Päivittäinen arkisto: heinäkuu 24, 2017

Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa

Kovin usein en kauhuelementtejä sisältäviä kirjoja lue. Kingejäkin olen kahlaillut vain muutaman. Pienin varauksin siis kääntelin Tiina Raevaaran kirjaa Veri joka suonissasi virtaa (Like 2017) ennen aloitusta. Lukemisen varrella ihastelin varmaa kerrontaa.

*

Ihailen kielen selkeyttä ja ilmeikkyyttä. Se kannattelee minua, ja siksi on melko vaivatonta solahtaa kirjan irrationaalisiin aineksiin. Kummasti minulle tulee mieleen Pasi Ilmari Jääskeläinen tunnelmanrakentajana, outouksien normalisoijana, esimerkiksi romaani Sielut kulkevat sateessa.

Raevaaran kirjassa kertoo Johannes traumaattisista vaiheistaan esikoispojan Aaron kuoleman jälkeen. Hän on etääntynyt surevasta vaimostaan, ja kuopuslapsi käyttäytyy oudosti. Mieltä kaivertaa nuoruudenrakkaus Aalo, myös outo ex-suhde palaa näköpiiriin. Varsinainen tapahtumakäynnistys liittyy vanhaan ystävään, romanialaisvanhukseen Theodoriin – siitä ensimmäinen kytkös romaanin romanialaismytologiaan.

Kun aavemaiset hahmot vähitellen ilmaantuvat tarinaan, näen ne selvästi hyytelömäisine varsineen ja ammottavine suuaukkoineen. Reaalimaailmaan yhteydessä oleva tarinaosuus sen sijaan mielestäni hiukan hapertuu kohti loppuhuipennusta. Itse asiassa olisin halunnut joutua syvälle romanialaisiin metsiin, kylähautausmaiden etäisiin nurkkiin ja selvitellä vereen peittyneen joenpartaan vaeltavien sielujen vaellusvaiheita.

Veri joka suonissasi virtaa

Romaanissa minua kiehtoo suhde näkymättömään. Johannes harhailee menneisyydessä, jossa on paljon asioita, joita hän ei halua muistaa tai kohdata. Eikä hän halua nähdä, mitä ympärillään oikeasti tapahtuu. Siksi hän vie lukijankin fantasiaan, jossa hämääntyy, mikä on harhaa, mikä todellista. Myös Johanneksen setä etsii näkymätöntä, kadonnutta lintulajia.

Tunnelma on synkkä, koska menetyksien, kuoleman ja sairauden arvoituksissa möyritään, ja lisäksi kipua lisäävät kauheat ihmiskokeet. Sattumia on runsaasti, perustellusti: ”Elämässäni kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen.”

Väittäisin, että kirjan johtoajatus on tämä: ”Mutta ihminen itse on pyhä, hänen elämänsä ja koskemattomuutensa.” Elämässä tosin eivät kaikki sitä kunnioita – ja se kylvää tuhoa. Toinen tärkeä teema on muutos, sen hyväksyminen tai tunnistaminen.

Maailma ehkä jähmettyy pakkasesta, mutta ihmiset muuttuvat koko ajan, elämä virtaa heidän lävitseen eikä heissä ole mitään samaa kuin hetkeä aiemmin. On harhaa, että pystyisimme omistamaan jonkun, tai edes tuntemaan.

Viittasin aiemmin hapertuvaan tarinaan. Minun makuuni kirjaan jää turhan paljon hämärää, kuten Johnneksen isoisän painostava muisto, vanhempien menetys, Aalon kanssa eletty aika, outo suhde Ellen Sandvalliin, Aalo-Aaro-nimileiki psykologisointeineen, Jaakko-sedän tulemiset ja menemiset, romanialasiluostarisairaala mengeleläisine salaisuuksineen… 

Ei kaikki tarvitse selityksiä, sillä voihan antaa arvoituksellisuuden sumun kiehtovasti leijua ja tarinan kuljettaa, mutta silti minulle jää jotain turhan viitteelliseksi ja psykopatologia askarruttavaksi keinoksi. Ehkä kokemukseeni vaikuttaa se, että luin Raevaaran kirjan heti Camilla Greben trillerin jälkeen, ja siinä hoidettiin homma päätökseen samalla psykologisella selityksellä, mikä tuntuu minusta hieman kuluneelta. Silti rummutan sitä, että Veri joka suonissani virtaa on kielellisesti taidokas ja monta kertaa se onnistuu viemään minut oudonkiehtovaan maailmaansa.

*

Naistenviikko päättyy. Raevaaran kirjassa sukupuolella ei oikeastaan ole suurta merkitystä vaan psykologisella tutkimuksella mieleen, joka menee menetyksistä metsään… Kirja kuitenkin kunniakkaasti lopettaan tämän vuoden naistenviikkoni. Ja tänään voin lähettää nimipäiväonnittelut viikkoni lopettaneelle Tiina Raevaaralle ja aloittaneelle Kristiina Vuorelle! Lisäksi lähetän ilotervehdyksen kaikille naistenpäivähaasteeseen osallistuneille kirjablogeille.

Huomenna blogissani on koontipostaus, johon osallistuneet voivat liittää linkit naistenviikkojuttuihin.

Naistenviikko2017

– –

Tiina Raevaara
Veri joka suonissasi virtaa
Like 2017
spefi-romaani, trilogian kolmas osa.
304 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Tiina Raevaaran romaanista on monia innostuneita postauksia, esimerkiksi Annika,  Heidi ja Omppu.

Mainokset

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Naistenviikko, Kauhu