Päivittäinen arkisto: joulukuu 3, 2017

Pirjo Tuominen: Tulen väri punainen

Itsenäisyysjuhlinnan hengessä julkaisen kolmena peräkkäisenä päivänä vuoteen 1918 kilpistyvät kirjat. Kaikissa niissä jo edeltävä vuosi ja Suomen itsenäistyminen esiintyvät vahvasti tulevaa tragediaa pohjustaen. Huomenna paneudun aiheeseen Antti Tuurin romaanin Tammikuu 18 avulla, ja ylihuomenna päätän käsittelyn Heidin Köngäksen romaanilla Sandra. Tänään julkaisen pohdintani itselleni ennestään vieraan kirjailijan romaanista.

Pirjo Tuominen on kirjoittanut yli 40 kirjaa, enkä ole lukenut niistä yhtäkään. Äänikirjana kuuntelin uusimman romaanin Tulen väri punainen (Tammi 2017). Ajomatkoihin Helsinki-Tampere-Helsinki se sopii Tampere-kuvauksen vuoksi, ja aihe käy Ompun 1918 -haasteeseen.

Olen lokeroinut tuotteliaan kirjailijan teokset sensorttiseen romantiikkaviihdepiironkiin, jonka laatikoita en ole halunnut avata. Osin ennakkoluuloni piti paikkansa, osin tein korjausliikkeen. En tosin voi arvioida, eroaako uusin romaani aiemmista. Sen tiedän, että se on itsenäinen jatko-osa romaanille Hiljaiset huvimajat.

Romaani kertoo vuosista 1914 – 1918 Tampereella ja lähialueen mahtitiloilla. Pääosassa on Maria Manner, joka on taustaltaan järkevä virkanainen. Kolmikymppisen naisen rakkaus- ja perhe-elämää sumentavat salaisuus ja pettymykset. Ulkoisesti tyyntä naista sisältä korventaa suuri rakkaus, jota ei voi paljastaa, ja tuhoon tuomittu avioliitto. Avioliitosta siunaantuvat sentään hienot appivanhemmat ja elämisen edellytykset kartanonrouvana.

Marian ohella kirjassa kuvataan useasta näkökulmasta mullistavia vuosia. Tilanne nähdään pesulan omistajan, konkurssin kokeneen kauppaneuvoksen, tehdastyöläisten, kartanoiden, torppien ja työväen vinkkelistä. Sisällissotaa pohjustavat mielialat ja sotatapahtumat siis välittyvät monin tavoin.

Komeimmillaan romaani on kuvatessaan ihmisten ajautumista sodan jalkoihin. Tampereen pommitukset eritoten tekevät vaikutuksen kaunistelemattomalla kauhukuvastollaan, niin myös kuvaus Tampereen yhteen kirkkoon paenneista kaupunkilaisista. Myös maatilojen ja Vammalan kauppalan tuhoaminen kerrotaan väkevästi: ei jää epäselväksi, millaista on, kun elinkeinojen edellytykset tuhoutuvat.

Kirjassa painottuu valkoisten näkökulma, sillä suuri osa kuvattavista on vallasväkeen kallellaan. Eduksi on sanottava se, että näkemys ei ole aivan yksioikoinen. Vaikka punaisten silmittömän vihan tihutöihin paneudutaan paatoksella, ei tekstissä väheksytä sodan lopun vankileirien kauheutta. Kun näkökulma on kartanon naisten, käsitys sodasta on se, että käsittämätön hulluus pääsi irti, eikä sille osoiteta yhtä syytä eikä syyllistä.

Minun makuuni kerronta on turhan selittelevää, toisteista ja välillä jopa puuduttavan junnaavaa. Kielellisesti ei se tarjoa omaperäistä tai kuvauksellisesti syvälle luotaavaa. Kovin perinteisin menetelmin tarina kulkee, jos esimerkiksi vertaa vaikka Anneli Kannon romaaniin Lahtarit.

Jos Tuomisen kirjasta odottaa ihmiskohtalokuvausta, sitä saa. Romanttiseksi viihteeksi Tulen väri punainen on vaisu, mikä todennäköisesti johtuu siitä, että traaginen sota väkisin vyöryy lemmenpuuhien ohi. Romanssiosuus vaikuttaa kovin kiltiltä ja ajan tapoihin kangistuneelta. Tietysti se myös on juonen mutka: päähenkilön kunnollisuus suhteessa olosuhteisiin ja kehon kohisevaan vetovoimaan kaikkine seurauksineen. Kaikkiaan aistin kuvauksessa vanhahtavuutta. Siksi myös heteronormatiivisuutta haastavat ainekset maustavat juonta kovin asenteellisesti ja pinnallisesti. Ja kaikki tuo tietysti istuu kuvatun ajan asenne- ja arvoilmapiiriin.

Tulen väri punainenNyt on puututtava kansikuvaan. Se ei mielestäni millään muotoa sovi kirjan henkeen eikä tunnelmaan – ei edes aikaan. Flirttailevanhehkeä 1920-luvun muodikas flapper-neitonen on todella kaukana niin kansalaissodan ja sitä edeltävien vuosien Mariasta kuin kirjan työläistytöistäkin. Kansi on monta piirua herttasarjamaisempi kuin itse kirja, jossa on maanläheisyyttä ja joitakin aidosti järisyttäviä kansalaissotakohtia. Niiden vuoksi pidän tärkeänä, että kirja käytti minua mukavuusalueeni ulkopuolella.

– –

Pirjo Tuominen
Tulen väri punainen
Tammi 2017
Lukija Kirsti Valve
äänikirja noin 13 tuntia 30 minuuttia.
Kuuntelin Book Beatin kautta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani