Aihearkisto: Lasten- ja nuortenkirjat

Satu Leisko: Unohtunut poika

Satu Leisko on kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen selkokielisen fantasiaromaanin kouluikäisille, Unohtunut maa (Opike 2014.) Siinä vanhempien erosta kärsinyt Susanna löytää Harsomaailmasta eheyttävän ympäristön, joka auttaa sadun keinoin käsittelemään hylätyksi tulemisen kokemuksia. Koska kirjailija esikoiskirjassaan löysi luomoavan ja voimaannuttavan paikan, hän hyödyntää sitä uudessa selkofantasiaromaanissaan Unohtunut poika (Opike 2017).

Unohtunut poika

Saturomaanin ”unohtunut poika” on Susannan luokkakaveri Veeti, jolla on huolehtiva perhe, mutta huolenpito kohdistuu Veetin veljeen. Pojan kokemus omasta merkityksettömyydestä ja virheellisyydestä on kirjan lähtökohta. Veeti päätyy lähimetsän peittoon, Harsomaailmaan, samoin kuin Susanna aikoinaan. Siellä poika löytää itsestään selviytyjän. Asennemuutos epäonnistumisista onnistumisen kokemuksiin kuvataan suloisesti.

Leisko yhdistää arkimaailman ja fantasiaympäristön. Harsomaan ihmeotukset ja -paikat kuvataan selkeästi, silti elävästi. Esimerkiksi pimeässä valoa leiskuvat liekot ja Veetiä suojelevan jäniksen muodonmuutokset kuvaillaan onnistuneen satuhenkisesti. Myös kuvitus auttaa, sillä Marjo Nygårdin kuvat tukevat osuvasti tarinaa. Juonen seuraaminen on helppoa, ja oleellinen tunne-elämän kuvaus myötäilee tapahtumia. Pidän selkosisältöön sopivista ratkaisuista, jotka helpottavat lukemista, kuten nimien minimoimista:

Parin minuutin kuluttua muistin nimistä vain yhden.
Ihti oli liekkojen joukon johtaja.

Kouluikäisten kohderyhmää ja selkokielen periaatteita ajatellen on perusteltua se, että Veetin tunteet ja ajatukset kotiväestä kerrotaan suoraan. Paljon on toistoa Veetin perhetilanteesta, mutta sekin on perusteltua.

Leiristä herääminen tuntui tutulta:
Lapsena olin telttaillut perheen kanssa.
Olin tykännyt retkistä ja metsästä paljon,
mutta perheelläni ei ollut sellaisiin aikaa enää.
Nyt olin saanut ne takaisin itselleni,
täällä Harsomaailmassa.

Ounastelen, että poikalukijoita houkutellaan kirjaan taistelukohtauksin. Sotaisuus on kuitenkin aika kilttiä, enemmän rekvisiittaa tunteiden käsittelyssä. Veetille taistelut osoittavat, että hänestä löytyy rohkeutta ja voimaa muiden auttamiseen. Kirjassa uskotaan hyvän voittoon, pahojen ja ymmärtämättömien ”paranemiseen”.

Unohtunut poika -fantasiakirjan poika löytää itsensä, kun hän saa hetken etäisyyttä ja uutta näkökulmaa elämäänsä. Itse kukin tarvitsee erilaisia harsomaailmoja arkeaan suhteuttamaan. Tarina sopii ääneen luettavaksi ja omaksi lukukirjaksi kouluikäisille ja yläkoulun alkupuolelle. Kirja on mainio esimerkki siitä, miten selkokieli sopii kaikille. Tarina ratkaisee.

*

mielenterveysviikko_logoTällä viikolla vietetään mielenterveysviikkoa. Suketus haastoi bloggaajia, lukijoita ja kaikkia muita tavalla tai toisella mukaan.

Lasten ja nuorten kirjallisuus voi osaltaan keventää psyykkisiä kuormia: kirjoissa käsitellään askarruttavia asioita, henkilöihin samaistuu ja henkilöiden kohtaloista saa voimaa. Unohtunut poika sopii erittäin hyvin mielenterveysviikolle luomaan uskoa lapselle ja nuorelle, että hän on arvokas, pystyvä ja riittää omana itsenään.

– –

Satu Leisko
Unohtunut poika
kuvitus Marjo Nygård
Opike 2017
Selkokielinen fantasiaromaani
89 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, haaste, Selkokirja, Lasten- ja nuortenkirjat

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Perheessäni ovat varsinaisesti Koiramäki-ajat jo vuosia sitten päättyneet, mutta hankittavahan tuo Mauri Kunnaksen uutuus on silti. Arvostan suuresti hänen taitoaan muokata koti- ja länsimaisia taruja ja klassikoita virkeään kuvakirjatyyliin. Tänään vietetään kansallista satupäivää, joten sananen Kunnaksen tuoreesta kirjasta on paikallaan.

Satupaiva_logo

Koiramäen Suomen historia (Otava 2017) yllättää siten, että siinä ei Suomi 100 -juhlan henkeen kelata viimeistä vuosisataamme vaan varhaisia aikoja. Kirja on selvästi Koiramäki-sarjan ensimmäinen osa, vaikka se ilmestyy viimeisimpänä.

Kunnas aloittaa 1500-luvun alusta ja päätyy 1800-luvulle Vänrikki Stoolin tarinoiden aikaan. Loppusivulla kuitenkin vilahtaa skeittaajakoira, ja kirja päättyy hienosti sukupolvien kiertoon.

Koiramäen lapset saivat aikanaan omia lapsia ja nämä taas omia lapsia ja nämä taas omia lapsia. Isien, äitien, mummujen ja vaarien lisäksi muodostui melkoinen joukko serkkuja, pikkuserkkuja, tätejä ja setiä. – -. Ja vaikka sitä on vaikea uskoa, tämäkin päivä on joskus kaukaista historiaa.

Koiramäen väen sukupolvet siis kehystävät sitä historianippelitietoa, jota Koiramäen Suomen historia tursuaa. Riittää, että vilkaisee kirjan sisäkansia: huimaavaa runsautta tarjoillaan taattuun piirrosyyliin. Kuvitus on ilmeikästä ja kannattelee tanakkaa tekstisisältöä. Uskon kirjan toimivan hyvin eri-ikäisille lukijoille johdatteluna menneiden aikojen pieniin ja suuriin käännekohtiin.

Se on sanottava, että Kunnaksen historianäkemys kirjan faktaosuuksissa on todella hisstory. Aika raskaaseen tyyliin Kunnas esittelee merkkimiehiä. Vain Kaarina Maununtytär, kuningatar Kristiina ja maininta Ulrika Eleanoorasta mahtuvat monipäisen äijäköörin joukkoon. Ja kovin sotaisia ovat tapahtumavalinnat.

No, henkilöesittelyt voi halutessaan silmäillä ja seurata kerrontaosuuksia, jossa tavataan esimerkiksi Agricola pränttäämässä kirjaimia seinään,  kirmataan nuijasodassa käpälämäkeen, perehdytään postin perustamiseen ja rakennetaan Viaporia. Kun tapahtumia katsellaan taviskoirien kautta, kunnasmainen viihdyttävänsivistävä perustyyli on voimissaan. Hykertelen esimerkiksi Hansin pelastumista Vaasa-laivakeikauksesta ja Leenan selviämistä noitavainoista.

Kansalaiset: lukekaa satuja ja muita lastenkirjoja mahdollisimman pitkään pikkuväelle ja isoille lapsille. Kaunistetaan tilastot, jotka hälyttävät: vain 25 % lukee jälkikasvulleen. Toivotan siis kansallista satupäivää joka päivälle. Iloisen urakan voi mainiosti aloittaa Mauri Kunnaksen tuotannosta.

Koiramäen

– –

Mauri Kunnas
Koiramäen Suomen historia
Otava 2017
kuvakirja kaikenikäisille
81 sivua.
Ostin kirjan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Ihminen napakasti: selkotietokirja

Anatomia on vaikea aihe, joten pidän selkokirjaa Ihminen napakasti (Avain 2016) kunnianhimoisena hankkeena. Löydän lasten tietokirjasta paljon hyvää mutta myös jotain hankalaa.

Otsikoinnissa hieman revitellään, mikä houkuttelee lukemaan lisää. Aihe on pilkottu sopiviksi annospaloiksi, sillä luvut ja kappaleet ovat selkotyylisesti lyhyitä ja tekstipalstat kapeita. Asioiden eteneminen tukee selkeyttä. Ihmisen elimistön esittely konkretisoituu etenkin aisteja käsittelevissä luvuissa. Pidän siitä, että kirjassa otetaan huomioon muutakin kuin ruumis:

Elämä eletään päivä kerrallaan
yhdessä muiden kanssa.
Kerro tunteistasi läheisille ihmisille.
Asioilla on tapana järjestyä.

Iiris Kalliola on kirjoittanut tekstin, jota Väinö Heinosen kuvat havainnollistavat hienosti. Monessa kohtaa kuvitus vaikuttaa elintärkeältä: kuvan kanssa asiat aukenevat. Kuvitus ilahduttaa, sillä se ilmentää kiinnostavasti tunnelmien vaihtelua. Aihetta voi pitää tavallaan vakavana, mutta kuvitus keventää ja hauskuttaa.

Välillä tekstin selkokieliseksi tunnistaminen liikkuu rajapinnalla, eli kielen vaikeusaste vaihtelee.  Hermostoa ei oikein avata, imusuonisto-osuuden soisin konkretisoituvan, sokeritasapaino mainitaan vaan ei selitetä – esimerkiksi nämä. Törmäilen tekstissä usein siihen, ettei uusia asioita aukaista, esimerkiksi ei tarkenneta, mitä tarkoitetaan kuitupitoisella ruualla.

Selkokielen kannalta ongelmallisimpia ovat tekstin vaikeat lauserakenteet ja hankalat sanavalinnat. Monet rakennehankaluudet olisivat olleet oiottavissa. ”Virukset ovat hankalia torjuttavia” -lause helpottuisi: ”Viruksia on vaikea torjua.” Edellinen esimerkkini on kuitenkin helpoimmasta päästä.

ihminen-napakasti

Mietin useaan otteeseen, kenelle kirja sopii parhaiten. Ajattelen sen käyvän etenkin kaikenlaisten koululaisten biologia- ja anatomialäksyjen virikemateriaaliksi sekä kertaamisen innostajaksi. Mikä ettei sama ilmiö voisi sopia nuorelle ja aikuisellekin. Toisaalta näen aikuisen kainalossa noin kymmenvuotiaan ihmisilmiöistä kiinnostuneen lapsen, sillä yhdessä lukemisen soisin jatkuvan siihen ikään ja pidemmällekin.

Ihminen napakasti -tyyppisiä tietokirjoja ilman muuta tarvitaan. Kirja kirvoittaa kysymyksiin ja keskusteluihin elämän ihmeellisyydestä. Se, mitä tämä lasten tietoteos sanoo aikuisuudesta, sopii muuhunkin:

Edelleen on jännittävää tutustua maailmaan
ja elämään ihmisenä toisten joukossa!

– –

Iiris Kalliola ja Väinö Heinonen
Ihminen napakasti
Avain 2016
selkokielinen lasten tietokirja
62 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja, Tietokirja

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Sykähdyttävästi Juuli Niemi kertoo kahden 15-vuotiaan rakastumisesta ja siihen elimellisesti liittyvästä kivuliaasta kasvusta. Et kävele yksin (WSOY 2016) luokittuu nuortenromaaniksi, mutta irtoaa siitä aihelmia aikuisellekin, eikä vain rakastumisesta, aina ainutlaatuisesta.

Minä [Egzon] haluan, että aika pysähtyisi ja kaupunki pysyisi helmiäisenhohtavan sileäkivisen kauniina ja Ada voisi olla kainalossani eikä kummankaan olisi kylmä.

Ada nyökkää ja hymyilee. Totta kai on vielä aikaa. Minä olen viisitoista ja ensimmäistä kertaa näin onnellinen. Tämän ei tarvitse loppua koskaan.

Tarinalla täytyy olla alku, keskikohta ja loppu, kuten Ada kirjoittajakurssilla omaksuu. Et kävele yksin kulkee ensi rakkauden elinkaaren, taitavasti draamankaarisesti. Romaanin rakkaustarinan reitti viitoitetaan tunnelmin ja kohtaamisin, joissa rakastuminen, toiveet ja epävarmuus elävät. Ja suurin niistä on epävarmuus.

Ehkä on niin, että kun 15-vuotiaat rakastuvat, on toinen joutsen ja toinen sorsa. Harvoin rooleista löytyy kuitenkaan yhteisymmärrystä, koska yleensä kumpikin kuvittelee olevansa sorsa. Usein kumpikin on oikeasti joutsen. Ja jään rikkomia rajoja sekä putoavia sulkia, niitä on kaikkialla.

et-kavele-yksin

Romaanin kieli ja kerronta uppoutuu tuntemuksiin. Kielen kuvallisuus vaikuttaa välillä pakahtuneen raskaalta, toisaalta monesti miellyn siihen, miten kuvakulmaa käännellään etäältä, ylhäältä ja sisältä. Pistämättömästi Niemi verbalisoi nuorten fyysis-psyykkis-sosiaalisen tilan, jolloin ei sanotuksia saa, mutta kaiken tuntee ja tulkitsee haavoittuvaisena.

Toisen koti on vieras maa, toisen kieli ei ole oma kieli. Egzonilla on vain tämä kuva. Tulkitse se. Tulkitse.

Keskeistematiikkaa on erilaisuus. Sitä piilee monikulttuurisuudessa, isättömyydessä, taideharrastuneisuudessa ja ylipäätään nuoren kokemuksessa siitä, miten kokee olonsa erilliseksi, vieraaksi. Teksti pyrkii piireihin, joissa eri kulttuureista tulevat nuoret hakevat yhteistä teinikieltä, sanoja vahvempaa.

Romaanin ansioihin lasken sen, miten Niemi kuvaa nuorten näkymiä aikuisten toimiin. Nuoruuden rajapinnalla aikuisuuden tarkkailu on terävimmillään. Vanhempien arjen sankaruus karisee ja (yksin)huoltajista jää jäljellä jotain epäselvää selvityimistä ja olosuhteiden pakkoon painumista. Mutta tätä puolta voi sanoa sivutuotteeksi, pääasiassa tutisee nuoruuden ydin. Se tekstistä tunteikkaasti välittyy.



 

Et kävele yksin palkittiin tämän vuoden Finlandia Junior -voitolla. En ole muita ehdokkaita lukenut, enkä millään muotoa kiistä voittokirjan ansioita. Ajatusaskartelen muuten lasten- ja nuortenkirjan palkitsemispulmissa. Palkitsija on aina aikuinen, jolla on aikuisen kirjallisuus- ja kerrontamieltymykset; omia kirjakertymiä on jo sen verran, että ne varmasti vaikuttavat siihen, miten näkee lapsuuden ja nuoruuden. Ehkä siksi viime vuosina palkinto on pamahtanut aikuismaisille teoksille.

Onko tämäkin kirja aika lailla aikuiseen makuun kaunokirjallinen? Kirjan haikeansuloisena sountrackinakin soi runollisesti Dave Lindholmin aikuismusiikki, vaikkapa Tätä iloista siltaa et kulje yksin – Adan äidin mieltymysten peruja. Kenet kirja ensisijaisesti nappaa? Kohdentuuko teksti kulturelleihin nuoriin naisiin söpöine kansineen? Tarttuuko teinipoika kirjaan, vaikka syytä olisikin? Tehkää nyt joku tutkimusta, miten esimerkiksi kouluissa kulutetaan Finlandia-palkittuja ”Junior”-kirjoja ja mitä nuoret niistä sanovat!

Minusta olisi kaikkien lukijoiden ja kirjallisuuskasvattajien kannalta hyväksi, ettei niputeta yhteen lapsuutta ja nuoruutta. Ymmärrän kyllä, että selkeää rajaa on vaikea vetää, mutta haen arvostuksen nostoa kummankin ikäjoukon kohdekirjallisuudelle. Siksi pitäisi olla selkeästi oma, merkittävä palkintosarja lastenkirjoille, kirjoille, joiden kohderyhmänä ovat alle 10-vuotiaat, ehkäpä oma vielä alle kouluikäisten kirjoille. Siksi pitää olla oma sarja nuortenkirjoille, kirjoille, jotka sopivat lapsuuden ja aikuisuuden rajatilaan. Lastenkirjoilla pohjustetaan tietä lukijoiksi, ja nuortenkirjoilla päällystetään sitä houkuttelevaksi kulkea ja viitoitetaan tienhaaroja eri tyyleihin ja genreihin.

– –

Juuli Niemi
Et kävele yksin
WSOY 2016
nuortenromaani, Finlandian Junior 2016
359 sivua.
Sain kirjan jo alkusyksystä kustantajalta.

Lukijoita muun muassa: Dysphoria, Kirjakko ruispellossaLuetaanko tämä?Lukutoukka

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Fantasia ei ole selkokirjallisuuden helpoin genre. Leena Kaivosoja-Jukkolan mukauttama Helsingin alla (Opike 2016) kuitenkin todistaa, että kahden maailman kuljetus ja realismista irtoavat juonielementit on mahdollista tarjota myös lukijoille, jotka hyötyvät yleiskieltä helpommasta tekstistä.

Maria Turtschaninoffin romaani näin selkoistettuna saa lisää lukijoita. Niin ainakin toivon. Ja sitäkin toivon, että opettajat tarjoaisivat rinnakkain alkuperäistä ja mukautettua kirjaa. Jokainen oppilas voi silloin valita lukuintonsa perustella lyhyen tai pitkän version – tai kummatkin. Versioita voi vertailla juonen, henkilöiden, kerronnan ja kielen suhteen. Lukuelämyksiä unohtamatta.
helsingin-alla
Helsingin alla on selkoversionakin kunnon lasten- ja nuortenromaani, 127-sivuinen, vaikka kapeapalstaisuus helpottaa lukuprosessia. Ilahdun siitä, että luvut ovat lyhyitä ja juoni etenee joustavasti. Henkilöt kehittyvät seuraamista huokutteleviksi hahmoiksi, joissa on samastuttavaa niin tytöillä kuin pojillakin. Tarinassa on jännitystä, seikkailua, arvaamattomuuksia ja romantiikkaa.

Aika pitkään saa arvuutella, kumpi on enemmän romaanin päähenkilötytön Alvan mieleen: pimeyden poika Nide vai päivän Joel. Sehän sopii, ja muitakin arvoituksia riittää. Pahuus on asetelmallista, mutta menköön se selkon piikkiin, jotta juonessa pysyminen ja vaaran tunne varmistuvat. Lumoa luovat peikot, keijut ja perhoset, mutta ne myös edustavat sanomaa.

– Me olemme asuneet maapallolla
Kauemmin kuin ihmiset.
Me peikot, keijut, noidat,
vuorenhaltijat ja muut.
Me hoidimme vuoriamme,
metsiämme ja vesiämme.
Sitten tulivat ihmiset.

Hyvän sadun tapaan Helsingin alla -selkoromaanin voi lukea vertauskuvana hyvän ja pahan, valon ja varjon taistelusta – tai kummankin puolen tunnustamisesta. Fantasian keinoin käsitellään ikuisia teemoja rakkautta ja kuolemaa, mutta myös ajatuksia luonnosta, perheestä, vallasta, muistista, erilaisuudesta, epävarmuudesta ja peloista.

Alkuperäiseen verrattuna Helsingin alla -selkoversio vääjäämättä on juonipainotteinen, välillä hieman luettelomainen, mutta fantasiaan kuuluvaa taikapölyä riittää myös tähän karsittuun versioon. Siksi suosittelen kirjaa kenelle vain helsinginalaisesta Alistadista kiinnostuneille. Etenkin vinkkaan kirjaa koulujen äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen tai ilmiöoppimiseen: teemana voi olla vaikka luonto, ihminen, pakolaiset tai rakkaus.


Maria Turschaninoff
Helsingin alla
Selkomukautus Leena Kaivosoja-Jukkola
Opike 2016
selkofantasiaromaani nuorille
127 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.


Muuta mielenkiintoista:

Tänä syksynä on Maria Turtscaninoffin Finlandia Junior -palkitusta Maresi-fantasiaromaanista ilmestynyt ruotsinkielinen selkoversio. Ruotsiksi ja suomeksi on ilmestynyt Maresin itsenäinen jatko-osa Naondel.

Ensimmäinen alunperin selkosuomeksi kirjoitettu fantasiaromaani on Satu Leiskon Unohtunut maa (Opike 2014).

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Laura Lepistö: Kesäyön salaisuus

Laura Lepistön dekkari Kesäyön salaisuus (Opike 2016) sopii alakoululaisille. Kirja on helppolukuinen lastenromaani, mikä mahdollistaa lukukokemuksen myös lukijoille, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Koska kirja on selkokielinen, esittelen sen selkosuomeksi.


kesayon-salaisuus

Kesäyön salaisuus: jännitystä koululaisille

Kesäyön salaisuus sopii sinulle,
jos pidät kirjoista,
joissa ystävät joutuvat pulaan,
kun he selvittävät salaperäisiä tapahtumia.
Saat jännittää.

Tarina alkaa siitä,
kun Essi saapuu viikon lomalle Siirin kesämökille.
Tytöt leikkivät salaista seurantaa,
eli he vakoilevat naapureita.
Sattumalta he törmäävät rikokseen.

Tyttöjen leikkiin on helppo eläytyä.
He ovat reippaita ja keksivät toimintaa,
lisäksi tyttöjen ajatukset esitetään elävästi.
Myös pelottavat kohdat ovat uskottavia.
Kuitenkin olo on turvallinen:
tarinassa voi luottaa vanhempiin
ja asioiden selviämiseen.

Kirja sopii tytöille ja pojille,
sillä kahden tytön lisäksi kirjassa on poika.
Alpo  haluaa tyttöjen kaveriksi,
mutta tytöt eivät siitä innostu.
Silti Alpo saa kirjassa ratkaisevan roolin.
Näin kirja ottaa huomioon erilaiset lukijat.

Koska juoni etenee hyvin
ja kieli on aika helppoa,
haluat varmasti ahmia koko kirjan.
Kirjassa on myös paljon kohtia,
jotka virkistävät mielikuvitusta,
esimerkiksi:

Tytöt astuivat sisään.
Lattia narahti heidän jalkojensa alla.
Talossa oli aivan hiljaista.

He katselivat ympärilleen.
Linnan ikkunoiden kaltereista
muodostui varjoja lattialle.

Kirjassa on jonkin verran piirrettyjä kuvia,
jotka sopivat hyvin kirjan juoneen.
Toivottavasti mustavalkoiset kuvat
eivät tunnu kömpelöiltä.
Mutta nehän voit itse värittää,
jos saat Kesäyön salaisuus -kirjan omaksi!
Toivottavasti saat.


Lisähuomio

Opike voisi lisätä kirjakuvauksiin tietoja kirjailijoista,
sillä olisi hauska saada tietää jotain heidän taustoistaan.
Esimerkiksi tämän kirjan kirjoittajalla on sama nimi
kuin kuuluisalla taitoluistelijalla.
Jää vaivaamaan, onko kyse samasta ihmisestä…

– –

Laura Lepistö
Kesäyön salaisuus
Kuvittaja: Anita Polkutie
Opike 2016
selkokielinen jännityskirja koululaisille
69 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet

Lukukipinän tarpeessa ovat monet teinit, joten vetäville nuortenkirjoille on tilausta Harri Veistinen vastaa huutoon, sillä Kotitekoisen poikabändin alkeet (S&S 2016) on sympaattinen romaani. Minut se innostaa lukemaan reippaasti alusta loppuun, toivottavasti kohderyhmänkin.

”Tai kuuntele mua, koska mä muistan. Meidän pitää olla huomaamattomia, jos me halutaan selvitä. Vielä kolme kuukautta. Kolme.”
”Se ei riitä”, sanoin vakavana. ”Mä haluun että tapahtuskin jotain.”

Rene kertoo yhdeksännen luokan keväästä rempseästi. Kiukaisissa ei tapahdu mitään, Renelle on tapahtunut jotain, on tehtävä jotain. Kirjassa on viehättävää kaveruuden kuvausta, ja ihastumisia käsitellään kivasti. Kaikki nykyajankuvaan kuuluvat härpäkkeet ovat myös asianmukaisessa roolissa. Mutta oleellisimpia ovat ihmiset, tunteet ja selviytyminen.

Kotitekoisen

Koulu näyttäytyy (tässäkin nuortenkirjassa) villipetojen taistelutantereena, vaikka aika kiltillä tavalla kuvattuna. Kiusaaminen, joukkovoima ja suosikkijärjestelmä asettavat rooliodotukset ja nokkimisjärjestyksen. Vaan tapahtuupa niin, että Rene muutaman muun häntäpään hemmon kanssa uhmaavat kohtaloaan. Oikein!

Minäkertoja-Renellä on sana hallussa ja hoksottimet kunnossa – yhdistelmästä kehkeytyy hauskaa tekstiä. Juttu etenee rennosti, ja selittävät alaviitteet huvittavat.  Renestä saa käsityksen, että hän on sosiaalisesti taitava tyyppi, mutta osoittautuukin, että tunnetaidot ovat tolaltaan. Loppuosan yllätyskäänne selittää asiantilaa ja pistää miettimään koko alun uudelleen, ja sitäkin pohdin, tarvitaanko nuortenkirjoissa aina tragedia. Kieltämättä se kuitenkin syventää kirjan otetta. Eleettömästi mutta osuvasti esimerkiksi suhde äitiin etenee oivallukseen:

Äiti nauroi ylpeänä, minä nauroin helpottuneena. Itse asiassa se taisi olla ensimmäinen kerta, kun olin kysynyt häneltä mitään. Millainen lapsi äiti itse oli ollut? Millainen nuoruus hänellä oli ollut? Mitä hän halusi? Mistä hän haaveili? Se oli omituista. En ymmärtänyt, miksen ollut aiemmin kysynyt mitään?

Uskon kirjan sopivan sekä pojille että tytöille. Siinä on samastumispintaa kaikille. Kotitekoisen poikabändin alkeet välittää iloa, surua, tappioita ja voittoja, ja kaiken keskellä on toiveikas vire. Viehätyn.

– – –

Harri Veistinen
Kotitekoisen poikabändin alkeet
S&S 2016
Nuortenromaani
203 sivua.
Sain lukukappaleen kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja Pääkallomies

Marja-Leena Tiainen on tuottelias ja luotettava nuortenkirjailija. Keväällä on ilmestynyt viehättävä tämän- ja tuonpuoleista yhdistävä Viestejä Koomasta (Tammi 2016) ja selkoromaani Tatu, Iiris ja Pääkallomies (Avain 2016). Jälkimmäinen ei ole ainoa laatuaan Tiaisen tuotannossa: viime vuonna sai nauttia selkokerronnasta kirjassa Poika joka katosi (Avain 2015).

Tämä on pakko toistaa muutaman kerran vuodessa: on tärkeää, että nuorille on koskettavia ja jännittäviä kertomuksia, joita on helppo lukea. Muistan monen teinin kysyneen kirjoja suositellessani: ”Onks se paksu, eihän siinä oo montaa sivua?” Koska monet nuoret lukevat vähän ja haluttomasti, voi laadukas selkokertomus houkutella tarttumaan proosaan ja sen hyvää tekevään vaikutukseen. Hyvää tekee siis mahdollisuus samastua ja myötäelää, mielikuvituksen villitsemisestä puhumattakaan. Esimerkiksi Tiaisen selkokirjoista saa myös ajattelemisen aihetta.

Tatu, Iiris ja Pääkallomies keskittyy 16-vuotiaaseen Tatuun, joka kuumana kesänä ihastuu elämäniloiseen Iirikseen. Iiris on useita vuosia Tatua vanhempi, hänellä on repaleinen tausta ja mustasukkaisia poikaystäviä.

Tatun sydän sykki kiivaasti.
Hän mietti,
miltä tuntuisi levittää voidetta Iiriksen iholle…
Tatu ei saanut katsettaan irti Iiriksestä.

Heräävään erotiikkaan vihjaillaan, mutta se puoli jää aika kiltiksi. Romantiikan sävy muuttuu ja tarinasta kehkeytyy jännäri – siksi otsikossakin kummittelee Pääkallomies. Juoni etenee sopivan liukkaasti ja tiivistyy aste asteelta. Parasta on se, että mukana on myös tunteiden käsittelyä, ei vain toimintaa.

Tiainen ei kaihda vaikeita asioita. Poika joka katosi käsittelee syvää huolta ja murhetta, ja tämä uutuus sisältää myös pelkoa, surua ja luopumista. Mukana on lisäksi eroperhe- ja huostaanottoaineksia. Mutta mikä tärkeintä: romaani kiinnittää lukijan päähenkilöön ja siinä samalla selviytymiseen ja toivoon. Selkokielisyyteen liittyvä kielihienouksien niukkuus ei estä sitä, että Tatusta kehkeytyy persoona.

Tatu Iiris ja pääkallomies_kansi.authoriso

Tatu, Iiris ja Pääkallomies sopii mainiosti sekä tytöille että pojille. Erityiskiitos kirjan kannesta, joka on samalla raikas ja hitusen vaaran tunnetta välittävä – sopii hyvin kohderyhmälle ja kirjan tunnelmaan.

Millä ihmeen keinoin saisi palautetta lukukokemuksesta kirjan lukeneilta teineiltä? Haloo kaikki peruskoulun äidinkielenopettajat: luettakaa selkokirjojakin ja kommentoikaa, miten ne purevat, tai antakaa nuorille lukijoille kommentointimahdollisuus!

Tämän postauksen kommenttiin listaan viime vuosien selkokirjoja, jotka sopivat yläkouluun.
– – –
Marja-Leena Tiainen
Tatu, Iiris ja Pääkallomies
Avain 2016
selkojännitysromaani nuorille
104 sivua.
Sain kirjan käsiini.
Muissa blogeissa: Dysphoria ,Evarian kirjahylly ja Kirjakko ruispellossa 

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Jenni Pääskysaari: Poika sinä olet…

Tyttö sinä olet… -kirjan (Otava 2015) postauksessa heitin toiveen, että samanmoinen voimaopus tarvitaan pojille. Näin se ratkesi: tyttökirjan kylkiäiseksi ilmestyi juuri saman tekijän, Jenni Pääskysaaren, Poika sinä olet… (Otava 2016).
Poika sinä olet...
Pääskysaari jatkaa hyväksi havaitulla rakenteella ja teemoilla. Se sopii, hengennostatus ja tunnetaidot eivät ole sukupuolesta riippuvaisia, kaikki omaksi itsekseen kasvavat tarvitsevat niitä. Niin tyttöjen kuin poikienkin kirjassa minua viehättää se, että lämpö kasvavaan nuoreen hehkuu kirjan sivuilta. Samoin minä symppaan sanomaa itsensä hyväksymisestä muita alentamatta ja älyvoimanponnistuksia väheksymättä.

Siksi on tärkeää olla kiinnostunut ja loputtoman utelias kaikesta ja koko ajan. Vain sillä tavalla voit jäsentää ympäröivää maailmaa ja sijoittaa itsesi kartalle, oppia tuntemaan itsesi aidosti.

Kirjassa etunimellä siteeratut miehet kertovat omakohtaisia havaintojaan ja kokemuksiaan, ja ne ovat aitoja esimerkkipaloja kirjailijan vahvistussanaosuuksien välissä. Lisäksi on nimekkäitä tapauskertomuksia Duudson-tyypistä Antti Holmaan, mukana on myös veli-sisko-muistelu.

Sitä en ymmärrä, miksi lumilautailija- ja kirjailijahaastattelut on tehty naisista. Eikö todellakaan olisi löytynyt näiden alojen esikuvaksi käypiä miehiä? Jos on poikakirja, sitten on poikakirja; ei tyttökirjassakaan poikapuolisia ollut, eihän. Siitä olisi valtava älämölö syntynyt (eivätkö naiset riitä tytöille esikuviksi -tyyliin). Ja sanon tämän feministinä. Enkä tarkoita sitä, etteikö sekä tytöillä että pojilla saa ja pidä olla esikuvia ihan mistä tahansa sukupuolista, pikemminkin sukupuolista riippumatta. 

Jospa tällaisen jo otsikossa esille tuodun sukupuolimääritellyn kirjan idea on juuri esitellä ko. sukupuolen moninaisuutta, mahdollisimman laajan reksiterin samastumismahdollisuuksia. Ja tämä vielä: voi pojille juuri näin pääskysaarilaisittain naisäänellä julistaa rohkaisua, joskin on hyvä, että myös miesten syvällä rintaäänellä tulee todistusta monenlaisen miehuuden mahdollisuuksista.

Pienet pohdintapoikkeamani eivät vähennä sitä, että lämpenen Pääskysaaren kirjalle. Soisin omille, naapurin ja kaikille muillekin nuorille ja vanhemmille miehille sitä kaikkea hyvää oloa, avoimuutta ja väljyyttä, mitä tunneälyinen kirja Poika sinä olet… tarjoaa. Ja nyt lähtee kirjapaketti kummipojalle, joka vielä juuri mahtuu kirjan optimi-ikähaarukkaan. Mitähän hän tästä tykkää?

Lukukeskuksen kampanjaviikko on käynnissä.

Lukukeskuksen kampanjaviikko on käynnissä.

Hyvää lukuviikon jatkoa ja tsemppiä #pojatkinlukee-kampanjalle!

– – –
Jenni Pääskysaari
Poika sinä olet…
Otava 2016
asiaproosaa nuorisolle
159 sivua.
Ostin kummipojalle syntymäpäivälahjaksi.
Blogeissa: http://www.lily.fi/blogit/sivulauseita/poika-sina-olet

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Malleja lukemiseen: #pojatkinlukee

Vuosittainen Lukuviikko (tänä vuonna 18.4.- 24.4.) lähtee taas käyntiin. Sen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten lukemista. Lukemiseen innostavia malleja tarvitaan, joten esittelen kaksi nuorta miestä, joille kirjoilla on merkitystä. Olen haastanut muitakin kirjabloggaajia haastattelemaan lukevia poikia ja miehiä.

2016 lukuviikko_1

Lukukeskuksen kampanjaviikko

#pojatkinlukee – puuhamies Mikko Toiviainen

Lukuviikon aikana pitää muistuttaa helmikuussa käynnistyneestä kampanjasta #pojatkinlukee. Hankkeen takana on somessa nimellä @kalenterikarju vaikuttava, musiikki- ja kustannusalalla työskentelevä Mikko Toiviainen. Hän peräänkuuluttaa positiivisia lukijaesikuvia pojille ja nuorille miehille.
–  Kun näkee, että kirjoja lukevat monennäköiset tyypit, ennakkoluulot karisevat. Esimerkiksi kirjojen lukija voi olla katu-uskottava parikymppinen urheilija, johon voi samastua. Toivon, että kampanja tavoittaa nuoret ja onnistuu vaikuttamaan myönteisesti asenteisiin.

Koska Kalenterikarjun mieltä alkoi painaa nuorten heikkenevä lukutaito, hän sai idean tempaista lukemisen puolesta nimenomaan somessa.
– Päättelin, ettemme kirja-alalla osaa viestiä kiinnostavasti tai oikeilla kanavilla, vaikka hyviä kirjoja ilmestyy. Kampanja käynnistyi puolivahingossa Instagram-kuvasta. Kerroin siinä omasta lukemisestani ja aikeistani edistää poikien lukemista. Halusin kokeilla, tavoittaako somekampanja nuoret ja heidän vanhempansa.

Pojatkin lukee -Facebook-sivuilla on jo yli 2500 tykkääjää, myös Twitterissä ja Instagramissa on satoja seuraajia. Viimeisin tempaus #minunkirjahyllyni kahmaisi satoja kirjahyllykuvaajia someen.
– Jos kotona ei ole kirjahyllyä ja ainoat lukukokemukset ovat olleet epämieluisia, ei kirjoihin tule tartuttua. Somessa on nyt malleja siitä, että kirjoja luetaan.

Kalenterikarjun toiminta lukemisen puolesta kertoo mahtavasta aloitteellisuudesta ja hyvän asian innovoivasta jakamisesta. Arvostan ja ihailen energiaa ja iloa, jolla hän kampanjaa vetää. Näyttää siltä, että kirjallisuus on antanut paljon ja silloin samaa toivoo muille. Tätä vahvistavat myös Mikon kokemukset:
– Kirjojen lukeminen on auttanut minua ymmärtämään maailmaa, sivistänyt, lohduttanut, itkettänyt, naurattanut ja herättänyt pohtimaan asioita. On sykähdyttävää myötäelää hahmojen kanssa ja kuvitella itse kirjan maailma. Pidän siitä, että kirjan lukeminen aktivoi aivoja ja samalla rauhoittaa. Kai kirjat tarjoavat minulle pakopaikan somemaailmasta ja kaikesta arjen infoähkystä.

#pojatkinlukee Mikko Toiviainen Photo: Miikka Pirinen

Mikko Toiviainen, #pojatkinlukee, kuva: Miikka Pirinen. Kalenterikarju (@kalenterikarju): Facebook, Instagram Periscope, Snapchat ja Twitter sekä blogi (rosvot.fi/kalenterikarju). Kampanja #pojatkinlukee: Facebook, Instagram ja Twitter.

Mikko Toiviaisen koko haastattelu ilmestyy toukokuussa ÄOL:n lehdessä Virke.

Räppääjäkin lukee

Lukuviikon toisena lukijaesimerkkinä on Olli, parikymppinen räp-mies, jolle on lapsesta asti tuputettu kirjoja.
– Kotona oli kirjahyllyjä joka huoneessa, ja vanhempia näki päivittäin kirja kädessä. Mulle ja veljelle luettiin paljon. Itse olin aika laiska. Muistan, että isoveli luki mulle iltaisin ääneen Harry Potteria, olisinko ollut silloin ekaluokkalainen. Luin kyllä itse Mauri Kunnaksen kuvakirjoja, Risto Räppääjiä ja Reuhurinteen ala-astetta.

Bänditouhut ja elokuvat veivät aikaa yläasteella, joten kirjojen lukeminen jäi vähälle.
–Luin pakolliset kirjat yläkoulussa ja lukiossa, taisi joku kyllä jäädä takakansitekstin varaan. Koskaan ei ole fantasia vedonnut muhun eikä jännitys. Kiinnostuin politiikasta ja filosofiasta, joten innostuin tietokirjoista. Luin myös elämäkertoja. Suurimman vaikutuksen on tehnyt Pentti Linkolan Toisinajattelijan päiväkirja, se avarsi ajattelua.
– Teininä ei tehoa, vaikka mutsi tai ope antaisi miten valistuneita kirjavinkkejä. Jos kaveri lukee ja suosittelee, se vaikuttaa. Ja kyllä tyypit, joita fanittaa, voivat innostaa lukemiseen.

– Viimeksi kaveri suositteli Ryan Gattisin romaania Vihan kadut, joka perustuu tositapahtumiin, Los Angelesin jengimellakoihin. Kerronta eri näkokulmista toimii hyvin, kiinnostava kirja!

Olli lukee yhä harvakseltaan tietokirjoja, mutta myös kaunokirjallisuus on alkanut kiinnostaa uudesta näkökulmasta.

– Yllättävän monissa räp-sanoituksissa viitataan kirjallisuuteen. Jos tuntee kirjallisuutta, saa sanoituksiin uuden tason. Olen viime aikoina lukenut esimerkiksi suomalaista runoutta. En tiedä, siirtyykö sieltä mitään omiin biiseihin, mutta runoista saa ajattelun aiheita. Valmistun pian media-assistentiksi ja huomaan, että niissäkin töissä on hyödyksi, että tuntee laajasti kulttuuriasioita, kirjallisuuttakin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Sekalaista

Blogistania 2015

Taas on aika riipivän pisteytyksen: kirjabloggaajien vuoden 2015 PARHAAT-äänestys. On niin monta erilaista hyvää lukukokemusta, joten niiden paremmuusjärjestykseen asettaminen tuottaa puistatuksia. Osallistun silti, jopa joka kategoriaan.
Blogistaniat


 

Blogistania Finlandia
blogistanian_2015_finlandia

3 pistettä
Laura Lindsted
: Oneiron (Teos 2015)

On, ei, on: Oneiron. Pari sekuntia kuoleman välitilassa luo seitsemälle naiselle elämän ja minulle merkillisen kokemuksen. Siihen on kuulunut ihastusta, kauhistusta, uuvutusta ja herätyksiä. Olen kokenut olevani osa jotain ainutlaatuista. Kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan olla Oneironin kaltainen löytöretki kielen ja kerronnan keinoin jonnekin kerrassaan ennen kokemattomaan.

2 pistettä – vai saako jakaa kahdelle 3 pistettä, jos ei jaa jämäpointsia muille?
Petri Tamminen: Meriromaani (Otava 2015)

Tämän vuoden suosikkikirjani ovat ääripäitä. Oneiron liukuu laveasti henkilöstä, tarinasta ja tyylistä toiseen. Petri Tammisen Meriromaani on keskittynyt, karsittu ja hiottu yhden elämän ajaton kuvaus – ja samalla luita ja ytimiä laajentava elämäntuntotarina. Luin sen henkeä pidätellen, hymähdellen, hymistellen ja liikuttuen. Silmäilin sen heti perään keräten kiteytymiä, joita kieleen saadaan sidottua silloin, kun kirjailija osaa napauttaa vähään kertakaikkisen paljon. Ja olen sen lukenut vielä uudelleenkin sana sanalta yhä uusia löytöjä tehden. Meriromaanissa kielenkäytön ohella ihastuttavat juoni, henkilökuvaus, tarina ja niistä irtoava näkemys elämästä.

Jämäpistettä en siis anna. Sen olisivat ansainneet ainakin Anneli Kannon Pyöveli, Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Ainakin.

Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi.


 

Blogistania Globalia
blogistania_globalia

 

3 pistettä
John Williams: Stoner (Bazar 2015)

On sitten syynä kirjan keräämä kohu ja kehut vai puhdas kokemus, mutta konstailematon elämäntarina tuntuu puhtaalta ja puhdistavalta kaunokirjallisuudelta. Stonerissa ei kikkailla, siinä vain kuvataan mahdollinen ihmiselo epäonnisine valintoineen, masentavine konflikteineen ja hetkittäisinä hyvänolontunteineen – ja nämä kaikenkattavan elämänarvoisesti.

2 pistettä
Audrey Magee: Sopimus (Atena 2015)

Ajattelin kyllästyneeni natsikorttiin, jota kaunokirjallisuudessa usein vilautellaan. Sopimus tuo aihepiiriin saksalaisen kotirintaman ja kolmannen valtakunnan rakentajien arjen olosuhteet, joskin riutuvaa rintamaakin kuvataan karusti. Lisäksi Sopimus käsittelee perhesuhteita kylmänkuumalla liekillä. Kerrontaote tepsii minuun ja tarjoaa aiheeseen tuoreutta.

1 piste
Herman Koch: Naapuri (Siltala 2015)

Naapurissa on tavallaan kaikki nykykirjallisuuden ”viat” eli eri näkökulmia, aikatasoilla sahailu ja dekkarimaisuus. Niistä ja taitavasta henkilöiden tavoittamisesta syntyy nappaavaa proosaa, joka jää kaivertamaan. Naapuriin upottuu monia teemoja valinnoista ja vastuusta, sattumastakin.

Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.


 

Blogistania Tieto
blogistanian_2015_tieto

3 pistettä
Bea Uusma: Naparetki (Like 3015)

Naparetki kertoo epäonnisen kuumailmaretkueen kuolemansyyn kartoituksesta. Jos ei aihe kuulosta kummoiselta, toteutus on kahmaiseva. Kerronta kaappaa mukaansa, sillä Uusma upottaa itsensä täysillä selvitystyöhön ja lukijan sitä seuraamaan. Aihe jättää nälän tietää Andréen retkueesta lisää. Tietokirjaan tunkeutuvat tunteet, ja Naparetken kokonaisesteettinen elämys lisää tehoa.

2 pistettä
Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen: Selkokirjoittajan tekstilajit (Opike 2015)

Jos haluat harjoitella selkeän ja vastaanottajaa huomioivaa tekstiä, kokeile selkokirjoittamista. Jos opit kirjoittamaan hyvää selkotekstiä, sinulta sujuu entistä paremmin myös yleiskielinen kirjoittaminen. Näin uskon. Kirjoittajakehitykseen on nyt entistä ehommat mahdollisuudet, sillä hyvien selkokirjoittamisen yleisohjeiden lisäksi muutamaan tekstilajiin tarjotaan havainnolliset neuvot kirjassa Selkokirjoittajan tekstilajit. Kirja on kirjoitettu kiinnostavasti ja konkreettisesti.

1 piste
Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet… (Otava 2015)

…vaikka mitä ja voit olla vaikka mitä. Voimaballadi kaikelle tyttöydelle iästä ja sukupuolesta riippumatta, vaikka kohderyhmänä onkin nuoret neidot – sitä on monipuolinen ja reipas asenneasiateos. Erityisesti minua viehättää se, että kirja välittää aktiivista ja yritteliästä meininkiä olematta ruusunpunainen söpöstely. Sävykkäälle  kasvatuskirjalle piste!

Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.


 

Blogistania Kuopus
blogistanian_2015_kuopus

 

3 pistettä
Panttivanki ja muita kertomuksia (OPH 2015)

Uskokaa jo, että iso osa teineistä ei halua tarttua kirjaan, koska se on vanhanaikainen, väsyttävä ja tylsä kapine. Siinä silmäily tai sipaisu sivulta toiselta ei onnistu. Siksi tarvitaan lyhyitä, helppoja kertomuksia, silti kiinnostavia ja kirjallisesti innostavia. Siksi tarvitaan selkokielinen Panttivanki ja muita kertomuksia. Kirjan selkokielisyyttä ei mainosteta, mutta nykykirjailijoiden tekstit on vaivattomaksi selkoistanut taitava Ari Sainio. Sekin on merkittävää, että melko uusista ja suosittujen kirjailijoiden teksteistä koostetaan kokoelma, joka sopii kaikille ja monenlaisille nuorille lukijoille. Kiitos valikoimatyön toimittajalle, Päivi Heikkilä-Halttuselle!

2 pistettä
Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni : Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015)

Lapsille pitää lukea, kaikenikäisille taaperoista teineille. Maami mustikka on yhdistelmä Eppu Nuotion alkuperäissatuja, visualistin oivaltavaa retrokuvitusta ja varhaiskasvatusammattilaisen sepitämiä, sanataideopetukseen sopivia hauskoja leikkejä ja tehtäviä. Kirjasta poikii näin monipuolinen kielitietoisuutta ja mielikuvitusta ruokkiva kokonaisuus. Lapsille pitää siis lukea: lisää tietoja ja vinkkejä on Päivi Heikkilä-Halttusen mainiossa Lue lapselle! -kirjassa.

1 piste
Nadja Sumanen: Rambo (Otava 2015)

Tässä on kaikki katastrofin ainekset: erityislapsi, mielisairaus, kuralla olevat perhesuhteet, avioero, menneisyyden kasvatusvirheet. Kaikki tuo kuorma painaa, mutta niin vain painetaan eteenpäin ja eletään päivä kerrallaan melko valoisissa kesätunnelmissa. Ja se kerrotaan luistavasti. Eikä jahnata hikisessä teiniseksissä, sen hinkuamisessa tai kiusaamiskuvioissa. Rambo miellyttää tällaista mummeli-ikää lähentyvää, toivottavasti murkkujakin.

Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.

13 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Tietokirja

Nadja Sumanen: Rambo

Käytännössä integraatio tarkoitti olemista ei-toivottuna yksilönä ennakkoluuloisten ja usein ahdasmielisten ikätovereiden ja opettajien joukossa. Se ei sulauttanut minua eikä tehnyt minusta normaalimpaa. Sen sijaan aloin ymmärtää, että normaalius oli vain käsite, joka muovautui milloin miksikin riippuen siitä, kuka sitä kulloinkin muotoili.

Näin näkee erityisoppilastouhun 14-vuotias Rambo, terävä kaveri. Nadja Sumanen kertoo Finlandia Junior -palkitussa Rambo-romaanissa (Otava 2015) selviytyjän kesästä. Mielenterveysongelmaisen äidin miesystävän vanhempien mökillä saattaa tapahtua taite nimihenkilölle ja muillekin osallisille.

Rambo on minäkertoja. Aluksi teinikertojan tarinointi tuntuu turhan kypsältä ja moniuloitteisen älykkäältä suhteessa kertojan ikään ja taustaan. Vaan miksipä ei ADHD-nuori voi olla välkky sanailija. Ja onhan hän oppinut tarkaksi ja varuillaan olevaksi, sillä elämäntaidottoman äidin yksinäisenä jälkeläisenä hän on kantanut huolta ja vastuuta pienestä pitäen. Rambon persoonan eri puolet valkenevat vähitellen ja vetävät puoleensa.

Ilmeisiä syrjäytymisriskejä ei romaanissa kaunistella eikä kauhistella. Eikä Rambon käytöshäiriöihin sen kummemmin takerruta. Sen sijaan erilaisuuden suhteellisuus kyllä korostuu. Mökkiporukassa jokaisella on toiseutensa. Kolme sukupolvea ja suhteiden kuprut valottuvat kiinnostavasti murrosikäisten silmin. Aikuisuus ei järin houkuttavalta vaikuta, mutta elämänusko säilyy.Rambo

Rambon tapahtumissa on sopivasti jännitteitä, käänteitä ja tunteita. Täti-ihminen täällä ahmii kertomusta, liikuttuu ja toivoo parasta. Samalla toivoisin lukevani Rambon ikäisten poikien kommentteja kirjasta. Eli iskeekö tarinointi vain tällaiseen keski-ikäiseen kukkahattuhörhöön vai pureeko se myös kohderyhmään? Julkaisen juttuni joulun aatonaattona, ja voin vain toivoa, että kirja löytyy monen murkun joulupaketista ja saan palautetta, miten kirja suli seitankinkun kanssa.

Toivon sitkeyttä ja selviytymismahdollisuuksia kaikille erityisille, päähän potkituille, sinnittelijöille – oikeastaan siis kaikille. Toivon myös, että jokaisella kipuilevalla teinillä olisi annikkinsa ja erkkinsä, huolehtivat ja murahtelevat hyväksyjät, joilla on perspektiiviä yhden sukupolven kasvattamisen virheistä ja siten armollisuutta kolmannen polven kehityskupruille – ja itselleen.

– – –
Nadja Sumanen
Rambo
Otava 2015
nuortenromaani
238 sivua.
Lainasin kirjastosta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Anu Holopaisen nuortenromaanissa Ihon alaiset (Karisto 2015) eletään (lähi)tulevaisuutta, jossa vain muokattu ulkonäkö mahdollistaa menestyksen ja hyväksynnän. Valtakulttuuri on tuunauksen puolella, ja media tukee tempauksillaan esteettistä kirurgiaa, joka jo melkein on perusterveydenhuoltoa, eikä leikkelyn täysi-ikäisyysraja ole kaikille ongelma.

Hän etsi netistä kuvia muokkauksista ja linkkasi niitä kavereilleenkin. Nukkekasvoja, animekasvoja, pelkistettyjä minimalismikasvoja tai ”kaikkea paljon” -karnevaalikasvoja, teemakasvoja ja -vartaloita eläimistä ja fantasiahahmoista, ulkoisen olemuksen rajana vain mielikuvitus.

Holopaisen romaanin nuoret edustavat dystopian ajanhenkeä. Bloggaaja Plasticprincess myy itseään kerätäkseen rahaa ulkonäkömuutoksiin. Jara hyötyy luomulookistaan, mutta sisäistetty paine tulla muokatuksi voittaa jopa rakkauden. Matiasta kivistää ristiriita kotiväen muokkausbisneksen ja oman luomuideologian välillä. He kaikki valitsevat jonkin peruuttamattoman teon.

Romaaniin sopii repaleinen rakenne ja jännärihenkisyys. Eri henkilöitä seurataan käyttäen somekeskusteluja ja näkökulmakerrontaa. Blogimuoto kyllä tuntuu tulevaisuuden someksi kovin vanhanaikaiselta. Kerronta koukuttaa seuraamaan henkilöiden ratkaisuja ja miettimään niiden syy-seuraussuhteita. Kieli on sujuvaa, ja irvokkaat ulkonäkömuokkauskuvailut ovat tehokkaita.Ihon alaiset

Ihon alaiset on yhden asian romaani, sillä kohtuuton ulkonäkökeskeisyys puskee kaiken läpi. Kovin syvälle ei tunnetasolla ylletä. Tietysti romaani on hyvällä asialla: jokaisella pitäisi olla oikeus rakastaa itseään sellaisena kuin on ja tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin on – median ja kavereiden harhaviesteistä huolimatta. Sanoman selkeys sopii nuortenromaaniin, joka voi parhaimmillaan vahvistaa kehittyvän nuoren haavoittuvaa omakuvaa ja itsetuntoa.

Romaanin vanhemmat ovat yhtä hukassa ulkonäkörukkaamisen suhteen kuin nuoret, eikä oikein kukaan pysty pitämään rajoja tai saa yhteyttä nuorten maailmaan. Yhteiskunnallinen näkemys on vankka: monikansallinen bisnes- ja mediavalta sekä vastuuttomuus vievät vähitellen suhteellisuudentajun. Holopainen näyttää asioita, ja lukija saa päättää, mitä voisi niille tehdä, ettei Ihon alaiset olisi muutaman vuoden päästä totta.

– – –
Anu Holopainen
Ihon alaiset
Karisto 2015
nuortenromaani
202 sivua.
Lainasin kaverin suosittelemana kirjastosta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle!

Kun kaipaat faktoja ja vinkkejä lastenkirjallisuudesta, tässä on: Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen (Atena 2015). Päivi Heikkilä-Halttunen on koonnut ajantasaisen katsauksen lastenkirjallisuudesta, sen merkityksellisyydestä ja käyttömahdollisuuksista.

Kätevässä käsikirjassa on asiaa lapsen kehityksestä ja siihen sopivasta kirjallisuudesta. Kirjassa esitellään eri lajeja ja lastenkirjan olomuotoja – ehkä tuo sana kertoo siitä, mitä erilaisia piippaavia ja hipaistavia julkaisuja on perinteisen kirjamuodon rinnalla. Lisäksi kuvaillaan erilaisia sana(taide)toimintaan liittyviä toimintamalleja. Ja niin edelleen. Kyse on siis taitavasta ja monipuolisesta tietotaitokirjasta.Lue lapselle

Käyttäjäystävällisyyttä lisää se, että tekijä on koonnut lukuisia lastenkirjalistoja käsittelemistään teemoista. Ne tietysti ovat valintojen tuloksia, koska lastenkirjatarjonta on laaja ja kirjava. Tekijä palvelee myös lukujen loppujen tiivistyslaatikoin: ydinasiat kiteytyvät mainiosti.

Veikeää sävyä kirjaan tuo se, että asiallisen tietotekstityylin lomaan Heikkilä-Halttunen heittää omakohtaisia kokemuksiaan. Hiipimisaskelin se tuo tekstiin blogimaista tahtia. Ei se minua haittaa, uskon, että subjektiivinen veto viehättää ja vakuuttaa monia lukijoita.

Meidän perheessä Kalevala-innostuksen nostattaja on ollut Suomen lasten Kalevala, joka kietoi pauloihinsa keskimmäisen. Poika naulautui kuusivuotiaana hänelle ääneen luetun kertomuksen äärelle ja suorastaan kärtti jatkamaan lukemista.

Joku viikko sitten kohistiin puheterapeuttien havainnoista: aikuiset eivät puhu (eivätkä lue) lapsille vaan höpisevät härpäkkeilleen, mikä heikentää lasten kielen kehittymistä. Mars matkaan: kaikki tämän käytännöllisen ja sujuvasti kirjoitetun kirjan pariin nappamaan mukavia keinoja nauttia lasten kanssa kirjallisuudesta ja tukemaan kokonaisvaltaista kehitystä! Konstit ovat monet, ja niistä useat ovat päätyneet Lue lapselle! -kirjaan.

P.S. Päivi Heikkilä-Halttusella on tuottelias vuosi. Elokuussa ilmestyi nuorille suunnattu Panttivanki ja muita kertomuksia (OPH 2015), jonka Heikkilä-Halttunen on koonnut kotimaisen nykyproosan taitajien kokoelmista ja Ari Sainio hienosti selkoistanut.

_ _ _
Päivi Heikkilä-Halttunen
Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen
Atena 2015
tietokirja
240 sivua.
Lainasin kirjastosta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Lasten- ja nuortenkirjat, Tietokirja

Selkohaaste & Panttivanki ja muita kertomuksia

Elokuussa Klaaran päivänä haastoin lukemaan selkokirjoja ja jakamaan niistä ajatuksia tänään Valion päivänä. Ilahduttavasti monet tahot levittivät haastettani: kiitos!

Muistutan selkokirjoista siksi, että Suomessa on paljon lukijoita, joille tavallinen teksti on liian raskasta tai vaikeaa. Silti lukeminen voisi ilahduttaa, virkistää ajatuksia ja välittää tunteita. Olkoon siis tarjolla helppoja kirjoja mottoa noudattaen: Jokaisella on oikeus lukea.Jokaisella on oikeus lukea


Tämän päivän selkovalio on Panttivanki ja muita kertomuksia (toim. Päivi Heikkilä-Halttunen, OPH 2015), kokoelma kotimaisilta nykykirjailijoilta. Se on nuorille suunnattu 35 novellin valikoima, jonka on selkoistanut Ari Sainio. Kirja on selvästi suunnattu yläkoululaisille, mutta joukossa on myös kertomuksia, jotka ovat käyttökelpoisia toisella asteella. Joka jutussa on siihen liittyvä kuva, ja kuvittaja Jussi Kaakisen tyyli on sopivan särmikäs.

Kertomusten aiheet ovat nuoria lähellä. Ihastumiseen liittyvät tekstit ovat pääosassa, mutta on mukana myös kertomuksia arkisista tilanteista. Aika moni juttu liukuu tavallisesta epätavalliseen, joten fantasian tai yliluonnollisen elementti on hyvin edustettuna. Jokunen jutuista on kovin lapsekas, mutta näin monen kertomuksen kokoelman etu onkin monipuolisuus: siinä on jokaiselle jotakin.

Missään ei ole näkyvästi esillä, että kirja on selkokielinen. Yksi syy voi olla se, että kirja luokitellaan oppikirjaksi: siihen on laadittu opettajan verkkomateriaali monipuolisine tehtävineen. Oppimateriaalit eivät voi käyttää selkologoa. On myös mahdollista, että selkoisuutta ei korosteta siksi, että halutaan karsia ennakkoluuloja ”erityisestä”. Kirja esitellään vain helppolukuiseksi – siis tavallinen mutta lukukynnyksiä tasoitteleva kirja.

Kirjan selkokieli on eloisaa ja joustavaa. Kaikkein tiukimpia selkokielikriteereitä se väistelee. Jutuissa on slangia ja murretta, virkkeetkin ovat melko pitkiä ja rivityslogiikka vaihtelee. Ajattelen, että valinnat on tehty kohderyhmän kannalta harkiten ja siinä onnistuen. Lyhyet kappaleet ja selkeä kappalejako edistää teknistä lukuprosessia, ja kieli kuulostaa luonnolliselta ja sujuvalta – vaivattomasti saavutettavalta. Käsissä on kirja, joka sopii mainiosti sutjakkaasti lukevalle, hitaalle ponnistelijalle ja suomen kieltä harjoittelevalle nuorelle. Todellakin: jokaisella on oikeus lukea ja nauttia siitä.panttivanki
Panttivanki ja muita kertomuksia on käyttökelpoinen kokoelma. Uskon, että on tarvetta tällaisille lyhyille nuorisojutuille. Niihin voi moni samastua, sillä päähenkilöissä on tasaisesti sekä tyttöjä että poikia. Niiden avulla voi käsitellä elämänilmiöitä, ajatuksia ja tunteita. Niiden välityksellä pääsee osaksi kirjallista kulttuuria. Kirjan 16 kirjailijaa on kotimaisia nykykirjailijoita, ja voi olla, että joku lukija innostuu tarttumaan pikkujutun lukemisen jälkeen kirjailijan kokonaisteokseen – siis porttiteoria on mahdollinen. Vanhimmat jutut ovat edelliseltä vuosisadalta, mutta valtaosa teksteistä on ajattomia tai ajankohtaisia.

Suosittelen siis Panttivanki-kokoelmaa koulu- ja kotikäyttöön. Jos et ole aiemmin selkokirjaan tarttunut, kokeile tätä. Se saattaa horjuttaa mahdollisia ennakkoluuloja töksähtelevästä tai köyhästä ilmaisusta. Pitää kuitenkin muistaa, että selkokieli vaihtelee kohderyhmän mukaan.


 

Haastan tänään välittämään selkokirjakokemuksiasi blogissasi tai muussa some- tai liveyhteisössä. Ainakin seuraavissa blogeissa saattaa tänään ilmestyä selkojuttuja:

Hemulin kirjahylly
Pihin naisen elämää



Panttivanki ja muita kertomuksia
Toimittanut Päivi Heikkilä-Halttunen
Selkomukautus Ari Sainio
Kuvitus Jussi Kaakinen
Opetushallitus 2015
232 sivua
35 kertomusta 16 suomalaiselta kirjailijalta.
Lisätietoja ja kirjan tehtävät: http://edu.fi/panttivanki

Sain kirjan kustantajalta.

Selkokirjoja löydät muun muassa http://papunet.net/selkokirjat/

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Novellit, Selkokirja