Päivittäinen arkisto: heinäkuu 6, 2017

Ikäisekseen hyvin säilynyt

Suomen satavuotisjuhlintaan sopivia julkaisuja vallan vilisee. Runojen lukijoita on hellitty mainiolla katsauksella 2000-runouteen antologialla Olet täyttänyt ruumiini tulella, jossa kattava teema on erotiikka. Katso pohjoista taivasta on myös miellyttävä ja monipuolinen kooste kotimaisesta lyriikasta. Kumpikin on toimitettu etenemään kronologisesti siten, että runot on sijoitettu teoksiin pääsääntöisesti ilmestymisvuosien järjestyksessä.

Vuosijärjestyksessä edetään myös kokoelmassa Ikäisekseen hyvin säilynyt (Kirjapaja 2017). Alaotsikko paljastaa idean: Satavuotiaan Suomen runoja. Joka vuodelta on valittu vain yksi runo. Kirjan toimittaneet Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto eivät ole valinneet kunkin vuoden huippurunoja vaan ajankohtaa kuvastavia:

Tämän valikoiman runot kertovat enemmän suomalaisista kuin Suomesta, enemmän arjesta kuin juhlasta ja enemmän tavallisista kansalaisista kuin suurmiehistä ja vallanpitäjistä.

Olen samaa mieltä kirjan toimittajien kanssa. Kokoelma on virkeän vaihteleva. Kyllä runoista erottaa ajan ilmiöitä, eikä kotimaisuuskliseitä hipovilta otoksilta voi välttyä (esimerkiksi Eton suomalaisuusrunolta), mutta on joukossa monia mielenkiintoisia yllätyksiä.

Ikäisekseen hyvin säilynyt

Poimin joitain runojen nostattamia ajatuksia. Vuodelta 1989 on Heikki Reivilän runo, jossa Suomi toimii / kirjaston ja Postin osalta. Peilaan sitä viime aikojen Posti-tilanteeseen ja totean vai nopeasti, että enää vain noista toiseen voi luottaa. Vuodelta 1970 räjähtää tajuntaani Per-Hakon Påwalsin runo ”Painajaisuni”, joka voisi olla tämän viikon uutisista, jossa Italiaan valuu taas kymmeniä tuhansia pakolaisia. Sen kontrastina kannattaa lukea L. Onervan vuoden 1933 runosta ”Uskontunnustus”, joka vavahduttaa toivosta parempaan maailmaan.

Vaikuttavimmin jysähtää minulle täysin tuntemattoman runoilijan Timo Töyrylän runo vuodelta 1944. Siinä runon minä palaa rintamalta koulukaupunkiinsa. Runo kylmää ja kuumottaa; etenkin värisyttää kontrasti ennen sotaa eletyn nuoruuden ja nykyisen väsyneen nuoren miehen illuusiottoman nykytunnelman välillä. Runokieli on suoraa, konstailematonta, jopa kertovaa. Runo kaikkiaan antaa paljon moniarvoisemman kuvan sota-ajan ihmisistä kuin tämänpäiväiset juhlapuheet. Runossa mainitut miehet eivät ole veteraanien kermaa eivätkä naiset aatteellista lottaeliittiä. Runon paljaus pistää miettimään sitä, miten ihmeessä rintamalta palanneet ihmiset pystyvät palamaan kaikkien odottamaan tavalliseen elämään, kun tavallinen näyttää esimerkiksi tältä: Mikä tarkoitus on kellotaulussa / kaupungintalon tornissa?

Summa summarum. Kyllä näitä kokoelmia kannattaa julkaista, myös Ikäisekseen hyvin säilynyt puoltaa joukossa paikkaansa. Aivan varmasti voisi valita aivan toisia runoilijoita ja toisia runoja – ja kuva suomalaisuudesta olisi täysin toinen. Mutta tämä on tällainen ja sellaisena sopiva vaikka lahjakirjaksi tai itselle katsaukseksi kotimaasta, jossa metsät huminoivat, kaupunkien valot välkkyvät, rokki soi, engelska muuttaa kieltä ja mieltä sekä maailman maut mahtuvat lautaselle.

Ikäisekseen hyvin säilynyt on myös mainio pohjustuskirja tämänpäiväiselle Runon ja suven päivälle sekä Runokävelylle (infoa tässä). Kotimaisesta runosta kylläisenä sopii jaloitella, sulatella sanoja, jotta on tilaa ahmia kävelyn lomassa lisää.

6390f56d-556a-46ff-9f45-700488e34194

– –

Ikäisekseen hyvin säilynyt. Satavuotiaan Suomen runoja
Toimittaneet Tuula Korolainen & Riitta Tulusto
Kirjapaja 2017
runoantologia
176 sivua.
Lainasin työpaikan kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus