Päivittäinen arkisto: maaliskuu 28, 2017

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

Liane Moriarty rakentelee tarinaa taiten. Tavalliset pikku pihajuhlat (WSOY 2017) selvittelee henkilösuhteita ja asioiden tilaa pihajuhlia ennen, aikana ja jälkeen. Ja pihajuhlien jälkeen:

Mikään ei enää tuntunut samalta.

Elämä oli jatkuvaa irvikuvaa.

Rakennekeikaukset ovat ilahduttaneet Moriartyn tuotannossa. Joustavasti myös  tässä kirjassa sinkoillaan ajasta toiseen, ja henkilöiden menneisyys saadaan ujutettua mukaan luontevin muisteloin. Tämä suomennosuutuus pihtaa käänteentekevää tapahtumaa aika pitkään, ja sitten kun se selviää, jälkimainingeissa henkilöissä tapahtuu sisäisiä muutoksia.

Moriarty on myös taituri kuljettelemaan montaa henkilöä  niin, että heidän persoonaansa ja käytöstään avataan apposelleen. Tässä romaanissa keskitytään lähinnä kolmeen erilaiseen pariskuntaan, ja heitä pöyhitään yksilöinä psykologisen terävästi. Kaikista putkahtaa yllätyksiä, mutta niitä osaa moriartymaisesti odottaa. Mielenkiintoisesti kirjassa pureudutaan siihen, miten eri henkilöt reagoivat pihajuhlien traumaattiseen tapahtumaan.

Eniten minua kiehtoo Erikan ja Clementinen ystävyyssuhde. Siinä on merkillistä kyräilyä ja nokitteluenergiaa. Erikan kasvuolot hamstraajaäidin tolkuttomassa huomassa ovat saaneet Clementinen sosiaalityöntekijä-äidin saattaamaan tytöt lapsena yhteen. Tämä pakkoystävyys on jatkunut aikuisuuteen. Tunneilmaston tulehtuneisuus liittyneenä yhteiseen pitkään historiaan välittyy kuumottavasti.

tavalliset pikku pihajuhlat

Paikallaan on kuitenkin liikennevaroitus: äänikirjana sepite voi aiheuttaa rattiin nukahtamisen. Ainakin minun piti joillain ajo-osuuksilla läpsiä naamaani ja pysähdellä huoltoasemilla. Tavalliset pienet pihajuhlat ei siis ole yhtä vetävä kuin esimerkiksi Hyvä aviomies ja Mustat valkeat valheet. Tiivistämisen varaa olisi, sillä turhan usein henkilöiden ajatusjorina junnaa. Pidin käteni ratissa (lukuunottamatta napakoita virkistyslitsareita), vaikka mieli teki kelata äänikirjaa eteenpäin.

Vaikka välillä väsähdin äänikirjareissuilla, totean, että Moriarty on mainio viihdytyskirjailija. Hänen kirjoissaan juoni koukuttaa ja henkilöistä tongitaan inhimillisiä kuonaa pintaan vinkein rakennekeinoin. Kannustan australialaissuosikin teoksia lukemaan, kuuntelemaan ja jopa katsomaan: tv-sarjaksi taipunut Big little lies (HBO Nordic 2017) näyttää muutaman jakson perusteella erittäin onnistuneelta filmatisoinnilta, ja vaikuttava tähtikaarti (mm. Nichole Kidman, Reese Witherspoon, Shailene Woodley ja Laura Dern) tuntuu olevan sinut rooliensa kanssa. Sarjan henkilösuhteet kutkuttavat ja tunnelmassa väreilee pahaenteisyys. Jaksojen alkujen tunnarimusiikki säväyttää ja johdattelee hitusen vinksahtaneeseen henkeen.

– – –

Liane Moriarty
Tavalliset pikku pihajuhlat
suomentanut Helene Bützow
WSOY 2017
romaani
äänikirjana noin 15 t 20 min
lukijana Meri Nenonen.
Ostin äänikirjan.
Muissa blogeissa mm. Amman lukuhetki, Leena Lumi, Kirjakaapin kummitus, Rakkaudesta kirjoihin ja Yksi pieni lukupäiväkirja.

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani