Päivittäinen arkisto: kesäkuu 15, 2017

Samuel Davidkin: Sodomasta pohjoiseen

Jumala tuhosi Sodoman, koska sieltä ei löytynyt edes kymmentä kelvollista miestä. Koska maailma on tuhouhkien vallassa, kunnollisten määrän laskemisesta muistuttaminen sopii tähän aikaan täällä pohjoisessakin. Otsikkoviittaus siis toimii Samuel Davidkinin toisessa romaanissa Sodomasta pohjoiseen (Johnny Kniga 2017).

Amerikkalaismies tarkka-ammutaan Helsingissä kauppatorin sillanpieleen, mutta muuten monikaan asia ei ole sitä, miltä se aluksi näyttää: siihen kiertyvät kirjan juoni ja jännitys. Jonkin verran uutuudessa viitataan edelliseen kirjaan Esikoisten lunastus, joten sen lukeminen on juonen seuraamisessa eduksi muttei välttämätöntä. Ilokseni huomaan, että esikoisen kankeudesta kerronta on selvästi kehittynyt. Totisen melankolista tarinointi yhä on ja juonenmutkia riittää, mutta nyt tempaudun päähenkilöiden tilanteisiin.

Sodomasta pohjoiseen

Ilkka Remestä löydän romaanin poliittisesta vakoilu- ja asekauppa-asetelmasta, ja Dan Brownia tunnistan klassikkotaiteeseen kätkeytyvien salaviestien selvittämisestä. Keskushenkilöhin Davidkin luotaa verrokkeja tarkemmin. Ehtaa Davidkinia on juutalaismystiikan ja -mytologian silmukointi jännityskudelmaan. Vaikka vanhatestamentillisten ja erilaisten juutalaisuustulkintojen selostuksia ympätään tekstiin, huomaan kiinnostuvani, enkä tuomitse niitä luennoinniksi.

Kahmin kerronnasta paloja, jotka jollain tavalla loksahtavat Lähi-idän, Israelin ja Palestiinan tilanteeseen. Minulla on siitä oma kantani, romaanin asekaupittelussa omansa, niin myös Daniel Janovskyllä, suomalaispoliisilla. Hyvä, että julistuksilta pidättäydytään. Merkillepantavaa Davidkinin trillerissä ovat mietinnät hyvästä ja pahasta. Ne liittyvät niin politiikan, taiteen ja kulttuurin herättämiin tunteisiin kuin myös ihmisen olemukseen.

Sisuksissamme on myös pahaa. Tai sitten siellä ei ole varsinaisesti kumpaakaan, mutta sinne voi kehittyä molempia tai kumpaa tahansa. Sen kuitenkin uskon, että vain hyvät ihmiset voivat tulla Shakespearen koskettamaksi, ymmärtää hänen teoksiaan. Voisi sanoa, että hän asettaa kokeeseen.

Vaikka mainitsen romaanin totiseksi, silti saan itseni kiinni paikoitellen hykertelemästä. Ihmeellisellä tavalla esimerkiksi pohjoisen poliisi nappaa kiinni Shakespeare-sitaateista ja jouduttaa niiden johdosta rikostutkintaa. Olen ymmärtänyt, että juutalaiseen perinteeseen liittyy kyseenalaistaminen ja paradoksaalisuus. Sellaisia sävyjä välillä tekstiin putkahtaa.

– Olet Israelissa. Jos et usko ihmeisiin, et ole realisti.

Mielenkiintoista romaanin helsinkiläisissä poliisipäähenkilöissä on heidän vakavanpessimistinen suhtautumisensa elämään. Elämännäkemyksessä on myös  jotain vanhahtavan kilttiä. Daniel Janovsky uskoo rituaaleihin sekä potee sieluntuskia entisen rakastetun vaikutuksen ja raskaana olevan vaimon suhteen. Leo Asko uskoo toisaalta intuitioon ja toisaalta faktapohjaiseen päättelemiseen, lähentyy varovaisesti naisystäväänsä ja perhettään, ehkä jopa hellittää pettymyspelosta, romaanin päätunnelmasta.

Minä tahansa muuna hetkenä Asko ei olisi ikinä myöntänyt sitä, mutta nyt hänen oli pakko, koska hän näki sen. Hänessä oli kytenyt ajatus, vakaumus, piilotettuna luuhun ja ytimeen, että kaikki on turhaa, koska mitä enemmän rakentaa, sitä enemmän tuhoutuu. Sitä enemmän kärsii. Ja on vain ajan kysymys, että kaikki olevainen lakkaa.

*

Kiteytän lopuksi kirjakokemukseni. Naissuhteiden kuvaajana toivon Davidkinin löytävän sävyjä, joita hän jo saa päähenkilömiehiin. Nyt naiset ovat vielä kaavasta karanneita ja kovin etäisiä. Toivoisin myös, ettei poliisivoimien keskinäinen kieroilu olisi niin ilmeistä. Helsinki elävöittyy tekstissä mainiosti, ja ympäristöelämyksiä välittävät myös pistäytymiset Berliinissä ja Israelissa. Vaikka esimerkiksi kellunta Kuolleessameressä hätkähdyttää epäuskottavana, on se mojovasti kerrottu. Aivan uuden ulottuvuuden juoniainekseen antaa juutalaisuuden variaatiotulkintojen sisäpiiritieto, jota tihkuu osa osalta enemmän.

Palaan ajatukseen Sodomasta. Asko ja Janovsky ovat niitä peräänkuulutettuja kunnon miehiä, joita tarvitaan tuhon estoon. Kasassa on siis kaksi, vain kaksi… Naisia ei taideta tässä traditiossa laskea lukuun. Minun makuuni olisi riittänyt trillerin taideteosjuoni, mutta ymmärrän, että asekaupat lisäävät yleistä poliittisjännitteistä kiinnostusta. Davidkin jättää tahallisen kiusaavasti paljon auki, ja koska hän on saanut minut koukkuun, haluan tietää lisää Asko(vitsie)n suvun salatuista vaiheista, Janovskyn (itse)tutkiskelusta ja kristityn Rembrantin viesteistä tuleville juutalaissukupolville.

– –

Samuel Davidkin
Sodomasta pohjoiseen
Johnny Kniga 2017
trilleri-dekkari
363 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Dekkariviikko

Dekkariviikolla on ilmestynyt jo juttuni Fred Vargasin, Donna Leonin, Arnaldur Indriđasonin ja Eppu Nuotion dekkareista. Ja lisää seuraa…

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, haaste, Dekkari