo ja tuska välillä minua liekittää, käyn myös seuraamassa, mitä runokriitikot asiasta pakisevat: Runokritiikki (Kuisti B-halli klo 13.20–14.00).

Koska messuilla paikasta toiseen rientäminen on tämmöistä, pysähdyn hetkeksi Onko teillä tämmöistä -kirjan tunnelmiin, joista Sinikka Nopola kertoo (Kallas klo 14.00–14.20). Heti perään samassa paikassa voi kuunnella Raili Mikkasta edelläkävijänaisesta, Hiljasta.

Sitten on genrekattaus aika vakuuttava, jos vielä pysähdyn novellistiikan seuraan: ”Novellin voima” (Kallas klo 14.40–15.20). Silloin keskustellaan novellikeinoista ja jännitteen lataamisesta, mukana kirjailijat Olavi Koistinen, Harry Salmenniemi, Tuuve Aro ja Marja Mäenpää.

Lisäksi messuilla on laadukasta lasten- ja nuortenkirjaohjelmaa. Ja luonnollisesti joka genren menestyskirjoja on kaupan, ja monia tänä vuonna kirjoja julkaisseita kirjailijoita voi bongata monista haastattelupisteistä. Jokaiselle on jotakin.

*

Nyt kun pitää aamukammasta kiskoa päiviä ennen messujen alkua, saa h-hetkeä odotellessa nautiskella riemastuttavasta twiittausvirrasta. Turun kirjamessut on haastanut kirjoittamaan klassikkokirjoista enintään twiitin mittaisia luonnehdintoja (#MontaÄäntä, #montaääntä, #klassikkotwiitti). Ai kun maukasta!

*

Saatat päästä messuhumuun, kun kommentoit tähän postaukseen, Instagram-tililleni (@tuijata1), Twitteriin (@tuijata_) tai Facebookiin. Arvon vastanneiden kesken yhden lipun 1.10.2017.

Turun kirjamessut_Tuijata.jpg

– –
Turun kirjamessut 6. – 8.10.2017: http://www.kirjamessut.fi/

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Kilpailu, Tapahtuma, Kirjamessut

Kolmanesvuosikatsaus: vinkit Lukuviikolla

Paraikaa vietetään Lukuviikkoa. Se innoitti kokoamaan kuluvan vuoden alun ajalta minua erityisesti ilahduttaneet kirjat. Lukuviikko oikein velvoittaa vinkkaamaan.

Kotimainen romaani

Yön kantaja

Katja Kallion Yön kantaja (Otava 2017) kosketti jotain sellaista minussa, mille ei ole sanoja. Amandan elämänkulku irtolaisesta Seilin saarelle pohjusti pikkuhiljaa sitä, että kunnolla tärähti, kun kirja kertoo Seilissä elämisestä. Kirja pistää miettimään vapautta omiin päätöksiin ja elämätöntä elämää. Kumpaakaan ei ehkä ole missään olosuhteissa. Aistivoimainen kerronta imeytyi ihon alle ja taito punoa tarinaa ajassa ja paikassa vaikutti.

Suomi 100 vuotta

suomen historia

Valtakunnan juhlavuotena ilmestyy monenlaisia kirjoja. Tästä teemasta ehdoton ykkönen on Petri Tammisen Suomen historia (Otava 2017). Episodifaktion otsikko on tyhjentävä. Tamminen on työstänyt tiivistä tekstiä tosielämämuisteluista, ja niin niistä on muovautunut liikauttavia yksityisiä, tavallisten kansalaisten tilanteita itsenäisyyden vuosilta. Voin vain ihailla sitä, miten lyhyisiin toteamuslauseisiin voi kätkeytyä syvältä survaisevia tunne- ja elämänasenneviestejä.

 

lahtaritIlmoitan täten, että tämän vuoden pakolliseen juhlalukemistoon kuuluvat Anneli Kannon romaanit Veriruusut (Gummerus 2008) ja Lahtarit (Gummerus 2017). Ne tulee lukea rinnakkain, sillä ensinmainittu kertoo hämäläisestä naispunakaartista ja jälkimmäinen pohjalaisesta valkokaartista. Kerrontakeinoiltaan ne eroavat sykähdyttävästi: ensimmäinen on melko perinteistä realismia, jälkimmäinen sirpaloitunutta näkökulmakerrontaa. Romaanit pistävät miettimään, mihin ihminen pystyy, ja sitä, millaisten vaiheiden jälkeen olemme nyt tässä.

Runot

katso pohjoista taivasta2

Tämä kirja voisi myös sopia otsikkoon ”Suomi 100 vuotta”. Yllätän oikeastaan itseni, että valitsen tämän: Katso pohjoista taivasta (Otava 2017). Jenni Haukion toimittama runoantologia alkaa odotetun kaltaisena, sillä kaikki klassikkorunot ovat löytäneet tiensä tähän(kin) kirjaan. Mutta mitä pitemmälle kirjassa etenen, sitä enemmän ilahdun: 1900-luvun jälkipuoliskolta on mukana mielenkiintoisia valintoja. Jos joku hankkii elämässään muutaman runokirjan, sopii tämä kelpo koosteeksi lyyrisestä kotimaastamme.

Käännösromaani

Uuden nimen tarinaKotimaiset uutuudet ovat selvästi innostaneet minua enemmän kuin käännösromaanit. Suosituskirjaa tähän kategoriaan on siten yllättävän vaikea valita. Ferrante, Han Kang vai McEwanKyllä se on Elena Ferrante! Perustelen valintani: Uuden nimen tarina kuvaa ankarasti 1960-luvun työläistaustaisten italialaisnaisten asemaa äideistä tyttäriin. Kehyksenä on yhä ”loistava ystävä”, poikkeuksellinen ja arvaamaton minäkertojan bestis, mutta minä käänsin katseeni kertoja-Elenaan, joka murretta peitellen pinnistelee lähiölähtökohdista akateemiskirjallisiin piireihin.

Jännitys

Jano

Juuri näin yllätyksetön olen. Alkuvuoden paras dekkari on Jo Nesbøn Jano (Johnny Kniga 2017). Kerronnallisesti ja kielellisesti tarinan punominen luontuu niin sutjakkaasti. Iljettävyyksiä riittää ja jännitys pitää vireessä loppuun asti ja sen jälkeen. Harry Holen ylivoimaisuus pitää kutinsa, ja pieni retkahdus lisää kiinnostavuutta – puhumattakaan sen seurauksista. Näin on kiva vihjailla paljastamatta mitään! Edellisiin Hole-osiin olen työlästynyt, rutiinisuorituksia, mutta Janoa luin verenmaku (hah) suussa.

Viihde

hammaskeiju

Eve Hietamiehen Hammaskeiju (Otava 2017) sulatti sydämeni. Pasasen poikia en ole ennen tavannut, mutta nyt tutustun heihin tilanteessa, jossa poika aloittaa koulun ja yksinhuoltajaisä antaa väsymyksen vihdoin vallata. Tuohon kaikkeen kytkeytyy hupaisia ja hellyttäviä tilanteita. Ekstentriset entiset hiekkalaatikkotuttavat ja kehitysvammainen veli lisäävät aineksia arkiseen soppaan, joka maistuu makoisalta vaan ei äitelältä.

Tieto

kielen elämä

Viime vuoden puolelta putkahti lukemistooni Lari Kotilaisen Kielen elämä (Siltala 2016).  Kotilainen käy läpi kielemme kehityslinjat riemukkaan rennosti. Kotilainen aloittaa Volgan mutkasta ja päätyy rohkeisiin ennusteisiin kielen muutoksista. Harvoin lukee näin viihdyttävästi kirjoitettua tietoa. Teksti on sujuvaa, havainnollista ja jäsenneltyä, ja persoonallinen vinkeys välittyy tiukan tiedonvälityksen lisäarvona.

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Listaus, Romaani, Runot, Sekalaista, Tietokirja

Blogistania 2016: suosikkikirjani

On aika vuoden 2016 parhaimmistoäänestyksen, kirjabloggaajien Blogistanian. Viime vuonna luin enimmäkseen kotimaista proosaa. Myös käännösromaaneista nautiskelin. Siispä voin osallistua Finlandia ja Globalia-ehdokasasetteluun. Koska tieto- ja lanu-kirjallisuus jäi lukemistossani vähälle, laistan Tieto- ja Kuopus-ehdokasasettelun.

img_5102


Blogistania Finlandia

Kotimainen kirjavuosi on monin äänenpainoin todettu poikkeuksellisen korkeatasoiseksi. Kolmen kärjen valitsen nyt puhtaasti palleatuntumalla. Ehdokkaani ovat kirjoja, jotka aiheuttivat fyysisiä tuntemuksia huikaisevien tekstikohtien aikana.

3 pistettä
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Yöpäiväkirjan hiljaiset mietteet vievät minut kertojan mielenliikahduksiin. Saan tuntumaan mielen ja kaupungin rakentumiseen. Mutta suurinta siinä on se, mitä ei suoraan sanotuksi saa mutta mikä on väkevänä läsnä: ihmisen osa läheisten liepeillä.

2 pistettä
Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet

Luin tunneliin ajavassa autossa kirjaa samaan aikaan, kun kirjassa ajataan tunneliin ja koetaan kummia. Tunsin Eurooppalaisten unien rajoja ylittävän kerronnan konkreettisesti, kadotin ajan ja paikan ja löysin tilan proosasta, joka tarjoaa ennakoimattomuutta ja ainutlaatuisuutta.

1 piste
Minna Rytisalo: Lempi

Henkilövetoisen proosan taika on siinä, että kuvatut henkilöt viettelevät seuraamaan, eläytymään näkökulmiin ja antavat avoimuutta muodostaa omat johtopäätökset. Lempi nappaa poikkeuksellisen väkevästi henkilöiden ristivalotteisiin suhteisiin.

Lukutoukan kulttuuriblogi laskee pisteet ja julkaisee voittajan 28.1.2017.


blogistania-2016

Otos pistesaaliskirjoistani


Blogistania Globalia

Käännöskirjallisuus jäi selvästi kotimaisten varjoon, mutta nämä romaanit aiheuttivat väristyksiä ja jättivät elämysjälkiä.

3 pistettä
Colm Tóibín: Nora Webster

Henkilökuvauksen juhlaa saa viettää Noran seurassa. Osoittelematonta, monisyistä kuvausta ihailen, ja lumoudun tavasta kuvastella samalla aikaa, tapoja ja elämisen ehtoja.

2 pistettä
Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Lontoota pommitetaan, Maltaa miehitetään, kirjeet kulkevat, tunteet läikkyvät, henkilöt muuttuvat. Mitä muulta voi toivoa historialliselta romaanilta kuin kiinnostavia henkilöitä ja vivahteikasta kerrontaa? En keksi muuta.

1 piste
Deborah Lewy: Uiden kotiin

Mitä ihmeellistä on romaanissa, jossa kuvataan aviokriisiä, teinin kasvukipuja ja levottoman nuoren naisen tasapainottomuutta? Kun kerrontaan saadaan sellaiset kierteet ja tunnelmavärinät kuin Lewyn tiiviissä romaanissa, silloin tavanomaisuudet erikoistuvat.

Kirjakaapin kummitus laskee pisteet ja julkaisee voittajan 28.1.2017.
img_5102

26 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Listaus

Vuosikatsaus 2016

Aikamoinen vuosi on takana. Muusta viis – perinteiseen tapaan kokoan vuoteni kulttuurihuiput. Sanomattakin on selvää, että jouduin vaikeisiin valintoihin. Onhan esimerkiksi eri lähteissä moninkertaisesti mainittu kotimaisen proosan kova taso. Listauksesta jäävät pois monituiset hienot kohtaamiset kirja- ja blogi-ihmisten kanssa; ne pysyvät sydämessä. Tällaiseen otokseen päädyn.

Kotimainen esikoisromaani

Vaaka kallistui tällä kertaa Lempin puoleen. (Toinen nainen oli toisessa vaakakupissa.) Minna Rytisalon romaanin rakenne miellyttää kovin, sillä ristiin katsovat näkökulmat tarjoavat vivahteita tapahtumiin ja henkilöihin. Omaperäinen ratkaisu on myös se, että päähenkilöä ei tavallaan ole, vaikka häntä puhutellaan. Tunnekylläinen tarina tempasi minut kesällä täysillä mukaansa ja on jättänyt väkeviä muistijälkiä.

Kotimainen proosateos

Nyt kyllä peesaan reippaasti Finlandia-kisavoittoa. Vaikka mieli tekisi valita toisin, en voi. Jukka Viikilän romaani vei helmikuussa jalat altani, ja yhä siis konttailen sen edessä. Akvarelleja Engelin kaupungista hidasti ja hiljensi. Toistan tuolloisen ajatuksen: romaani ei tee yksityisestä yleistä vaan sisäisestä julkista. Vaikuttavaa kerrontaa, vangitseva tunnelma.

Kotimainen dekkari

Jari Järvelä sai Metro-trilogian päätökseen sellaisella kierteellä, että annan kaikki epäuskottavuudet anteeksi. Päätösosassa Tyttö ja seinä on entistä enemmän merkillisiä henkilöitä ja yhteensattumia, mutta jännite ei siitä notkahda. Nyrjähtänyt meno ei kätke sitä, että tämä kotkalainen kostosinfonia kannattelee romanttista pääteemaa. Miltä tuntuisi loihtia jonkun vuoden jälkeen Metron paluu, kirjailija Järvelä?

kotimaiset

Kotimainen runokokoelma

Processed with Snapseed.

En pyri jou-räppipiireihin, en hae katu-uskottavuutta, en poimi keski-ikäisten tätien nuorekkuuspisteitä. Kunhan vaan tykkään Paperi T:n runoista, joissa on sattuvaa sanaa, kulmikasta kuvaa, ajatuksia liikuttelevaa. Joka päivä hätkähdän ilon puolelle Post-alfan vuoksi, sillä liimasin allakkani kanteen kokoelman viimeisen runon: nää on kaikki rakkausrunoja / sä vaan luet niitä väärin

 

Lapset ja nuoret

naondelLuin tänä vuonna hävettävän vähän lastenkirjallisutta, joten en voi siitä mitään lausua. Nuortenkirjallisuuskin jäi muutamaan niteeseen. Valitsen kuitenkin suosikikseni rajatapauksen, Maria Turtschaninoffin Naondelin, jonka mieluusti luokittelen (nuorten) aikuisten fantasiakirjallisuudeksi. Synkeähkö saaga selvittää, mitä tapahtui ennen Maresia. Erilaisten naisten tarinoista askelletaan alistamisen rappusia pitkin vapauden mahdollisuuteen. Kirja loihtii mahdollisia maailmoita.

Käännösromaani

nora-websterColm Tóibín tekee sen taas. Kerronta imee itseensä, vetää puoleensa. Nora Webster on kiteytettävissä lyhyesti: Nora jää leskeksi ja koittaa pärjätä sen jälkeen perheensä kanssa. Hillitysti ja hallitusti aukeaa mielettömän hienot näkymät henkilöihin toiminnan keinoin. Tätä on, kun proosassa ei selitetä vaan näytetään ihminen.

 

Käännösdekkarisarja

ireneKoska ahmin Pierre Lemaitren dekkarit siinä järjestyksessä, kuin ne käännettiin, jouduin tinkimään kronologiasta. Suosittelen lukujärjestykseksi Irène, Alex ja Camille. Alex ilmestyi jo viime vuonna, kaksi muuta tänä vuonna. Jännärikonventioita noudatetaan pieteetillä ja sopivasti varioiden. Kauheudet kuuluvat genreen, ja ne kuvataan niin, että tuntuu. Kerronta vakuuttaa ja henkilöihin kiinnittyy, joten siedän jopa sen, että päähenkilö sotketaan jännärijuonen keskiöön muutenkin kuin selvittäjänä.

Äänikirja

jarjen-ja-tunteen3Vasta tänä vuonna olen tottunut kuuntelemaan äänikirjoja. Koska olen ytimeltäni visuaalinen, asetan äänikirjalle kovia ehtoja: kerronnan tulee olla etenevää, henkilöt kiinnittäviä ja lukija ärsyttämätön.  Enni Mustosen viisiosainen romaanisarja Järjen ja tunteen tarinoita kuvaa itsenäistymiseen päätyvää historiaa naisnäkökulmasta: se koukuttaa, viihdyttää ja jopa liikuttaa. Muista valinnoistani poiketen, tämä on ”vanha” tuote, sarja vuosilta 2004-2008.

 

Tieto

h-niin-kuin-haukka

Helen Mcdonald työstää isän kuoleman aiheuttamaa kriisiä haukkaa kesyttämällä. Tiedän vähemmän eksentrisiä tapoja surun käsittelyyn, mutta tiedän nyt tällaisenkin. H niin kuin haukka -kirjan kerronta tavoittaa yksityisen matalalennon vaiheet älykkäästi ja tunteikkaasti. Hyvät kirjat ovat tällaisia: etukäteen ei  voi uskoa, että kirja kannattelee.

 

Asiaa

100-syyta-lukea2Vuoden viimeisen viikon asiaproosalukukokemuksen nostan myös listalleni. Uskallan sanoa, että tämän kaiken tiedän, mutta se ei estä lukunautintoa: 100 syytä lukea. Marika Helovuo kokoaa mutkattomasti hyvät syyt nauttia kirjoista. Sanonpa, ei ole kenelläkään yhtään syytä olla lukematta tätä kirjaa.

 

Draama

olive-kitteridge-9781471149047_hrSeulon tässä teatteri-, elokuva- ja tv-draamakokemuksiani, ja tv:n puoleen käännyn, vaikka on ollut suuri ilo ollut osallistua esimerkiksi Bloggariklubiin ja nähdä sen myötä kiinnostavia teatteriesityksiä. Katselin HBO:n välityksellä hienon sarjan Olive Kitteridge, ja huomaan, että sen jälkeen YLE on esittänyt sen kolmesti. On kyllä komeasti näytelty draama perheestä, jossa tömäillään tunteissa ja puheissa niin että kolisee. Kiehtova tunnelma kuorruttaa kaiken.

Näyttely

kusama3Taidenäyttelyissäkin on ollut runsaudenpulaa. Joudun arpomaan muutaman huippukokemuksen kesken. Japanilaisen Kusaman näyttely In Infinity HAMissa tuotti iloa. Peilihuoneiden äärettömyydessä nautiskelin perusmuodoista, -väreistä ja -olemisesta. Kumarran sille, että mielenterveyden horjunta ei ole mitta tai este taiteen tekemiselle.

Kirjallisuustapahtuma

Helsinki LitOnhan Helsingin kirjamessut hieno kokonaisuus, ja siellä hellitään kirjabloggaajia esimerkiksi kustantajatilaisuuksin ja kirjapiirein. Viihdyin tapahtumassa joka aukiolopäivä. Siitä huolimatta nautintollisin kirjatapahtuma oli toukokuinen Helsinki Lit. Sain istua rauhassa salissa, kuunnella hienoja keskusteluja, joissa pureuduttiin teksteihin, kirjailijat keskenään. Lisäksi oli ilo tavata kanssabloggareita (niin kyllä kirjamessuillakin).

Kulttuurimatka

Julian parveke

Kesäreissu Veronaan ja ympäristöön virkisti ja viritti. Juhlistin sillä samalla Shakespearen 400-juhlavuotta haahuillen fiktiohenkilöiden oletetuilla olinpaikoilla ja lukien mestaria. Itse Italia ihastutti myös historiakerroksillaan, kesäsäällään ja herkuillaan.

 

 

Runoni

Hoksasin, että kymmenkunta vuotta olen vuosittain julkaissut jotain, usein porukan osana pedagogista tekstiä. Siitä poiketen toukokuussa ilmestyi  runojani: Kierrän vuoden. Haastetta ei puutu, sillä rustasin runot selkoksi, kielellä ja tyylillä, jonka on tarkoitus avautua myös lukijoille, jotka ovat runoon tottumattomia. En halua tinkiä tulkintakerroksista, mutta runoista pitää myös saada nauttia vain tunnistaen ja jakaen puhtaan havainnon – vaikkapa vuoden vaihtumisen:

 Vaihdan vuotta.
Se koskee kaikkia.
Koskee, ei satuta.

Pitääkö luvata jotain?

Lupaan:
Herään joka aamu,
käyn illalla nukkumaan.
Siinä välissä elän.

tuija_kierran-vuoden

Jos kahlasit juttuni loppuun, on todella syytä kiitellä siitä, että seuraat blogiani! Toivotan tulevalle vuodelle antoisia kulttuurihetkiä ja jakamisen iloa!

20 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Elämäkerta, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Runot, Tietokirja

Finlandia-ehdokkaani 2016

Juuri on kirjamessuista ja esikoiskirjapalkintoehdokasasettelusta toivuttu. Parin syvän palleahengityksen jälkeen olen valmis seuraavaan hype-hetkeen, Finlandia-ehdokkaiden julkistukseen.

Sanomatta selvää on, että kirjakisailu on kummallista, sillä kirja voi olla hieno niin monin tavoin. Onnistuneiden kirjojen keskinäinen vertailu tuntuu väkivallalta, puhumattakaan, että pitäisi valita vain yksi. Silti teen oman ehdokaslistan, josta jokainen teos on tuottanut minulle proosallista mielihyvää. Kaikki eri syistä. Vakuuttavaa kirjallisuutta on vuoden mittaan ilmestynyt, joten vapaana ja riippumattomana laadin 10-kohtaisen valikon. Tässä ehdokkaani aakkostettuna:

Riitta Jalonen: Kirkkaus

kirkkausNyt on menty merta edemmäs kalaan eli Uuteen-Seelantiin asti. Oikeastaan aika tai paikka ei ole kuitenkaan oleellinen, vaikka tietysti kirjailija Janet Framen kokemat mielenterveyshoidot vaikuttavat nykyään brutaaleilta. Ydintä on herkän henkilön kokemus, sanojen mahti ja toivon mahdollisuus. Oleellisinta on se, miten ne välittyvät Jalosen tekstistä. Kirkkaasti.

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Processed with Snapseed.

Harva kirja notkauttaa polvia niin kuin tämän romaanin alku. Aloitussatu kerrotaan
siten, ettei ole vaihtoehtoja: tämä on katsottava loppuun. Siis katsottava. Kieli kulkee simmottis: se on visuaalisesti väkevää, näyttää henkilöitä, tapahtumia ja ympäristöä, synnyttää mielikuvia. Juonenkuljetuksen suhteen jännite loppua kohti löpsähtänee muttei kielen tempo. Rytmi rullaa, rulettaa.

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

Tankkien kesäRomaanin aihelmana on menneen säilyminen nykyisyydessä, museohanke, jossa kaupungin eri aikakerrokset elävät, niiden äänet kuuluvat. Rohkeasti sitä myötäilee kirjan rakenne: kertojina vaihtelee suuri liuta ihmisiä. Synteesi syntyy sekä tapahtuma-ajasta, muutamasta kesäpäivästä vuonna 1968, että menneestä – lähi- ja maailmantapahtumien vaikutuksesta yksilöihin. Jos on lukenut Kuopio-sarjan, saa lukea sydän sykkyrällä monien vanhojen tuttujen henkilöiden luopumisesta ja toisaalta uusien sukupolvien toivosta. Jos sarja ei ole tuttu, saa kompaktin kokonaisuuden fiktiivistä mikrohistoriaa.

Emmi Puikkonen: Eurooppalaiset unet

Eurooppalaiset unetEurooppalaiset unet on episodiromaani, jossa luvut ketjuuntuvat keskenään jonkin yhdistävän tekijän perusteella. Jollain henkilöllä on esimerkiksi kytkös johonkin toiseen kirjan luvun henkilöön. Lisäksi kirjassa on hetkiä, joissa irtaannutaan tosiolevaisesta. Ne voivat olla unia, ne voivat olla yliluonnollisia maailmanhengen (tai EU-alueen zeitgeistin) kosketuksia. Eikä aika rajoita, sillä kuljen kirjan mukana menneestä tulevaan. Tässä romaanissa oli lumoavaa vapautumista monenlaisista rajoista.

Minna Rytisalo: Lempi

LempiNostan hattuani korkealle: sinä-muotoinen teksti on riski, mutta nyt se kannattaa. Poissaolevaa puhutellaan kolmen erilaisen kertojan voimin. Kerrontojen eriaikaisuus laventaa käsittelyä, lisää kierroksia ja tasoja kertoja kertojalta. Jännärinkaltainen juoni koukuttaa. Hienointa on se, miten taidokas teksti pakottaa lukijan täydentämään tarinaa, ottaa sen siten omaksi.

 

Peter Sandström: Laudatur

LaudaturKaksi vuotta sitten listallani oli Valkea kuulas (Finlandia-raadin ei), nyt olkoon Laudaturin vuoro, ihan omin ansioin vaikka tunnistettavaakin on. Hämmentävyyden ja hämmästyttävyyden sekoitus hienontaa kahta aikaa ja ihmissuhteita maukkaaksi muhennokseksi. Vanhemmuuden ja parisuhteiden niksahduksista syntyy jännittävää tekstiä, jossa ei oteta varman päälle, ja siksi se on omaehtoisen varmaa.

 

Jari Tervo: Matriarkka

matriarkkaKuulen humanismin huudon. Se kaikuu kolmesataavuotisella voimalla Inkerinmaalta, vyöryy Jenisein tulvavoimalla vuosikymmenten takaisesta Siperiasta, ei vaikene tämän ajan Suomessa, vaikka väkevät vastavoimat idästä, täältä ja lännestä sen kaikuvuutta sotkevat. Vaikka aluksi minun oli vaikea selviytyä kerronnan ja sanonnan kiemuroista, sitten antauduin. Aineksia on runsaasti. Arvostan kokonaisuuden hallintaa ja sitä, että yhteiskunnallinen romaani voi olla näin sakea ja kaunokirjallisesti pätevä.

Hanna Weselius: Alma!

Alma!Olen jo useaan Almasta! jotain kirjoitellut, ja aina mieli vie suuntaan ”röyhkeä”. Tarkoitan sillä kerronnan ja rakenteen räyhäkkää otetta. Kerrontatavat vaihtelevat, henkilöitä katsellaan erilaisista kulmista. Entisaikojen Alma Mahler on kuin taustakuva, jota vasten roiskimalla nykynaiseus hahmottuu, mutta sillä ei voi olla tiettyä, yhdenlaista hahmoa. Siihen mahtuvat kaapatut nigerialastytöt siinä kuin lähiöpissiksetkin. Moninainen teos.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Akvarelleja 2Engelin yöpäiväkirja valottaa arkkitehdin tapaa täyttää julkinen ja yksityinen tila. Kumpaankin hän jättää isoja aukioita muiden täytettäväksi. Tämä korunomainen romaani hidastuttaa hetkeen, hiljentää hahmottamaan kertojan elämäntilannetta, ajatusten tapaa, aikaa ja aikalaisia. Sitten se irtoaa vaikuttavan kirjallisuuden tavoin niin, että katson uusin silmin nyt Engelin kaupunkia ja kaupunkilaisia.

musta-hevonenÖö.

Varaan paikan mustille hevosille. Etenkin niille vuoden kirjoille, joita en ole vielä lukenut. Tälle paikalle voi asettua esimerkiksi uusin Pirkko Saision tai Asko Shalbergin romaani. Tai jokin muu. Näyttää siltä, etteivät hienot kirjat lopu.

18 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Listaus

Kotimaisia esikoisia 2016 & kirjamessut

Kuluva kirjavuosi tulvii kiinnostavia kirjoja. Joukkoon mahtuu mainioita esikoiskirjoja, joissa kerronta vaikuttaa varmalta ja aiheenkäsittelystä pistää esiin omapäinen kulma. Kaikkia tulokkaita en ole lukenut, mutta lukemistani erottuu viisi kovaa kirjaa. Esittelen ne kirjamessujen käynnistyessä tekijänmukaisessa aakkosjärjestyksessä.

kirja16_bloggaajat


Kolme syyt elääTiina Lifländer: Kolme syytä elää

Esikoiseksi tässä romaanissa on vinkeä lähtökohta. Tässä ajassa seurataan lähinnä kahta vanhaa naista, ja myös heidän menneisyydessään poikkeillaan. Naisten suhde juontaa juurensa mieheen. Vaikka perisuomalainen vaikeneminen väijyy kuluneena motiivina, Liftländer tarjoilee uudenkarheaa näkökulmaa. Ja saattaa olla, että yksi syy elää tai lukea tämä kirja, on Volvo.

Processed with Snapseed.

Paperi T: post alfa

 

En spekuloi sen kummemmin esikoisrunoilijan muusikkomaineella, totean vain, että jälkimiehiset säkeet säväyttävät. Niissä on etenevä tempoa, tunneskaalaa ja tilannetajua. Sivunmittaisista vyöryistä runoilu vaihtuu välillä yhden sanan tiivistyksiin. Minuun vetoaa aitous ja heittäytyminen: olen aina mieluummin vilpittömästi epäonnistunut / kuin vitsillä mitään.

KäyttövehkeitäSoili Pohjolainen: Käyttövehkeitä

Totta kai esikoisromaaneissa on myös kehityskertomuksia. Käyttövehkeitä on siinä porukassa römäkkä rutistus. Tilannekomiikka viehättää kovasti. Ankeaakin on, sillä kyllähän suomalaisissa perheissä sattuu ja tapahtuu. Ja sattuu. Tyylitaju tässä romaanissa tykästytti kovasti.

LempiMinna Rytisalo: Lempi

Lempi on rakenteen riemuvoitto. Kolme kertojaa asetellaan peräkanaa kertomaan neljännen henkilön vaikutuksesta heihin. Henkilöt, juoni ja lähestymistapa sisältävät omaperäistä käsittelyä. Luin vimmaisesti. Muuta en sano kuin: Lapin mailla syttyy muutakin kuin sota.

 

Alma!Hanna Weselius: Alma!

Röyhkeää kerrontaa ihailevat saavat, mitä tilaavat. Kaikkitietävä kertoja keikkuu omavaltaisesti vaikka missä ja tekee omia johtopäätöksiään, mutta ei siinä kaikki, muutakin ilmaisutapaa löytyy. Yksi kertoja sättii Alma Mahleria sen kuin ehtii. Vaikka romaani on saanut nimensä tästä hiljennetystä naissäveltäjästä, hän soittaa romaanissa(kin) toista viulua, ensi viulussa vinguttavat kotimaiset naiset. Omia säveliään.


En kadehdi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon raadin tehtävää. Kirjamessuilla sunnuntaina 30.10. pääsevät ehdokkaat esille, joten voin nyt vain jännittää, moniko omista ehdokkaistani on palkintovaihtoehtojoukossa.

Kierrän vuoden KANSIEnsin en meinannut kehdata muistuttaa, että kuulun vuoden esikoiskirjailijoihin. Mutta tuli se sittenkin tässä todettua. Kirjamessuilla minut voi kohdata kirjabloggaajien päivystyspisteessä Boknäsin osastolla 6 t 139 perjantaina klo 17 – 18, mahdollisesti myös lauantaina klo 12 – 13.

kirjamessukortti

 

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus

Dekkarivinkit kesälle 2016

img_3223Dekkariviikon loppuhuipennukseksi kokoan jännityssuosikkini tämän vuoden alkupuoliskon lukulistalta. Karsin ja seulon viisi kärjestä – tekijänmukaisesti aakkostettuna. Pari listauksen kirjoista olen esittellyt dekkariviikon aikana, muut postaukset on ilmestynyt keväällä. Ja kaksi kirjaa pääsi toukokuun lopussa kesälukemistovinkkaukseeni – toistoa ei voi välttää.

Dekkareita luen ajanvietteeksi, mutta suosikkejani ovat yleensa jännärit, joissa on kiehtovia henkilöhahmoja. Huomaan sarjakirjojen viehättävän, sillä niissä päähenkilöt syventyvät: seuraan heidän kehitystään. Parhaimpia ovat dekkarit, joilla on annettavaa kielellisesti ja kerronnallisesti. Pelkkä juoni ei minulle riitä. Plussaa on yhteiskunnallinen näkemys, joka siilautuu tekstistä saarnaamatta mutta paljastavana.


Fiminauha kohtalon käsissäFlavia de Luce, kauhukakara sotienjälkeisestä brittimaalaiskartanosta! Miten mojovasti Alan Bradley onnistuukin saamaan tekstiin pikkuvanhan lapsen besservisseriyden, viattomuuden ja riipaisevan yksinäisyyden! Mukana on huumorihippusia, vanhanajan jännitysjuonikuviointia ja rappiokartanoromantiikkaa. Sarjan neljäs osa Filminauha kohtalon käsissä (Bazar 2016) kertoo joulumyräkästä ja poikkeuksellisen vilkkaasta seuraelämästä konkurssin partaalla pyristelevässä kartanossa. Flavia on virkeässä vedossa kemistikokeiluissaan ja päättelyketjuissaan. Kerrassaan viihdyttävää.

Metro2Metro on ohittanut kauhukakaraiän: nuori nainen on parikymppisensä jo juhlinut mutta rebelliys elää siinä missä kostokin. Hän ravistaa spreypurkkiaan ja suihkaisee ravisuttavaa jälkeä kotkalaisiin kontuihin. Kontu, hmm: dekkarissa saa tavata kotkalaisia hobitteja, myös verrattoman kauhujen talon Kouvolan suunnalla. Jari Järvelän Metro-sarjan päätösosassa Tyttö ja seinä (tammi 2016) Metro vie jääräpäisesti päätökseen sen, mikä alkoi ja jatkui osissa Tyttö ja pommi (2014) sekä Tyttö ja rotta (2015). Tuloksena on rajua menoa, jossa on romanttinen alavire. Graffitikulttuurikuvauksiin kätkeytyy myös yhteiskunta-asiaa.

Kenenkään ei pitänyt tietääRenee Knightin esikoisdekkari Kenenkään ei pitänyt tietää (Otava 2016) pyöräytti dekkarikevätkauden kiihkeästi käyntiin. Kuvittelen olevani kouliintunut dekkarilukija, mutta Knight onnistuu yllättämään ja jujuttamaan juonenkuljetuksella. Pidän kirjan henkilökuvauksesta, joka antaa liikkumatilaa lukijan kuvittelulle. Kuvatut kohtalot jättävät jälkiä, kirjan teho ei perustunut vain rikosten paljastumiseen vaan jälkivaikutuksiin. Salaisuuksilla, väärinymmärryksillä, vihalla ja häpeällä on pitkät jäljet.

CamilleAlex (2015) aloitti ja Camille (Minerva Crime 2016) lopetti Pierre Lemaitren dekkaritrilogian suomennokset. Duo toimii tehokkaasti. Camille on pikkuruinen etsivämies, jolla ei ole ollut onnea rakkaudessa. Vaikka poliisiporukan asetelmissa on monessa dekkarissa tutuksi tulleita asetelmia ja jännitteitä, Lemaitre on ammattimies kertomaan henkilöiden sisäisestä elämästä ja ihmissuhteiden kiemuroista. Camillen alun pahoinpitelymeno meinasi hyydyttää lukemiseni, mutta onneksi en jättänyt kesken. Poliisiromaani yllättää käänteillään ja kouraisee henkilökohtaloillaan.

Hyisiä aikojaFred Vargas se vain osaa vinksauttaa dekkarihenkilönsä etukenoon lukulistalleni. Taituri taitaa kerronnan keinot kaapata kimppaan, siinä se. Sarjakirja tämäkin, jo seitsemäs osa komisario Adamsberg –sarjaa: Hyisiä aikoja (Gummerus 2016). Komisario Adamsberg on ehkä entistä hämärämmässä henkisessä tilassa, mutta yhtä kiehtova kuin ennenkin. Mytologian ja menneen paino harteillaan hän sekoittaa koko ryhmänsä. Kahdeksatta osaa odotellessa.


Dekkarivikolla julkaisin jutut myös Karin Erlandssonin, Kati Hiekkapellon, Donna Leonin ja Dolores Redondon uusimmista dekkareista. Kesälukupinossa odottavat  Jussi Adler-Olssenin, Virpi Hämeen-Anttilan, Håkan Nesserin ja Vera Valan uusimmat sekä jokunen esikoisuutuus.

Dekkariviikon emännöi Oksan hyllyltä -blogi. Siellä on linkit viikkoon osallistuneisiin blogeihin.

 

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Listaus

Kesäkirjavinkit

On aika varustautua kesään. Jaan tusinan vinkkiä riippukeinuun, rannalle ja sadepäivän sohvalle. Ei valinta helppoa ollut, mutta nämä jaan fiilispohjalta.

Historiaa ja ihmisiä

Akvarelleja 2

Alkutalven kirjahuumauksen tuotti Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus 2016). Sen luettuani katsoin esimerkiksi Senaatintoria uusin silmin. Kirja sopii siten Helsinki-matkailijoille ja paikallisille. Kirja sopii myös aukkoisesta ja kielellisesti hiotusta tekstistä nauttiville.

 

Säädyllinen ainesosa

Toukokuun lopun lukuyllätyksiä on Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa (Teos 2016). Vahva sodanjälkeisen ajan tunnelma huokuu tekstistä. Ajankuva vangitsee: värit, tuoksut, liike, ajattelu – kylmän sodan ajan kaikuja. Tarinan kaksi päänaista ovat kiehtovia henkilöitä, joista ripotellaan  yllätyksiä. Tämä vielä: kieli ja kerronta on varmaa.

 

 

Frau

Natsikortti vilahtaa. Kylmää kyytiä tarjoaa Terhi Rannelan romaani Frau (Karisto 2016). Kirja on kiinnostava siksi, että keskushenkilönä on natsiupseerin vaimo sota-aikaan kaikessa kukkeudessaan ja vanhana hiipuvana hahmona. Romaani haarautuu ja silti pysyy kasassa.

 

 

Hävityksen jumala 1Käännöskirjallisuudesta suosittelen Kate Atkinsonin Hävityksen jumalaa (S&S 2016) – etenkin heille, joita miellyttää brittiläinen proosa, jossa kuljetetaan useita henkilöitä ja aikoja. Etenkin sota-ajan ja sodan vaikutukset vakuuttavat. Monet ovat kirjaan jollain tavalla pettyneet Elämä elämältä -romaanin ensin luettuaan, mutta minulle tämä rinnakkaisteos jysähtää. Vaikutun fiktion tehosta.

 

Nora WebsterSiirrytään meren yli länteen, Irlantiin. Sieltä takuutekstiä työstää Colm Tóibín: keväällä ilmestyi ajan- ja elämänkuva Nora Webster (Tammi 2016). Kovin paljon ei ulkoisesti tapahdu, mutta sisäisesti kyllä, niukasti ilmaisten mutta elämänkaltaisesti. Kun kirjallisuuden sanotaan sen lisäävän eläytymis- ja empatiakykyä, taidetaan puhua tämäntapaiseista romaaneista.

 

Uiden kotiinSitten suosittelen lähihistoriaan (1990-luvulle) istutettua ihmissuhdedraamaa. Yhteensopimaton henkilörypäs viettää kuumaa kesää Nizzassa. Ääneen lausumattomia tunteita aistii, ääneen lausutaan ohi sinkoilevia sanoja. Ja se kaikki kerrotaan taitavasti, tiheästi ja viittauksellisesti. Uiden kotiin on Deborah Levyn romaanin nimi (Fabriikki Kustannus 2016). Selvitäpä, upotaanko vai pysytäänkö pinnalla.

Mitä miehen pitääKaikki kesäheilaa etsivät voivat saada vertaistukea nettideittailun ihmeistä Jarmo Ihalaisen romaanissa Mitä miehen pitää (Atena 2016). Nykymaailman kotkotuksista ja miehen roolista on asiaa, mutta siihen peilautuu viime vuosituhannen alkupuolella huutolaisena elämäntaipaleensa aloittaneen muurarin tarina. Mies(kin) on ihminen. Joka ajassa.

Rikoksia sarjassa

Tyttö ja seinäJari Järvelä sai Metro-trilogian valmiiksi. Ihastelen kirjailijan tiukkaa tyyliä, kielellistä tarkkuutta ja aiheen omaperäisyyttä. Päähenkilö Metron minäkerronta kuljettaa älykkäästi, hauskasti ja rajusti. Suosittelen lukemaan sarjan järjestyksessä, sillä tapahtumat vyöryvät lineaarisena sarjana. Myös henkilöihin tulee ulottuvuutta.  Ja se sarja: Tyttö ja pommi, Tyttö ja rotta, Tyttö ja seinä (Tammi 2016).

 

Hyisiä aikojaSalarakkaani Adamsberg kävi täällä taas! Fred Vargasin luoma kummallinen komisario tutkii alaisineen seitsemännessä suomennetussa romaanissa islantilaisen henkiolennon edesottamuksia ja Ranskan vallankumoukseen juontavia juuria. Nykymaailmassa kuitenkin eletään. Kyse on rikosromaanista Hyisiä aikoja (Gummerus 2016). Ja eniten saa iloa irti, jos lukee sarjan järjestyksessä.

Kokemustietoa

H niin kuin haukkaToiset pöyristyvät eläimen kesyttämisestä oman psyyken tasapainottamiseksi, toiset lumoutuvat kirjallisesta coctailista, jossa kerrotaan haukkametsästyksen ikiaikaisesta perinteestä, yhdestä brittiläisestä haukkakirjailijasta ja kertojan suruprosessista. Minä kuulun kiinnostuneisiin lukijoihin. Tunnetta vahvisti Helen Mcdonaldin kuunteleminen livenä Helsinki Lit -tapahtumassa. Lukulistalle siis tarjoan kirjaa H niin kuin haukka (Gummerus 2016).

Ellan ToscanaJos ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia matkustaa, kylmä korventaa tai epäsosiaalinen olo jäytää, käy kirjallisesti Toscanassa. Nojatuolireissu Ella Kanninen oppaana varmasti virkistää. Kirjassa on paikalliselämän tuntevan kertojan jutustelumaista helppoutta. Ellan Toscana (Tammi 2016) voi myös tehdä nälkäiseksi, sillä kirjan reseptit ovat maittavan näköisiä.

 

Runollisena

Ehkä liioittelen vähänAnja Erämaja on rytmillinen sanalatelija, jonka runoissa on laulua, lentoa, arkea ja yllätyskäänteitä. Ehkä liioittelen vähän (WSOY 2016) vie ihmettelemään tilaa, jossa r-sanaa ei sanota mutta tunnetaan vaikka mitä. Erämajan runoja raikastaa hitunen vinksahtaneisuutta ja huumoria. Tykkään.

 

Bonusraita

Kierrän vuoden KANSITämä vinkki on aloitteleville runon lukijoille, sellaisille, jotka pitävät runoja vaikeina. Okei, olen omahyväinen: tarjoan luettavaksi selkorunokokoelmaani Kierrän vuoden (Opike 2016). Sen myötä voi elää – ei vain kesän vaan – viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta, koko vuoden.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus

Blogistania 2015

Taas on aika riipivän pisteytyksen: kirjabloggaajien vuoden 2015 PARHAAT-äänestys. On niin monta erilaista hyvää lukukokemusta, joten niiden paremmuusjärjestykseen asettaminen tuottaa puistatuksia. Osallistun silti, jopa joka kategoriaan.
Blogistaniat


 

Blogistania Finlandia
blogistanian_2015_finlandia

3 pistettä
Laura Lindsted
: Oneiron (Teos 2015)

On, ei, on: Oneiron. Pari sekuntia kuoleman välitilassa luo seitsemälle naiselle elämän ja minulle merkillisen kokemuksen. Siihen on kuulunut ihastusta, kauhistusta, uuvutusta ja herätyksiä. Olen kokenut olevani osa jotain ainutlaatuista. Kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan olla Oneironin kaltainen löytöretki kielen ja kerronnan keinoin jonnekin kerrassaan ennen kokemattomaan.

2 pistettä – vai saako jakaa kahdelle 3 pistettä, jos ei jaa jämäpointsia muille?
Petri Tamminen: Meriromaani (Otava 2015)

Tämän vuoden suosikkikirjani ovat ääripäitä. Oneiron liukuu laveasti henkilöstä, tarinasta ja tyylistä toiseen. Petri Tammisen Meriromaani on keskittynyt, karsittu ja hiottu yhden elämän ajaton kuvaus – ja samalla luita ja ytimiä laajentava elämäntuntotarina. Luin sen henkeä pidätellen, hymähdellen, hymistellen ja liikuttuen. Silmäilin sen heti perään keräten kiteytymiä, joita kieleen saadaan sidottua silloin, kun kirjailija osaa napauttaa vähään kertakaikkisen paljon. Ja olen sen lukenut vielä uudelleenkin sana sanalta yhä uusia löytöjä tehden. Meriromaanissa kielenkäytön ohella ihastuttavat juoni, henkilökuvaus, tarina ja niistä irtoava näkemys elämästä.

Jämäpistettä en siis anna. Sen olisivat ansainneet ainakin Anneli Kannon Pyöveli, Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Ainakin.

Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi.


 

Blogistania Globalia
blogistania_globalia

 

3 pistettä
John Williams: Stoner (Bazar 2015)

On sitten syynä kirjan keräämä kohu ja kehut vai puhdas kokemus, mutta konstailematon elämäntarina tuntuu puhtaalta ja puhdistavalta kaunokirjallisuudelta. Stonerissa ei kikkailla, siinä vain kuvataan mahdollinen ihmiselo epäonnisine valintoineen, masentavine konflikteineen ja hetkittäisinä hyvänolontunteineen – ja nämä kaikenkattavan elämänarvoisesti.

2 pistettä
Audrey Magee: Sopimus (Atena 2015)

Ajattelin kyllästyneeni natsikorttiin, jota kaunokirjallisuudessa usein vilautellaan. Sopimus tuo aihepiiriin saksalaisen kotirintaman ja kolmannen valtakunnan rakentajien arjen olosuhteet, joskin riutuvaa rintamaakin kuvataan karusti. Lisäksi Sopimus käsittelee perhesuhteita kylmänkuumalla liekillä. Kerrontaote tepsii minuun ja tarjoaa aiheeseen tuoreutta.

1 piste
Herman Koch: Naapuri (Siltala 2015)

Naapurissa on tavallaan kaikki nykykirjallisuuden ”viat” eli eri näkökulmia, aikatasoilla sahailu ja dekkarimaisuus. Niistä ja taitavasta henkilöiden tavoittamisesta syntyy nappaavaa proosaa, joka jää kaivertamaan. Naapuriin upottuu monia teemoja valinnoista ja vastuusta, sattumastakin.

Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.


 

Blogistania Tieto
blogistanian_2015_tieto

3 pistettä
Bea Uusma: Naparetki (Like 3015)

Naparetki kertoo epäonnisen kuumailmaretkueen kuolemansyyn kartoituksesta. Jos ei aihe kuulosta kummoiselta, toteutus on kahmaiseva. Kerronta kaappaa mukaansa, sillä Uusma upottaa itsensä täysillä selvitystyöhön ja lukijan sitä seuraamaan. Aihe jättää nälän tietää Andréen retkueesta lisää. Tietokirjaan tunkeutuvat tunteet, ja Naparetken kokonaisesteettinen elämys lisää tehoa.

2 pistettä
Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen: Selkokirjoittajan tekstilajit (Opike 2015)

Jos haluat harjoitella selkeän ja vastaanottajaa huomioivaa tekstiä, kokeile selkokirjoittamista. Jos opit kirjoittamaan hyvää selkotekstiä, sinulta sujuu entistä paremmin myös yleiskielinen kirjoittaminen. Näin uskon. Kirjoittajakehitykseen on nyt entistä ehommat mahdollisuudet, sillä hyvien selkokirjoittamisen yleisohjeiden lisäksi muutamaan tekstilajiin tarjotaan havainnolliset neuvot kirjassa Selkokirjoittajan tekstilajit. Kirja on kirjoitettu kiinnostavasti ja konkreettisesti.

1 piste
Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet… (Otava 2015)

…vaikka mitä ja voit olla vaikka mitä. Voimaballadi kaikelle tyttöydelle iästä ja sukupuolesta riippumatta, vaikka kohderyhmänä onkin nuoret neidot – sitä on monipuolinen ja reipas asenneasiateos. Erityisesti minua viehättää se, että kirja välittää aktiivista ja yritteliästä meininkiä olematta ruusunpunainen söpöstely. Sävykkäälle  kasvatuskirjalle piste!

Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.


 

Blogistania Kuopus
blogistanian_2015_kuopus

 

3 pistettä
Panttivanki ja muita kertomuksia (OPH 2015)

Uskokaa jo, että iso osa teineistä ei halua tarttua kirjaan, koska se on vanhanaikainen, väsyttävä ja tylsä kapine. Siinä silmäily tai sipaisu sivulta toiselta ei onnistu. Siksi tarvitaan lyhyitä, helppoja kertomuksia, silti kiinnostavia ja kirjallisesti innostavia. Siksi tarvitaan selkokielinen Panttivanki ja muita kertomuksia. Kirjan selkokielisyyttä ei mainosteta, mutta nykykirjailijoiden tekstit on vaivattomaksi selkoistanut taitava Ari Sainio. Sekin on merkittävää, että melko uusista ja suosittujen kirjailijoiden teksteistä koostetaan kokoelma, joka sopii kaikille ja monenlaisille nuorille lukijoille. Kiitos valikoimatyön toimittajalle, Päivi Heikkilä-Halttuselle!

2 pistettä
Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni : Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015)

Lapsille pitää lukea, kaikenikäisille taaperoista teineille. Maami mustikka on yhdistelmä Eppu Nuotion alkuperäissatuja, visualistin oivaltavaa retrokuvitusta ja varhaiskasvatusammattilaisen sepitämiä, sanataideopetukseen sopivia hauskoja leikkejä ja tehtäviä. Kirjasta poikii näin monipuolinen kielitietoisuutta ja mielikuvitusta ruokkiva kokonaisuus. Lapsille pitää siis lukea: lisää tietoja ja vinkkejä on Päivi Heikkilä-Halttusen mainiossa Lue lapselle! -kirjassa.

1 piste
Nadja Sumanen: Rambo (Otava 2015)

Tässä on kaikki katastrofin ainekset: erityislapsi, mielisairaus, kuralla olevat perhesuhteet, avioero, menneisyyden kasvatusvirheet. Kaikki tuo kuorma painaa, mutta niin vain painetaan eteenpäin ja eletään päivä kerrallaan melko valoisissa kesätunnelmissa. Ja se kerrotaan luistavasti. Eikä jahnata hikisessä teiniseksissä, sen hinkuamisessa tai kiusaamiskuvioissa. Rambo miellyttää tällaista mummeli-ikää lähentyvää, toivottavasti murkkujakin.

Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.

13 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Tietokirja

Vuosikatsaus 2015

Paras kotimainen romaani

OneironArpaa heitän, noppa jää kallelleen. Hienoa, että saa olla sekä-että, eikä valita tarvitse. Siis: sekä lyhyt ja täyteläinen että laaja ja haarautuva. Pitemmittä puheitta valintani ovat Petri Tammisen Meriromaani ja Laura Lindstedtin Oneiron. Minua miellyttävät kirjat, joissa elämä on moniselitteistä, jopa sietämätöntä, silti mahdollista ja puhuttelevaa.

kesäpari

Kotimainen ja käännetty, vuoden 2015 elämyksiä.

Parasta käännettyä proosaa

Saatana 2Viime vuoden käännöskirjoista en löytänyt yhtä kiinnostavaa luettavaa kuin viime vuonna. Lukuisia hyviä lukukokemuksia on silti ollut. Blogistania Globalia -äänestykseen osallistun, ja vielä on siis aikaa pohtia valintoja (postaukseni ilmestyy 13.1.). Valitsen tähän listaukseen klassikon. Kiitos kirjabloggaajien klassikkohaasteen luin vihdoin Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Kummallinen irreaalia harova kirja on kiinni ajassaan, irti siitä ja tarrautuu tähän päivään. Ilmeistä klassikkoainesta!

Paras kotimainen dekkari

Tyttö ja rottaMetro-tyttöjä täällä ollaan. Odotan jännityksellä Jari Järvelän Metro-trilogian viimeistä osaa, joka on keväälle luvattu. Tiukka tyyli, tuore aihepiiri ja kiinnostava päähenkilö ihastuttavat. Liputan yleensä psykologisen jännityksen puolesta. Sitäkin on kakkososassa Tyttö ja rotta. On niitä verikekkereitäkin. Menköön. Tämän kerran. Ja sitten vielä ensi keväänä.

Paras käännösdekkari

Nesser juoniTaas arpakuutio keikkuu: Barbarotti vai Brodie? Nyt en taidakaan valita dekkaria vaan dekkari-ihannemiestä. Håkan Nesser päättää kunnialla Barbarotti-sarjansa Pikku-Burman teurastajatar. Ihmispoloisten yksinäisyys, kamppailu ympäröivää ankeutta vastaan ja vastoinkäymiset ovat arkista aineistoa, joista Nesser luo inhimillistä tarinointia. Keskeinen kiinnostavuuselementti on pääpoliisin elämänkulun ja sielunkamppailun seuraaminen. Hieno henkilökuva! Niin on kyllä Jo Nesbøn Olavkin ja…

Parasta historiafiktiota

”Tässäkin päivässä on jotain, jos ei muuta niin kissan maito.”

”Tässäkin päivässä on jotain, jos ei muuta niin kissan maito.”

Anneli Kanto luo pyövelin, tuomarin ja apteekkarin näkökulmista elävän kuvan 1600-pikkukaupunkielämästä. Ja pyöritään siinä muuallakin Euroopassa. Pyöveli on komea romaani kerronnallisesti ja aiheiden käsittelyn kannalta. Monet ainekset pysyvät kasassa, ajankuva vakuuttaa ja henkilöt koukuttavat seuraamaan. Kuvauksessa on pyöveliammatin karkeutta, mutta siinä on myös hupaisat hetkensä. Minua esimerkiksi huvitti pyöveleiden tyhy-tapaaminen Saksanmaalla.

Parasta tietoa

NaparetkiBea Uusman Naparetki vie arkistoihin, vanhoihin päiväkirjoihin, arktiselle kuolinsaarelle – puhuri käy. Taitava teksti, taitto ja toteutus sulattavat minut. Täysin älyvapaa kuumailmapallolentoyritys jälkiseurauksineen 1800-luvun lopulla muuttuu 2000-luvun alussa tietotekstiseikkailuksi, joka vetää kuin paras fiktio. Kummallisesti riveistä tunkee romaniikkaa, toisaalta onhan kirjan alaotsikko Minun rakkaustarinani.

Parasta draamaa

oopperataloTeatteri- ja elokuvakokemukseni ovat olleet niin harvalukuisia, etten tohdi nostaa yhtä ylemmäksi muita. Poimin viimeisimmän ja siksi mielen päällä pyörivän kulttuurikokemuksen. Kansallisoopperan Thaïs joulun alla osui sopivaan aikaan: työtauko ja loman aloitus lähtivät siitä käyntiin. Melodinen, romanttinen musiikki ja korea art deco -toteutus veivät arjen yläpuolelle ja nostattivat irti olon tunnelmaa.

Parasta tv:ssä

Miss FisherMennyt kiehtoo ja etenkin 1920-luku. Totta kai Downton Abbeyn viimeiset vaiheet on tarkkaan katsottava. Mitä silmäkarkkia! Ja leskikreivitär Violetin pistämättömät lohkaisut! On herkullista, että kiintoisimmat hahmot ovat vanhoja rouvia. Silti valitsen vuoden tv-ilostuttajaksi Neiti Fisherin etsivätoimiston. Keski-ikäinen Neiti Fisher ratkoo reippaasti rikoksia ja toteuttaa estoitta naiseuttaan. Neidin osaaminen ohittaa kaikki uskottavuusrajat, mutta viihdyttävyyskertoimet ovat suuret. Tietysti iso osa viehätystä on 20-lukulainen tyylikkyys. Eipä unohdeta romantiikkaa: komean komisaarion ja neidin ensisuudelmaa saa odottaa kolme tuotantokautta. Australiassa pykätään sarjasta jo neljättä kautta.

Parasta kuvataiteessa

Ai Weiwei 1Näin hienon Ellen Thesleff -näyttelyn Turussa ja tarinallisen suomalais-norjalaisen -maalaustaidekatsauksen Ateneumissa. Jälkimmäisen kävin katsomassa kahdesti. Cartier-Bressonin valokuvat vaikuttivat myös. Vanha taide elää ja voi hyvin. Muitakin näyttelyitä katsastin meillä ja muualla. Vahvimmin vuoden taidekokemuksista mielessä myllää kiinalaisen Ai Weiwein näyttely Tennispalatsissa. Teoksissa on avartavaa puhuttelevuutta. Ja huippuna on taiteilijan nappaama pariselfie.

Paras matkakokemus

Kesällä Gdansk ja joulua ennen Riika: minilomat lähimaihin irrottavat yllättävän tehokkaasti rutiineista. Nautittavaa on kävelykaartelu uusissa maisemissa, ja historian kuiskailu murjottujen kaupunkien korjatuista perustuksista kiihottaa mielikuvitusta. Istuskelu pikku kuppiloissa ja ihmisten katselu – parasta proosaa. Vai jopa runoutta, joskus draamaakin.

Gdansk

Gdansk

Torun

Torun

101

Sopot

Riika

Riika

Kohottava kirjallisuustilanne

Jussi Valtonen ja minäPäätin elämäni yhden pitkän ja tärkeän ajanjakson elokuussa. Sen kulminaationa voisi pitää noin kolmesataapäisen kollegakuntani edessä vetämääni kirjailijahaastattelua. Tilanne alkoi tuntua oudon henkilökohtaiselta: siihen yhdistyivät  ammatti-identiteettini muuttuminen ja kirjabloggaajaharrastukseni jatkamisen punnitseminen – ne jännittivät (ja jännittävät yhä). Kaiken hermostuksen keskellä pysähdyin kohtaamaan tekstinsä ja esiintymisensä kanssa sinut olevan kirjailijan, Jussi Valtosen. Kirjailijahaastattelusta sukeutui antoisa keskustelu teemoista ja teksteistä. Kirjat ja kirjallisuus merkitsevät ja puhuttelevat.

Oma tuotanto

Työryhmän kanssa työstetty ja uudistettu oppikirja ilmestyi elokuussa. Ajantasaistus muutti kymmenkunta vuotta sitten ensi kerran kootun kirjan melko perusteellisesti, mikä on hyvä asia. Tuotantoa tämäkin: kissani runoilee sännöllisesti. Hän on erikoistunut haiku- ja tanka-sanailuun. Uusia ajatushenkäyksiä on ilmestynyt noin kerran viikossa: Alman runot.Vaihtuu

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Kulttuurimatkailu, Listaus, Oppera, Sekalaista

Finlandia-veikkaus 2015

Taas on aika arvuutella Finlandia-voittajaa. Perjantaina 6.11. valintaraati paljastaa listansa, minä jo tänään. Pistän suosikkini tekijänmukaiseen aakkosjärjestykseen.

KantoTappotyö 1600-luvulla tiesi karuja oloja ammattimiehelle ja hänen perheelleen. Sitä, tuomarointia ja apteekkitointa kuvataan kerrassaan tempaavasti Anneli Kannon romaanissa Pyöveli (Gummerus). Romaanin näkökulmatekniikka, ajankuva ja juonenkuljetus vakuuttaa: palkintoainesta.

Laura Lindstedt kirjoittaa kahdesta kuolemanjälkeisestä sekunnista satoja sivuja seitsemän naisen elämää hipaisten ja siinä samalla moninaisia elämänkysymyksiä sivuten. Oneronin (Teos) kerronnan elastisuus, kaihtelemattomuus ja rajattomuus on häkellyttävää ja häälyväistä: hieno, omintakeinen teos. Lindstedt on toinen voittajavaihtoehtoni.

Petri TamminenPetri Tammisen Meriromaani (Otava) on eleetön kertomus merikapteenista, joka taipuu vaan ei taitu. Romaani kuvaa epäonnistumisien sarjaa, jota elämäksi kutsutaan. Usein siinä lipuu onnensa ohi, joskus on jopa melkein onnellinen. Minua tyylitelty, tiivis tarina koskettaa. Tamminen on voittajasuosikkini.

pitkä valotusaikaPauliina Vanhatalo kuvaa romaanissa Pitkä valotusaika (Tammi) valokuvaajamiehen kasvua itsetuhoisesta nuorukaisesta epävarmaksi aikuiseksi, joka menestyy menetyksien jälkeen. Jos kuvailuni ei kuulosta houkuttelevalta, ohittakaa se. Uskokaa vain: romaani on varmaotteinen ja puhutteleva ihmis- ja perhekuvaus.

Olen lukenut monia hyviä kotimaisia kirjoja, mutta nuo neljä ovat sykähdyttäneet ja erottuneet kirjasadosta. Kahta avointa kisapaikkaa on vaikea täyttää. Mahdollisia ehdokkaita voisivat olla etunimiromaanit Eino (Matti Rönkä, Gummerus), Hertta (Heidi Köngäs, Otava) ja Sophie. (Mikaela Strömberg, SchildtS & Söderströms). Voi Katja Kettukin saada revanssin Yöperhosella (WSOY), kun Kätilö aikanaan tökerösti ohitettiin.

Loppuviikosta sitten ihmetellään, miten metsään ehdokasasetteluni meni.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Listaus

Kesäkuun 2015 kirjavinkit


Kesäkausi nytkähtää liikkeelle. Nakkaan siksi lomailijoille muutaman kirjavinkin. Toivottavasti jokaisella on aikaa hetkeksi retkahtaa mukavaan asentoon lämpimän päivän vehreään varjoon, viileän illan viltin sisään tai suvisateen ropinaan kiehtovan kirjan kanssa.

Historiaa

KantoHistoriallisista romaaneista pitäville suosittelen Anneli Kanton romaania Pyöveli (Gummerus 2015). Siinä kolme kertojaa nappaa lähikuvia 1600-luvun suomalaisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Lähtökohta on kieltämättä kolkko, sillä päähenkilö perehdyttää pyövelin työn perusteisiin. Kerronta on kerrassaan vetävää ja kuvatut kohtalot mukaansa tempaavia. Oi aikoja, oi tapoja, oi ihmiseloa!

Muualta

ShinKulttuurikurkistusta kaipaavalle tarjoan ensimmäistä eteläkorealaista suomennosta. Kyung-sook Shinin romaani Pidä huolta äidistä (suom. Taru Salminen, Into 2015) sijoittuu nyky-Koreaan, mutta henkilöiden välityksellä saa käsitystä laajemminkin yhteiskunnan ja perhekäsitysten muuttumisesta. Kerronta ja rakenne etenee kekseliäästi. Inhimillinen katsanto on universaali – niin, äideistä on tarpeen pitää huolta, kaikista muistakin.

Sotaa

sopimus 2Sotakirjaharrastajat saavat kotirintamaperspektiiviä taistelu- ja marssikuvausten lisäksi Audrey Mageen Sopimuksen (suom. Heli Naski, Atena 2015) myötä. Saksalaista mielenmaisemaa toisen maailmansodan aikoina romaani kuvaa tinkimättömän konstailemattomasti. Teksti on toteavaa, ja sellaisena se vakuuttaa ryöstöviljellyn aiheen tuoreena toteutuksena. Myös keskittäminen kannattaa: yhden perheen välityksellä nähdään uho ja tuho.

Lyhyttä

UlitskajaTiiviin ilmaisun ystäville neuvon lyhytproosaa. Klassikoita ei kannata unohtaa, itse palasin pitkästä aikaa Tšehovin novelleihin, ja kyllä kannatti. Selkeää, terävää ja elävää tekstiä ei aika nakerra. Rinnalla voi ahmaista Ljudmila Ulitskajaa, nykyvenäläistä napakkaa kertojaa. Aloita pienoisromaanilla, Iloisilla hautajaisilla (suom. Elina Kahla, Siltala 2013; Tytölapsia-kokelmasta postaan myöhemmin, Siltala 2015).

LatvalaNykynovelleista kiinnostunut voi saada säväyksiä Taina Latvalan kokoelmasta Ennen kuin kaikki muuttuu (Otava 2015). Kokoelman nykypäivän nuoret aikuiset ovat kuin kuminauhalla kiinni menneessä, silti eteenpäin on elävän mieli. Teksti nappaa kolmikymppiset tai varhaisaikuisuutta elävästi muistelevat, oletan.

Jännityksellisyyttä

AtkinsonJännityskirjalukijoille ei minulla ole vinkkiä käsiä hikoiluttavasta dekkarista, vaan valitsen hykerryttäviä teoksia, joita ryyditetään dekkarityylillä. Kate Atkinsonin Brodie-sarja on epätasainen, mutta uusin osa viehättää minua kovasti. Romaanin Joka lapsia ja koiria rakastaa (suom. Kaisa Kattelus, Schildts & Söderströms 2015) päähenkilö on vedenjakajalla, ja etsintäjuoni monine henkilöineen on herkullinen.

LindgrenMinna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjan kolmas osa Ehtoolehdon tuho (Teos 2015) on hurtti kärjistysnäytelmä palvelutalon teknologisesta tehokkuudesta. Lindgren on hurja ja viihdyttävä visionääri. Varsinasta dekkariputkea suunnittelen kesäkuuksi, lukupinossa on muun muassa uusinta Jari Järvelää, Pauliina Sutta ja Vera Valaa. Eli perästä kuuluu.

Muutosta

GavaldaElämänmuutosta miettivä voisi lukea Anna Gavaldan Parempaa elämää (suom. Lotta Toivainen, Gummerus 2015). Aika samalla tyylillä Gavalda riepottaa nuorehkoja pariisilaisia kuin edellisessä suomennoksessa Lempi ei ole leikin asia, mutta se ei haittaa, jos tyylistä pitää. Minulle Gavaldan kaksi kertomusta tarjosi virkistävän rohkaisupläjäyksen monien kevään synkkien kirjojen lomaan. Jos onkin uhkia, on myös mahdollisuuksia.

Tiedosta tekoihin

AholaTietokirjoja olen lukenut kevään aikana valitettavan vähän. Tohdin silti toivoa, että otat Suvi Aholan vinkista vaarin. Ystäviä ja kirjoja (Avain 2015) esittelee monipuolisesti ja lukijaystävällisesti kirjallisuuspiiritoimintaa, tätä hauskaa ja virkistävää harrastetta, jossa kokoonnutaan maukkaan purtavan pariin keskustelemaan niitä näitä kirjoista ja muusta. Toivottavasti kaikilla on kesän aikana tilaa ystäville ja kirjoille.


 
Jos kaipaat lisää suosituksiani, pääset huhtikuun vinkkilistaan tästä linkistä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Lukupäiväkirja